Avaa päävalikko

Ilmetynjoki [4] on 13 kilometriä pitkä joki Tammelassa ja Lopella Kanta-Hämeessä. Joki kuuluu Kokemäenjoen vesistön Loimijoen valuma-alueeseen ja laskee Turpoonjokeen sen alajuoksulla. Turpoonjoki puolestaan laskee Kuivajärveen, joka kuuluu Pyhäjärven alueeseen. Joen lähdejärvi on Pääjärvi, joka sijaitsee Tammelan, Lopen ja Hämeenlinnan rajojen kohtaamispaikalla. Ilmetynjoen valuma-alueen pinta-ala on 58 km², johon sisältyy yli 30 järveä tai lampea.[3][4]

Ilmetynjoki
Alkulähde Pääjärvi, Tammela [1]
60°47.098′N, 23°3.142′E [1]
Laskupaikka Turpoonjoki, Tammela [2]
60°45.388′N, 23°55.192′E [2]
Pituus 12,633 [3] km
Alkulähteen korkeus 117,6 [1] m
Valuma-alue 57,77 [3] km²

Joen kulkuMuokkaa

Joen luusua sijaitsee Pääjärven lounaisrannalla Tammelan Pääjärven kylässä Lanakoskella. Joki virtaa leveäuomaisena ensin 3,2 kilometriä hyvin ojitetun suon laitaa ja laskee sitten Vähä-Ilmettyyn. Tämä osuus käy välillä Lopen puolella. Joki jatkaa järven vastarannasta matkaansa, ensin leveäuomaisena ja sitten kapenevana, seuraavat 6,9 kilometriä. Tällä matkalla se ohittaa Iso-Ilmetyn laskuojan ja Riukustenkosken, jossa jokeen yhtyy Kakarlammin laskuoja, sivuaa Kortesuon, jossa siihen yhtyy Kaakkolammin laskuoja, Vääränojansuon, jossa siihen yhtyy Vääräoja, ja lopulta se laskee Hirvilammiin. Hirvilammista se jatkaa 1,3 kilometriä ja virtaa Valkealammin läpi. Valkeelammista on enää 1,2 kilometriä Turpoonjokeen, jossa se yhtyy siihen sen alajuoksulle.[3][4]

Ilmetynjoen valuma-alueMuokkaa

Seudun maaston nykyiset muodot on määritellyt jääkausi. Viimeisimmän jääkauden loppuvaiheessa mannerjäätikön reuna päättyi näillä seuduilla suoraan mereen, joka oli eräs Itämeren suolainen Yoldiameren vaihe. Ilmaston lämpenevä trendi kuitenkin keskeytyi kylmyyskauteen, jonka seurauksena reunan sulaminen hidastui ja liukuva mannerjäätikkö työntyi talvisin uudestaan eteenpäin. Tämä tapahtui noin 11 400−11 300 vuotta sitten.[5] Kesien jäätikön reunan sulaminen ja talvien reunan eteenpäin työntyminen olivat sata vuotta tasapainossa keskenään ja aiheuttivat reunan edestakaisen liikkeen Tammelan seuduilla. Tämän liikkeen seurauksena jäätikön eteen sen eteläpuolelle kertyi maa-ainesta, joka on nykyään ympäristöään korkeammalla. Tätä selännettä kutsutaan Kolmanneksi Salpausseläksi. Ilmetynjoen valuma-alueen eteläreuna kulkee selänteen poikki itä-länsi-suunnassa.[6]

Erän geologisesti kiinnostava paikka on juuri Pääjärven alue, koska siellä mannerjää putosi alemmaksi Tammelan ylängöltä ja höyläsi maastoon painauman, johon Pääjärvi myöhemmin syntyi. Järven eteläpuolella kulkee Salapusselän selänne, joka on muodostunut pääosin hiekasta ja sorasta. Pohjoispuolella on ylängöltä laskeutuva moreenimaasto. Täällä sijaitsee Ilmetynjoen valuma-aluee pohjoisraja.[6]

Joen valuma-alueen kuvaus on helpompi tehdä lähtien liikkeelle alajuoksulta ja edetä sitten kohti yläjuoksua.

