Wikipedia

Papua-Uusi-Guinea

saarivaltio Melanesiassa
(Ohjattu sivulta Papua-Uusi Guinea)

Papua-Uuden-Guinean itsenäinen valtio eli Papua-Uusi-Guinea on saarivaltio Melanesiassa. Se muodostuu Uuden-Guinean saaren itäosasta sekä sen lähettyvillä olevista pienemmistä saarista. Se sijaitsee Australian pohjoispuolella lounaisella Tyynellämerellä, juuri päiväntasaajan eteläpuolella. Muut naapurivaltiot ovat Indonesia, jolle Uuden-Guinean läntinen puolisko eli Länsi-Uusi-Guinea kuuluu, sekä meren erottamina Mikronesian liittovaltio pohjoisessa ja Salomonsaaret kaakossa.

Papua-Uuden-Guinean itsenäinen valtio
Papua New Guinea
Independen Stet bilong Papua Niugini
Papua-Uuden-Guinean lippu Papua-Uuden-Guinean vaakuna
lippu vaakuna

Papua-Uuden-Guinean sijainti
Papua-Uuden-Guinean sijainti

Valtiomuoto parlamentaarinen demokratia, perustuslaillinen monarkia
Kuningas
Kenraalikuvernööri
Pääministeri		 Charles III
Bob Dadae
James Marape
Pääkaupunki Port Moresby (364 125 as. 2011)
9°30′S, 147°07′E
Muita kaupunkeja Lae (88 608 as.),
Madang (35 971 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 462 840 km² [1] (sijalla 54)
– josta sisävesiä 2,2 %
Väkiluku (2011) 11 781 559 (sijalla 106)
– väestötiheys 25,5 as. / km²
– väestönkasvu 1,84 % [1] (2014)
Viralliset kielet englanti, tok-pisin, hiri motu
Valuutta kina = 100 toeaa (PGK)
BKT (2013)
– yhteensä 19,96 mrd. USD [1]  (sijalla 136)
– per asukas 2 900 USD
HDI (2019) 0,555 [2] (sijalla 155)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 27 %
– teollisuus 39 %
– palvelut 33 %
Aikavyöhyke UTC+10 / UTC+11
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
– Australiasta
16. syyskuuta 1975
Lyhenne PG
– ajoneuvot: PNG
– lentokoneet: P2
Kansainvälinen
suuntanumero		 +675
Tunnuslause Unity in Diversity [3] (Moninaisuudessaan yhtenäinen)
Kansallislaulu ”O Arise, All You Sons”

Edeltäjä(t) Papuan ja Uuden-Guinean territorion lippu Papuan ja Uuden-Guinean territorio
(1949–1975)
 Papuan territorio
(1883–1975)
 Uuden-Guinean territorio
(1919–1975)

Papua-Uuden-Guinean noin kuusi miljoonaa asukasta puhuvat satoja eri kieliä, sillä asutus on pitkään ollut keskittynyt pieniin eristyneisiin kyliin. Britannia, Saksa ja Australia hallitsivat aluetta 1900-luvulta 1970-luvulle, kunnes valtio itsenäistyi vuonna 1975. Papua-Uusi-Guinea kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. Maakaasu-, öljy- ja kultavarojen hyödyntäminen on vaivalloista, joten maatalous on edelleen tärkein tulonlähde.

Maantiede

muokkaa
 
Papua-Uuden-Guinean kartta.

Papua-Uusi-Guinea on saarivaltio, joka käsittää maailman toiseksi suurimman saaren Uuden-Guinean itäosan sekä lukuisia pienempiä saaria. Maan erottaa Indonesiaan kuuluvasta Länsi-Uudesta-Guineasta lähes suora, 141. pituuspiiriä kulkeva raja. Suorasta sen erottaa vain noin 80 kilometriä pitkä Flyjokea seuraava mutka.[4] Tärkeimmät saaristot ovat Bismarckinsaaret, Trobriandsaaret, D’Entrecasteaux’nsaaret ja Louisiadesaaret. Lisäksi muutama saarista kuuluu Salomonin saaristoon, muun muassa Bougainville. Valtion pinta-ala on 462 840 neliökilometriä.[5]

