Tadžikistanin historia

Tadžikistanin sijainti Aasiassa.

Tadžikistanin historia sisältää nykyisen Tadžikistanin tasavallan vuosituhansien pituisen historian, joka alkaa ensimmäisten ihmisten saapumisesta 4000-luvulla eaa.

Esi- ja varhaishistoriaMuokkaa

Tadžikistanin ensimmäiset jäljet ihmisasutuksesta ovat peräisin keskiseltä kivikaudelta ja sijaitsevat maan länsiosissa Norakin kaupungin lähellä. Tadžikistanista tunnetaan kivikautisia kalliomaalauksia, jotka kuvaavat lähinnä metsästystä ja muita luontoon liittyviä aiheita. Nykyisen Tadžikistanin ensimmäisten asukkaiden elinkeinoja olivat metsästys, karjankasvatus ja maatalous.

 
Sarazmin muinaisaikaisen asutuksen jäännökset.

Yksi Tadžikistanin vanhimmista pysyvästi asutuista paikoista on Sarazm, joka on peräisin 4. tai 3. vuosituhannelta eaa. Ensimmäiset valtakunnat Tadžikistanin maaperällä olivat nykyisen maa-alueen itä- ja eteläosissa sijainnut Baktria ja pohjoisosissa sijainnut Sogdiana.

AntiikkiMuokkaa

Kuudennella vuosituhannella eaa. akhaimenidien hallitsema Persia levittäytyi Keski-Aasiaan. Kyyros Suuri teki sotaretken itään vuonna 538 eaa.; tällä sotaretkellä hän alisti Sogdianan ja Baktrian Persian alaisuuteen. Nykyisen Tadžikistanin aluetta hallitsivat satraapit nykyisin Afganistanissa sijaitsevasta Baktran kaupungista, joka oli aiemmin ollut Baktrian pääkaupunki. Vuonna 329 eaa. Aleksanteri Suuri saapui sotaretkellään Baktriaan ja valloitti alueen. Hän perusti alueelle Alexandria Eschatên kaupungin, jonka paikalla on nykyisin Tadžikistanin toiseksi suurin kaupunki Hudžand. Tämän seurauksena sogdit nousivat kapinaan, koska heidän perinteinen paimentolainen elämäntapansa oli korvattu kaupunkiasutuksella. Vuoteen 327 eaa. mennessä tilanne Baktriassa oli rauhoittunut ja sogdikapina kukistettu.

 
Diadokkivaltakunnat vuonna 301 eaa.

Aleksanteri Suuren vuonna 323 eaa. tapahtuneen kuoleman ja siitä seuranneiden diadokkisotien jälkeen Baktriasta tuli osa seleukidien valtakuntaa. Valtakunnan keskus oli Vähässä-Aasiassa, ja maantieteellisen etäisyyden vuoksi sillä oli vain vähän valtaa Baktriassa. Tämä mahdollisti Baktrian eroamisen valtakunnasta vuonna 240 eaa. Diodotos I:n alaisuudessa. Diodotos I perusti laajan Kreikkalais-baktrialaisen kuningaskunnan, joka hallitsi myös nykyistä Tadžikistania. Vuonna 206 eaa. Antiokhos III:n komentamat seleukidien joukot marssivat Kreikkalais-baktrialaiseen kuningaskuntaan ja piirittivät sen pääkaupungin Baktran. Samana vuonna Baktrian ja seleukidien välillä solmittu rauhansopimus vahvisti Kreikkalais-baktrialaisen kuningaskunnan olemassaolon. Toisella vuosisadalla eaa. kaikki Baktrian pohjoiset alueet, mukaanlukien nykyinen Tadžikistan, joutuivat Uzbekistanista ja Turkmenistanista saapuneiden paimentolaisten hallintaan ja Baktrian kreikkalaisten kuninkaiden valta heikkeni yhä enemmän. Vuosisadan lopussa Kreikkalais-baktrialainen kuningaskunta luhistui ja Tadžikistanin alueen valtasivat indoeurooppalaiset yuezhi-heimot. Heimojen hallitsemista alueista kehittyi vähitellen Kušan-valtakunta, joka levittäytyi pohjoiseen ja etelään. Kušan oli alueen hallitseva valtakunta 300-luvulle jaa. asti, kunnes se heikentyi pitkien keskiaasialaisia heimoja vastaan käytyjen sotien seurauksena. Sassanidien hallitsemasta Persiasta tuli nyt Keski-Aasian uusi suurvalta, joka hävitti heikentyneen edeltäjänsä.

