Wikipedia

Suomen Akatemia

valtiollinen tieteen rahoitusorganisaatio Suomessa
Tämä artikkeli kertoo opetusministeriön alaisesta organisaatiosta. Tieteellisestä seurasta katso artikkelia Suomalainen Tiedeakatemia.

Suomen Akatemia (lyh. SA;[1] ruots. Finlands Akademi, engl. Research Council of Finland[2]) on Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluva tutkimusrahoituksen ja tiedepolitiikan asiantuntijaorganisaatio.

Historia Muokkaa

 
Suomen Akatemian ensimmäiset jäsenet huhtikuussa 1948: vasemmalta Yrjö Ilvessalo, Y. H. Toivonen, Yrjö Kilpinen, V. A. Koskenniemi, A. I. Virtanen, Onni Okkonen, Eino Kaila, Rolf Nevanlinna, Wäinö Aaltonen, Erik Palmén.

Ensimmäinen laki Suomen Akatemiasta säädettiin 20. tammikuuta 1939,[3] mutta se ei tullut koskaan voimaan. Sen mukaan akatemiaan olisi kuulunut kuusi tasavallan presidentin valtioneuvoston esityksestä nimittämää akateemikkoa.[3] Toisen maailmansodan vuoksi lain voimaantuloa lykättiin useamman kerran, ja vuonna 1942 säädettiin, että sen piti tulla voimaan vuoden 1950 alussa.[4]

Rauhan palattua Leo Sario ryhtyi toimiin Suomen akatemian perustamiseksi.[5] Vuonna 1946 hallitus antoi eduskunnalle esityksen laiksi valtion apurahoista korkeimman hengenviljelyn edistämiseksi.[6] Tämän esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä Alpo Lumme ja suuri joukko muita kansanedustajia teki lakialoitteen, jonka mukaan samassa yhteydessä olisi perustettava Suomen Akatemia[7] pitkälti Sarion ehdottamassa muodossa.

Esikuvina Suomen akatemialle olivat ulkomaiset akatemiat kuten Neuvostoliiton tiedeakatemia ja erityisesti 1700-luvulta saakka toiminut Ranskan instituutti.[7] Aloite aiheutti eduskunnassa runsaasti kiistelyä. Varsinkin SKDL vastusti Akatemian perustamista, sillä puolueessa pelättiin akateemikoiksi nimitettävän ainoastaan vanhoja oikeistolaisia kulttuurin johtohahmoja, joita he pitivät Natsi-Saksan myötäilijöinä ja Neuvostoliiton vastustajina.[8] Silloinen opetusministeri Eino Kilpi taas piti monia muita sivistystoimen hankkeita silloisissa oloissa kiireellisempinä.[9] Eduskunta kuitenkin hyväksyi aloitteen ja laki vahvistettiin vuonna 1947.[10]

Tämän lain mukainen Suomen Akatemia, niin sanottu vanha akatemia aloitti toimintansa huhtikuussa 1948.[11] Siinä oli 12 akateemikon virkaa, joiden haltijoista neljän tuli edustaa luonnontieteitä, kolmen humanistisia tieteitä ja kolmen taiteita. Loput kaksi virkaa olivat alaltaan vaihtuvia.[11][12] Täysilukuinen akatemia oli kuitenkin vain vuosina 1955–1964; muulloin oli osa akateemikon viroista avoinna.[13] Akateemikot nimitti tasavallan presidentti akatemialautakunnan esityksestä, johon valitsivat edustajansa Helsingin yliopisto, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Yhteiskunnallinen korkeakoulu ja eräät tiede- ja kulttuurijärjestöt. Akateemikkojen eroamisikä oli 70 vuotta.[11]

Akatemian esimiehinä toimivat A. I. Virtanen 1948–1963, Paavo Ravila 1963, Alvar Aalto 1963–1968 ja Georg Henrik von Wright vuodesta 1968.[14]

Akateemikkojen tehtävänä oli oman alansa kaikinpuolinen edistäminen, nuoremman tutkija- ja taiteilijapolven opastus ja ennen kaikkea oma luova työ.[11] Tarkoituksena oli erityisesti, että kaikkein etevimmät tieteilijät voisivat keskittyä tutkimustyöhön sen sijaan, että heidän olisi yliopiston professoreina toimiessaan käytettävä runsaasti aikaa ja voimia muun muassa luentoihin ja niiden valmisteluihin, kokeiden, pro gradu -tutkielmien ja väitöskirjojen tarkastamiseen sekä hallinnollisiin tehtäviin.[7] Yhteisönä akatemialla ei ollut lakisääteisiä tehtäviä, mutta se teki aloitteet muun muassa valtion tieteellisten toimikuntien, tieteen ministeriöneuvoston ja Atomienergianeuvoston perustamiseksi.[11]

Suomen Akatemian yhteydessä toimi vuosina 1949–1970 myös Kielitoimisto,[15] josta sittemmin tuli osa Kotimaisten kielten keskusta (Kotus).[16]