Papua-Uuden-Guinean pääsaari on Indonesian rajan kohdalla pohjois-eteläsuunnassa 820 kilometriä pitkä. Saari kapenee itään päin mentäessä sormimaiseen niemimaahan, joka käytännössä osoittaa D’Entrecasteaux’n- ja Louisiadesaaria kohti. Valtion pohjoisosassa Bismarckinsaaret muodostavat kaaren, joka alkaa Amiraliteettisaarista ja jatkuu kaarena Uuden-Britannian ja Ubmoisaaren kautta pääsaareen Huonin niemimaahan.[4]

Pääsaarta hallitsee sen pituussuunnassa kulkeva keskusvuoristo, jonka korkein huippu Papua-Uuden-Guinean puolella on Bismarckin vuoristoon kuuluva Mount Wilhelm (4 509 m). Vuoristo ja saaren geologinen monimuotoisuus ovat syntyneet Australian ja Tyynenmeren laattojen törmäyksessä. Vuoriston eteläpuolinen alanko kuuluukin geologisesti Australian mannerlaattaan. Eteläinen alanko on varsin laaja ja soinen, mutta pohjoisessa vuoristot laskeutuvat huomattavasti jyrkemmin mereen.[4] Koska maa sijaitsee mannerlaattojen siirrosvyöhykkeellä, siellä on monia toimivia tulivuoria, kuten Manam, Karkar, Lamington, Langila, Ulawun, Rabaul ja Bagana.[6]

Papua-Uusi-Guinea sijaitsee Tyynenmeren tulirenkaassa, joten maanjäristykset, maanvyöryt ja tsunamit ovat yleisiä. Maajäristyksen laukaisema tsunami tappoi 17. heinäkuuta 1998 yli 2 200 ihmistä ja pakotti yli 10 000 henkeä muuttamaan.[7] Toukokuun 24. 2024 yli 2 000 ihmistä hautautui maanvyöryn alle Engan maakunnassa.[8]

Papua-Uudella-Guinealla on rantaviivaa 5 152 kilometriä.

Papua-Uuden-Guinean joet virtaavat keskusylängöltä etelään ja pohjoiseen. Pohjoiseen virtaavista joista merkittävimmät ovat Sepik ja Ramu ja etelään virtaavista Fly, Kikori ja Purari.[5] Vuoristossa joet ovat muodostaneet monia kanjoneita, mutta alankoalueilla niiden virtaus on varsin hidasta. Esimerkiksi Flyjoki on 820 kilometrin päässä laskupaikasta enää vain 18 metriä merenpinnan yläpuolella. Rinne laskeutuu vain 2,4 senttimetriä kilometrin matkalla. Joissa virtaa myös huomattavia määriä sedimenttejä, jotka ovat kasanneet alajuoksulle valtavia suo- ja suistoalueita.[4] Suurin järvi on Westernin maakunnassa sijaitseva Lake Murray, jonka 400 neliökilometrin pinta-ala moninkertaistuu sadekausina.[9]

Ilmasto

muokkaa
 
Laen ilmasto. Punaisen alueen yläreuna kuvaa päivän keskilämpötilaa (asteikko vasemmalla) ja pinta-ala vuoden lämpösummaa. Siniset palkit (asteikko oikealla) kuvaavat kuukausittaista sademäärää. Vuotuinen sademäärä on 4 581 mm.

Papua-Uuden-Guinean ilmasto on trooppinen, ja lämpötilan vaihtelu on varsin pientä. Alankoalueilla vuoden korkein lämpötila on keskimäärin 30–32 astetta ja matalin 23–24 astetta. Ylänköalueilla on kuitenkin selvästi viileämpää, ja kuuraa esiintyy säännöllisesti yli 2 100 metrin korkeudessa. Päivälämpötila ylittää yleensä 22 asteen ajan.[4]

