Avaa päävalikko

Kyrönkankaan kesätie

museotie Kauhajoella

Kyrönkankaan kesätie on keskiajalta lähtien tunnettu tie nykyisten Pirkanmaan, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Pirkanmaalla ja Hämeessä sitä kutsuttiin Hämeenkankaantieksi ja Pohjanmaalla Pohjankankaantieksi, Kyrönkankaantie on satakuntalainen nimitys tielle.

Kyrönkankaan kesätie
Kyrönkankaan tie, Kyröskankaan tie, Ylinen Vaasan maantie, Sikain tie[1]
Kyrönkankaan kesätietä Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa.
Kyrönkankaan kesätietä Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa.
Maa Suomi
Alkupiste Hämeenlinna/Pispala
Päätepiste Korsholma (nyk. Vanha Vaasa)
Muodostettu Keskiajalla

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan sihteeri Jaakko Teitti teki vuosina 1555–1556 valitusluettelon, johon kuuluvassa Suomen yleisten teiden ja kulkureittien luettelossa on maininta "Kyröskankaan tiestä". Luettelo mainitsee tien kulkeneen "erämaan halki Korsholmasta Hämeenlinnaan". Kesätietä pitkin ovat kulkeneet muun muassa Kankaanpään seudulta pohjoiseen, nykyisen Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueelle tulleet eränkävijät. Talviaikaan käytössä oli Kyrönkankaan talvitie, joka kulki Jalasjärven kautta Kyrönjoelle saakka.[2] Kyrönkankaan kesätiestä tuli maantie sekä merkittävä kauppa- ja postireitti 1600-luvulla.[2]

Kyrönkankaan kesätietä on kutsuttu myös Ylisen Vaasan maantieksi, Nummitieksi ja Sikain tieksi. Erään tarinan mukaan siat olisivat keksineet tien. Joukko sikoja oli lähtenyt Ikaalisista kohti pohjoista. Viimein siat päätyivät Kauhajoen Kokon talon kujalle. Sikojen perässä tuli takaa-ajajia näiden kulkemaa reittiä pitkin. Jonkin ajan kuluttua takaa-ajajat palasivat samaa reittiä pitkin takaisin.[3]

MuseotieMuokkaa

Osa Kyrönkankaantiestä on nykyisin Tiehallinnon virallinen museotie.[4] Museotieosuus, Kyrönkankaan kesätie, on noin 7 kilometrin osuus Kauhajoella.[5]

HistoriaMuokkaa

 
Kyrönkankaantie kohtaa neljä muuta tietä Viidentienristeyksessä Kankaanpäässä.

Tie mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1459, raivattuna tienä 1556. Käskynhaltija Eerik Aake, lainlukija Hannu Jaakonpoika sekä laamanni Yrjö Juhonpoika tekivät vuoden 1610 elokuussa jakotoimituksen Kyrönkankaan tiestä. Toimituksessa tie jaettiin kahdeksaan kunnostusosuuteen Luoteis-Pirkanmaan, Pohjois-Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan pitäjien kesken. Ainoastaan Lavia ja Lapväärtti jäivät ilman osuutta, sillä niillä oli paljon tietöitä muutenkin. Tien kohentamiseen tähdännyt hanke liittyi Mustasaaren saamiin kaupunkioikeuksiin sekä kauppapolitiikkaan ja Venäjää vastaan käytyyn sotaan.

Tien alkupää kulki Hämeenlinnasta Hattulan ja Pälkäneen kautta Tammerkoskelle. Varsinainen Kyrönkankaan tie kulki nykyisen Tampereen Pispalasta Hämeenkyröön, sieltä Hämeenkangasta pitkin Ikaalisiin ja Kankaanpäähän, josta Niinisalon kylässä tie jatkuu Pohjankangasta pitkin Kauhajoen Nummijärvelle ja lopulta Vaasaan. Satakuntalaisen nimensä se sai Satakunnan Kyrön eli nykyisen Hämeenkyrön mukaan. Tämän alkuperäisen Kyrön keskus oli Hämeenkyrö/Viljakkala. Pitäjään kuuluivat myös Parkano, Ikaalinen ja Kankaanpää. Etelä-Pohjanmaa kuului Kyrön erämaa-alueisiin ja Kyröläiset myös asuttivat ja toivat mukanaan paikannimiä tuttuina toisintoina.

