Avaa päävalikko

Kojonjoki [5] (myös Koenjoki [6] tai Koijoki [6]) on 70 kilometriä pitkä joki Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä Loimaan, Humppilan, Urjalan ja Forssan alueilla. Joki kuuluu Kokemäenjoen vesistön Loimijoen valuma-alueeseen ja se on Loimijoen oikeanpuoleinen sivujoki, joka on sen sivujoista pisin. Joen lähdejärvi on Koijärvi, joka sijaitsee Forssassa. Valuma-alueen pinta-ala on 447 km² [3] tai 466 km² [7], johon sisältyy seitsemän järveä.[3][5]

Kojonjoki
eli Koenjoki eli Koijoki
Kojonjokea Metsämaalla Loimaalla 27.4. 2011.
Kojonjokea Metsämaalla Loimaalla 27.4. 2011.
Alkulähde Koijärvi [1]
60°58.219′N, 23°43.581′E [1]
Laskupaikka Loimijoki [2]
60°56.559′N, 22°55.565′E [2]
Maat Suomen lippu Suomi
Pituus 70,2 [3] km
Alkulähteen korkeus 116,4 [1] m
Valuma-alue 465 [4] km²

Sisällysluettelo

Joen nimiMuokkaa

Joki virtasi monen pitäjän läpi ja sen varrella asuneet kutsuivat samaa uomaa monilla eri nimillä. Koijärven asukkaat kutsuivat jokea Koijoeksi, keskijuoksulla se nimettiin Koenjoeksi ja alajuoksulla Kojonjoeksi. Nämä lienevät väännöksiä vanhemmasta joen nimityksestä. Humppilan ja Metsämäen väliä on kutsuttu myös Haisevanjokeksi.[6][8]

Koko joesta käytetään nykyään yleisesti nimitystä Kojonjoki, mutta aiemmin yleisempi on ollut Humppilanjoki [9][10][11] ja eräissä yhteyksissä on osajoen nimenä käytetty myös Metsämaanjoki [12][13]. Nimistötutkimuksella on kuitenkin käsitys, että jokien ja järvien nimistö muuttuvat melko usein. Eräs nimeämisperuste on läheinen merkittävä kylä, mikä selittäisi Humppilanjoen nimen. Voidaan kuitenkin olettaa, että Humppilanjoki olisi aiemmin ollut muun niminen joki. Joki saa usein nimekseen lähdejärven nimen, koska järvelle pääsi kalastamaan usein samannimistä jokea myöten. On ehdotettu, että järvi olisi ollut Koivujärvi ennen muuttumistaan Koijärveksi ja että joki olisi ollut alkujaan Koivujoki, joista Koi-, Kojo- ja Koen-alkuiset nimet olisivat myöhemmin johtuneet.[14]

Koivu, joka olisi alkuperäinen nimeämisperuste, on saattanut olla silmiinpistävän yleinen puulaji Kojonjoen rantojen tulvametsissä. Kun seutu lopulta raivattiin pelloiksi, hävisivät koivut ja niiden mukana joen nimeämisperuste. Loimijoen muista sivujoista puulajin mukaan nimettyjä ovat myös Niinijoki, Petäjoki, Kuusjoki ja Haapajoki.

MaantietoMuokkaa

Koijärveltä joki virtaa halki entisen Koijärven kunnan alueen Forssassa, on rajajokena Forssan ja Jokioisten, Forssan ja Humppilan sekä Urjalan ja Humppilan välillä, virtaa sitten Humppilan alueella ja viimein Loimaalla entisten Metsämaan ja Loimaan kuntien kautta ja laskee Loimijokeen Alastarolla Loimaalla.

Valtatie 9 ylittää joen kolme kertaa: ensin Loimaan Metsämaalla, sitten Loimaan, aiemmin Metsämaan, ja Humppilan rajalla ja kolmannen kerran Humppilassa, missä joen ylittää myös valtatie 2.

Joen lähiympäristö on peltovoittosta. Joen valuma-alueesta on 44% maatalousmaata, mikä on varsin paljon. Rakennettua maata on 4% ja metsämaata on 52%.[4]

LuontoMuokkaa

Joen uomaa on historiallisina aikoina perattu ja padottu, mutta sitä ei kuitenkaan pidetä voimakkaasti muutettuna jokena. Joitakin meandereita on oiottu ja muistona siitä on jäännyt jäljelle ihmisen tekemiä juoluoita. Perkaukset ovat liittyneet koskien avaamiseen, jolla pyrittiin saamaan joen tulvat kuriin ja siten lähipellot ja suot kuivumaan. Peltoja on raivattu pääasiassa suota kuivaamalla. Suurempi muutos joen kulussa oli Rautajärven kuivattaminen vuoden 1859 jälkeen.[15][16]

Johtuen maatalouden voimakkaasta läsnäolosta, rasittaa joen ravinnetilannetta voimakas hajakuormitus. Suuret typpi- ja fosforikuormitukset syntyvät pääasiassa peltomaan valumista lähiojiin. Humppilan vedenpuhdistuslaituksen puhdistetut vededet lasketaan Aronojaa myöten Kojonjokeen. Joen tila on välttävä ja sen tilaa koetetaan kohentaa. Erityisesti joen forsorikuormitusta pyritään laskemaan ja joen tilaa nostamaan hyväksi.[6][17][18]

Valuma-alueen kuvailuaMuokkaa

Kojonjoen valuma-alue on pinta-alaltaan 465−466 km² ja valuma-alueen järvisyys 0,42 %. Ilmoitettujen sivuojien jäljessä mainitaan ojan yhtymiskohta mitattuna Kojonjoen suistosta ja sivuojan valuma-alueen laajuus.[3][7]

Ensimmäinen sivujoki Onkijoki (3 km, 87 km²) on samalla Kojonjoen suurin. Se on 21 kilometriä pitkä ja sillä on omat sivujoet Haaraoja ja Haaranjoki.

