Apulaisohjaaja

elokuvaohjaajan apulainen

Apulaisohjaaja on ohjaajan apulainen (”oikea käsi”) elokuvan tekovaiheessa. Hän varmistaa, että ihmiset ja välineistö ovat saatavilla silloin kun tarvitaan.

Apulaisohjaaja vastaa muun muassa elokuvan kuvausten päivittäisestä aikatauluttamisesta ja kuvausryhmän käytännön johtamisesta kuvauspaikalla. Apulaisohjaaja antaa valmistautumis-, käynnistys- ja toimintakäskyt kuvausten aikana.

Elokuvan ennakkosuunnittelun aikana apulaisohjaaja tekee, yhdessä muun muassa tuotantopäällikön kanssa, käsikirjoituksen tuotannollisen purun, jonka perusteella kuvauspäiviä, järjestelyitä, näyttelijöiden kiinnityksiä ynnä muuta sellaista voidaan ryhtyä suunnittelemaan ja toteuttamaan. Ennen kuvauksia apulaisohjaaja pitää tuotannon osastovastaavien (kuvaaja, valaisija, järjestäjä, äänittäjä, lavastaja, rekvisiitta, erikoisefektit sekä tarvittaessa myös puku ja maski) yhteispalaverin, jossa elokuva käydään kohtauksittain läpi ja katsotaan mitkä asiat millekin osastolle kuuluvat ja että kaikki tulee hoidettua kuvauksiin mennessä. Tämä palaveri on mahdollisesti reccen jälkeen, jolloin apulaisohjaajalla on käytetävissään reccemuistio, johon hän on merkinnyt muistiin erilaisia asioita, joita kuvauspaikkakäynnillä on tullut ilmi, sekä ohjaajan ja muiden taiteellisesti vastaavien toiveita ja vaatimuksia.

Toinen apulaisohjaaja työskentelee ensimmäisen apulaisohjaajan apuna erityisesti suurissa avustajakohtauksissa. Toinen apulaisohjaaja vastaa esimerkiksi siitä, että kuvauspaikalla on tarvittava määrä avustajia silloin kun heitä tarvitaan ja hän ohjaa esimerkiksi kuvan taustalla tapahtuvaa toimintaa.

Apulaisohjaaja on useimmiten henkilö, joka huutaa ennen ottoa ”hiljaisuus!” ja käskee kameraoperaattoria käynnistämään kameran.[1]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa