Jäähyväiset presidentille (elokuva)
Jäähyväiset presidentille on Matti Kassilan ohjaama suomalainen jännitys- ja toimintaelokuva vuodelta 1987. Se perustuu Pentti Kirstilän samannimiseen jännitysromaaniin. Elokuva on jälkiklassisesta Hollywood-elokuvasta vaikutteita saanut jännityselokuva[1], jonka pääosaa näyttelee hyisen vähäeleisesti Hannu Lauri.
Jäähyväiset presidentille | |
---|---|
![]() Elokuvan juliste, Kai Kujasalo, 1987. |
|
Ohjaaja | Matti Kassila |
Käsikirjoittaja | Matti Kassila, Taavi Kassila |
Perustuu | Pentti Kirstilän romaaniin Jäähyväiset presidentille (WSOY, 1979) |
Tuottaja | Kaj Holmberg |
Säveltäjä | Heikki Sarmanto |
Kuvaaja | Kari Sohlberg |
Leikkaaja | Irma Taina |
Lavastaja | Erkki Saarainen |
Pääosat | Antti Litja, Hannu Lauri |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Skandia-Filmi Oy |
Ensi-ilta | 16. tammikuuta 1987 |
Kesto | 82 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 3 395 021 markkaa |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |

Juoni
muokkaaElokuvan päähenkilö on herravihaa hautova, katkeroituneelta vaikuttava tamperelainen tarjoilija Asko Mertanen. Hän näkee työssään, kuinka kaupungin ja rakennusliikkeen pomot juhlivat "meidän rahoilla". Asehullu Mertanen suunnittelee tasavallan presidentin murhaa. Mertasen naisystävä on tarjoilija Eeva-Maria, jonka Mertanen haluaa todistajaksi, kun hän harjoittelee suunnitelmaansa varten ampumalla elävään maaliin. Maaliksi vain osuu väärä henkilö.
Tarinan alussa poliisi tutkii naistarjoilijan kuolemaa, ja siinä yhteydessä kuulustellaan Eeva-Mariaa. Samalla poliisi osuu ensimmäisen kerran Mertasen nimeen. Useat tapahtumat saavat hänen kauttaan yhteyden, ja näin omituisia ammuskelutapauksia tutkiva ylietsivä Hanhivaara (Antti Litja) onnistuu pääsemään hänen jäljilleen.
Tuotanto
muokkaaElokuva kuvattiin kesällä 1986 Helsingissä, Tampereella ja Tampereen lähiseuduilla. Mertasen roolin näyttelee Hannu Lauri. Tarmo Manni tekee Urho Kekkosta muistuttavana kaljupäisenä presidenttinä viimeisen elokuvaroolityönsä.[2]
Presidentti Kekkonen kuoli elokuvanteon aikana, ja Kassila oli jopa sitä mieltä, ettei elokuvaa voida jatkaa. Jo aiemmin, maaliskuussa 1986, oli tapahtunut Ruotsin pääministeri Olof Palmen murha, ja kuvausten aikana sattui Mikkelin panttivankidraama.[2]
Elokuvan oikeudet ovat tuotantoyhtiö Skandia-filmin konkurssipesällä, ja siksi sitä on esitetty vain harvakseltaan.[1]
Jaakko Seppälä toteaa Kassilan uraa käsittelevään teokseen Elokuvat kertovat, Matti Kassila kirjoittamassaan artikkelissa, että elokuva on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Sen katsojamäärät jäivät aikanaan vähäisiksi. Lauri sai kuitenkin Jussi-palkinnon roolisuorituksestaan Asko Mertasena, jonka hyistä hahmoa luonnehditaan karismaattiseksi ja jopa yhdeksi Suomen elokuvahistorian pelottavimmista.[1]
Seppälä näkee Mertasta ajavana motiivina herravihan, vaikka sinänsä elokuva ei käsittele politiikan ja yritysmaailman lehmänkauppoja. Herraviha on hänen mukaansa avain koko elokuvan ymmärtämiselle. Hän rinnastaa Mertasen Lalliin, perinteen mukaan piispa Henrikin tappaneeseen talonpoikaan. Tosin Lallin teko on yksilötason kosto, jollainen Mertasen suunnitelma ei ole. Seppälä luonnehtii Mertasen tekoa kollektiiviseksi siinä mielessä, että teollaan Mertanen uskoo saavansa korruption aikakauden päättymään.[3]
Arviot
muokkaaAikalaisarvioissa elokuvalle annettiin sekä kiitosta että kritiikkiä. Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat) piti elokuvaa harvinaisuutena: "Hyvin tehty toimintaelokuva supisuomalaisessa ympäristössä supisuomalaisin ihmisin". Myös Erkka Lehtolan (Aamulehti) arvio elokuva oli myönteinen, se on ammattitaitoisesti tehty, mutta hän löysi kuitenkin kritisoitavaa yhteiskunnallisen viitetaustan puuttumisesta. Pentti Stranius (Kansan Ääni) piti murhaajan hahmoa liian ilmeisenä, kliseisenä, kun taas Heikki Eteläpään (Uusi Suomi) mielestä Hannu Laurin roolisuoritus murhaajana oli karismaattinen.[4] Arto Pajukallio antaa myöhemmässä arviossaan dialogille luonnehdinnan "väkinäisen makuinen".[5] Pertti Avola (Helsingin Sanomat), toteaa että tarina on ajan myötä saanut valitettavasti uskottavuutta[6].
