Wikipedia

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto

kansallispuisto Karviassa ja Kauhajoella
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 12. maaliskuuta 2009 kello 15.44 käyttäjän Hathaldir (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto on Kauhajoen ja Karvian kunnissa, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakunnissa, Länsi-Suomen läänissä, Suomessa sijaitseva kansallispuisto. Sen pinta-ala on 57 km², ja se on perustettu vuonna 1982. Puisto muodostuu hajallaan olevista suoalueista, joista suurin on 1 630 hehtaarin[3] kokoinen Kauhanevan suo. Toinen suuri alue on osa Pohjankankaan harjujaksosta. Kansallispuisto soveltuu päiväretkikohteeksi,[4] ja sitä hoitaa Metsähallitus.

Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto

Kansallispuiston sijainti kartalla.

Sijainti
Kauhajoen ja Karvian alueella Suomessa
Suomi
Pinta-ala
57 km²
Hallinto
Tyyppi
Perustettu
Luokitus
Kävijämäärä
6 000[1] (2007)
Hallinto
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Vuonna 2004 kansallispuisto sisällytettiin Ramsarin sopimuksen piiriin, johon kuuluu maailman arvokkaimpia kosteikkoja.[5] Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto on lisäksi Natura 2000 -verkoston piirissä.[6]

Historia

Kansallispuistossa sijaitsevan Kauhanevan soistuminen alkoi suuren metsäpalon seurauksena 8 000 vuotta sitten, jolloin alueella vallitsi kostea atlanttinen kausi.[7] Toisen lähteen mukaan soistuminen alkoi 9 000 vuotta sitten.[8] Kauhanevan laajeneminen jatkuu yhä.[7] Kauhaneva on muodostunut Pohjankankaan ja Nummikankaan länsipuolella sijaitsevaan altaaseen, jonka pohjalle on kerääntynyt rantasedimenttejä.[8] Altaassa sijaitsi aikoinaan matala vesistö, joka väistyi Kauhanevan keskiosien tieltä. Suon pohjasta on löydetty ohut liejukerros, jossa on säilynyt paljon osmankäämien ja järvikortteen jäämiä. Lisäksi on saatu selville, että muinaisessa matalassa vesistössä kasvoi hetekuirisammalta ja lettolierosammalta. Molemmat lukeutuvat rehevien järvien rantojen kasveiksi. Kauhaneva muodostui nopeasti. Aluksi se oli rehevä rimpineva, josta vähitellen tuli saraneva. Suunnilleen kolmen metrin syvyydessä turpeessa on havaittavissa muutos, jossa karuille soille tyypillisten lajien lukumäärä alueella kasvoi. Vastaavasti 2,5 metrin syvyydestä on huomattu, että aapasoiden lajit hävisivät kokonaan. Esimerkkejä hävinneistä lajeista ovat pullosara ja raate. Tämä tapahtui arviolta 5 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin Kauhaneva saavutti keidassuovaiheen. Kauhanevalla on kasvanut koko sen keidassuovaiheen ajan kalvakkarahkasammalta, joka on joissain lähteissä mainittu aapasoiden lajiksi.[9]

 
Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuiston kartta.

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuiston läpi kulkee Kyrönkankaan kesätie, joka on tunnettu keskiajalta lähtien. Kesätietä pitkin ovat kulkeneet esimerkiksi Kankaanpään seudulta Kauhajoelle tulleet eränkävijät. Talviaikaan käytössä oli Kyrönkankaan talvitie, joka kulki Jalasjärven kautta Kyrönjoelle saakka.[10]

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan sihteeri Jaakko Teitti teki vuosina 1555–1556 valitusluettelon, johon kuuluvassa Suomen yleisten teiden ja kulkureittien luettelossa on maininta "Kyröskankaan tiestä". Luettelo mainitsee tien kulkeneen Pohjankangasta pitkin Hämeestä Korsholmaan eli nykyiseen Mustasaareen. Tiestä tuli maantie sekä merkittävä kauppa- ja postireitti 1600-luvulla.[10] Kyrönkankaan kesätie on nykyisin Tiehallinnon virallinen museotie.[11]

