Wikipedia

Myanmarin historia

Myanmarin nykyisen alueen ensimmäiset kuningaskunnat olivat pyu ja mon-kansojen kuningaskuntia, jotka asuttivat aluetta ennen kuin burmalaiset eli bamarit saapuivat alueelle 800-luvulla.[1][2] Ensimmäinen burmalaisten kuningaskunta oli Baganin kuningaskunta, joka muodostui 800-luvun puolivälissä. Vuosisatojen ajan alueella oli monia pieniä kuningaskuntia. Kuningas Alaungpayan valtakaudella 1700-luvulla Burman alue yhdistyi suurin piirtein nykyiseen muotoonsa.[3][4][5]

Iso-Britannia alisti Burman valtansa alle Anglo-burmalaisten sotien jälkeen 1800-luvulla. Britit hallitsivat maan luonnonvaroja, mutta he kiihdyttivät maan kehitystä kehittämällä infrastruktuuria.[4]

Burma itsenäistyi vuonna 1948, minkä jälkeen maa on kohdannut monia sisäisiä kriisejä etnisten ja poliittisten epävakauksien myötä. Kenraali Ne Winin johtama armeija kaappasi vallan vuonna 1962. Sotilasjuntta on käytännössä johtanut maata siitä asti. Vuonna 1989 juntta muutti maan nimeksi Myanmar.[4][6] Maassa on ollut lukuisa etnisiä konflikteja.[7]

Demokratiauudistukset alkoivat vuonna 2011.[8] Vuonna 2015 maan johtoon nousi aiempi demokratia-aktivisti Aung San Suu Kyi, joka toimi kanslerina.[9] Sotilaat johtivat yhä pitkälti maata. Armeija kaappasi vallan vuonna 2021.[10]

Esihistoria muokkaa

Burman alueella tiedetään olleen kivikautista asutusta noin 11 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[11][12] Tätä varhaista kulttuuria kutsutaan Anyathian kulttuuriksi, Ylä-Burman toisen nimen Anyathan mukaan.[13] Tästä varhaisesta kulttuurista ei tiedetä paljoa, mutta on saatu selville että sen varhaiset asukkaat elivät paleoliittisella kaudella ja ihmiset käyttivät kivi- ja puutyökaluja.[11][13] Merkittävä arkeologinen löytöpaikka on Padah-Lin luolat Burman itäosassa sijaitsevasta Shanin osavaltion alueella olevista, josta löydetyt kiviesineet ja kalliomaalaukset on ajoitettu ajanjaksolle 11 000–6 000 eaa. Varhaiset asukkaat elivät hedelmällisen Iravadijoen varrella ja he olivat metsästäjä-keräilijöitä, eivätkä he vielä tunteneet maatalousmenetelmiä.[11]

Pronssikausi saapui alueelle noin vuonna 1500 eaa. ja tuolla ajanjaksolla ihmisten tiedetään pitäneen jo kotieläimiä ja harjoittaneen riisinviljelystä. Rautakausi alkoi alueella noin vuonna 500 eaa. Tuohon aikaan alkoi syntyä raudanvalmistustaitoisia yhteiskuntia nykyisen Mandalayn kaupungin eteläpuolelle.[11]

Varhaiset kuningaskunnat muokkaa

Ensimmäinen tunnettu alueelle saapunut kansa oli monit, jotka alkoivat asuttaa maata noin vuonna 300 eaa.[1] Heidän uskotaan saapuneen alueelle nykyisen Kiinan länsiosasta, ja heidän elipiirinsä laajeni Iravadi-joen vartta pitkin etelään.[14] Heidän ensimmäinen kuningaskuntansa Suvannabhumi keskittyi Thatonin satamakaupungin ympärille noin 300 eaa.[1][15] Monien kulttuuri alkoi saada 200-luvulla eaa. vaikutteita Intian suunnalta, ja moneilla oli ratkaiseva merkitys buddhalaisuuden leviämisessä Kaakkois-Aasiaan.[16][17][4]

Ensimmäisiä kansoja alueella olivat myös tiibetiläis-burmalaisia kieliä puhuneet pyut, jotka saapuivat nykyisen Burman alueelle ensimmäisellä vuosisadalla jaa.[11][3] Pyuiden ensimmäinen kuningaskunta Sriksetra sijaitsi Iravadijoen laaksossa.[18][19] Pyuiden muinaiset kaupungit kukoistivat alueella tuhannen vuoden ajan vuosina 200 eaa. – 900 jaa.[20]

 
Baganin kuningaskunta laajimmillaan kuningas Narapatisithun valtakaudella 1100–1200-lukujen vaihteessa.

Varsinaiset burmalaiset eli bamarit alkoivat saapua alueelle Tiibetin suunnalta 800-luvulta lähtien, syrjäyttäen Iravadijoen varrella asuneet monit ja pyut.[2] Vuonna 849 burmalaiset perustivat pääkaupunkinsa Baganiin, joka sijaitsi nykyisen Burman keskiosassa Iravadi-joen varrella.[21][3] Paganin kuningaskunta oli ensimmäinen burmalainen kuningaskunta.[4]

Maan ensimmäinen merkittävä kuningas oli Anawrahta, joka hallitsi maata 1044–1077. Hänen johdollaan burmalaiset valloittivat vuonna 1057 mon-kansan hallitseman Thatonin ja koko maa yhdistyi burmalaisvallan alle. Hän myös vakiinnutti maahan theravada-buddhalaisuuden.[19][3][6] Ensimmäisen burmalaisen dynastian valta päättyi Kublai-kaanin mongolien valloitukseen ja pääkaupungin hävitykseen vuonna 1287.[19][3][6] Shan-kansan hallitsijat täyttivät valtatyhjiön vähäksi aikaa nykyisen Burman pohjoisosassa, jonne syntyi useita Shan-kuningaskuntia. Merkittävin niistä oli Avan kuningaskunta.[5][22] Etelässä taas mon-kansa perusti oman Hanthawaddyn kuningaskuntansa burmalaisten vallan heikkenemisen jälkeen.[19][23] Nykyisen Burman ja Intian rajamaille syntyi rakhine-kansan hallitsema Arakanin kuningaskunta.[4]