Kojonjoen alajuoksulla on vain pieniä sivujokia. Sellaisia ovat Majanoja (17 km, 9 km²), joka tuo Kojonsuolta vettä, Kurkisuonoja (24 km, 14 km²) ja Rautaoja (29 km, 38 km²). Rautaoja, joka on laskenut kuivatettuun Rautajärveen, on Kiipunjärven laskujoki.

Kymmenen kilometriä yläjuoksullepäin laskee Koenjokeen Portaanpäänoja (37 km, 19 km²) ja ylempänä vielä pieni Ahvenlammin laskuoja. Sokeanoja (50 km, 18 km²) on Sokealammin, Raitoonlammin ja Halinanlammin yhteinen laskuoja.

Koijokeen laskevat Haukamonoja (57 km, 14 km²), Ilvesoja (60 km, 16 km²), Ketonoja (64 km, 13 km²) ja Valijärven laskuoja. Latvavesien ojat ovat pienempiä ja pääuoma voidaan jäljittää Koijärvestä, jonka laskujoki Koijoki on.

KosketMuokkaa

Kojonjoen koskia on perattu moneen kertaan ja niihin on rakennettu patoja tai lisäuomia myllyjä varten. Kosken nimen perään on merkitty putoamiskorkeus ja kosken pituus, jos se tunnetaan.

Heti Onkijoen yläpuolella on kahden kilometrin sisällä Kuivakoski, Kolkkakoski (1,4 m, 500 m) ja Plussinkoski (4,2 m, 60 m) sekä kilometrin ylempänä Rahnunkoski (6,5 m, 140 m). Plussinkoskessa on ollut pato ja mylly ainakin vuonna 1875 ja Rahnunkoskessa pato ja mylly vuonna 1920 ja 1967.[19]

Ylävirtaan päin noustessa joessa on tasainen vaihe, kunnes Hurrinkulmalla ja molemmin puolin valtatietä 9 on kolme koskea. Kuoponkoski (4,1 m, 100 m), Korvenkoski (1,7 m) ja Jaukkarinkoski sijaitsevat kaikki ennen kuivatettua Rautajärveä.[19]

Kolmas koskiosuus sijaitsee Humppilan pohjoispuolella valtatien 9 ja valtatien 3 risteyksen ympäristössä Venäjänkankaan ja Myllynkulman tienoilla. Siella ovat Venäjänkoski (1,4 m, 100 m), Humppilan ala- (3,8 m, 250 m) ja yläkosket (2,3 m, 200 m). Yläkoskessa on pato ja myllymuseo ja muissa on ollut myllyt. Yläkosken mylly on vuodelta 1908.[19]

Koenkulmalla sijaitee Sahankoski (1,7 m), jossa oli pato vuonna 1946 ja joen latvoilla sijatsi Uumenakoski (1,0 m, 100 m) Valijärven lähellä.[19]

LähteetMuokkaa

  • Salmi, Pasi & Kipinä-Salokannel, Sanna (toimitus): Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015. Turku: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-257-088-8. Verkkoversio (pdf) (viitattu 14.2.2015).

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Karttapaikka: Koijärvi, luusua, Forssa (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  2. a b Karttapaikka: Kojonjoki, suisto, Loimaa (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  3. a b c d OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 11.2.2015.
  4. a b Salmi & Kipinä-Salokannel: Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015, 2010, s.23
  5. a b Karttapaikka: Kojonjoki, Loimaa (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  6. a b c d Salmi & Kipinä-Salokannel: Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015, 2010, s.51−53
  7. a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet, s. 70-71. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  8. Suojanen, Eeva: Koijoen-Kojonjoen varrella virtaa historia. Turun Sanomat, 1.8.2008. TS-yhtymä. Artikkelin verkkoversio Viitattu 14.2.2015.
  9. Pieni tietosanakirja: Lohtanjärvi-Loinen, s.1158, 1925−1928
  10. Uschakoff, I.: Suomenmaan kartta (nimistöä), Weilin&Göös, 1898
  11. Turun maakunta-arkiston hakemistosta: Merikarvia - Mietoinen, Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto
  12. Turun maakunta-arkiston hakemistosta: Loimaa - Marttila, Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto
  13. Turun maakunta-arkiston hakemistosta: Lemu - Loimaa, Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden hakemisto
  14. Kepsu, Saulo: Joen nimet, Virittäjä, 2/2012
  15. Salmi & Kipinä-Salokannel: Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015, 2010, s.65
  16. Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa, s. 259. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.
  17. Salmi & Kipinä-Salokannel: Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015, 2010, s.25
  18. Salmi & Kipinä-Salokannel: Satakunnan pintavesien toimenpideohjelma vuoteen 2015, 2010, s.76
  19. a b c d Koski-inventointi: taulukko, julkaisusta Vesihallituksen tiedostus 188, 1980

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Suojanen, Eeva: Koijoen-Kojonjoen varrella virtaa historia. Turun Sanomat, 1.8.2004. Artikkelin verkkoversio Viitattu 20.5.2012.