Avaa päävalikko
Ensimmäinen anglo–burmalainen sota
Brittijoukot hyökkäävät burmalaisia vastaan vuonna 1824.
Brittijoukot hyökkäävät burmalaisia vastaan vuonna 1824.
Päivämäärä:

5. maaliskuuta 182424. helmikuuta 1826

Paikka:

Burma eli nykyinen Myanmar

Casus belli:

Rajakahakat Arakanissa ja Bengalissa

Lopputulos:

Burmalaisten tappio
Yandabon rauha

Aluemuutokset:

Burma menetti Arakanin ja Tenasserimin maakunnat briteille

Osapuolet

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta

Flag of the Alaungpaya Dynasty of Myanmar.svg Konbaungin dynastia

Komentajat

Archibald Campbell
Willoughby Cotton

Maha Bundula
Maha Nemiao
Nawing Phuring

Ensimmäinen anglo–burmalainen sota[1] oli ensimmäinen kaikkiaan kolmesta sodasta Intian niemimaata hallinneen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Burmaa hallinneen Konbaungin dynastian välillä. Vuosina 1824–1826 käyty ensimmäinen sota alkoi rajakahakoilla Burman Arakanissa ja brittien Bengalissa. Britit julistivat sodan ja tekivät meriteitse hyökkäyksen Burman etelärannikolle vallaten muun muassa Rangoonin. Myöhemmin britit voittivat burmalaiset useissa taisteluissa kärsien kuitenkin samalla huomattavia tappioita etenkin trooppisten tautien takia. Burman kuningas Bagyidaw myöntyi viimein rauhaan, joka solmittiin 24. helmikuuta 1826. Burma menetti Arakanin ja Tenasserimin maakunnat, sekä joutui maksamaan suuret sotakorvaukset.

Ensimmäistä sotaa Burmassa seurasi toinen anglo–burmalainen sota vuonna 1852.

TaustaMuokkaa

Konbaungin dynastian perustaja burmalainen kuningas Alaungpaya oli vallannut entisen burmalaisen pääkaupungin Avan moneilta vuonna 1752 ja edelleen Dagonin kaupungin etelässä, joka nimettiin vuonna 1755 Rangooniksi. Alaungpayan kaudella burmalaiset valtasivat myös Hamsavatin kuningaskunnan Pegussa vuonna 1757 ja Ayutthayan nykyisessä Thaimaassa vuonna 1767. Burmalaiset pyrkivät levittäytymään myös länteen. He järjestivät sotaretkiä Intian Manipuriin, sekä valloittivat Arakanin vuonna 1784 ja Assamin vuonna 1816. Burmalaisten levittäytyminen länteen toi heidät kosketuksiin Intian niemimaata hallinneiden brittien kanssa.[1] Britit hallitsivat Chittagongia Arakanin pohjoispuolella ja burmalaisten valloitettua Arakanin monet paikalliset olivat siirtyneet brittien hallitsemalle alueelle, josta he tekivät sotaretkiä burmalaisille menettämilleen maille. Arakanilaiset kapinalliset onnistuivat hetkellisesti valtaamaan takaisin jopa alueen pääkaupunki Mrohaungin. Burmalaiset vastasivat arakanilaisten sotaretkiin tekemällä omia sotaretkiään brittien hallitseman Bengalin puolelle.[2] Jännitteet brittien ja burmalaisten välillä alkoivat kärjistyä osapuolten rajaseudulla. 24. syyskuuta 1823 burmalaiset joukot hyökkäsivät brittiosastoa vastaan Shahpurin saarella lähellä Chittagong-jokea ja tammikuussa 1824 toinen burmalaisen sotajoukko teki hyökkäyksen burittien suojeluksessa olleelle alueelle Assamin Cacharissa. Britit vastasivat lopulta julistaen sodan 5. maaliskuuta 1824.[3]

SotaMuokkaa

 
Taistelu Kemmendinessä lähellä Rangoonia vuonna 1824.