Burmalaisten uusi valtakeskus taas muodostui Taungoon kaupunkiin. Mongolien hyökkäyksen jälkeen kesti 200 vuotta ennen kuin burmalaiset pystyivät taas kontrolloimaan yhtä suurta aluetta nykyisen Burman alueelta. Vuonna 1541 burmalaisia hallinnut Taungoo-dynastian kuningas Tabinshwehti yhdisti eri kansat jälleen burmalaisten vallan alle liittoutuen portugalilaisten kanssa.[19][6] 1600-luvulla Burma hajosi jälleen ja Shanit alkoivat valloittaa uudelleen alueita pohjoisessa Burmassa. Etelässä burmalaiset taas joutuivat vastatusten portugalilaisten kanssa ja vuonna 1613 burmalaiset torjuivat portugalilaisten valloitusyrityksen.[19] Taungoo-dynastia kesti 1486–1752, mutta se hajosi keskinäisiin valtataisteluihin.[5]

Toungoo-dynastian jälkeen valtaan nousi Konbaung-dynastia vuonna 1752. Dynastian ensimmäinen kuningas oli Alaungpaya, jonka valtakaudella Burman alue laajentui suurin piirtein nykyiseen muotoonsa.[4][5] Konbaung-hallitsijat keskittyivät sotiin ja valloituksiin, burmalaiset kävivät sotia käytiin moneja, rakhineita ja thaita vastaan.[5] Vuonna 1757 burmalaiset hyökkäsivät monien Hamsavati-kuningaskuntaan ja sen jälkeen Manipurin kuningaskuntaan. Vuonna 1767 burmalaiset hyökkäsivät ja tuhosivat thaiden hallitseman Ayutthayan kuningaskunnan.[19][5] Ayutthayan tuhoamisen jälkeen sotaretket nykyisen Intian alueelle jatkuivat ja vuonna 1784 burmalaiset valloittivat Arakanin ja vuonna 1816 Assamin kuningaskunnan.[19] 1700-luvulla Konbaung-dynastia joutui myös neljän Kiinan Qing-dynastian maahantunkeutumisen kohteeksi.[5]

Valloitusretkien edetessä länteen nykyisen Intian alueella, burmalaiset törmäsivät vuonna 1824 Brittiläiseen Intiaan, mikä johti kolmeen tuhoisaan anglo-burmalaiseen sotaan.[19][5]

Brittien siirtomaakausi muokkaa

Kolmen Anglo-burmalaisen sodan jälkeen Burma joutui brittien hallintaan. Britannia alisti vuonna 1824 Ala-Burman valtansa alle ja vuonna 1886 maan loppuosan.[24][4][5]

Ensimmäinen anglo–burmalainen sota käytiin vuosina 1824–1826. Se päättyi Yandabon rauhaan, jossa burmalaiset joutuivat luovuttamaan Brittien siirtomaaimperiumille valloittamansa nykyisin Intiaan kuuluvat Manipurin ja Assamin, sekä Arakanin alueen maan lounaisrannikolla ja Tanintharyin rannikkokaistaleen maan eteläosassa.[6][25] Toisen anglo-burmalaisen sodan seurauksena Burma menetti briteille loputkin Ala-Burmasta, mukaan lukien Rangoonin kaupungin, vuonna 1852.[24]

Toisen anglo-burmalaisen sodan jälkeen valtaan nousi kuningas Mindon Min. Hän perusti uuden pääkaupungin Mandalayn vuonna 1853, johon siirrettiin aiemman pääkaupungin Amarapuran väestö. Hän yritti modernisoida Burmaa ja kehittää teollisuutta, tietoisena siitä että brittien ja ranskalaisten valta lähialueilla kasvoi. Mindon Min oli viimeinen merkittävä burmalainen kuningas, hänen valtakautensa kesti vuoteen 1878 asti.[24] Hänen poikansa Thibaw Min nousi valtaan veristen valtataistelujen jälkeen. Thibaw ei ollut yhtä neuvokas hallitsija ja hän asetti brittiläisille kauppiaille ylimääräisiä tullimaksuja, mikä provosoi brittejä. Britit lähettivät kuninkaalle uhkavaatimuksen jonka hän jätti huomioimatta, mikä johti kolmanteen anglo-burmalaiseen sotaan. Vuonna 1885 britit hyökkäsivät Ylä-Burmaan, valloittivat Mandalayn ja Thibaw syöstiin vallasta.[24][26] Thibaw jäi viimeiseksi Burman kuninkaaksi.[27]

Vuonna 1886 britit hallitsivat koko nykyisen Burman kattavaa aluetta. Vuonna 1897 maasta tehtiin Brittiläisen Intian maakunta. Brittivallan alla maa jakaantui kahteen eriarvoiseen aleeseen. Iravadijoen laaksoa hallitsivat britit, kun Ylä-Burma sai pitää nimellisen itsenäisyytensä, valtaa saivat pitää vuoristokansat. Siirtomaa-aikana maahan muutti satoja tuhansia intialaisia. 1930-luvulla intialaisten osuus maan väestöstä oli 30–40 prosenttia, mikä johti intialaisvastaisiin mielenosoituksiin.[24]

Brittien alaisuudessa maa kävi läpi valtavan muutoksen. Burmaan luotiin vahva keskushallinto ja talous muuttui omavaraisviljelystä palvelemaan laajamittaista vientiä. Maa irrotettiin Intiasta vuonna 1937 omaksi kruununsiirtomaakseen. Vuoteen 1939 mennessä Burmasta tuli maailman suurin riisinviejä.[5][6]