ArabivalloitusMuokkaa

 
Islamilaisten valloitusten vaiheet.

Sassanidien valtakunta oli 600-luvulle jaa. asti yksi voimakkaimmista valtioista maailmassa ja kilpaili Rooman valtakunnan kanssa. 600-luvun alussa sassanidien valtakunta kuitenkin romahti vaiheittain vuonna 622 roomalaisille kärsityn tappion jälkeen. Valta siirtyi arabiheimoille, jotka olivat toimineet valtakunnan apujoukkoina Bysantin vastaisessa sodassa. Se johti arabien valtakunnan levittäytymiseen myös Tadžikistaniin. Arabivalloitus merkitsi käännekohtaa alueen historiassa. Asukkaat tekivät vastarintaa vierasta kulttuuria ja uskontoa vastaan (katso myös Dēwāštič ja Ghurak), mutta vuosisatojen mittaan väestö omaskui islamin. Arabivalloitus merkitsi epäjärjestystä ja riistoa, mutta myöhemmin valta siirtyi persialalsille dynastioille, jolloin alkoi myös alueen uusi kukoistus; etenkin 800- 900-luvuilla hallinneen samanidien dynastian aikana Keski-Aasian kulttuuri voimistui. Myös nykyisin alueella puhuttava tadžikin kieli kehittyi tuona aikana. Samanideja seurasivat useat muut islamilaiset valtakunnat nykyisen Tadžikistanin alueella; näitä olivat mm. ghaznavidit, karakhanidit ja Khoresm-šaahin valtakunta.

MongolivaltakuntaMuokkaa

 
Kartta Timurin valtakunnasta

Vuonna 1221 Tšingis-kaanin johtamat mongolit onnistuivat tuhoamaan Khoresm-šaahin valtakunnan ja valloittivat siten Tadžikistanin. Alue joutui nyt vähäksi aikaa osaksi valtavaa Mongolivaltakuntaa, joka hajosi vuonna 1294. Valtakunnan seuraajavaltioihin kuulunut Kultainen orda kesti 1300-luvun lopulle. Tällöin keskiaasialainen sotilasjohtaja Timur Lenk perusti valtakuntansa Keski-Aasiaan ja laajensi sitä vuonna 1405 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

TimuriditMuokkaa

Timur Lenkistä polveutuneen timuridien dynastian valta Tadžikistanissa alkoi Kultaisen ordan valloittamisesta. Koko timuridien valtakuntaa ei onnistuttu pitämään koossa Timur Lenkin kuoleman jälkeen, mutta Keski-Aasia jäi heille. Myös tänä aikana Tadžikistan kukoisti kulttuurisesti ja tieteellisesti. Timuridien valtakunta oli 1400-luvulle asti Keski-Aasian johtava suurvalta, kunnes tieteen ja kulttuurin edistäjän Ulugh Begin aikana tapahtunut sisäpoliittinen häiriö johti vihollisten tunkeutumiseen maahan.

Kaanikunnan aikaMuokkaa

 
Muotokuva Mohammed Sheibanista

Heikentynyt Timuridien valtakunta joutui lopulta sheibanidien dynastian hallitseman uzbekkien kaanikunnan valloittamaksi, jolloin kyseinen kaanikunta hallitsi aluetta Syrdarja-joen ympärillä nykyiseen Tadžikistaniin asti. Vuonna 1468 kaanikunnan valtasi siitä irtautunut Kazakkien kaanikunnan; vasta vuoden 1500 tienoilla Muhammad Šaibani onnistui muodostamaan kaanikunnan uudelleen. Heti Šaibanin kuoltua alue hajosi useiksi pieniksi kaanikunnaksi, jotka 1500-luvun alkupuolella yhdentyivät jälleen Uzbekkien kaanikunnaksi. Aluetta uhkasi myös Baburin hallitsema nouseva Suurmogulien valtakunta, joka yritti useita kertoja valloittaa Samarkandin siinä onnistumatta. 1500-1800-luvuilla Tadžikistania hallitsivat useat pienet kaanikunnat, joista merkittävin oli Buhara. Tuolloin nykyisen Tadžikistanin aluetta kutsuttiin nimellä Itä-Buhara. Aikakaudella tapahtuneet lukuisat kaanikuntien väliset yhteenotot leimaavat tätä Tadžikistanin historian vaihetta.

