Avaa päävalikko

Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) on pienikokoinen uikkulintu. Lajin kuvaili ja nimesi Carl von Linné 1758.

Mustakurkku-uikku
Podiceps auritus1.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Uikkulinnut Podicipediformes
Heimo: Uikut Podicipedidae
Suku: Silkkiuikut Podiceps
Laji: auritus
Kaksiosainen nimi

Podiceps auritus
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Mustakurkku-uikku Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mustakurkku-uikku Commonsissa

Podiceps auritus

Sisällysluettelo

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Mustakurkku-uikun pituus on 31–38 cm ja paino 300–570 g. Sen siipien kärkiväli on 46-55 cm.

Lajin tunnistaa hyvin kesällä pesintäaikaan mustasta päästä ruskeankeltaisine tupsuineen pään sivuilla ja punaisesta kaulasta. Koiras ja naaras ovat saman näköisiä, joskin koiras saattaa olla hieman suurempi ja juhlapuvussa kirkkaamman värinen. Mustakurkku-uikulla on myös tulipunaiset silmät ja pieni musta nokka, jossa on valkoinen kärki kesällä. Ääni on melko voimakas, korkeahko hyrisevä vihellys.

Vanhin suomalainen rengastettu mustakurkku-uikku on ollut 6 vuotta 1 kuukautta 5 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut islantilainen 7 vuotta vanha yksilö.

LevinneisyysMuokkaa

Mustakurkku-uikku pesii järvillä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa se on vähälukuinen mutta suhteellisen yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, ja pesii sekä järvi- että merialueella. Pesimäkantamme on noin 4000 paria.[2] Euroopassa pesii 6000–9000 paria, joista Skotlannissa 70–78. Venäjän kanta on 10 000–100 000 paria. Maailman populaation koko on 160 000–1 200 000 yksilöä. Laji on muuttolintu, joka muuttaa elo-lokakuussa Länsi-Euroopan rannikoille ja palaa huhtikuun puolivälin jälkeen. Jos jäiden lähtö on myöhäinen, ensimmäiset tavataan vasta Vapun jälkeen. Syysmuutolta myöhästyneitä lintuja on tavattu talvellakin.

ElinympäristöMuokkaa

Elää erilaisissa rehevissä vesistöissä ja ruoikkolampareilla mm. suojaisilla merenlahdilla, jätevedenpuhdistamoilla ja lintujärvillä. Muuttoaikaan tavataan lähes kaikenlaisten avovesien äärellä.

LisääntyminenMuokkaa

Laji pesii usein yhdyskunnissa, joissa voi olla 10–20 paria. Se on sukukypsä 1-vuotiaana.

Muiden uikkujen tavoin laji rakentaa kelluvan, vesikasveihin kiinnitetyn pesänsä lähelle rantaa, sillä sen raajat eivät sovellu kunnolla kävelyyn. Merialueilla pesinnät usein epäonnistuvat meriveden korkeusvaihteluissa. Mustakurkku-uikku munii 4–5 valkeata munaa, joita molemmat emot hautovat 22–26 vrk. Poikaset kulkevat pieninä tavallisesti emon selässä, isompina ne kalastelevat emojensa kanssa. Poikaset ovat lentokykyisiä 6–7 viikon ikäisinä.

RavintoMuokkaa

Laji on loistava sukeltaja, joten se saalistaa kaloja vedenpinnan alla. Se voi pysytellä veden alla jopa 3 minuuttia ja sukeltaa 150–200 metriä. Linnulle kelpaavat myös kasvinosat sekä vedessä elävät selkärangattomat, kuten juotikkaat, äyriäiset ja nilviäiset.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. BirdLife International: Podiceps auritus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2015.4. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  2. Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. Keuruu: Otava. ISBN 951-1-12663-6

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Lammi, Esa 1989: Saariston haasteet ja uikkujen vastaukset. Johan Ulfvensin väitöskirjan esittely. - Lintumies 3.1989 s. 124-126. LYL.
  • Ulfvens, Johan 1988: Comparative breeding ecology of the Horned Grebe Podiceps auritus and the Great Crested Grebe Podiceps cristatus: archipelgo versus lake habitats. - Acta Zool. Fennica 183:1-75.