Lauri Hanhivaara

kuvitteellinen poliisi Pentti Kirstilän romaaneissa

Lauri Hanhivaara on kuvitteellinen poliisi, joka ratkoo rikoksia Pentti Kirstilän dekkareissa. Hanhivaara on tamperelainen, nasevapuheinen ylikonstaapeli. Hän esiintyy jo Kirstilän ensikoisromaanissa Jäähyväiset rakkaimmalle (1977).

Kirstilän Hanhivaara-romaaneja on filmatisoitu runsaasti. Matti Kassila ohjasi Jäähyväiset presidentille (1987) elokuvateatterilevitykseen. Elokuvassa Tarmo Manni esittää Kekkosen näköistä presidenttiä, joka joutuu attentaattiyrityksen kohteeksi.

Televisioelokuvia ja -sarjoja on useita. Ohjaajina ovat toimineet Seppo Wallin, Anssi Mänttäri ja Taisto-Bertil Orsmaa. Hanhivaaraa näissä sovituksissa ovat esittäneet Tapani Perttu, Raimo Grönberg kahdesti ja muistetuimpana Antti Litja kaikkiaan viisi kertaa.

Hanhivaara-filmografiaMuokkaa

Vuosi Elokuvan nimi Ohjaaja Hanhivaaran esittäjä Lisätietoja
1985 Jäähyväiset lasihevoselle Seppo Wallin Tapani Perttu Kolmiosainen televisiosarja (TV2); pohjana samanniminen romaani (1981)
1987 Jäähyväiset presidentille Matti Kassila Antti Litja Elokuvateatterilevitys; pohjana samanniminen romaani (1979)
Isku suoneen Anssi Mänttäri Kolmiosainen televisiosarja (MTV); pohjana samanniminen romaani (1982)
1988 Isku vasten kasvoja Televisiosarja; pohjana samanniminen romaani (1983)
Jumalia ei uhmata Televisiosarja; pohjana samanniminen romaani (1982)
1993 Jäähyväiset rakkaimmalle Taisto-Bertil Orsmaa Raimo Grönberg Kolmiosainen televisiosarja; pohjana samanniminen romaani (1977)
1995 Jäähyväiset ilman suudelmia Anssi Mänttäri Antti Litja Neliosainen televisiosarja (MTV3); pohjana romaani Munthe (1984)
1999 Jäähyväiset ilman kyyneleitä Raimo Grönberg Kolmiosainen televisiosarja (TV2)[1]; pohjana samanniminen romaani (1978)

LähteetMuokkaa