Papua-Uusi-Guineassa on sadekausi marraskuulta huhtikuulle ja kuivakausi toukokuulta lokakuulle. Esimerkiksi Port Moresbyssä sadekauden aikana tulee 78 prosenttia vuoden sadannasta. Valtion pohjoisosassa vaikuttaa läntisen Tyynenmeren lämmin merivesi, joka tuo sateita ympäri vuoden. Kaviengissa vuotuinen sadanta 3 150 millimetriä, kun se Port Moresbyssä on 1 190 millimetriä.[10] Monin paikoin ylittyy kuitenkin 2 500 millimetrin vuosisadannan raja, ja Papua-Uusi-Guinea onkin yksi maailman kosteimpia alueita. Sen ilmastoon vaikuttavat pasaatituulet sekä Etelä-Tyynenmeren kohtaamisvyöhyke. El Niño puolestaan tuo säännöllisesti kuivempia kausia.[11] Taifuunit aiheuttavat joulukuun ja maaliskuun välisellä jaksolla toisinaan tuhoisia tulvia ja eroosiota.[12]

Luonto ja luonnonsuojelu

muokkaa

FAO:n mukaan Papua-Uuden-Guinean pinta-alasta 63,4 prosenttia oli vuonna 2010 metsän peitossa. Tästä peräti 91,2 prosenttia on aarniometsää. Metsän osuus on kuitenkin pienenemässä, sillä vuosien 1990–2010 metsästä katosi 8,9 prosenttia.[13] Uuden-Guinean saaren trooppiset sademetsät on maailman kolmanneksi laajin sademetsäkeskittymä Amazonin ja Kongon altaan jälkeen. 80 prosenttia Papua-Uuden-Guinean metsistä on sademetsää.[14] Etelärannikolla ja pääkaupungin Port Moresbyn seudulla on kuivempaa trooppista kuivametsää ja savannikasvillisuutta sekä paikoin monsuunimetsää. Ylängöillä kasvaa muun muassa tammia, pyökkejä sekä mäntyjä, ja korkeimmilla vuorilla yli 3 400 metrin korkeudessa on karua alpiinista kasvillisuutta. Vuorten huiput ovat paljaita.[15] Pääsaaren rannikolla, etenkin Papuanlahden jokisuistoalueella, on mangrovemetsää.[16]

Uusi-Guinea on maantieteellisesti Indo-Australian tektonisen laatan pohjoinen jatke, joka liittyy Australiaan Torresinsalmen kohdalla kulkevan kapean kilven kautta. Vesien ollessa matalammalla muun muassa jääkausien aikana Uuden-Guinean ja Australian välillä on ollut maayhteys. Niinpä niiden eläimistö onkin kovin samanlainen; molemmilla elää suuria määriä kotoperäisiä pussieläimiä, kuten kenguruita ja vompatteja.[17] Sademetsissä elää yli 3 000 kämmekkäkasvilajia sekä noin 700 lintulajin joukossa harvinaisia paratiisilintuja[18], jollainen esiintyy myös maan lipussa.[19]

Papua-Uuden-Guinean suurimmat ympäristöongelmat ovat sademetsien hävitys, kaivosten aiheuttamat saasteet ja vaikeat kuivuudet. Kansallispuistojen perustaminen on ollut hidasta, koska hallitus ei ole halunnut puuttua maanomistuskäytäntöihin.[5]

Historia

muokkaa

Varhaishistoria

muokkaa
 
Asumus viidakon reunassa. Tutkimusmatkailijan piirros vuodelta 1887.

Uudelta-Guinealta on löydetty merkkejä ihmisasutuksesta ainakin 60 000 vuoden takaa. Väestö saapui todennäköisesti Kaakkois-Aasiasta ja perusti saarelle yksinkertaisen, maatalouspohjaisen sivilisaation. Noin 3 000 vuotta sitten austronesialaiset kansat levittäytyivät Indonesian saarilta Uuteen-Guineaan, varsinkin sen pohjoisrannikolle.[20] Ihmiset asettuivat pieniin ryhmiin, joiden asuinpaikkoja erotti läpitunkematon metsä. Siksi heille kehittyi lukuisia erilaisia kieliä, eikä saarelle syntynyt keskushallintoa tai monimutkaisia yhteiskuntarakenteita.[21]