Joen alajuoksulla joki virtaa mutkitellen peltojen ja metsämaaston vuorotellessa. Sen eteläreunaa rajoittaa harjujakso, joka on Kolmannesta Salpausselästä erkaantuva pitkittäisharjujen alkujakso ja joka mutkittelee Portaanharjuna ja Kaukolanharjuna edeten Pyhäjärven pohjoispuolelle. Jokeen tulee tästä osuudesta hieman pohjavettä lyhyiden ojien kautta. Valkealammin ja Hirvilammin yläpuolelle jokeen yhtyy vasemmalta puolelta Vääräoja, jonka kautta virtaa sekä Vääräojansuon että harjujakson pohjavettä.[2]

Seuraavat 1,3 kilometriä joen uoma on oikaistu suoraksi, mutta joki tekee kaksi terävää käännöstä. Ennen toista käännöstä ja Laihanlammin ohittavaa pitkittäisharjua, siihen yhtyy oikealta Kaakkolammin laskuoja. Joki on puhkaissut uomansa kyseisen pitkittäisharjun läpi. Vaikka saman harjun eteläpäässä sijaitsee Kakarlammi, jolla ei ole laskuojaa, saa Ilmetynjoki varmasti senkin vedet suotumalla maakerrosten läpi. Joki mutkittelee tämän jälkeen kohti Vähä-Ilmettyä. Matkalla siihen laskevat etelästä Matinniitunsuon vedet, pohjoisesta Saarisuon ja Perkonsuon vedet.[2]

Iso-Ilmetty laskee jokeen etelästä 100 metrin laskuojaa myöten. Ilmetynsuo on suuri suo, jossa lähes umpeenkasvanutta järveä ympäröi laaja avosuo. Suon länsiosa on tiheään ojitettua. Länsipuoleen laskee Keisarinlammi ja pohjoispuolelle Mustalammi, jonka kautta laskevat myös Santastenlammin ja Pernunjärven ojat. Pernunjärvellä on toinenkin laskuoja Iso-Ilmettyyn.[1]

Ilmetynjoki virtaa Vähä-Ilmettyn läpi. Järveen laskevat eteläisen reunamoreeni ja sandurialueen järvistä vain Terho. Muut pohjoiseen laskevat järvet kuin Ruoholammi laskevat Tervalammiin. Näitä ovat Viiveri, molemmat Vaunulammit ja Lintulammi. Ruoholammi yhtyy suoraan Tervalammin laskuojaan, joka yhtyy vuorostaan Taakerinsuolla Ilmetynjokeen.[1]

Pääjärvi on Ilmetynjoen keskusjärvi. Siihen kerääntyy valtaosa valuma-alueen vesistä, joska joenvarren osa valuma-alueesta on kapea. Järven etelärantojen lähellä sijaitsevat lukumääräisesti suuri harjujen väleihin ja peräti suppiin syntyneet järvet ja lammet. Kallistuksen takia vain osa näistä kuuluvat Pääjärven kanssa samaan valuma-alueeseen. Tällaisia järviä ovat muun muassa Kirppulammi, Pitkälammi, Mulkolammi ja Ruoholammi.[3][6]

Pääjärveen laskee idästä muita ojia, joiden valuma-alueella on kaukaisempia järviä. Rietaoja laskee Pääjärven koillisosaan ja sen kautta laskevat Rietajärvi, Honkalanlammi ja Nyypakanlammi. Järven keskiosan pohjoispäähän laskee Jokiniitynjoki. Se kokoaa suoalueen ojien vedet uomaansa, joka tuo Myllylammin, Myllyjärven ja Pitkäjärven sekä Hirvilammi ja Pikku Hirvilammin yhteiset vedet. Aivan Jokiniitunjoen alajuoksulle siihen yhtyy pienen Pikkulammin laskuoja.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Karttapaikka: Lähde: Ilmetynjoki, Tammela (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  2. a b c d Karttapaikka: Suisto: Ilmetynjoki, Tammela (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  3. a b c d e OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 30.3.2015.
  4. a b c Karttapaikka: Ilmetynjoki, Tammela (sijainti maastokartalla) Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
  5. Marjatta Koivisto (toim.): Jääkaudet, s. 69−86. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  6. a b c Litmanen, Tanja: Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernummella, Pro Gradu-tutkielma, Turun Yliopisto, 2012