Rahkasammalet

rahkasammalten heimoon kuuluva sammalsuku

Rahkasammalet (Sphagnum) on laajahko sammalten suku. Lajeja kasvaa soilla, missä ne hallitsevat pohjakerrosta, ja kosteilla tundra-alueilla. Lajeja esiintyy pääasiassa pohjoisella pallonpuoliskolla. Pohjoisimmat esiintymät ovat Huippuvuorilla. Eteläisellä pallonpuoliskolla lajimäärä on pienempi.

Rahkasammalet
Rahkasammalta
Rahkasammalta
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Sammalet Bryobionta
Kaari: Lehtisammalet Bryophyta
Luokka: Sphagnopsida
Lahko: Sphagnales
Heimo: Sphagnaceae
Suku: Rahkasammalet Sphagnum
L.
Katso myös

  Rahkasammalet Wikispeciesissä
  Rahkasammalet Commonsissa

Rahkasammalet muodostavat maatuessaan turvetta. Vuodessa rahkasammalen yläosa kasvaa pituutta noin sentin, ja alaosa maatuu turpeeksi. Rahkasammal viihtyy happamassa maassa, ja osittain maatuneen rahkasammalen muodostama turve on niin hapanta, etteivät yleiset puulajit ja monet varvut menesty siinä. Toisille varpulajeille rahkasammalturve on oivallinen kasvualusta. Lajit voivat imeä suuria määriä vettä soluihinsa, jotkin lajit voivat pidättää 20 kertaa kuivapainonsa verran vettä. Turvetta käytetään tästä syystä maanparannusaineena. Monissa kielissä rahkasammalen nimi on joko valkosammal tai turvesammal, ja se on helpoimmin tunnistettavissa vaaleanvihreästä tai -punertavasta väristään. Rahkasammalia on hyvin monen värisiä – vihreän-, punaisen-, keltaisen- tai punaruskeansävyisiä.

Suomessa esiintyvät rahkasammallajit muokkaa

Sektio Sphagnum muokkaa

Sphagnum-sektioon kuuluu 54 lajia. Ne ovat suuria ja möyheitä. Niiden varsilehdet ovat leveä- ja pyöreäkärkisiä, suurempia tai ainakin yhtäsuuria kuin haaralehdet.[1]

Sektio Rigida muokkaa

Rigida-sektioon kuuluu viisi lajia. Ne ovat vaaleita ja niillä on pienet ja kolmiomaiset varsilehdet.[2]

Sektio Insulosa muokkaa

Tähän sektioon kuuluu vain yksi laji.[3]

Sektio Squarrosa muokkaa

Squarrosa-sektioon kuuluu neljä lajia. Ne ovat keski- tai suurikokoisia, vihreitä tai kellanruskeita. Niiden haaralehdet ovat siirrottavakärkisiä.[4]

Sektio Subsecunda muokkaa

Subsecunda-sektioon kuuluu 99 lajia.[5]

Sektio Cuspidata muokkaa

Cuspidata-sektioon kuuluu noin 55 lajia. Ne ovat yleensä vaaleita ja isokokoisia. Varsilehdet ovat usein haaralehtiä lyhyempiä, kolmiomaisia tai risakärkisiä.[6]

Sektio Polyclada muokkaa

Tähän sektioon kuuluu vain yksi laji.[7]

Sektio Acutifolia muokkaa

Acutifolia-sektioon kuuluu 60 lajia. Ne ovat pieniä tai keskikokoisia ja niiden haaralehdet ja varsilehdet ovat samankokoisia.[8]

Käyttö muokkaa

Rahkasammalta voidaan käyttää rakennusten eristemateriaalina. Perinteisesti sitä on käytetty etenkin ylä- ja alapohjien eristämiseen.[10] Saamelaiset ovat käyttäneet rahkasammalta vauvan kuivikkeena ja lämmikkeenä.[11] Nykyisin kuivattua rahkasammalta voi käyttää vauvanhoidossa kestovaippojen täytteenä.[12] Kuivattu rahkasammal soveltuu myös hyvin WC-paperin korvikkeeksi kompostikäymälään, jossa se toimii samalla kuivikkeena.[13]

Kirjallisuus muokkaa

  • Jukka Laine, Pirkko Harju, Tuuli Timonen, Anna Laine, Eeva-Stiina Tuittila, Kari Minkkinen ja Harri Vasander: The Intricate Beauty of Sphagnum mosses - a Finnish Guide for Identification (Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitoksen julkaisuja nro 39, 2009)

Lähteet muokkaa

  1. efloras.org Sect. Sphagnum
  2. efloras.org Sect. Rigida
  3. efloras.org Sect. Insulosa
  4. efloras.org Sect. Squarrosa
  5. efloras.org Sect. Subsecunda
  6. efloras.org Sect. Cuspidata
  7. efloras.org Sect. Polyclada
  8. efloras.org Sect. Acutifolia
  9. Ulvinen, T ja Syrjänen, K: Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa. Suomen ympäristökeskus, 2009. ISBN 978-952-11-3247-6.
  10. Marja Halttunen ja Jussi Kuusisto: Puurakenteiden tilkemateriaalit 2011. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Viitattu 22.1.2020.
  11. Linne, Carl von: Lapin kasveja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991.
  12. Tuormaa, Markus: Sammalvaipoissa retkeilyä. Elonkehä, 4/2019. Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry.
  13. Dorff, Maria: Rahkasammal – Omavaraistalouden monipuolinen hyötykasvi omavaraopisto.fi. Viitattu 22.1.2020.

Aiheesta muualla muokkaa