Eurooppalaisten aika

muokkaa

Eurooppalaiset tulivat saarelle 1500-luvulla ja antoivat sille sen nykyisen nimen – papua on johdettu malaijinkielisestä sanasta, joka kuvastaa kiharia, melanesialaisia hiuksia, ja Uusi-Guinea-nimen antoivat espanjalaiset tutkimusmatkailijat, joiden mielestä saaren väestö muistutti läntisen Afrikan guinealaisia. Saaren sisäosat pysyivät pitkään huonosti tunnettuina. Laajoja alueita sisämaassa luultiin asumattomiksi, kunnes 1930-luvulla ensimmäiset lentokoneet kulkivat alueen yli ja niistä voitiin todeta siellä olleen varsin tiheäänkin asuttuja ja viljeltyjä alueita, joiden asukkaat olivat siihen saakka olleet täysin eristyksissä muusta maailmasta.[22]

Alankomaat otti vuonna 1828 haltuunsa Uuden-Guinean saaren nykyisin Indonesialle kuuluvan länsiosan, mutta itäosaa ei otettu siirtomaahallintaan vielä muutamaan vuosikymmeneen. Brittiläinen John Moresby kartoitti 1870-luvulla saaren kaakkoisosaa, mutta eurooppalaiset plantaasiomistajat siirtyivät 1880-luvulla Uuden-Britannian ja Uuden-Irlannin saarille. Saksan Uuden-Guinean kauppakomppania otti vuonna 1884 haltuunsa Uuden-Guinean koillisosan ja britit kakkoisosan.[23] Saksan hallitus otti 1899 haltuunsa kauppakomppanian alueen ja nimesi sen Saksan Uudeksi-Guineaksi. Vuonna 1906 Britannia luovutti Australialle hallinnoimansa kaakkoisosan, Brittiläisen Uuden-Guinean.[24]

Australian hallinnassa

muokkaa

Ensimmäisessä maailmansodassa Australia miehitti myös maan Saksalle kuuluneen osan, joka vuodesta 1921 lähtien oli Australian hallinnassa Kansainliiton mandaattialueena.[25] Australia hallinnoi kuitenkin Uuden-Guinean ja Papuan territorioita erillisinä alueina. Papuan kuvernööri Hubert Murray ei pyrkinyt kehittämään aluetta, mutta Uuden-Guinean territorion talouteen ja yhteiskuntaan vaikutti valtaisasti 1920-luvulla tehty kultalöytö.[23]

Japani valloitti osia molemmista alueista toisessa maailmansodassa vuonna 1942.[26] Japanin tukikohta oli Rabaulissa, ja japanilaiset yrittivät vallata koko saaren. He eivät kuitenkaan päässet Port Moresbyyn asti, ja tappio Korallimeren taistelussa esti aiheet maihinnoususta. Japanilaiset antautuivat pääsaarella elokuussa 1945.[23] Koillisosasta tehtiin YK:n huoltohallintoalue, joka vuonna 1949 yhdistettiin saaren Australialle jo ennen ensimmäistä maailmansotaa kuuluneen kaakkoisosan eli Papuan kanssa Papuan ja Uuden Guinean territorioksi.[25]

Itsenäisyys

muokkaa
 
Sir Michael Somare vuonna 2009.

Australia alkoi 1960-luvulla kansainvälisen paineen seurauksena valmistaa Papua-Uutta-Guineaa itsenäisyyteen.[23] Vuoden 1972 vaalien jälkeen Michael Somare muodosti ministeriön, jonka tavoitteena oli johtaa Papua-Uusi-Guinea asteittain itsehallinnon kautta itsenäisyyteen. Maa saikin itsehallinnon 1. joulukuuta 1973 ja itsenäisyyden 16. syyskuuta 1975, ja Somaresta tuli sen ensimmäinen pääministeri.[26] Siihen tulivat siis kuulumaan ne osat Uutta-Guineaa ja sen lähisaaria, jotka 1900-luvun alussa olivat olleet Saksan tai Britannian alaisuudessa. Uusi valtio liittyi Brittiläiseen kansainyhteisöön.[21]