Äänekkäimmän brittihallitoa vastustaneen ryhmän muodostivat aluksi buddhalaiset munkit. 1930-luvulla maassa syntyi thakin-puolue, joka sai nimensä siitä että burmalaisten tuli kutsua siirtomaaisäntiä nimellä thakin, eli herra Burmalaiset päättivät että he ovat herroja omassa maassaan. Tunnetuimpia thakineita olivat Burman itsenäisyystaistelun merkittävimmäksi hahmoksi noussut Aung San, sekä U Nu. Aung San oli myös perustamassa vuonna 1938 Burman ensimmäistä kommunistista järjestöä. Britit määräsivät thakin-puolueen laittomaksi vuonna 1939 ja pidättivät sen johtohenkilöt. Aung Sanin onnistui paeta Kiinaan, missä hän sai Kiinan-Japanin sodan aikana japanilaisilta lupauksen sotilas- ja materiaaliavusta taistelussa brittejä vastaan.[24][28]

Burmalaiset nationalistit Aung Sanin johdolla liittoutuivat japanilaisten kanssa ajaakseen britit maasta. Burmalaiset ja japanilaiset hyökkäsivät Brittiläiseen Burmaan joulukuussa 1941. Burman valtaus brittiläisiltä toteutui lopulta toukokuussa 1942, kun brittiläisten Mandalayn puolustus murtui. Brittien Burman rajajoukot koostuivat lähinnä Burman etnisistä vähemmistöistä. Aung Sanin johtama Burman itsenäisyysarmeija kasvoi parissa viikossa 30 toverista 200 000 miehen vahvuiseksi armeijaksi, kun tuhannet burmalaiset nuorukaiset liittyivät Aung Sanin joukkoihin.[29]

Japanilaiset julistivat Burman itsenäiseksi ja maan presidentiksi nimitettiin Ba Maw. Valtaa maassa pitivät kuitenkin japanilaiset ja brittiläisen siirtomaahallinnon sijaan Burma joutui toisen ulkovallan määräysvaltaan.[29][21] Japanilaishallintoon tyytymättömät perustivat salaisen antifasistisen järjestön (AFO) vuonna 1944, ja sen johtoon nousi Aung San. AFO:n edustajat pyysivät liittoutuneilta apua japanilaisten karkottamiseksi Burmasta.[29]

Liittoutuneiden ja Aung Sanin johtamien burmalaisten joukot hyökkäsivät vuonna 1945 japanilaisten hallitsemaan Burmaan. Burman taistelun päätteeksi liittoutuneet valtasivat Mandalayn maaliskuussa 1945 ja Rangoonin saman vuoden toukokuussa. Vuoden lopussa Burmassa oli palattu brittiläiseen hallintoon. Japanilaisia vastustanut AFO-järjestö muutti nimensä Antifasistiseksi kansan vapautusrintamaksi (Anti-Fascist People’s Freedom League, AFPFL) ja ryhtyi ajamaan maan itsenäisyyttä.[30]

Itsenäinen Burma muokkaa

Ne Winin sotilasvalta muokkaa

Sodan jälkeen Aung San kannattajineen vaati Burmalle täydellistä itsenäisyyttä ja AFPFL aloitti neuvottelut brittien kanssa itsenäisyydestä. Aung San ei ehtinyt nähdä itsenäistä Burmaa, hänet murhattiin kahdeksan muun hallituksen jäsenen kanssa kesken hallituksen istunnon heinäkuussa 1947. Murhan jälkeen britit nimittivät AFPFL:n johtajan U Nun maan pääministeriksi. Maahan laadittiin perustuslaki ja 4. tammikuuta 1948 Britannia myönsi Burmalle täyden itsenäisyyden.[30][5][6][4]

Itsenäisyytensä alkuvuosina maa ajautui poliittisten ja etnisten ryhmien välisiin sisäisiin valtataisteluihin. Kommunistiset liikkeet ryhtyivät vallanpitäjien vastaiseen sissisotaan. Arakanin osavaltiossa islamistiset separatistit vaativat itsenäisyyttä ja alueen irrottamista Burmasta. Myös Aung Sania tukenut armeija oli jakaantunut kahteen ryhmittymään. Eteläisessä Burmassa Karenit olivat nousseet vastustamaan burmalaisia ja vaativat itselleen suurempaa aluetta. Myös kachinit ja monit kapinoivat maan hallintoa vastaan. Heikoimmillaan maan hallitus kontrolloi vain Rangoonia ja sen ympäristöä.[31]

Poliittisen kaaoksen keskellä maan demokraattisella hallituksella oli heikko ote vallasta.[5] U Nu torjui sosialismin AFPFL:n ideologiana vuonna 1958, mikä johti puolueen hajoamiseen, kun vasemmistolaiset erosivat hallituksesta ja perustivat omia ryhmittymiään.[30] Vuonna 1958 pääministeri U Nu kutsui sotilaat hallitsemaan tilapäisesti tilanteen rauhoittamiseksi.[5] U Nu pyysi julkisesti maan armeijaa muodostamaan maahan väliaikaisen hallituksen, ja perustuslaillisen vallankaappauksen johtoon ja maan pääministeriksi nousi Ne Win. Burman armeija alkoi ripein ottein puhdistaa maata. Sen tavoitteena oli rauhan ja järjestyksen palauttaminen, demokratian juurruttaminen maahan ja sosialistisen talouden luominen. Maan armeijalla oli läheiset suhteet AFPFL:n sosialistisiipeen, joka oli eronnut U Nun sosialismin vastaisien tavoitteiden vuoksi. Armeija tehosti sodankäyntiä sissejä vastaan ja Rangooniin pakeni 200 000 ihmistä sissisotaa pakoon. Myös taloudllisiin väärinkäytöksiin ja laittomaan kauppaan puututtiin ankaralla kädellä.[32] Sotilaat luopuivat vallasta 18 kuukauden kuluttua, vuonna 1960 U Nun voitettua vaalit ylivoimaisesti.[32]