Venäjän keisarikunnan aikaMuokkaa

 
Turkestan vuonna 1900

1800-luvulla Tadžikistanista tuli strategisesti merkittävä osana Venäjän ja Iso-Britannian välistä "suurta peliä". Erityisen merkittävä asema oli osittai nykyisessä Tadžikistanissa sijaitsevalla Pamir-vuoristolla ja sen ympäristöllä. 1860-70-luvuilla suurin osa Keski-Aasian kaanikunnista joutui Venäjän keisarikunnan valloittamiksi. Myös Buharan emiraatti joutui venäläisille vuonna 1868, jolloin venäläiset saivat ensimmäisen jalansijansa Tadžikistanissa. Maan pohjoisosat liitettiin suoraan osaksi keisarikuntaa, mutta eteläosat jäivät Venäjän vasallivaltioksi muuttuneelle Buharan emiraatille. Vuonna 1895 suoritettiin rajankäyti Venäjän ja Afganistanin välillä. Tällöin Tadžikistaniin liitettiin rajajoeksi määrätyn Pandž-joen pohjoispuoliset alueet.

Osana NeuvostoliittoaMuokkaa

 
Tadžikistanin SNT:n lippu

Vuonna 1917 tapahtuneen lokakuun vallankumouksen seurauksena Buharan emiiri syrjäytettiin vuonna 1920 ja koko nykyisen Tadžikistanin alueesta tuli osa Neuvostoliittoon kuuluvaa Turkestanin ASNT:tä. Vuonna 1924 tämä jaettiin ensin Turkmenistanin ja Uzbekistanin sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi; 25. lokakuuta 1929 jälkimmäisestä erotettiin Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta. Neuvostoliiton valtakaudella maan elintaso kohosi merkittävästi; siitä huolimatta sitä kutsuttiin "Neuvostoliiton köyhäintaloksi". Rajat muiden neuvostotasavaltojen kanssa olivat avoimet, mutta Afganistanin raja tarkasti vartioitu. Monet tadžikit työskentelivät muualla Neuvostoliitossa, kuten Venäjän SFNT:ssä tai Itä-Saksassa. Toisen maailmansodan jälkeen Tadžikistanista tuli merkittävä myös matkailun kannalta, sillä maahan saapui vuosittain 300 000 turistia muista neuvostotasavalloista. Lisäksi Tadžikistan oli Neuvostoliiton kolmanneksi suurin puuvillan tuottaja ja siellä alkoi olla yhä enemmän raskasta teollisuutta, etenkin alumiinin jalostuksen alalla.

ItsenäisyysMuokkaa

 
Presidentti Rahmon

Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 myös Tadžikistan saavutti itsenäisyyden 9. syyskuuta 1991 aiemmin korkeimpaan neuvostoon kuuluneen Rahmon Nabijevin johdolla. Samana vuonna puhkesi Tadžikistanin sisällissota, jossa eri uskonnolliset ja paikalliset ryhmittymät taistelivat vallasta. Nabijevin presidenttikausi päättyi syyskuussa 1992 opposition painostuksesta. Tällöin varapresidenttinä toimi Akbarscho Iskandarow. 20. marraskuuta Emomalii Rahmon nousi presidentiksi Venäjän tuella. 27. kesäkuuta 1997 sisällissota päättyi virallisesti Moskovassa solmittuun rauhansopimukseen. Samalla myös Rahmon pysyi virassaan. Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili maassa huhtikuussa 2003 ja ilmoitti Venäjän armeijan läsnäolon lisääntyvän Afganistanin rajalla. Vuonna 2009 Yhdysvaltain kanssa allekirjoitetun sopimuksen mukaan sallittiin muiden kuin sotilaalisten tavaroiden kuljetus Tadžikistanin kautta Afganistaniin. Vuonna 2011 sovittiin rajakiistat Kiinan kansantasavallan kanssa. Rahmon valittiin edellisen kerran presidentiksi vuonna 2013 seitsemän vuoden virkakaudella. Vuonna 2016 järjestetyn kansanäänestyksen perusteella perustuslakia muutettiin niin, ettei presidentin toimikautta enää rajoiteta.

LähteetMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Geschichte Tadschikistans