Avaa päävalikko

Alastaro

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Loimaata

Alastaro on entinen Suomen kunta, joka nykyään on osa Loimaata ja sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Alastaron kunta liittyi yhdessä Mellilän kanssa Loimaaseen vuoden 2009 alusta. Kunnan pinta-ala oli 258 neliökilometriä ja asukasluku noin 3 000.

Alastaro
Entinen kunta – nykyiset kunnat:
Loimaa
Alastaro.vaakuna.svg Alastaro.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 60°57′15″N, 022°51′50″E
Lääni Länsi-Suomen lääni
Maakunta Varsinais-Suomen maakunta
Seutukunta Loimaan seutukunta
Kuntanumero 006
Hallinnollinen keskus Alastaron kirkonkylä
Perustettu
Liitetty 2009
– liitoskunnat Loimaa
Mellilä
Alastaro
– syntynyt kunta Loimaa
Pinta-ala 258,12 km² [1]
(1.1.2008)
– maa 256,8 km²
– sisävesi 1,32 km²
Väkiluku 2 910  [2]
(31.12.2008)
väestötiheys 11,33 as./km² (31.12.2008)
Ikäjakauma 2007 [3]
– 0–14-v. 14,9 %
– 15–64-v. 61,8 %
– yli 64-v. 23,4 %
Annistentie, Hintsala, Alastaro... Tyypillinen alastarolainen näkymä.

Ennen kuntaliitosta Alastaron naapurikuntia olivat Huittinen, Loimaa, Oripää, Punkalaidun, Säkylä, Vampula ja Yläne. Vuoteen 1976 naapurikuntiin kuului myös Metsämaa. Alastaroon kuului myös muusta kunnan alueesta erillään ollut Orisuon alue. Myös Vähääkyröä on nimitetty Alastaroksi[4]. Sen vastapari on Ylistaro.

Sisällysluettelo

LiikenneMuokkaa

Alastaron tärkeimmät liikenneväylät ovat kantatie 41 ja Loimaan ja Säkylän välinen seututie 213, jotka risteävät Virttaalla. Kantatie 41:llä on Virttaankankaalla lentokoneiden varalaskupaikka. Lähin rautatieasema on Turku–Toijala-radalla Loimaalla. Alastaro on tunnettu moottoriradastaan.

Etäisyyksiä AlastaroltaMuokkaa

LuonnonympäristöMuokkaa

Alastaron luonnonympäristöä hallitsee sen alueen keskiosissa Kokemäenjoen suurin sivujoki Loimijoki, joka virtaa Alastaron alueen halki kaakosta Loimaalta luoteeseen Vampulaan. Loimijoen sivujokia Alastarolla ovat idästä Loimijokeen Alastarolla laskeva Loimijoen suurin sivujoki Kojonjoki, etelästä Loimijokeen Alastarolla laskeva Niinijoki ja Oripäästä alkunsa saava, Alastaron alueella virtaava Hanhijoki. Alastaron alueen pohjoisosiin ulottuvat lisäksi Loimijoen Vampulassa ja Huittisissa virtaavan sivujoen Kourajoen latvahaarat.

Alastaron länsiosaa Virttaan kylän ympäristössä hallitsee Säkylän ja Mellilän väliseen harjujaksoon kuuluva laaja Virttaankangas, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Alastaron moottoriradasta, varalaskupaikastaan, Turun seudun tekopohjavesihankkeesta ja ulkoiluun tarkoitetusta harjureitistöstään. Virttaankankaan lounaispuolelta vedet virtaavat Pyhäjokea myöten Säkylän Pyhäjärveen. Harjun lounaisrinteellä aivan Oripään rajalla sijaitsee Myllylähde[5].

HistoriaaMuokkaa

Mälläisten kylässä on yli 3 000 vuotta vanhoja vasarakirveskulttuurin aikaisia asuinpaikkoja, joista on löydetty nuorapainantein koristeltuja saviastioita ja niiden palasia sekä reiällisiä, veneen muotoisia vasarakirveitä. Näitä löytöjä on pidetty niin merkittävinä, että muualtakin tavattua nuorakeramiikkaa nimitettiin aiemmin Alastaron keramiikaksi.[6]

