Juha Nevalainen

suomalainen elokuvakäsikirjoittaja ja toimittaja

Juha Tapani Nevalainen (24. syyskuuta 1921 Helsinki28. joulukuuta 1988 Helsinki)[1] oli suomalainen elokuvakäsikirjoittaja ja toimittaja. Hän käsikirjoitti muun muassa useita Väinö Linnan romaanien elokuvasovituksia, tunnetuimpana vuoden 1955 Tuntematon sotilas.

Juha Nevalainen

Toimittajana

muokkaa

Nevalainen aloitti elokuva- ja teatteriarvostelijana Helsingin Sanomissa ja eteni myöhemmin lehden ensimmäiseksi toimituspäälliköksi. Viikkosanomien päätoimittaja hänestä tuli vuonna 1966.

Käsikirjoittajana

muokkaa

Toimittajan työnsä ohella Nevalainen käsikirjoitti elokuvia. Sanotaan, että ohjaaja Edvin Laine oli närkästynyt Nevalaisen ilkeämielisistä kommenteista elokuva-arvosteluissa niin paljon, että kehotti "poikaa" alkamaan itse kirjoittaa elokuvia, jotta turhanpäiväinen ivallisuus jäisi pois. Niinpä Nevalainen kirjoitti Laineelle muun muassa elokuvat Yhden yön hinta (1952) ja Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953), joista jälkimmäinen toi hänelle Jussi-palkinnon.

Nevalaisen ensimmäinen varsinainen käsikirjoitus oli Veikko Itkosen ohjaama elokuva Silmät hämärässä (1952), joka yhdessä Yhden yön hinnan kanssa oli yksi harvinaisista suomalaisista film noir -elokuvista. Film noir -teemaa Nevalainen jatkoi käsikirjoittajana Matti Kassilan elokuvissa, aluksi elokuvassa Varsovan laulu (1953) ja myöhemmin elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen (1961), joka jäi näyttelijä Tauno Palon viimeiseksi valkokangaselokuvaksi ja jota on monessa suhteessa pidetty yhtenä hienoimmista suomalaisista jännityselokuvistakenen mukaan?.

Tunnetuin Nevalaisen kirjoittamista elokuvista on Edvin Laineen Väinö Linnan romaanin pohjalta ohjaama Tuntematon sotilas (1955), joka toi Nevalaiselle toisen Jussi-palkinnon. Nevalaisen, Laineen ja Linnan yhteistyö jatkui myös elokuvissa Musta rakkaus (1957), Sven Tuuva (1958), Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä Akseli ja Elina (1970).

Laineen ja Kassilan lisäksi Nevalainen teki käsikirjoituksia myös Valentin Vaalalle (Totuus on armoton, 1963) sekä Jack Witikalle elokuviin Silja – nuorena nukkunut (1956) ja Mies tältä tähdeltä (1958), joista edellinen oli toinen elokuvasovitus F. E. Sillanpään samannimisestä romaanista ja jälkimmäinen oli Oy Alkoholiliike ab:n rahoittama valistuselokuva. Mies tältä tähdeltä -elokuvaa voidaan dokumentaarisen ja realistisen kuvaustyylinsä ansiosta pitää eräänlaisena edelläkävijänä suomalaisen elokuvan 1960-luvun uudelle aallolle.

Viimeiset käsikirjoituksensa Nevalainen teki Edvin Laineen ohjaamiin Kalle Päätalo -filmatisointeihin Viimeinen savotta (1977) ja Ruskan jälkeen (1979). Nevalainen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Juha Nevalainen Elonetissä. Viitattu 13.7.2023.
  2. Helsingin seurakunnan hautahaku Hautahaku. Viitattu 6.12.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa