Burmalaiset
Burmalaiset (burmaksi ဗမာလူမျိုး, ba. ma lu myui: IPA: [bəmà lùmjó]; historiallisesti myös Mranmas) ovat Myanmarissa elävä sinotiibetiläinen ihmisryhmä. Burmalaiset asuvat pääasiassa Iravadi-joen valuma-alueella ja puhuvat burman kieltä, joka on Myanmarin ainoa virallinen kieli kansallisella tasolla.[1] Burmalaisten tavat ja identiteetti kietoutuvat tiiviisti laajempaan burmalaiseen kulttuuriin. Valtion lain ja järjestyksen palauttamisneuvosto muutti maan nimen Burmasta Myanmariksi kesäkuussa 1989.[2]
Alkuperä
muokkaaBurmankieliset ihmiset muuttivat ensimmäisen kerran nykyisestä Kiinan Yunnanin maakunnasta Iravadin laaksoon 700-luvulla. Seuraavien vuosisatojen aikana burmalaiset assimiloivat muita etnisiä ryhmiä, kuten pyut.[3] Vuoden 2014 DNA-analyysi osoittaa, että burmalaiset olivat ”tyypillisiä kaakkoisaasialaisia”, mutta ”myös koillisaasialaisia ja intialaisia vaikutteita saaneita”, ja että burmalaisten geenipooli oli paljon monimuotoisempi kuin muiden etnisten ryhmien, kuten karenien. He ovat lähempänä yi- ja mon-kansoja kuin kareneja.[3]
Kieli
muokkaaBurmalaiset puhuvat burmaa, mutta myös etniset vähemmistöt puhuvat sitä laajalti. Sen ydinsanasto koostuu sinotiibetiläisistä sanoista, mutta monet buddhalaisuuteen, taiteeseen, tieteeseen ja hallintoon liittyvät termit ovat peräisin indoeurooppalaisista paalin ja englannin kielistä.
Vaikka rakhinet ovatkin kulttuurisesti erillisiä burmalaisista, he ovat etnisesti sukua ja puhuvat burman murretta, joka sisältää /r/-äänteen, joka on sulautunut /j/-äänteeseen muissa burman muodoissa (vaikka se on edelleen olemassa ortografiassa). Muita murteita tulee Tanintharyin alueen rannikkoalueilta, mukaan lukien Myeik (Beik) ja Dawei (Tavoyan), sekä sisämaan ja eristyneiltä alueilta, kuten Yaw. Muita murteita ovat Taungyoen, Danun ja Inthan murteet Shanin osavaltiossa.
Englannin kieli otettiin käyttöön 1800-luvulla, kun burmalaiset olivat ensimmäisen kerran tekemisissä brittien kanssa kauppavaltiona ja jatkoivat kukoistamista myöhemmän siirtomaavallan alaisena.
Burmalaisten levinneisyys
muokkaaBurmalaisia on eniten Myanmarissa, missä he muodostavat maan etnisen enemmistön noin 32 miljoonalla ihmisellä.[lähde? ]
Burmalaisten diaspora, joka on historiallisesti uusi ilmiö ja sai alkunsa toisen maailmansodan alussa, on pääosin syntynyt pitkittyneen sotilashallinnon aikana ja heijastelee Myanmarin etnistä monimuotoisuutta. Monet ovat asettuneet Eurooppaan, erityisesti Isoon-Britanniaan. Myanmarin itsenäistymisen (1948–1962) jälkeen monet muuttivat Britanniaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Yhdysvaltoihin, Malesiaan, Singaporeen, Manner-Kiinaan, Hongkongiin, Taiwaniin, Etelä-Koreaan, Intiaan ja Japaniin.
Kulttuuri ja yhteiskunta
muokkaaBurmalaiskulttuuri on saanut vaikutteita naapurimaiden kulttuurista. Tämä näkyy sen kielessä, ruuanlaitossa, musiikissa, tanssissa ja teatterissa. Taiteeseen, erityisesti kirjallisuuteen, on historiallisesti vaikuttanut animismin ja theravada-buddhalaisuuden paikallinen muoto. Perinteisessä kylässä luostari on kulttuurielämän keskus. Maallikot kunnioittavat ja tukevat munkkeja. Siirtymäriitit ovat myös kulttuurisesti tärkeitä burmalaisille. Näitä ovat shinbyu (burmaksi ရှင်ပြု), buddhalaisten poikien novitiaatin seremonia, ja nar tha (burmaksi နားထွင်း), korvien lävistysseremonia tytöille. Burmalainen kulttuuri näkyy selvimmin kylissä, joissa järjestetään paikallisia festivaaleja ympäri vuoden, joista tärkein on pagodifestivaali. Monissa kylissä on suojeleva henkiolento Nat, ja myös taikausko ja tabut ovat yleisiä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Burma. The World Factbook, 28.12.2021. Central Intelligence Agency. Artikkelin verkkoversio. (englanti)
- ↑ Holliday, Ian: Ethnicity and Democratization in Myanmar. Asian Journal of Political Science, 2010, nro 18, s. 111-128. Routledge.
- ↑ a b Monika Summerer, Jürgen Horst, Gertraud Erhart, Hansi Weißensteiner, Sebastian Schönherr, Dominic Pacher: Large-scale mitochondrial DNA analysis in Southeast Asia reveals evolutionary effects of cultural isolation in the multi-ethnic population of Myanmar. BMC Evolutionary Biology, 28.1.2014, nro 14, s. 17. PubMed:24467713 doi:10.1186/1471-2148-14-17 ISSN 1471-2148 Artikkelin verkkoversio.