Brittien laatiman sotasuunnitelman mukaan burmalaiset ajettaisiin ensin näiden valtaamalta alueelta Assamista, minkä jälkeen Assamissa ja Chittagongin suunnalla siirryttäisiin puolustuskannalle. Brittien päähyökkäys Burmaan tehtäisiin laivaston avulla Burman rannikolle, josta Iravadijoen kautta uhattaisiin myös burmalaisten pääkaupunki Avaa. Sotaretkeä varten koottiin Burmese Expeditionary Force, jota johti kenraali Archibald Campbell. Joukko käsitti 10 644 sotilasta, joista 4 759 oli brittejä ja loput intialaisia joukkoja Bengalista ja Madrasista. Mukana oli myös 42 tykkiä. Brittijoukot saatiin koottua huhtikuuhun mennessä ja 10. toukokuuta britit nousivat laivaston tukemana maihin Rangoonissa. Heitä vastassa olleet burmalaiset joukot koostuivat pääosin heimosotureista, jotka olivat aseistautuneet miekoin ja keihäin, sekä muutamin vanhentunein tykein. Ajoittain he käyttivät myös sotanorsuja.[3]

Monsuunikausi oli alkanut Burmassa toukokuussa ja brittijoukkojen vaivana olivat raskaat sateet sekä trooppiset taudit kuten malaria ja kolera. Burmalainen kenraali Maha Bundula oli lisäksi koonnut 30 000:n miehen armeijan, joka teki hyökkäyksen brittijoukkoja vastaan Chittagongin suunnalla. Näistä seikoista huolimatta brittien onnistui kesän aikana laajentaa hallitsemaansa aluetta Rangoonista ympäröivälle linnoitetulle alueelle ja esimerkiksi Shwedagonin pagodi vallattiin 10. kesäkuuta.[3] Britit olivat odottaneet burmalaisten taipuvan neuvotteluihin rannikon valtaamisen jälkeen, mutta burmalaisten vastarinta päinvastoin kiihtyi.[2]

Kesällä ja syksyllä käytiin vain joitakin pieniä yhteenottoja, mutta myöhemmin kuningas Bagyidaw kutsui kenraali Maha Bundulan armeijan takaisin Arakanista. Joulukuussa 1824 Maha Bundulan johtama 60 000:n miehen burmalainen armeija piiritti brittien hallussaan pitämän Rangoonin. Kaupungin ympäristössä käytiin useita yhteenottoja, kunnes brittien vastahyökkäys lopulta hajotti burmalaisten armeijan 7. joulukuuta. Joulukuun alussa käydyissä taisteluissa britit menettivät 30 sotilasta kaatuneina ja 220 haavoittuneina. Burmalaisten tappiot olivat ehkä noin 5 000 miestä. Bundula vetäytyi Kokeeniin Rangoonin pohjoispuolelle, jossa hän alkoi koota 25 000 miehen armeijaa. Britit saivat tietää tästä erään burmalaisen loikkarin kautta ja he päättivät tehdä ennaltaehkäisevän hyökkäyksen burmalaisia vastaan. 15. joulukuuta britit etenivät Kokeeniin kahtena osastona. 540 miehen osastoa oikealla komensi prikaatikenraali Willoughby Cotton ja vasempaa 800 miehen osastoa Campbell. Campbellin oli tarkoitus yllättää burmalaiset takaa, samalla kun Cotton hyökkäisi heitä vastaan suoraan. Burmalaiset olivat rakentaneet vahvat varustukset leirinsä ympärille, mutta brittien onnistui silti vallata varustukset noin 20 minuutin taistelujen jälkeen. Britit tappiot olivat 136 miestä haavoittuneina.[3]