Oli yleistä, että ilmajokiset, jotka asuivat tietä lähimpänä, ylläpitivät todellisuudessa tietä kauempana asuvien maksaessa heille siitä. Ilmajokinen Sakari Paavonpoika Talvitie sai vuoden 1647 Lapuan kesäkäräjien päätöksellä vielä maksamatta olleita viljakappia savuilta (=talo), että hän voisi rakentaa Hämeenmetsään sillan. Arvellaan, että Talvitien rakentama silta olisi ollut Nummijärven kylässä sijaitseva Nummijoen ylittävä silta. Isonkyrön asukkaat tekivät Nummijärvellä asuvan Simo Antinpojan kanssa sopimuksen heidän tieosuutensa hoidosta.

Kyrönkankaan kesätiestä tehtiin postitie vuonna 1648. Ilmajokiset sitoutuivat seuraavana vuonna huolehtimaan tiestä 20 vuoden ajan, sillä he saivat kantaa neljä kupariäyriä savulta. Pohjalaiset joutuivat raivaamaan vuoden 1652 tehdyn maaherran päätöksen mukaan tien kymmenen kyynärän levyiseksi. Lisäksi tien molemmin puolin oli kaivettava kaksi kyynärää syvät ojat. Koko Pohjanmaan eteläosa pyrki pitämään Kyrönkankaan kesätien kunnossa. Satakunnan puolella selvittiin vähemmillä ylläpitotoimilla mahdollisesti suotuisampien luonnonolojen vuoksi.[6][3]

Karvian Kanttiin kulkeva Kyrönkankaan kesätien osuus oli 1600-luvun lopulla huonossa kunnossa, jonka vuoksi matka sinne pohjoisesta jouduttiin tekemään hevosilla. Perimätiedon mukaan vuonna 1684 Kauhajoen Nummijärveltä kotoisin ollut piika Maria Erkintytär putosi ratsailta ollessaan palaamassa Kanttista Nummijärvelle. Putoamisessa piian lapsi oli kuollut.[3]

Tien merkitys väheni postilinjan siirtyessä vuonna 1675 Pohjanmaan rantatielle sekä Ruovedeltä Pohjanmaalle johtavan tien valmistuttua. 1700- ja 1800-lukujen taitteessa rakennettiin Vaasan ja Porin välinen tie, jonka jälkeen Kyrönkankaantien kunto heikkeni entisestään.

Kahden Ruotsin kuninkaan tiedetään liikkuneen Kyrönkankaantiellä. Kustaa II Aadolf matkusti sitä pitkin Ilmajoelta Hämeenlinnaan vuonna 1614. Juuri Ruotsin valtaistuimelle noussut ja Suomeen tutustumassa ollut Aadolf Fredrik pysähtyi vuonna 1752 seurueineen ruokailemaan ja lepäämään Kankaanpään Kuninkaanlähteelle, joka sai nimensä tämän tapahtuman muistoksi. Karvian Kantin kylään, Kyrönkankaantien ja Karvianjoen yhtymäkohtaan rakennettiin 1600-luvulla maalinnoitus Kyrön skanssi, josta tuli varuskunta ja Pohjois-Satakunnan hallintokeskus. Sieltä käsin valvottiin sotaväenottoa pohjoiseen pakoilleita eteläsuomalaisia miehiä 30-vuotisen sodan aikana.[7]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Museotiet ja -sillat. Tiehallinon esite. Tiehallinto.
  2. a b Kauhanevan-Pohjankankaan historia Metsähallitus. Viitattu 27.2.2009.
  3. a b c Nummijärven sijainti ja syntyhistoriaa nummijarvi.fi. Viitattu 27.2.2009.
  4. Museosillat ja -tiet, luettelo (pdf) 3.9.2012. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 04.06.2013.
  5. Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat, s. 119–121. Museokohdeselvitys. Tampere: Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-1561. Teoksen verkkoversio (viitattu 04.06.2013).
  6. Jokipii, Mauno: Kyrönkankaan kesätie 1996. Kankaanpään kaupunki. Viitattu 27.2.2009.
  7. Kuosa, Kalle: Niinisalon varuskunta, s. 30. Kankaanpää: Satakunnan Tykistörykmentin perinneyhdistys, 1985. ISBN 951-99650-4-1.

Aiheesta muuallaMuokkaa