Maan sotilasjohtoa huoletti erityisesti se, että maan pohjoisosassa shanien ja kachinien asuttamilla alueilla suunniteltiin eroa Burman liittovaltiosta, mikä olisi lähes puolittanut Burman alueen.[32] Kenraali Ne Win tarjosi jälleen U Nulle armeijan apua shanpäälliköiden taltuttamiseksi, mutta tällä kertaa U Nu torjui tarjouksen. Tämän johdosta Ne Winin johtama armeija suoritti verettömän vallankaappauksen 2. maaliskuuta 1962. Maan presidentti Sao Shwe Thaik pidätettiin välittömästi, sillä hän oli etniseltä taustaltaan shan. Myös U Nu pidätettiin, kuten myös monet shan ja kayah -väestöihin kuuluneet johtajat, jotka olivat kokoontuneet vallankumouksen aikaan Rangooniin puimaan suhdettaan Burmaan. Samana päivänä Ne Win ilmoitti radiossa vallankaappauksesta, mikä hänen näkemyksensä mukaan esti Burman liittovaltion hajoamisen.[33]

Burman sotilasjuntta julisti maan sosialistiseksi ja maahan perustettiin Burman sosialistisen ohjelman puolue, BSPP. Maassa kiellettiin kaikki muut poliittiset puolueet, sanomalehdet lakkautettiin, paitsi puolueen omaksi äänitorveksi perustetut lehdet. Ne Winin johtama juntta oli muukalaisvastainen ja ulkomaalaiset karkotettiin maasta. Kaikki maa siirtyi valtion omistukseen ja niitä hallinnoivien talonpoikien tuli täyttää tietyt tuotantokiintiöt. Ulkomaiset pankit kansallistettiin ja 50 ja 100 kyatin setelit julistettiin kelpaamattomiksi. Kaupankäynti vaikeutui, mikä johti 200 000 intialaisen ja pakistanilaisen poismuuttoon Burmasta.[33][5]

Armeijan pitämää valtaa vastaan nousivat ensin opiskelijat kesällä 1962, mutta armeija tukahdutti mielenosoituksen tulittamalla opiskelijoita tappaen satoja.[33] Vuonna 1974 uusi perustuslaki siirsi vallan armeijalta Ne Winin johtamalle kansankokoukselle.[6] Uusia opiskelijalevottomuuksia nousi joulukuussa 1974 YK:n entisen pääsihteerin U Thantin hautajaisten yhteydessä. Mellakat johtivat poikkeustilan julistamiseen ja kapinointi kukistettiin verisesti. Poikkeustila poistettiin 1. syyskuuta 1976.[34][33]

Vuonna 1978 Myanmarin armeija hyökkäsi väkivaltaisesti rohingya-siviilejä vastaan tappaen ja ajaen näitä pakoon Bangladeshiin. YK:n kanssa saatiin sovittua pakolaisten paluusta.[35]

Demokratialiikkeen alku muokkaa

Ne Winin luoma yhteiskuntajärjestelmä alkoi 1980-luvun lopulla osoittaa murenemisen merkkejä. Maa oli siirtomaa-aikana ollut brittiläisen imperiumin tärkein riisintuottaja, mutta nyt maan talous oli kurjassa kunnossa ja se luokiteltiin maailman köyhimpien maiden joukkoon. Maahan oli syntynyt suppea sotilaseliitti, mutta tavallinen kansa oli riippuvainen pimeiden markkinoiden kulutustavaratarjonnasta.[33] Talouden elvyttämiseksi hallitus otti käyttöön toimenpiteitä, jotka aiheuttivat levottomuutta kansalaisten keskuudessa. Vuonna 1987 maan valuutta devalvoitiin ja suurimmat setelit julistettiin mielivaltaisesti kelpaamattomiksi, mikä tuhosi useiden burmalaisten monen vuoden säästöt. Tästä johtuen maassa alkoivat laajat levottomuudet syksyllä 1987.[33][6][5]

Huolimatta siitä että maan armeija ja poliisivoimat kukistivat mielenosoituksia väkivaltaisesti, maassa alkoi 8888 kansannousuksi kutsutut levottomuudet, jotka alkoivat 8. elokuuta 1988.[5][36][37] Viikkoja kestäneissä mellakoissa sai surmansa tuhansia ihmisiä.[6][38] Mellakat lopetettiin verisesti syyskuussa 1988, kun jatkuvien mielenosoitusten ja levottomuuksien jälkeen armeija kaappasi uudelleen vallan.[38][4] Sotilasvallankaappaus toi nimellisesti maan johtoon uuden miehen, kun Saw Maung asetettiin Valtion lain ja järjestyksen palauttamiskomitean SLORC:n johtoon. Todellisuudessa muutos oli vain kosmeettinen vallan siirtyessä BSPP:ltä SLORC:lle.[39][40] Valtaan noustuaan SLORC muutti maan nimeksi Myanmar ja pääkaupunki Rangoonin nimeksi Yangon, vuonna 1989.[6]

Vallankumouksen jälkeen kenraali Aung Sanin tytär Aung San Suu Kyi nousi johtavan oppositiopuolueen Kansallisen demokratialiiton johtoon. Suu Kyi pidätettiin vuonna 1989 ja hänet tuomittiin kotiarestiin, missä hän oli seuraavat kuusi vuotta.[40] SLORC lupasi järjestää maassa demokraattiset vaalit, jotka Suu Kyin johtama oppositio voitti ylivoimaisesti vaikka tämä istui kotiarestissa. Opposition ei kuitenkaan annettu muodostaa hallitusta, vaan oppositiojohtajien pidätysaallot vain kiihtyivät ja puolueet hajotettiin. SLORC ilmoitti että ennen uuden hallituksen luomista maahan pitää laatia uusi perustuslaki.[40][5] Vuonna 1992 Than Shwe korvasi Saw Maungin juntan johdossa ja pääministerinä.[6]

Aung San Suu Kyi sai vuonna 1991 Nobelin rauhanpalkinnon omistautumisestaan rauhanomaiselle muutokselle. Hänet vapautettiin kotiarestista vuonna 1995, mutta tämänkin jälkeen sotilasjuntta esti hänen toimintansa.[40][6]

