Ero sivun ”Rautatienkatu (Oulu)” versioiden välillä

katu Oulussa
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
alulle
(ei mitään eroa)

Versio 3. helmikuuta 2017 kello 19.54

Rautatienkatu on katu Oulun keskustan ruutukaava-alueen kaakkoislaidalla. Kadun koillinen päätepiste on Vaaran kaupunginosasta Heikinkadun, Tulliväylän ja Kajaanintien risteyksessä, josta tie kulkee rautatieaseman ohitse ja jatkuu Saaristonkadun yli, Lyötynpuiston vierestä Vanhatullin kaupunginosan kautta Limingantulliin, jossa se päättyy Limingantiehen. Tie kulkee koko matkan Oulun ratapihan vieressä, ratapihan luoteispuolella.

Rautatienkatu
Rautatienkatu kuvattuna Pakkahuoneenkadun risteyksestä koillisen suuntaan.
Rautatienkatu kuvattuna Pakkahuoneenkadun risteyksestä koillisen suuntaan.
Maa Suomi
Tieluokka katu
Omistaja Oulun kaupunki
Tienpitäjä Oulun kaupunki
Alkupiste Heikinkatu, Vaara
Päätepiste Limingantie, Limingantulli
Päällyste asfaltti, noppakivi
Kaistaluku 2

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin asti Rautatienkatu ulottui vain Heikinkadulta Arkistokadulle. Etu-Lyötyn asuinalueen rakentamisen yhteydessä katua jatkettiin silloiselle Harjapäänkadulle, ja entinen Härkätie muutettiin osaksi Rautatienkatua.[1][2]

Koko matkaltaan kaksikaistainen Rautatienkatu on Aleksanterinkadun ja Uudenkadun ohella ajoneuvoliikenteen kannalta merkittävä lounas–koillinen-suuntainen yhteys, ja merkittävä osa Etu-Lyötyn liikenteestä kulkee sen kautta. Oulun joukkoliikenteen citybussireititi kulkevat Rautatienkadun kautta, ja sen varrella kulkee myös kevyenliikenteenväylä.

Pohjoispäässään Rautatienkadun ympäristö on leimallisesti keskustan reuna-aluetta, eikä sen varrella ole merkittäviä kauppaliikkeitä. Saaristonkadun eteläpuolella sen varrella on lähinnä asuntoja ja aivan eteläpäässä myös teollisuutta.

Kuvia

Lähteet

  1. Ranta-ala-aho, Tarja: Etu-Lyötty alkaa nousta keväällä Kaleva. 11.3.2003. Viitattu 3.2.2017.
  2. Laine, Liisa: Melu ja tärinä huomioon Li­min­gan­tul­lin ra­ken­ta­mi­ses­sa Kaleva. 14.9.2005. Viitattu 3.2.2017.

Aiheesta muualla

Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.