Kauhanevan reuna-alueita ojitettiin jonkin verran 1960- ja 1970-luvuilla.[12] Myös suurten nälkävuosien aikana eli vuosina 1866–1868 Kauhanevalla kaivettiin ojaa.[13] Nykyisin ojia tukitaan soiden ennallistamiseksi.[12] Joissain paikoissa tukkimisen on tehnyt hankalaksi ojien pohjista löytyneet hiekkadyynit, joiden kautta vesi on paennut alueelta.[14] Myös ojituksen seurauksena kasvaneet puut kaadetaan. Näin Kauhanevaa yritetään saada takaisin luonnontilaan, ja sen vedenpintaa alkuperäiseen korkeuteen. Osa suon alkuperäisestä kasvillisuudesta on hävinnyt ja sen toivotaankin palaavan ennallistamistoimilla.[12] Valtion liikelaitos Metsähallitus rauhoitti osan Kauhanevasta aarnialueeksi 1960-luvun lopulla,[15] toisen lähteen mukaan 1970-luvulla, ja aloitti ostamaan maata alueelta tulevaa kansallispuistoa varten.[16] Näiden toimien ansiosta Kauhaneva säästyi suurimmaksi osaksi ojituksilta. Metsähallituksen omistamista maista perustettiin vuonna 1982 kansallispuisto Suomen valtioneuvoston vuonna 1978 tekemän päätöksen mukaisesti.[16][15]

Läheltä Kauhanevaa, Nummikankaalta, suunniteltiin 1900-luvun loppupuolella pohjavedenottoa. Koepumppausten perusteella arvioitiin pohjaveden pinnan alenevan noin puolella metrillä kuivien kausien aikana. Kauhanevalla on alueita, jotka tihkuva pohjavesi on soistuttanut. Näillä alueilla pohjaveden alenemisella olisi ollut haitallisia vaikutuksia Kauhanevan suokasvillisuudelle. Uhkana oli kuivumisen leviäminen myös muualle Kauhanevan minerotrofisille nevoille. Näin nevoista olisi tullut melko kuivia saranevoja. Kauhanevan reunamilla, joilla on vain ohut turvekerros, olisi puusto saattanut lisääntynyt.[17]

Maantiede

 
Kauhaneva kuvattuna suomalaiseen vuonna 1981 julkaistuun postimerkkiin. Merkin on suunnitellut Pirkko Vahtero.[18]

Kauhanevan–Pohjankankaan alue on osa Suomenselän vedenjakajaseudun lounaisosaa. Kansallispuistossa sijaitseva Kauhaneva-niminen suoalue kuuluu pääasiassa Kyrönjoen vesistöalueeseen. Suoalueen suurimmalla lammella, Kauhalammilla on muodostumassa Viljo Tolvasen vuonna 1917 tekemän väitöskirjan mukaan toinen lasku Karvianjoen vesistöön Pohjankankaan läpi. Sittemmin lammesta on kaivettu oja Kauhaluomaan Kauhasillan kohdalta ja näin nopeutettu kehitystä. Kauhaluoman lisäksi Kauhalammin ja sen lähellä sijaitsevien allikoiden vedet laskevat myös Aunesluoman kautta Karvianjokeen. Karvianjoen ja Kyrönjoen vesistöalueiden raja kulkee Kampinkeidas- ja Kivijärvenneva-nimisten suoalueiden halki. Kampinkeitaalla sijaitsevat Kakkurinlammet ovat alun perin kuuluneet Karvianjoen vesistöön, mutta nykyisin lampia sivuavista ojista jotkin kuuluvat Kyrönjoen vesistöalueeseen.[19] Suomenselän vedenjakajaseudun lounaisosalle tavallisia ovat suuret keidassuot sekä karut ja kuivat mäntymetsät. Alueen maaperästä suurin osa on turvetta. Kallioperä puolestaan muodostuu porfyyrisestä graniitista, ja se on osa Keski-Suomen syväkivialuetta.[20] Kauhaneva on Etelä-Pohjanmaan maakunnan laajin keidassuoalue.[12] Kauhanevan pohjoispuolella sijaitsee vaikeakulkuinen ja vetinen Kampinkeidas-niminen keidassuo. Kampinkeitaan luoteispuolella sijaitsee pienikokoinen soistunut Kivijärvi-niminen lampi.[20]