Hallitseva juntta muutti nimensä Valtion rauhan ja kehityksen neuvostoksi (SPDC) vuonna 1997 ja se ryhtyi myös tukemaan modernia yhteiskuntakehitystä. Maan yhteiskuntajärjestelmä oli kuitenkin romahduspisteessä ja muun muassa maan koulut ja yliopistot olivat 1990-luvulla useita vuosia kiinni. Maa hyväksyttiin kuitenkin ASEANin jäseneksi länsimaiden vastustuksesta huolimatta, vuonna 1997.[40][6] Vuonna 2000 hallitus aloitti neuvottelut Aung San Suu Kyin johtaman opposition kanssa, mikä johti poliittisten vankien vapautukseen. Suu sai lähteä kotoaan toukokuussa 2002, jonka jälkeen hän matkusti ympäri maata, kunnes hänet määrättiin uudelleen arestiin vuoden kuluttua.[5][6]

Lokakuussa 2004 hallituksen kovan linjan kannattajat saivat voiton ja syrjäyttivät pääministeri Khin Nyuntin ja hänen tukijansa hallituksesta ja armeijasta. Uudet johtajat vapauttivat noin 9000 vankia, joiden he sanoivat Khin Nyuntin Tiedusteluviraston vanginneen. Mukana olivat vuoden 1988 protestien johtohenkilöt Min Ko Naing ja Ko Ko Gyi.[5]

Marraskuussa 2005 Myanmarin hallitus ilmoitti pääkaupungin siirtyvän Yangonista 460 kilometrin päähän viidakon keskelle Naypyidawiin ja muuttotoimiin ryhdyttiin saman vuoden syksyllä. Uutta pääkaupunkia esiteltiin kansainväliselle lehdistölle ensi kertaa maaliskuussa 2007 asevoimien päivän paraatin yhteydessä.[41]

Sotilasjuntan loppu muokkaa

15. syyskuuta 2007 alkaneet opiskelijoiden ja oppositiotoimijoiden väkivallattomat marssit olivat suurimmat mielenilmaukset sitten vuoden 1988. Sotilashallitus oli päättänyt korottaa polttoaineiden hinnat jopa kuusinkertaisiksi. Hallitus tukahdutti marssit pidättämällä aktivisteja, mutta buddhalaismunkkien liityttyä mielenosoituksiin levottomuudet yltyivät entisestään. Kuun loppuun mennessä Sahramivallankumoukseksi kutsuttuihin mielenosoituksiin osallistui jo 100 000 ihmistä.[42][43] Aluksi maata hallinnut juntta oli pidättyväinen, mutta 26. syyskuuta juntta aloitti tehoiskun tilanteen rauhoittamiseksi. Ainakin 31 ihmistä kuoli ja 3 000-4 000 aktivistia pidätettiin.[44]

Myanmaria koetteli 2. toukokuuta 2008 maan historian pahin luonnonkatastrofi, kun Trooppinen sykloni Nargis iski valtion eteläosiin. 140 000 ihmistä sai surmansa ja 700 000 jäi kodittomiksi.[45][46][47] Myanmarin sotilashallitus kieltäytyi ulkomaisesta avusta ja keräsi runsaasti kansainvälistä kritiikkiä. Hallitus ei ollut myöskään pyrkinyt ehkäisemään tuhoja etukäteen, sillä ihmisiä ei oltu varoitettu lähestyvästä myrskystä tai evakuoitu turvallisemmille alueille. Kansainvälinen poliittinen jännite hallitusta kohtaan kasvoi. Ranska ehdotti jopa Myanmarin kansallisen suvereniteetin sivuuttamista katastrofin uhrien avustamiseksi ja vetosi YK:n vastuuseen suojella myrskyn uhreja myös ilman Myanmarin johdon hyväksyntää.[45]

YK:n arvioiden mukaan välitöntä apua tarvitsevien ihmisten määrä oli 1,6-2,5 miljoonaa. Kansainvälisen painostuksen alla sotilasjuntta suostui 11. toukokuuta ottamaan vastaan materiaalista tukea, mutta ei päästänyt ulkomaisia avustustyöntekijöitä tai sotilaita maahan. Avustuslähetyksiä viivästyi Myanmarin valtiollisen byrokratian takia ja kuolonuhrien määrä lisääntyi. Myanmarin hallitus pyysi kansainvälistä rahoitusapua, mutta huoli varojen väärinkäytöstä sai monet lahjoittajat kielteiselle kannalle. Maan sotilasjohtajan Than Shwen ja YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin tapaaminen johti avustustyöntekijöiden päästämiseen maahan toukokuun lopulla. Vastineeksi Myanmar sai lisää tukea. Kansainvälisen median päästyä maahan selvisi, että maan sotilashallitus oli teettänyt eloonjääneillä työtä elintarvikkeita vastaan. Avustustöissä myös syrjittiin etnisiä vähemmistöjä.[45]

Katastrofista huolimatta Myanmarissa järjestettiin toukokuussa 2008 ennalta suunniteltu kansanäänestys uudesta perustuslaista.[48][49] Lain voimaantulon oli määrä tarkoittaa Myanmarin siirtymistä "kurinalaisena kukoistavaan demokratiaan".[50][51] Vaaleissa 92 % äänestäjistä kannatti uutta perustuslakia. Länsimaat tuomitsivat vaalit kenraalien vallan vahvistamisena. Hallitseva sotilasjuntta SPDC ilmoitti, että maassa järjestettäisiin vaalit vuonna 2010.[48][50][52]

Vuoden 2010 vaaleissa Sotilasjuntan tukema USDP-puolue sai jopa 80 % parlamenttipaikoista.[53] Sotilashallituksen USDA-joukkojärjestön seuraajaksi perustettua puoluetta johti pääministeri Thein Sein. Parlamentti valitsi Thein Seinin presidentiksi, hän vannoi virkavalansa 30. maaliskuuta 2011 ja maata hallinnut sotilasjuntta lakkautettiin.[54] Euroopan parlamentti ei pitänyt vaaleja demokraattisina, sillä maassa olevat 2 200 poliittista vankia ja Aung San Suu Kyi oli jätetty vaalien ulkopuolelle. Myöskään Myanmarin 400 000 buddhalaismunkkia eivät saaneet äänestää.[55][56]

Horjuva demokratia muokkaa

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Lähteettömiä kappaleita

Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Lähdeviitteet asianmukaisiin viitemallineisiin

Armeija ja eri puolilla maata syttyneet etniset levottomuudet jarruttivat seuraavina vuosina Myanmarin demokratisoitumiskehitystä.