Kokeenin taistelun jälkeen Campbell päätti edetä burmalaisten pääkaupunki Avaa vastaan. Hän itse johti maata pitkin 1 300 britin ja 1 000 intialaisen sotilaan joukkoa, kun taas Cotton eteni 800 sotilaan kanssa jokea pitkin. Kolmas pienempi joukko komennettiin majuri Robert Salen johdolla hyökkäämään Basseinia vastaan Rangoonin länsipuolella. Liikkeelle kohti Avaa lähdettiin 11. helmikuuta 1825. 1. huhtikuuta käytiin jälleen taistelu Bundulan johtamia burmalaisia joukkoja vastaan. Britit aloittivat taistelun raketti- ja tykkitulella. Bundula sai surmansa tulivalmistelun aikana ja burmalaiset joukot kaikkosivat ennen lähemmän yhteenoton alkamista. 25. huhtikuuta britit valtasivat Promen, jossa he aikoivat leiriytyä sadekauden yli.[3]

Samaan aikaan toisaalla burmalaiset oli ajettu Assamin alueelta ja heidän kanssaan oli aloitettu neuvottelut. Neuvotteluista huolimatta syyskuussa 1825 burmalaisen Maha Nemiaon johtama armeija piiritti Promessa olleet brittijoukot. 1. joulukuuta britit toteuttivat jälleen vastahyökkäyksen piirittäviä burmalaisia vastaan. Laivaston tykistön ja selustahyökkäyksen avulla burmalaiset voitettiin ja Nemiao sai surmansa. Myöhemmin samassa kuussa britit jatkoivat viimein etenemistään kohti pääkaupunki Avaa. 27. joulukuuta he kohtasivat burmalaisia neuvottelijoita, jotka sanoivat olevansa valmiita neuvotteluihin sodan päättämiseksi. Osapuolet solmivat tulitauon, jonka oli tarkoitus päättyä 18. tammikuuta 1826. Campbell tajusi kuitenkin pian burmalaisten käyttävän tulitaukoa asemiensa vahvistamiseen ja 18. tammikuuta britit hyökkäsivät jälleen. Burmalaiset pakenivat kohti pääkaupunkiaan. 8. helmikuuta britit kohtasivat kuitenkin 20 000 miehen ja Nawing Phuringin johtaman burmalaisen armeijan lähellä Paganin kaupunkia. Burmalaisille epätavalliseen tyyliin he päättivät ensin taistella avoimessa maastossa hyläten varustuksensa. Britit voittivat burmalaiset noin viisi tuntia kestäneen taistelun jälkeen.[3]

SeurauksetMuokkaa

 
Sodan muistomerkki Madrasissa.

Burman kuningas Bagyidaw oli nyt viimein taipuvainen rauhaan brittien kanssa.[3] Sodan päättänyt Yandabon rauha solmittiin 24. helmikuuta 1826. Burmalaiset luovuttivat briteille Arakanin ja Tenasserimin maakunnat, minkä lisäksi he luopuivat oikeuksistaan Assamissa, Cacharissa ja Manipurissa. Burma joutui myös maksamaan suuret sotakorvaukset.[3] Ensimmäistä Englannin ja Burman sotaa seurasi parikymmentä vuotta kestänyt rauha, kunnes toinen anglo–burmalainen sota alkoi heinäkuussa 1852.[2]

Britit ja heidän alaisensa intialaiset joukot olivat kärsineet sodan aikana tappioina yhteensä noin 15 000 miestä.[2] Miesten valtaosa menetettiin trooppisten sairauksien vaikutuksesta. Kaikkiaan 2 500 kaatuneesta brittisotilaasta vain 150 oli kaatunut varsinaisissa yhteenotoissa, kun taas 2 000 oli kuollut tauteihin. Britit olivat laajentaneet hallitsemiaan alueita, mutta muuten ensimmäistä sotaa Burmassa on pidetty huonosti johdettuna ja järjesteltynä.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Marja-Leena Heikkilä Horn ja Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia - Historia ja kulttuurit, s. 90, 98, 158. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-15771-X.
  2. a b c d Anglo-Burmese Wars Encyclopaedia Britannica. Viitattu 4.11.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i Harold E. Raugh, Jr: The Victorians at war, 1815–1914: an encyclopedia of British military history, s. 66-69. ABC-CLIO, 2004. ISBN 1-57607-926-0. (englanniksi)