Presidentti Urho Kekkonen herätti valtioneuvoston istunnossa joulukuussa 1964 kysymyksen Suomen Akatemiaa koskevan lain kumoamisesta, jolloin sille myönnetyt varat olisi voitu myöntää tarkoituksenmukaisemmin tieteellisen tutkimuksen ja luovan työn edistämiseksi.[11] Kysymys Suomen Akatemian lakkauttamisesta oli tämän jälkeen vireillä useiden vuosien ajan, eikä siihen enää vuoden 1965 jälkeen nimitetty uusia akateemikkoja.[17] Vuoden 1970 alussa tuli voimaan uusi laki tieteellisen tutkimuksen järjestelystä.[17] Vuonna 1948 perustettu Suomen akatemia lakkautettiin, mutta silloiset akateemikot säilyttivät palkkaetunsa.[17] Samalla perustettiin opetusministeriön alainen, myös Suomen Akatemian nimellä tunnettu tieteen keskustoimikunta sekä joukko eri tieteenhaarojen toimikuntia.[17] Taidehallinto ei uuteen Suomen Akatemiaan enää kuulunut.[18]

Vuonna 1994 tehtiin suurempi organisaationmuutos: Tieteen keskustoimikunta korvaantui Suomen Akatemian hallituksella, jota johtaa tasavallan presidentin nimittämä pääjohtaja. Akatemian toimikuntien määrä supistettiin neljään.lähde?

Tehtävät ja toiminta Muokkaa

Akatemian toiminnan perusarvona on toimia tieteen parhaaksi. Akatemia pyrkii kaikessa toiminnassaan luotettavuuteen, puolueettomuuteen, avoimuuteen, vuorovaikutteisuuteen ja huippuasiantuntemuksen hyödyntämiseen.lähde?

Suomen Akatemia määrittelee tehtäväkseen korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen rahoituksen, tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana toimimisen sekä tieteen ja tutkimustyön aseman vahvistamisen. Vuonna 2022 Suomen Akatemia rahoitti tutkimusta 468 miljoonalla eurolla. Akatemian tutkimusrahoituksella rahoitetaan vuosittain noin 3 000 henkilötyövuotta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.[19]

Rahoitusmuodoista tärkeimpiä ovat yleiset tutkimushankkeet, tutkimusohjelmat, huippuyksikköohjelmat sekä tutkijan tehtävät. Suomen Akatemia muun muassa myöntää määräaikaisia, arvostettuja akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtäviä sekä rahoittaa tutkijatohtorin projekteja. Uutena rahoitusmuotona Akatemialle on tullut strategisen tutkimuksen rahoitus.milloin? Sen tavoitteena on tukea tiedolla johtamista sekä tarjota ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan uudistumiseen ja ideoita elinkeino- ja työelämän tulevaisuuteen.

Tasavallan presidentti myöntää Suomen Akatemian esityksestä tieteen akateemikon arvonimen ansioituneelle suomalaiselle tai ulkomaalaiselle tieteenharjoittajalle. Suomalaisia tieteen akateemikkoja voi olla yhtä aikaa 16, ulkomaisten määrää ei ole rajoitettu.[20]

Niin sanotun vanhan akatemian aikana vuosina 1947–1969 Suomen Akatemian muodostivat akateemikon virkaa hoitaneet tieteen ja taiteen akateemikot.[21]

Organisaatio Muokkaa

 
Suomen Akatemia sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.

Suomen Akatemian pääjohtaja on maaliskuusta 2022 professori Paula Eerola.[22] Häntä edelsi tehtävässä vuodesta 2012 alkaen Heikki Mannila.[23] Hänen edeltäjänsä oli Markku Mattila.

Suomen Akatemian toiminta perustuu hallituksen, kolmen tieteellisen toimikunnan, muiden tieteen asiantuntijoiden ja hallintoviraston yhteiseen työpanokseen. Muita elimiä ovat strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) ja tutkimusinfrastruktuurikomitea (TIKI). STN rahoittaa pitkäjännitteistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja merkittäviin suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin. TIKI seuraa ja kehittää kansallista ja kansainvälistä tutkimusinfrastruktuuritoimintaa, päättää tutkimusinfrastruktuurihankkeiden valinnasta ja niiden rahoituksesta sekä vastata hankkeiden seurannasta. Akatemian hallintoa hoitaa ja kehittää hallintovirasto.

Hallitus Muokkaa

Akatemian ylin päättävä elin on valtioneuvoston kolmivuotiskaudeksi nimittämä hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi viidestä seitsemään jäsentä. Kaudella 2022–2024 hallituksen puheenjohtajana toimii Oulun yliopiston professori Johanna Myllyharju.[24] Hallitus vastaa Suomen Akatemian tiedepoliittisesta linjasta sekä tutkimusmäärärahojen jaosta tieteellisille toimikunnille.