Vuonna 2012 Rakhinen osavaltion levottomuuksissa kiistat alueen muslimien ja buddhalaisten välillä riistäytyivät väkivaltaisiksi hyökkäilyiksi puolin ja toisin. Osapuolet polttivat tuhansia taloja. Maan armeija tuli väliin. Levottomuuksissa kuoli noin 200 ihmistä.[57]

Vuoden 2015 vaalit voitti Aung San Suu Kyin johtama NLD-puolue. Oppositiojohtajasta tuli valtionkansleri ja maan tosiasiallinen johtaja. Aungia ei voitu valita perustuslain mukaan presidentiksi, sillä hänen poikansa olivat Iso-Britannian kansalaisia. Presidentiksi nimitettiin Htin Kyaw. Demokratisoituminen ei kuitenkaan edennyt, sillä armeija säilytti tosiasiallisen valtansa.[58] Vuodesta 2016 lähtien Myanmarin presidentin asema on ollut lähinnä seremoniallinen.[59]

Demokratian tilan häilyvyys näkyi esimerkiksi muslimiasianajaja Ko Ni:n murhassa.[60] Rauhantyö itäisillä alueilla edistyi ja moni aseryhmistä luopui aseellisesta taistelusta. Bangledeshin vastainen raja-alue pysyi kuitenkin levottomana, sillä hallituksen ja rohingya-kansan välinen konflikti jatkui[61] ja vuonna 2016 islamilaiset rohingya-sissit aloittivat toimintansa Myanmarissa. Armeija vastasi vuosina 2015–2017 laajoin joukkokarkotuksin. Myanmarin armeija poltti taloja, raiskasi, kidutti, ryösti ja tappoi joukoittain muslimeja.[62] Tuhansia kuoli. Armeijan ja buddhalaismunkkien katsottiin lietsovan muslimivihaa pönkittääkseen valtaansa, jota demokratia uhkasi rapauttaa[63] levittämällä tietoja, joiden mukaan tappajia olivat rohigya-muslimit.[64] Tarkoitus oli ajaa terroristeina ja laittomina siirtolaisina pidetyt toisuskoiset maasta.[65]

Kansainvälinen yhteisö tuomitsi käynnissä olleen konfliktin ja nimesi sen etniseksi puhdistukseksi, mutta ei puuttunut tapahtumiin vahvoin toimin. Yhdysvallat uhkasi Myanmarin sotilasjohtajia talouspakotteilla. Myös sotilaskaappauksen uhka leijui ilmassa.[66] Aung San vaikeni pitkään rohingya-kansaan kohdistuvasta etnisestä puhdistuksesta. Hänen mukaansa konflikti oli osa terrorismin vastaista sotaa.[67][68] Myanmarin hallinnon kovat otteet Rohingya-muslimeja kohtaan ovat romahduttaneet Aung San Suu Kyin maineen ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajana. Maaliskuusta 2018 lähtien Myanmarin presidenttinä toimi U Win Myint. Myanmarin todellinen johtaja on kuitenkin Aung San Suu Kyi, joka on virallisesti vain hallituksen neuvonantaja.[59]

Sotilasvallankaappaus ja poikkeustila 2021 muokkaa

Myanmarin armeijan kenraali Min Aung Hlaing suunnitteli jäävänsä eläkkeelle ja ryhtyvänsä presidentiksi. Tähän hän olisi tarvinnut vaalimenestystä. Sitä Min pyrki hankkimaan muun muassa levittämällä Rakhinen rohingya-muslimien vastaisia tekstejä Facebookissa[69] Hlaingin johtama armeija valvoo Myanmarin yritysmaailmaa ja hänen sukunsa kerää sieltä taloudellisia voittoja,[69]

Armeija ja ihmisoikeusaktivistit syyttivät Aung San Suu Kyin NLD-puoluetta vaalivilpistä. Sotilaiden tukema USDP-puolue menestyi marraskuun 2020 parlamenttivaaleissa huonosti ja menetti paikkojaan. NLD voitti vaalit äänivyöryllä. Se kykeni muodostamaan yksin hallituksen.[70][71] Sotilaat uhkasivat kaappauksella peitetysti jo viikkoa ennen.[72]

Sotilaat julistivat maahan 1. helmikuuta 2021 poikkeustilan. Samana päivänä Min Aung Hlaingin johtama sotilashallinto pidätti kansleri Aung Sanin ja presidentti U Win Myintin.

Armeija lupasi järjestää uudet demokraattiset vaalit vuoden päästä. Se kiisti pyrkivänsä kaappaamaan vallan itselleen.[73] Sen sijaan ulkopuoliset kommentaattorit pitivät todennäköisenä, että armeija pyrki palaamaan pysyvämmin valtaan.[74] Min Aungin nimi on liitetty ulkomailla rohingyoiden vainoon.[75]

Yhdysvallat ja YK tuomitsivat kaappauksen.[76] [77] Kiina ja Venäjä pyysivät lisäaikaa YK:n päätöslauselman antamiseen.[78]

Kaappaus oli epäsuosittu hyvin suuren kansaosan keskuudessa. Tiistaina kaappauksen jälkeen protestoijat paukuttivat kattiloita ja huudattivat autojen torvia.[79] Armeija pisti ulkonaliikkumiskieltoja, sulkuja ja rajoitti Internetin käyttöä ja sulki sosiaalisen median.[80][81] Se pyrki voimatoimin hajottamaan protestit.[82] Mielenosoitukset laajenivat suurimmaksi sitten vuoden 2007.[83][84] Myanmarin turvallisuusjoukot tappoivat kymmeniä mielenosoittajia ja pidättivät yli 2150 helmi-maaliskuussa 2020.[85][86] Myös protestoijat käyttivät paikoin väkivaltaa.[87]