Kauhaneva on pohjoisosastaan 170–177 metriä merenpinnan yläpuolella. Suoalueen etelä- ja länsiosat ovat puolestaan suunnilleen 160 metrin korkeudessa merenpinnasta. Korkeuseroa eteläreunasta pohjoisreunaan kertyy siis noin 15 metriä.[8] Pohjois–eteläsuunnassa Kauhanevan suurin pituus on miltei yhdeksän kilometriä ja leveys noin viisi kilometriä.[21]

Kansallispuiston länsiosassa sijaitsevasta lähteestä saa alkunsa Kyrönjoen vesistöalueeseen kuuluva Katikanluoma, joka on alajuoksullaan uurtanut hienohiekkakerroksiin Katikankanjonin.[22] Kauhanevan eteläosasta saa alkunsa myös Aunesluoma.[8]

Länsi-Suomen harjujaksoon lukeutuva, jääkauden muodostama moreenimuodostuma Pohjankangas alkaa Hämeenkankaana ja vaihtuu Pohjankankaaksi pohjoisen suuntaan käännyttyään. Pohjankangas jatkuu Etelä-Pohjanmaan rajaseudulle saakka.[12][23] Pohjankankaan ympäristössä on rehevän kasvillisuuden, lähdelettojen ja korpipuskien ympäröimiä lähteitä.[20]

Luonto

Kasvillisuus

 
Kauhanevaa luontotornista nähtynä.

Kauhanevan–Pohjankankaan yleisin metsätyyppi on kanervatyypin kuiva kangas.[20] Kauhanevalla on rajattavissa kymmenen erillistä keidassuota sekä neljä aapasuota. Kaikkiaan Kauhanevalla on 45 erilaista suotyyppiä suomalaisen suotyyppiluokituksen perusteella. Lukumäärä on ainutlaatuinen, eikä sellaista tiedetä olevan missään muualla.[24] Kauhaneva ja Kampinkeidas yhdessä muodostavat suoalueen, joka on kansainvälisestikin merkittävä. Keidassoiden keskusta on tavallisesti joitain metrejä reuna-alueitaan ylempänä ja keskusta-alueen ravinne- ja vesitalous on täysin sadeveden varassa eli alueet ovat ombrotrofisia.[12][17] Nämä keskiosat ovatkin juuri sadeveden ansiosta karuja kasvillisuudeltaan. Keidassuot ovat irronneet kivennäismaasta, kun turve on kasvanut.[12]

Keidassoilla on märkiä ja upottavia painumia eli kuljuja, avovetisiä allikoita ja kuivia mättäitä eli kermejä. Kauhanevan alueella on sadoittain avovesiallikoita, joissa on kirkas vesi. Suolla on kaikkiaan kolme keidaskeskusta. Kauhanevan keitaat ovat nevan ympäröimät. Kauhaneva muuttuu eteläänpäin mentäessä suureksi aapamaiseksi avosuoksi, joka on keidassuota ravinteikkaampi, sillä se saa keväisin tapahtuvien tulvien seurauksena ravinteita läheisiltä kivennäismailta virtaavista pohja- ja pintavesistä.[12] Kauhanevan alueella sijaitsi vuonna 1999 myös 0,1 hehtaaria myös lettoa. Kauhaneva on näin ollen yksi Kauhajoen kolmesta alueesta, joilla on yhä tätä suotyyppiä.[13]

Kauhanevan reunamilla on suuria, pääasiassa minerotrofisia räme- ja neva-alueita, joiden vesitalous riippuu Kauhanevan eteläosan tavoin myös kivennäismailta virtaavista pohja- ja pintavesistä. Esimerkiksi Kauhanevan pohjoispuolella sijaitsevan Nummikankaan länsipuolella pohjavesi tihkuu maanpinnalle turpeen ja hiekan alta. Tästä seuraa hyvin ainutlaatuinen suokasvillisuus alueelle. Tällä Kauhanevan pohjoispuolella maa viettää kohti etelää, minkä ansiosta vesi pääsee virtaamaan voimakkaammin. Kauhanevan eteläpuolella sijaitsevan suuren avosuon vesitalous on luultavasti tihkuvien pohjavesien varassa. Tämän alueen läpi virtaa lisäksi Nummikankaan länsipuolen räme- ja neva-alueilla purkautuvia pohjavesiä.[17]

