Fagervikintie

museotie Inkoossa

Fagervikintie on museotieksi otettu osa Tammisaaren ja Inkoon välistä yhdystie 1050:aa Inkoon Fagervikissä. Se on Suomen lyhyin museotie, sen pituus on vain 1,1 kilometriä.[1][2] Tie johtaa Fagervikin kylän ja ruukkialueen läpi.[3] Ruukinalue sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin[4], kuten myös Suuri Rantatie. Myös museotienä oleva Tallimäki–Virojoki-tie Kymenlaaksossa on Suuren Rantatien osa.[5]

Fagervikintie
Yhdystie 1050
Museotie seuraa Bruksträsketin Staravikenin etelärantaa.
Museotie seuraa Bruksträsketin Staravikenin etelärantaa.
Maa Suomi
Osa tietä yhdystie 1050
Tieluokka yhdystie, museotie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 1,1 km
Alkupiste Fagervik, Inkoo
Päätepiste Fagervik, Inkoo (1,1 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku 2

Fagervikintie otettiin museotieksi vuonna 1982.[1] Tie noudattaa vanhaa Suuren Rantatien eteläisemmän eli niin sanotun Alemman Maantien reittiä. Suuri Rantatie oli raivattu maantieksi jo 1200-luvulla ja se oli vakiintunut 1300-luvulla. Rantatien kulku on selostettu Suomen ensimmäisessä tieluettelossa, jonka laati Jaakko Teitti vuosina 1555–1556.[3][6]

Fagervikin museotien toinen pää on yhdystie 1050:n ja Barösundintien (yhdystie 1104) risteyksessä ja toinen Bruksträsketin rannassa. Tie on kapea, mutkainen ja mäkinen ja se on päällystetty.[7]

Lähteet muokkaa

  • Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat. Tampere: Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-1561. Teoksen verkkoversio.

Viitteet muokkaa

  1. a b Liimatainen, 2007, s. 30
  2. Museosillat ja -tiet, luettelo (PDF) 3.9.2012. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 18.4.2015.
  3. a b Liimatainen, 2007, s. 29
  4. Fagervikin ruukinalue Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  5. Suuri Rantatie Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  6. Fagervikintie, Suuri rantatie, Inkoo Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 18.4.2015.
  7. Liimatainen, 2007, s. 31

Aiheesta muualla muokkaa