Lähteet muokkaa

  • Heikkilä-Horn, Marja-Leena & Miettinen, Jukka O.: Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.
  • Maailmalla Aasia. Helsinki: Weilin + Göös, 2008. ISBN 978-951-0-33474-4.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c History of Myanmar myanmars.net. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b Porna, Ismo: Maailman valtiot ja niissä käynnit. Saksa: BoD Books (omakustanne), 2008. ISBN 978-952-318-481-7.
  3. ↑ a b c d e A Brief History of Burma localhistories.org. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j Maailmalla, s.166–167
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Background Note: Burma U.S. Department of State. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Timeline: Burma BBC. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  7. ↑ Myanmarin yli 70 vuotta kestänyt sisällissota on yksi maailman pisimpään jatkuneista konflikteista – Aung San Suu Kyin aika on merkinnyt takapakkia rauhanneuvotteluille Maailma.net. Viitattu 1.2.2021.
  8. ↑ Myanmarin sotilasvallankaappaus: Aung San Suu Kyin ja muiden pidätettyjen olinpaikasta ei tietoa, levottomuuksista ei ole raportoitu Yle Uutiset. Viitattu 2.2.2021.
  9. ↑ Myanmarin hauras demokratia Kehityslehti. Viitattu 1.2.2021.
  10. ↑ Armeija kaappasi vallan Myanmarissa: Sotilaat lupasivat palauttaa vallan vuoden päästä siviileille Kaleva. Viitattu 1.2.2021.
  11. ↑ a b c d e Prehistory to Proto history of Myanmar: A Perspective of Historical Geography Myanmar Environment Institute. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  12. ↑ Prehistory: The Stone Age of Myanmar 19.8.2013. myanmarburma.com. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  13. ↑ a b Anyathian complex Encyclopædia Britannica. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  14. ↑ Mon myanmar-image.com. Arkistoitu 3.10.2016. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  15. ↑ The Major Role of the mons in Southeast Asia siamese-heritage.org. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  16. ↑ Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 88–91
  17. ↑ Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 91–96
  18. ↑ Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 18–22
  19. ↑ a b c d e f g h i Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 96–98
  20. ↑ Pyu Ancient Cities Unesco. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  21. ↑ a b A Short History of Burma newint.org. Viitattu 19.9.2016. (englanniksi)
  22. ↑ Shan State History scribd.com. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  23. ↑ Myanmar - Pegu / Bago / Hantharwaddy Dynasty (1287-1599) globalsecurity.org. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  24. ↑ a b c d e f Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 158–160
  25. ↑ Treaty of Yandabu gktoday.in. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  26. ↑ Thibaw Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  27. ↑ The Konbaung Dynasty royalark.net. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  28. ↑ Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 160–167
  29. ↑ a b c Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 167–171
  30. ↑ a b c Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 171–173
  31. ↑ Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 173–175
  32. ↑ a b c Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 175–177
  33. ↑ a b c d e f Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 177–180
  34. ↑ Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1978, s. 10. Otava, 1977. ISBN 951-1-04521-0.
  35. ↑ Burma/Bangladesh: Burmese Refugees In Bangladesh - Historical Background www.hrw.org. Viitattu 16.2.2021.
  36. ↑ Szczepanski, Kallie: The 8888 Uprising in Myanmar (Burma) asianhistory.about.com. Arkistoitu 9.10.2016. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
  37. ↑ 8888 Uprising Occurs in Burma historychannel.com.au. Arkistoitu 9.10.2016. Viitattu 24.9.2016. (englanniksi)
  38. ↑ a b Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 182–184
  39. ↑ Steinberg, David I.: Burma: The State of Myanmar. Georgetown University Press, 2001. (englanniksi)
  40. ↑ a b c d e Kaakkois-Aasia: Historia ja kulttuurit, s. 180–182
  41. ↑ Burma's new capital city unveiled BBC. Viitattu 27.03.2007.
  42. ↑ Q&A: Protests in Burma 2.10.2007. BBC. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  43. ↑ Monks lead largest Burma protest 24.9.2007. BBC. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  44. ↑ Saffron Revolution oxfordburmaalliance.org. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  45. ↑ a b c Cyclone Nargis oxfordburmaalliance.org. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  46. ↑ Myanmar: Cyclone Nargis 2008 Facts and Figures 3.5.2011. ifrc.org. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  47. ↑ Post Nargis Join Assessment Heinäkuu 2008. BBC. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  48. ↑ a b Myanmar cyclone 28.4.2010. news.trust.org. Arkistoitu 4.11.2016. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  49. ↑ Kingston, Jeff: After the Whirlwind: Post-Nargis Burma, the 2010 Elections and Prospects for Reform 4.3.2009. apjjf.org. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  50. ↑ a b Steinberg, David I.: Myanmar's Perpetual Dilemma: Ethnicity in a "Discipline-Flourishing Demogracy 22.4.2011. EastWest Center. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  51. ↑ Three years of “Discipline-Flourishing-Democracy” 21.2.2014. southasiaanalysis.org. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  52. ↑ Martin Michael F.; Margesson, Rhoda: Cyclone Nargis and Burma’s Constitutional Referendum state.gov. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  53. ↑ Sotilasjuntan tukema puolue voittamassa Burman vaalit 9.11.2010. iltasanomat.fi. Arkistoitu 24.10.2011. Viitattu 9.11.2010.