Kauhanevan letolla kasvaa esimerkiksi kaarlenvaltikkaa, joka on harvinaistunut Oulun läänin eteläpuolella.[13] Yhteensä Kauhanevalta on löydetty 173 eri putkilokasvilajia, kuten harvinaistuneet ja alueellisesti jopa uhanalaiset rimpivihvilä ja ruskopiirtoheinä. Lajeista 109 on suon kasvistoon kuuluvia. Lehtisammalia on löydetty 71 eri lajia, joista 29 on rahkasammalia.[24][25] Sammalista merkittävin on maailmanlaajuisesti harvinainen nummirahkasammal. Laji suosii merellistä ilmastoa. Suomessa nummirahkasammalen runsain esiintymisalue on juuri Kauhaneva.[24] Kauhanevan kermien lajistoon lukeutuvat esimerkiksi vaivaiskoivu, mänty, kanerva, variksenmarja ja suopursu. Kermien pohjakerroksessa kasvaa ruskorahkasammalta sekä jäkälää.[21] Alueen kuljut ovat vetisiä ja kooltaan suuria. Kuljuissa kasvaa esimerkiksi silmäkerahkasammalta, kuljurahkasammalta, mutasaraa sekä leväkköä. Kauhanevalta löytyy myös roudan, jäätymisen ja suokaasujen purkausten aiheuttamia niin kutsuttuja ruoppakuljuja, joissa ei ole juurikaan kasvillisuutta. Lämpiminä kesinä ruoppakuljujen pinta kuivaa, minkä jälkeen se alkaa halkeilla. Valkopiirtoheinä leviää toisinaan ruoppakuljujen päälle.[26] Kauhanevalla kasvaa lisäksi muun muassa suomenlummetta, pohjanpalpakkoa, pohjannurmikkaa, äimäsaraa, liereäsaraa, lähdesaraa ja konnanliekoa.[23]

Pohjankankaan metsät ovat kuivia ja karuja kangasmetsiä, joissa kasvaa mäntyä. Metsien pohjakerroksen tyypilliset lajit ovat seinäsammal ja poronjäkälä. Pohjankankaalla kasvaa lisäksi muun muassa sianpuolukkaa ja kanervaa.[12]

Linnusto

 
Riekko kuuluu Kauhanevan linnustoon. Kuva ei ole Kauhanevalta.

Vuonna 1999 julkaistun Kauhajoen metsien ja soiden kirjan mukaan koko maassa taantunut metsokanta on säilynyt Kauhanevalla, Lauhanvuoren ohella, muuta Kauhajokea vakaampana, sillä alueen luontoa on muokattu vain vähän. Myös riekkoja elää alueella edelleen. Kauhanevan allikoissa pesivät muun muassa kuikka sekä laulujoutsen. Myös harvinaistuneen mustakurkku-uikun tiedetään kuuluvan Kauhanevan linnustoon. Metsähanhen pesintään viittaavia havaintoja tehtiin 1970-luvulla ja nykyisin laji kuuluukin suon linnustoon. 1990-luvun puolivälissä Kauhanevalla havaittiin kanadanhanhen pesintä ja tämäkin laji on vakiintunut Kauhanevalle.[27][23][28]

Punajalkaviklo saapui Kauhajoen keidassoille 1970-luvulla, ja nykyisin joitakin pareja elää muun muassa Kauhanevan ja Kampinkeitaan alueilla. Myös mustaviklo ilmeisesti pesi Kauhanevalla 1970-luvulla vakiintumatta kuitenkaan alueen pesimälinnustoon. Isokuovin ohella Kauhanevalla on 1970-luvulta lähtien pesinyt pikkukuovi. Kauhanevan–Punttukeitaan alueella tavattiin 1990-luvun lopulla pesimässä yli 15 kurkiparia. Kurki kuuluu nykyisinkin alueen linnustoon. Myös kansallispuiston suokukkokanta on 1990-luvun lopun tietojen mukaan suuri: Kauhanevalla pesii joka vuosi kymmenittäin suokukkonaaraita, ja Kampinkeitaan alueellakin lajin arvellaan pesivän säännöllisesti. Taivaanvuohia Kauhanevalla pesii vuosittain joitakin pareja, samoin kuin liroja.[27][23]