Näyttelijät
muokkaaHannu Lauri | … | tarjoilija Asko Mertanen |
Laila Räikkä | … | baarimestari Eeva-Maria Kilpinen |
Antti Litja | … | ylietsivä Hanhivaara |
Esa Saario | … | komisario Kairamo |
Aake Kalliala | … | etsivä Siika |
Markku Huhtamo | … | ylietsivä Huhtanen |
Markku Nieminen | … | etsivä Rimpiaho |
Tarmo Manni | … | Tasavallan presidentti |
Martti Pennanen | … | kauppaneuvos Ollila |
Lauri Väärä | … | presidentin adjutantti |
Rauha Puntti | … | Elsa Maijala |
Pentti Järventie | … | Olavi Maijala |
Esko Nikkari | … | rakennusliikkeen mies |
Olavi Ahonen | … | Väinö Kuuppa, eläkeläinen |
Aarre Karén | … | vanhempi mies ampumaradalla |
Petri Johansson | … | nuorempi mies ampumaradalla |
Carl-Kristian Rundman | … | poliisi tanssipaikalla |
Tarja Siimes | … | Pirkko, tarjoilija |
Antti Pääkkönen | … | Esko, tarjoilija |
Heli Touru | … | hovimestari |
Pekka Juntunen | … | vaalea miestarjoilija |
Ulla-Sisko Tamminen | … | tarjoilija |
Anita Heikkinen | … | tarjoilija |
Timo Kankainen | … | poliisi Eeva-Marian ampumispaikalla |
Salme Laaksonen | … | huutava nainen ampumispaikalla |
Eero Saarinen | … | Grönberg, presidentin autonkuljettaja |
Kari Sara | … | talonmies |
Jyrki Kovaleff | … | poliisi sairaalassa |
Anja Jaakkola | … | sairaanhoitaja |
Taavi Kassila | … | poliisivalokuvaaja |
Risto Aaltonen | … | Mertasen auton pysäyttävä poliisi |
Heikki Kirma | … | parrakas mies toimistossa |
Jari Aalto | … | poliisi hälytyskeskuksessa |
Ari Jokinen | … | poliisi |
Vuokko Vuorinen | … | tyttö tanssipaikalla |
Pauliina Paananen | … | tyttö tanssipaikalla |
Kimmo Kaivanto | … | taiteilija |
Tapani Grönvall | … | mies ravintola Valentinossa |
Paavo Huuskonen | … | mies 1. ravintolassa |
Timo Jyllikoski | … | autoa ajava poliisi |
Jari Kaipiainen | … | huuliveikko ravintola Valentinossa |
Eila Pyykkö | … | nainen 1. ravintolassa |
Rimma Schreck | … | nainen 1. ravintolassa |
Jouko Hartikainen | … | helikopterilentäjä |
Jarno Kukkonen | … | ravintolaorkesterin kitaristi |
Aaro Kurkela | … | ravintolaorkesterin hanuristi |
Reino Laine | … | ravintolaorkesterin rumpali |
Reijo Lehtovirta | … | ravintolaorkesterin saksofonisti |
Pentti Mutikainen | … | ravintolaorkesterin basisti |
Markku Tabell | … | ravintolaorkesterin kosketinsoittaja |
Mikko Kivinen | … | teatterin lavastemies |
Pirjo Stenberg | … | kampaaja |
Harri Aaltonen | … | mies Ollilan kartanon pihalla |
Peter Bjugg | … | mies Ollilan kartanon pihalla |
Juhani Kontti | … | mies Ollilan kartanon pihalla |
Aiheesta muualla
muokkaa- Ihalainen, Paavo: Jäähyväiset presidentille (1987). Elitisti, 2014.
Lähteet
muokkaa- Jaakko Seppälä: "Kiikaritähtäimessä tasavallan presidentti", teoksessa: Elokuvat kertovat, Matti Kassila, s. 224–236. (toim. Kalevi Koukkunen, Kimmo Laine ja Juha Seitajärvi, Kavan julkaisusarja) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013. ISBN 978-952-222-436-1
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Seppälä s. 225
- ↑ a b Jäähyväiset presidentille (elokuva) Elonet. Taustaa, viitattu 23.1.2014
- ↑ Seppälä s. 226–227
- ↑ Jäähyväiset presidentille (elokuva) Elonet. Lehdistöarviot, viitattu 23.1.2014
- ↑ AP: Jäähyväiset presidentille, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 3/2014 sivu 13
- ↑ Pertti Avola, Tähtäimessä Kekkosen näköinen presidentti, Tv & radio, Helsingin Sanomat 23.1.2013, sivu B 17