  54. ↑ President sworn in, junta dissolved 30.3.2011. dvb.no. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  55. ↑ Burman vaalit: Euroopan ei pidä höllentää pakotteita 11.10.2010. europarl.europa.eu. Viitattu 9.11.2010.
  56. ↑ The Crisis in Burma responsibilitytoprotect.org. Arkistoitu 2.11.2016. Viitattu 1.11.2016. (englanniksi)
  57. ↑ hs.fi (digilehden tilaajille)
  58. ↑ Kehityslehti (Arkistoitu – Internet Archive)
  59. ↑ a b Myanmar country profile BBC News. 3.9.2018. Viitattu 7.4.2020. (englanniksi)
  60. ↑ Liisa Lehmus, Myanmarissa harvinainen surma, Yle.fi uutiset 29.1.2017
  61. ↑ Minna Pärssinen, "Emme voi palata ilman kansalaisoikeuksia" – Rohingya-pakolaisten palauttaminen Myanmariin epäonnistunee jo toistamiseen, yle.fi, uutiset21.8.2019
  62. ↑ Hs.fi (digilehden tilaajille)
  63. ↑ Kansanuutiset.fi
  64. ↑ Propaganda lisää muslimivihaa Myanmarissa maailma.net. Viitattu 17.11.2017.
  65. ↑ YK-raportti: Myanmar ajoi rohingyat pois ja yrittää myös estää paluun maailma.net. Viitattu 17.11.2017.
  66. ↑ Yle.fi uutiset
  67. ↑ Rauhannobelisti Suu Kyi kiistää Myanmarin "etnisen puhdistuksen" Yle Uutiset. Viitattu 17.11.2017.
  68. ↑ Hs.fi (digilehden tilaajille)
  69. ↑ a b Tällainen on Myanmarin vallankaappari verkkouutiset.fi. 2.6.2021. Viitattu 6.2.2021.
  70. ↑ Aung San Suu Kyin puolue murskavoittoon Myanmarin vaaleissa - 1,5 miljoonaa jäi ilman äänioikeutta Yle Uutiset. Viitattu 1.2.2021.
  71. ↑ Myanmar | Rauhannobelisti Aung San Suu Kyin puolue voitti Myanmarin vaalit selvästi Helsingin Sanomat. 13.11.2020. Viitattu 3.2.2021.
  72. ↑ Myanmar | Myanmarin armeija sai YK:n varpailleen uhkaamalla perustuslain purkamisella Helsingin Sanomat. 30.1.2021. Viitattu 3.2.2021.
  73. ↑ Myanmarin armeija kaappasi vallan ja lupaa uudet vaalit ensi vuonna – maan johtaja Aung San Suu Kyi otettiin kiinni Yle Uutiset. Viitattu 1.2.2021.
  74. ↑ Myanmar | Aung San Suu Kyi näytti Myanmarin armeijan sätkynukelta: Miksi kenraalit syrjäyttivät hänet vallasta? Helsingin Sanomat. 1.2.2021. Viitattu 1.2.2021.
  75. ↑ Myanmar | Kenraali Min Aung Hlaing kaappasi vallan Myanmarissa: Mitä hänestä tiedetään? Helsingin Sanomat. 1.2.2021. Viitattu 3.2.2021.
  76. ↑ YK:n turvallisuusneuvosto pitää hätäkokouksen Myanmarin vallankaappauksen vuoksi Yle Uutiset. Viitattu 2.2.2021.
  77. ↑ Biden kehottaa Myanmarin armeijaa luopumaan välittömästi vallasta Yle Uutiset. Viitattu 2.2.2021.
  78. ↑ Myanmar | Kymmenet lääkärit lopettivat työt vastalauseena vallankaappaukselle Myanmarissa – Aung San Suu Kyi ja syrjäytetty presidentti saivat syytteitä Helsingin Sanomat. 3.2.2021. Viitattu 3.2.2021.
  79. ↑ Myanmariin syntyi illalla kattilaprotesti vastalauseeksi vallankaappaukselle - katso videolta, miten kansa osoitti mieltään Yle Uutiset. Viitattu 7.2.2021.
  80. ↑ Myanmarin sotilasjuntta pimensi internetin – tuhannet osoittavat mieltään, australialainen professori pidätetty Yle Uutiset. Viitattu 7.2.2021.
  81. ↑ Hannamiina Tanninen: Vallankaappauksen myötä kaduille puhkesi suurimmat mielenosoitukset vuosiin – Myanmarin suomalaisyrittäjä: ”Toivottavasti kaikki sujuu väkivallattomasti” Talouselämä. Viitattu 7.2.2021.
  82. ↑ Myanmarissa armeijan joukot liikkeellä eri kaupungeissa – länsimaiden lähetystöt varoittivat "koko maailman katsovan" Yle Uutiset. Viitattu 14.2.2021.
  83. ↑ Kuohunta Myanmarissa jatkuu: Armeija pidätti Aung San Suu Kyin luottomiehen, protesteja versoaa eri puolilla maata Yle Uutiset. Viitattu 7.2.2021.
  84. ↑ Myanmar coup: Tens of thousands join largest protests since 2007 BBC News. 7.2.2021. Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  85. ↑ Myanmar | YK-raportoija: Myanmaria hallitsee ”laiton murhahallinto”, joka on surmannut ainakin 70 ihmistä vallankaappauksen jälkeen Helsingin Sanomat. 11.3.2021. Viitattu 14.3.2021.
  86. ↑ Myanmar | Kiinalaisomisteisia tehtaita poltettiin Myanmarissa, kymmeniä kuoli mielenosoitusten toistaiseksi verisimmän päivän aikana Helsingin Sanomat. 14.3.2021. Viitattu 15.3.2021.
  87. ↑ Yangonin kaupunkialueelle julistettu poikkeustila Myanmarissa – ainakin 14 mielenosoittajaa kuollut väkivaltaisuuksissa Yle Uutiset. Viitattu 14.3.2021.
Aasian valtioiden historia
  Afganistan   Arabiemiraatit   Armenia   Azerbaidžan   Bahrain   Bangladesh   Bhutan   Brunei
  Etelä-Korea   Filippiinit   Georgia   Indonesia   Intia   Irak   Iran   Israel
  Itä-Timor   Japani   Jemen   Jordania   Kambodža   Kazakstan   Kiina   Kirgisia
  Kuwait   Laos   Libanon   Malediivit   Malesia   Mongolia   Myanmar     Nepal
  Oman   Pakistan   Palestiina   Pohjois-Korea   Qatar   Saudi-Arabia   Singapore   Sri Lanka
  Syyria   Tadžikistan   Taiwan   Thaimaa   Turkki   Turkmenistan   Uzbekistan   Venäjä
  Vietnam   Hongkong   Macao
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Myanmarin_historia&oldid=22088337”