Kiuru pesi Kauhanevalla vielä 1970-luvulla, mutta nykyisin laji on kadonnut alueelta. Reheville järville tyypillinen pikkulokki saapui pesimään Kauhanevalle ensimmäisen kerran 1980-luvun alkupuolella ja nykyisin se on levinnyt muillekin soille. Pesiviä harmaalokkeja Kauhanevalla oli ainakin 1990-luvun lopulla 60–80 paria vuosittain. Kanta on pysynyt melko tasaisena vuosikaudet. Lisäksi ainakin 1990-luvun lopulla suolla pesi kalalokkeja ja pieni naurulokkien yhdyskunta. Nykyisin suon linnustoon kuuluu myös merilokki. Kauhanevalla on tavattu pesimässä jopa variksia, vaikka ne pesivät soilla vain harvoin.[27][23][12]

Muita kansallispuiston linnustoon kuuluvia lajeja ovat esimerkiksi jänkäsirriäinen, leppälintu, töyhtöhyyppä, västäräkki, keltavästäräkki, kapustarinta, mustapyrstökuiri, niittykirvinen ja kaakkuri.[12][27] Pohjankankaalla tavattavia lintuja ovat esimerkiksi kehrääjät.[12]

Eläimistö

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa tavataan esimerkiksi hirviä ja kansallispuistossa on hirvenajo sallittua Metsähallituksen luvalla hirviä metsästettäessä.[29] Pohjankankaan alueella tavataan myös karhuja.[30]

Harrastusmahdollisuudet

Kansallispuistossa Kauhalammin pohjoispuolella sijaitsee luontotorni, josta on mahdollista tarkkailla lintuja. Puiston alueella on ainoastaan Kauhalammista sallittua kalastaa ja sielläkin vain pilkillä ja mato-ongella. Kauhalammin rannassa sijaitsee laituri, jolta voi mennä uimaan lampeen. Viralliset uimarannat kansallispuistosta puuttuvat. Marjastus on sallittua kaikkialla puistossa rajoitusosat pois lukien. Näissä rajoitusosissa ei myöskään saa liikkua 1. huhtikuuta–15. syyskuuta, jolloin linnut pesivät. Talvisin puiston alueella voi hiihtää, mutta ylläpidettyjä latuja siellä ei ole.[31]

Reitit

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa kulkee ainoastaan yksi kävelyreitti, kahden kilometrin pituinen pitkospuupolku. Reitille pääsee Salomaan ja Nummikankaan pysäköintialueilta. Kauhalammin luontotorni sijaitsee reitin varrella.[32] Reitti on merkitty viitoin risteyksissä.[33]

Valtakunnallinen pyöräilyreitti numero 44 kulkee kansallispuiston läpi Kyrönkankaan kesätietä pitkin. Pyöräilyreitti numero 47 johtaa puolestaan läheiseen, Isojoen ja Kauhajoen rajalla sijaitsevaan Lauhanvuoren kansallispuistoon. Karvian Kanttissa reitti numero 47 yhdistyy reittiin numero 44. Pyöräilyreitit tunnistaa ruskeista Tielaitoksen kylteistä.[32]

Palvelut

Kansallispuistossa asiakaspalvelua ja opastusta järjestävät Muurahaisen luontomatkailukeskus Kauhajoen Muurahaisen kylässä kesäisin ja Seitsemisen luontokeskus Kurun ja Parkanon välillä vuoden ympäri.[31][34] Metsähallituksen kanssa alueella tekevät yhteistyötä ruokailu-, opastus- ja majoituspalveluja tarjoavat Mamman Tupa, Lauhatuotanto Oy, Loma RA-Iso sekä ruokailupalveluja tarjoavat Ämmälän kylätoimikunta ja Marian Luontoateriat. Nämä viisi tahoa toteuttavat samalla kestävän luontomatkailun periaatteita.[35]

Kansallispuistossa on kaksi tulenteko-, ruoanlaitto- ja ruokailupaikkaa: toinen Salomaan telttailualueella ja toinen Kauhalammin luontotornin läheisyydessä. Kummallakin tulentekopaikalla on kaivo ja kuivakäymälät. Kansallispuiston alueella ei ole jäteastioita, joten retkeilijöiden on vietävä itse jätteensä pois puistosta.[34]

Liikuntaesteisille ei ole kansallispuistossa palveluita, eikä pitkospuupolku kapeutensa vuoksi sovellu heille. Sen sijaan Kyrönkankaan kesätiellä on mahdollista kulkea pyörätuolilla.[34]

Kävijämäärät

 
Länsi-Suomen korkeimpiin kohtiin lukeutuva Lauhanvuori Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuiston luontotornista nähtynä.