Toimikunnat Muokkaa

Valtioneuvosto nimittää myös tieteellisten toimikuntien jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toimikuntia on kolme: biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta sekä luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta.[25] Toimikunnat päättävät tutkimuksen rahoituksesta omilla toimialoillaan ja toimivat asiantuntijoina tiedepoliittisissa kysymyksissä.

Kritiikkiä Muokkaa

Vuonna 1998 Helsingin Sanomat uutisoi kuinka lehden tekemän selvityksen mukaan Suomen Akatemia jakaa helpommin tutkimusrahaa Suomen Akatemian omien toimikuntiensa jäsenille ja jäsenten lähipiiriin kuuluville. [26]

Syksyllä 2021 Suomen Akatemia sai osakseen kritiikkiä monien mielestä turhan tieteen rahoittamisesta julkisin varoin. Arvostelua sai etenkin lähes 440 000 euroa rahoitusta saanut tutkimus Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa. [27][28]

Lähteet Muokkaa

  1. ↑ Lyhenneluettelo: S Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.6.2023.
  2. ↑ Suomen Akatemialle uusi englanninkielinen nimi 9.6.2023. Suomen Akatemia. Viitattu 29.6.2023.
  3. ↑ a b Tiainen, Jorma O. ym.: Vuosisatamme kronikka, s. 158–159. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2893-X.
  4. ↑ Tiitta, Allan: Suomen Akatemian historia I: 1948-1969: Huippuyksilöitä ja Toimikuntia, s. 37. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisu n:o 763, 2004. ISBN 951-746-606-4.
  5. ↑ Lehto, Olli: Korkeat maailmat: Rolf Nevanlinnan elämä, s. 208. Otava, 2001. ISBN 951-1-17200-X.
  6. ↑ Suomen Akatemian historia I, s. 50–51.
  7. ↑ a b c ”Lakialoite n:o 42: Ehdotus laiksi Suomen akatemiasta ja valtion apurahoista korkeimman hengenviljelyn edistämiseksi”, Valtiopäivät 1946: Liitteet II. Valtioneuvoston kirjapaino, 1947.
  8. ↑ Suomen Akatemian historia, s. 52
  9. ↑ Suomen Akatemian historia, s. 55
  10. ↑ Valtiopäivät 1947, pöytäkirjat.
  11. ↑ a b c d e f ”Suomen Akatemia”, Uusi tietosanakirja, 19. osa (SPE–SUO), s. 420–421. Tietosanakirja Oy, 1965.
  12. ↑ Suomen Akatemian historia, s. 71.
  13. ↑ Suomen Akatemian historia, s. 678.
  14. ↑ Suomen Akatemian historia, s. 680.
  15. ↑ ”Suomen Akatemia”, Facta, 15. osa (SIS–SUO), s. 461–462. WSOY, 1985. ISBN 951-0-10236-9.
  16. ↑ Kielitoimisto Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 13.3.2015.
  17. ↑ a b c d ”Suomen Akatemia”, Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra–Su), s. 3968. Otava, 1973. ISBN 951-1-01236-3.
  18. ↑ Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: ”Suomen Akatemia”, Historian suursanakirja, s. 492. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  19. ↑ Mikä on Suomen Akatemia Suomen Akatemia. Viitattu 17.6.2023.
  20. ↑ Tieteen akateemikot Suomen Akatemia. Viitattu 27.6.2023.
  21. ↑ ”Akateemikon virat”, Akateemikot 2004 / Academians, s. 26. Helsinki: Suomen akatemia, 2004. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. ↑ Suomen Akatemian pääjohtajaksi Paula Eerola 10.2.2022. Suomen Akatemia. Viitattu 17.6.2023.
  23. ↑ Sintonen, Kirsti: Heikki Mannilasta Akatemian pääjohtaja. Acatiimi, 2012, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.6.2023.
  24. ↑ Hallitus Suomen Akatemia. Viitattu 17.6.2023.
  25. ↑ Toimikunnat Suomen Akatemia. Viitattu 17.6.2023.
  26. ↑ HS: Suomen Akatemia antelias omille ja kavereille mtvuutiset.fi. 25.5.1998. Viitattu 30.8.2023.
  27. ↑ Somessa repesi väittely tutkimus­rahoituksesta, kun ”afro­eurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka” sai liki puoli miljoonaa euroa tutkimusrahaa Ilta-Sanomat. 3.9.2021. Viitattu 10.5.2022.
  28. ↑ Näkökulma: Tiedekeskustelu leimahti - nuo aivottomat tollot Iltalehti. 7.9.2021. Viitattu 10.5.2022.

Kirjallisuutta Muokkaa

  • Tiitta, Allan: Suomen Akatemian historia I: 1948–1969: Huippuyksilöitä ja Toimikuntia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisu n:o 763, 2004. ISBN 951-746-606-4.
  • Pohls, Marita: Suomen Akatemian historia II, 1970–1988: Yhteiskunta ja tutkimus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2005
  • Heikkilä, Hannu: Suomen Akatemian historia III, 1989–2003: Kilpailu ja yhteistyö. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2007

Aiheesta muualla Muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Akatemia&oldid=21787890”