Sven Dufva

runo ja henkilöhahmo Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisessä kokoelmassa

Sven Dufva (Otto Mannisen suomennoksessa Sven Tuuva) on J. L. Runebergin kirjoittaman runoteoksen Vänrikki Stoolin tarinat ensimmäiseen osaan sisältyvä runo, joka kertoo Suomen sotaan osallistuvasta samannimisestä sotilaasta. Runo kuuluu kirjan tunnetuimpiin ja suosituimpiin.

Albert Edelfeltin 1890-luvulla tekemä piirros Sven Dufvasta pysäyttämässä venäläisiä sillalla.

Sven Dufva on yksinkertainen mutta urhea sotamies, joka kuolee sankarina pysäytettyään taistelussa ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksen. Hahmo on fiktiivinen, mutta runon loppuosan on katsottu kuvaavan todellista Koljonvirran taistelua. Runossa esiintyy myös kenraali Johan August Sandels.

Runeberg lienee kirjoittanut runon Vänrikki Stoolin tarinoiden tekemisen varhaisessa vaiheessa talvella tai keväällä 1846, samoihin aikoihin useiden muiden ensimmäisen osan avainrunojen kanssa, sillä sen luonnoksia on samoilla paperiarkeilla kuin ”Otto von Fieandt”-, ”Viapori”- ja ”Maamme”-runojen. ”Sven Dufva” julkaistiin ensi kerran Necken-kalenterissa jo marraskuussa 1846, kaksi vuotta ennen runokokoelman lopullista ilmestymistä.[1]

Mahdolliset esikuvat

muokkaa

Oskar Rancken väitti vuonna 1864 julkaisemassaan kirjassa Fänrik Ståls hjeltar, että Sven Dufvalla olisi ollut todellinen esikuva, Koljonvirran taisteluun osallistunut ruotusotamies Johan Zacharias Bång (1782–1845). Tämä uskomus vakiintui sittemmin pitkäksi aikaa.[2] Bång syntyi Lohjan seurakunnassa 19. huhtikuuta 1782[3] ja palveli sotilaana Vaasan rykmentin Mustasaaren komppaniassa.[2] Hän selvisi hengissä Koljonvirran taistelusta ja sai siitä kunniamitalin. Myöhemmin hän sai toisenkin kunniamitalin.

Sodan jälkeen Bång asettui Pohjois-Ruotsiin ja siirtyi siviiliin. Hän toimi ensin pitäjänsuutarina Lyckselessä ja uudistalollisena Fjällbobergissä, jossa myös kuoli. Bångin sotamuistot kirjattiin muistiin hänen poikansa välityksellä kahdestikin. Hän kertoi olleensa Koljonvirran taistelun sankari ja tyhjentäneen sillan kolmesti venäläisistä kartesseilla. Vuonna 1908 Johan August Sandelsin pojanpoika, kenraali Gustaf Sandels pystytti Bångin haudalle Lyckseleen muistomerkin, jossa Bångin annetaan ymmärtää olevan ”todellinen” Sven Dufva.[2]

Myöhemmin tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet sen, oliko Dufvalla todellista esikuvaa tai kertooko runo ylipäätään Koljonvirran taistelusta. Lisäksi Rancken ilmeisesti sekoitti sotamies Bångin toiseen samannimiseen henkilöön. Runebergin innoittajana on arveltu olleen todennäköisemmin Liviuksen kuvaus myyttisestä roomalaisesta sotasankarista Horatius Cocleesta, joka vuonna 507 eaa. käydyssä sodassa pidätteli yksinään Tiber-joen ylittävällä sillalla kokonaista etruskiarmeijaa.[4][2]

Elokuvissa

muokkaa
 
Ruotsalainen näyttelijä Ernst Brunman Dufvan roolissa noin vuonna 1912.

Runon pohjalta on tehty vuonna 1958 Edvin Laineen ohjaama ja Väinö Linnan käsikirjoittama elokuva Sven Tuuva, joka syntyi samojen tekijöiden Tuntemattoman sotilaan menestyksen vanavedessä. Päähenkilöä Sven Tuuvaa näytteli Veikko Sinisalo. Elokuvan ruotsinkielinen nimi on tuntemattomasta syystä Sven Duva eikä Sven Dufva.[5] Vuonna 1926 Ruotsissa tehdyssä kaksiosaisessa mykkäelokuvassa Vänrikki Stoolin tarinat Dufvaa näytteli suomalainen Axel Slangus.[6]

Matti Kassilan vuonna 1968 ohjaaman elokuvan Äl' yli päästä perhanaa nimi on otettu ”Sven Dufva” -runosta, jossa se on eräs Sandelsin repliikki. Elokuvassa kuvataan humoristisesti Koljonvirran taistelua, mutta Dufvan hahmo ei esiinny siinä.

Lähteet

muokkaa
  • Johan Wrede: Se kansa meidän kansa on: Runeberg, vänrikki ja kansakunta (suom. Timo Hämäläinen ja Risto Hannula). Gummerus, Helsinki 1988. ISBN 951-20-3278-3

Viitteet

muokkaa
  1. Wrede 1988, s. 41–42, 46.
  2. a b c d Kari Tarkiainen: Bång, Johan Zacharias (1782–1845) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 1.3.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Sama teksti luettavissa myös: Bång, Johan Zacharias (1782–1845) (Arkistoitu – Internet Archive) Vänrikki Stoolin henkilöhahmojen elämäkerrat Kansallisbiografiassa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Draamatarinat: Runebergin elämä ja teokset: Kuka oli Sven Dufva? (Arkistoitu – Internet Archive) Porvoo. Viitattu 23.9.2011.
  4. Wrede 1988, s. 87.
  5. Sven Tuuva (1958): Huomautukset Elonet. Viitattu 10.12.2012.
  6. Vänrikki Stoolin tarinat (1939): Huomautukset Elonet. Viitattu 10.12.2012.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Jouko Pennanen: Sven Dufva ja Koljonvirta 1808. Ylä-Savon säätiö, Iisalmi 1982.

Aiheesta muualla

muokkaa