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuisto oli vuonna 2007 kävijämäärältään Suomen pienin kansallispuisto yhdessä Perämeren kansallispuiston kanssa.[1]

Vuosi/
vuodet 		Kävijämäärä Vuosi Kävijämäärä
1993–1995 18 000[36] 2003 6 000[37]
1996–1999 12 000[36] 2004 6 000[37]
2000 6 000[37] 2005 6 000[37]
2001 6 000[37] 2006 6 000[38]
2002 6 000[37] 2007 6 000

Kulkuyhteydet

Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistoon on matkaa Karviasta 11 kilometriä,[34] Seinäjoelta 90 kilometriä, Porista 105 kilometriä ja Tampereelta 130 kilometriä. Kansallispuistoon pääsee pohjoisesta, Kauhajoen Aronkylästä alkavaa kantatietä 44 pitkin kohti Honkajokea. Kantatieltä kääntyy tie 6700 Nummijärvelle ja Karviaan. Nummijärveltä on opastus puistoon Kyrönkankaan kesätietä pitkin. Tämä tie loppuu Nummikankaan pysäköintialueelle. Etelästä tultaessa puistoon pääsee Karvian keskustan kautta tietä 274 pitkin kohti Kauhajoen Kauhajärven kylää. Kahdeksan kilometrin päässä Karvian keskustasta pohjoiseen kääntyy kansallispuistoon johtava Kyrönkankaan kesätie. Tämä tie päättyy Salomaan pysäköintialueelle. Karvian suunnasta tultaessa kansallispuistoon ei ole opasteita. Pysäköintialueille päättyvää Kyrönkankaan kesätietä ei ole mahdollista ajaa kansallispuiston sisällä. Se ei ole ajettavassa kunnossa ja lisäksi se on suljettu puomeilla.[39]

Julkisilla kulkuneuvoilla eli linja-autoilla pääsee Karviaan Porista ja Tampereelta. Matkaa Salomaan pysäköintialueelle Karviasta kertyy 11 kilometriä.[39]

Lähteet

  • Kleemola, Jussi et al.: Kauhajoen metsien ja soiden kirja. Kauhajoki-seura ry, 1999. ISBN 9789529114269. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.1.2009).
  • Kleemola, Jussi; Marttila, Simo; Taimi, Heikki: Kauhajoen vesien kirja. Kauhajoki: Lions Club Kauhajoki ry, 1991. ISBN 952-90-3345-1.
  • Kleemola, Jussi et al.: Kauhajoen luonnonkirja. Kauhajoki: Lions Club Kauhajoki ry, 1983. ISBN 951-99458-8-1.
  • Lappalainen, Markku: Suomen kansallispuistot: ulapalta paljakalle. Jyväskylä: Metsähallitus, 2001. ISBN 952-446-265-6.