Pysyvä asutus Alastaron seudulle muodostui rautakaudella, vaikka nykyiset kylät ovat peräisin vasta 1300-luvulta. Alastaron verokunta eli neljännes, johon kuului 14 kylää ja 80 taloa, oli 1500-luvulla osa Loimaan suurpitäjää. Perimätiedon mukaan Alastaro olisi kuulunut alun perin Säkylään, mutta vuonna 1688 siitä muodostettiin Loimaan kappeli. Senaatin vuonna 1861 antaman päätöksen nojalla Alastarosta tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1869. Kun Loimaalle vuonna 1837 valmistui uusi kirkko, alastarolaiset ostivat vanhan kirkon ja siirsivät sen nykyiselle paikalleen, jossa se otettiin käyttöön vuonna 1841. Kirkkoa uudelle paikalle rakennettaessa siihen lisättiin torni.[6] Hautausmaalla olevan Pro Patria-muistomerkin on veistänyt Wäinö Aaltonen.

Virttaan (aikaisemmin Virtsanojan) rukoushuonekunta on perustettu vuonna 1806 ja siellä oleva puukirkko on valmistunut vuonna 1845. Osa Alastaroa kuului Huittisten Huhtamon rukoushuonekuntaan.[6]

Historiallinen Huovintie kulki Alastaron länsiosassa Virttaankangasta pitkin. Suomen päätieverkon numeroinnin yhteydessä 1930-luvun lopulla Loimaalta Alastaron kirkonkylän kautta Vampulaan kulkevasta maantiestä tuli valtatie 2 sekä Oripäästä Virttaan kautta Vampulaan kulkevasta maantiestä valtatie 9. Valtatie 2 ei kulkenut uudelleen rakennettuna enää Alastaron alueella, ja 1960-luvun alkuvuosina uudelleen rakennettu valtatie 9 numeroitiin myöhemmin kantatie 41:ksi. Vuonna 1965 valmistui kirkonkylään uusi kunnan virastotalo, jossa toimii myös kirjasto.[6]

Alastaron perinteitä vaalii vuonna 1952 perustettu kotiseutuyhdistys Alastaro-seura.[6]

Kylät ja kulmakunnatMuokkaa

Alastarolla on 25 henkikirjakylää (tieto vuodelta 1967):[6]

  • Anninen
  • Auvainen
  • Hennijoki
  • Hintsala
  • Ilola
  • Kankare
  • Kojo
  • Koski
  • Lauroinen
  • Mälläinen
  • Männistö
  • Mökköinen
  • Niinijoensuu

  • Pispala
  • Reitola
  • Sikilä
  • Suutarla
  • Tammiainen
  • Vahvala
  • Vammala
  • Virttaa
  • Vuolle
  • Vännilä
  • Ämmäinen

Kulmakuntia ovat lisäksi Hanhijoki ja Ylläinen.

Uskonnolliset yhteisötMuokkaa

Alastarolla toimi vuoden 2009 kuntaliitokseen asti itsenäinen evankelisluterilainen Alastaron seurakunta, jonka jäsenmäärä oli noin 3 000. Kuntaliitoksen myötä siitä tuli Loimaan seurakuntaan kuuluva kappeliseurakunta.[7] Lauroisten kylässä sijaitsee SLEY:n rukoushuone.

Tunnettuja alastarolaisiaMuokkaa

RuokakulttuuriMuokkaa

Alastaron pitäjäruoiksi äänestettiin 1980-luvulla saletti eli silakaton rosolli keitetyn sianlihan kera sekä puolukkapöpörä.[8]

LähteetMuokkaa

  1. Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2008 1.1.2008. Maanmittauslaitos. Viitattu 1.1.2009.
  2. Läänien, maistraattien, kihlakuntien ja kuntien asukaslukutiedot suuruusjärjestyksessä 31.12.2008. Väestörekisterikeskus. Viitattu 8.1.2009.
  3. Väestö iän ja sukupuolen mukaan alueittain 31.12.2007. Tilastokeskus. Viitattu 15.12.2017.
  4. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=SRK&ID=640&TYPE=HTML
  5. Myllylähde Kansalaisen Karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 8.2.2012.
  6. a b c d e f Eskola, Aarne ym. (neuvottelukunta); Tarmio, Hannu; Papunen, Pentti ja Korpela, Kalevi (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. 1, Ahlainen – Hausjärvi, s. 17–20. Porvoo: WS, 1967.
  7. Loimaan seurakunta Loimaan seurakunta. Viitattu 2.6.2009.
  8. Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat. Helsinki: Patakolmonen Ky. S. 18.

Aiheesta muuallaMuokkaa