Viitteet

  1. ↑ a b Käyntimäärät kansallispuistoittain 2007 Metsähallitus. Viitattu 29.1.2009.
  2. ↑ Lisätietoja Kauhanevasta-Pohjankankaasta Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  3. ↑ Rinne, Jyri: "Maastopyöräily", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 270 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
  4. ↑ Kauhanevan-Pohjankankaan ohjeet ja säännöt Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  5. ↑ The Annotated Ramsar List: Finland Ramsar. Viitattu 28.2.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Suomen Ramsar-alueet Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 25.1.2009.
  7. ↑ a b Lindroos, Antti-Jussi; Lindroos, Heikki; Leikola, Matti: "Kauhajoen metsämaiden ja metsien varhainen kehitys", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 18 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
  8. ↑ a b c d Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 28
  9. ↑ Raikamo, Erkki; Heikkilä, Raimo: "Suot syntyvät", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 22 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
  10. ↑ a b Kauhanevan-Pohjankankaan historia Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  11. ↑ Museotiet ja -sillat (PDF) 2002. Tiehallinto. Viitattu 23.1.2009.
  12. ↑ a b c d e f g h i j k l Kauhanevan-Pohjankankaan luonto Metsähallitus. Viitattu 6.2.2009.
  13. ↑ a b c Heikkilä, Raimo: "Kauhajoen suot vuonna 1999", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 154 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
  14. ↑ Koivurinne, Jorma: "Valtionmaiden luonnonsuojelualueet ja niiden hoito", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 298 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 29.1.2009)
  15. ↑ a b Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 29
  16. ↑ a b Kleemola, Jussi et al. 1991, s. 205
  17. ↑ a b c Kleemola, Jussi et al. 1991, s. 206
  18. ↑ Postimerkkejä suojelualueista Metsähallitus. Viitattu 25.1.2009.
  19. ↑ Kleemola, Jussi et al. 1991, s. 52
  20. ↑ a b c d Kauhaneva-Pohjankangas Länsi-Suomen ympäristökeskus, Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 7.2.2009.
  21. ↑ a b Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 24
  22. ↑ Kleemola, Jussi et al. 1991, s. 159–160
  23. ↑ a b c d e Lappalainen, Markku 2001, s. 40–41
  24. ↑ a b c Heikkilä, Raimo; Lindholm, Tapio: Kauhaneva maailmankartalle. Kauhajoen Kunnallislehti, 14.3.2002. Kauhajoki: Kauhajoen Kunnallislehti Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.1.2009.
  25. ↑ Heikkilä, Raimo; Kuznetsov, Oleg; Lindholm, Tapio; Aapala, Kaisu; Antipin, Vladimir; Djatshkova, Tamara; Shevelin, Pavel: Complexes, vegetation, flora and dynamics of Kauhaneva mire system, western Finland (suom. Kauhanevan suoalueen suoyhdistymät, kasvillisuus, kasvisto ja kehityshistoria), s. 96. Suomen ympäristökeskus, marraskuu 2000. ISBN 952-11-1072-4. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 7.3.2009).
  26. ↑ Kleemola, Jussi et al. 1983, s. 25
  27. ↑ a b c d Seppälä, Keijo: "Kauhajoen metsien ja soiden linnusto", Kauhajoen metsien ja soiden kirja, s. 206–213 Artikkelin verkkoversio (PDF) (Viitattu 24.1.2009)
  28. ↑ Kauhajoen lintupaikat: Kauhaneva Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys. Viitattu 7.3.2009.
  29. ↑ Metsästys eteläisen Suomen kansallispuistoissa (PDF) 2006. Helsinki: Ympäristöministeriö. Viitattu 8.3.2009.
  30. ↑ Karvian luontokohteet -Pohjankangas iirismaija.net. Viitattu 8.3.2009.
  31. ↑ a b Kauhanevan-Pohjankankaan harrastusmahdollisuudet Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  32. ↑ a b Kauhanevan-Pohjankankaan reitit Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  33. ↑ Reittikuvaukset: Kauhaneva Suupohjan seutuportaali. Viitattu 25.1.2009.
  34. ↑ a b c d Kauhanevan-Pohjankankaan palvelut Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  35. ↑ Yhteistyötahojen tarjoamia palveluja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  36. ↑ a b Vuolanto, Seppo et. al.: Metsästys eteläisen Suomen kansallispuistoissa (Ympäristöministeriön asettaman työryhmän raportti) (PDF) ymparisto.fi. 7.3.2006. Helsinki. Viitattu 23.1.2009.
  37. ↑ a b c d e f Selby, Ashley; Sievänen, Tuija; Neuvonen, Marjo; Petäjistö, Leena; Pouta, Eija; Puustinen, Jenni: Kansallispuistoverkoston matkailullinen luokittelu (PDF) 2007. Metla. Viitattu 23.1.2009.
  38. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2006 Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.
  39. ↑ a b Kauhanevan-Pohjankankaan kulkuyhteydet ja kartat Metsähallitus. Viitattu 23.1.2009.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kauhanevan–Pohjankankaan_kansallispuisto&oldid=6403021”