Papua-Uuden-Guinea itsenäisyyden ensimmäinen paha kriisi syntyi Bougainvillen saarella, joka julistautui jo syyskuussa 1975 itsenäiseksi Pohjoisten Salomonsaarten tasavallaksi mutta palasi seuraavana vuonna. Tämän jälkeen separatistinen liike pysyi pitkän pinnan alla, mutta vuoden 1988 lopulla kaivosten aiheuttamat ympäristötuhot, kaivosteollisuuden rasismi, pääsaarelaisten suuri määrä ja kaivostulojen epätasainen jakaminen synnytti useita erimielisyyksiä. Bougainvillen konflikti vallankumouksellisen armeijan ja hallituksen joukkojen kanssa kesti vuoteen 1997, ja sen aikana kuoli 7 000 – 20 000 ihmistä.[23][26] Vuonna 2001 allekirjoitettiin rauhansopimus, johon sisältyi lupaus kansanäänestyksestä 10–15 vuoden kuluttua. Vuonna 2006 saari valitsi ensimmäisen autonomisen hallituksen, ja entisestä kapinallisjohtajasta Joseph Kabuista tuli Bougainvillen presidentti.[26]

Vuonna 1997 El Niñoon liittyvä kuivuus aiheutti nälänhädän, joka surmasi yli tuhat ihmistä. Vuonna 1998 tuli kolme tsunamia, jotka tappoivat 3 000 henkeä. Vuonna 2007 trooppinen sykloni Guba ja sen aiheuttamat tulvat ajoivat tuhansia ihmisiä kodeistaan ja 163 ihmistä kuoli.[26]

Alkukesästä 2011 kolmatta kauttaan hallinnut pääministeri Michael Somare erotettiin virastaan määräajaksi vuosikymmenten takaisten väärinkäytösepäilyjen vuoksi. Hän erosi sen jälkeen itse terveyssyihin vedoten, ja tilalle valittiin Peter O’Neill. Somare palasi syyskuussa takaisin Singaporesta ja ilmoitti, että hän ei ollut eronnut vapaaehtoisesti. O’Neillin ja Somaren välienselvittely ratkesi vasta kesällä 2012, kun Somare tunnusti tappionsa parlamenttivaaleissa.[26]

Papua-Uusi-Guinea lupasi kesällä 2013 ottaa vastaan Australiaan veneellä päässeitä turvapaikanhakijoita rahallista korvausta vastaan. Manuksen saarella rakennettiin vastaanottokeskus, joka suljettiin marraskuussa 2017. Siellä tapahtui helmikuussa 2014 väkivaltaisuuksia, joissa kuoli yksi turvapaikanhakija ja 77 loukkaantui. Papua-Uuden-Guinean korkein oikeus päätti huhtikuussa 2016, että laitos oli perustuslain vastainen.[26]

Politiikka ja yhteiskunta

muokkaa
 
Papua-Uusi-Guinean parlamenttitalo.

Papua-Uusi-Guinea on parlamentaarinen monarkia, joka kuuluu Kansainyhteisöön. Sen valtionpäämies on Britannian monarkki, Charles III, jota itse paikalla edustaa kenraalikuvernööri. Hallituksen päämies on pääministeri, ja yksikamarisessa parlamentissa on 111 jäsentä, joista 22 on provinssien kuvernöörejä ja 89 valitaan vaaleilla.[27][28]

Kansanedustajat valitaan viiden vuoden välein, ja on tavallista, että vaaleissa jopa kolme neljäsosaa istuvista edustajista ei saa jatkokautta. Vaalit ovat säännöllisesti epäselviä, ja niihin liittyy väkivaltaisuuksia ja petoksia. Papua-Uuden-Guinean puoluekenttä on sirpaleinen, eikä monilla puolueilla ole taustallaan itsenäistä ideologiaa vaan ne ovat keskittyneet johtohahmonsa ympärille. Monien kansanedustajien taustalla on paikallisia suhteita, eikä puolueella varsinaisesti ole merkitystä. Vuonna 2001 tehdyllä lailla pyrittiin estämään puolueiden vaihtaminen.[27] Vuoden 2017 vaaleissa lävitse pääsi useita puolueita. Eniten paikkoja sai People’s National Congress, jolle meni melkein neljännes paikoista. Pääministeriksi valittiin puolueen Peter O’Neill, mutta hänet erotettiin vuonna 2019. Parlamentti valitsi hänen seuraajakseen James Marapen. Papua-Uuden-Guinean itsenäisyyden aikana vain kaksi hallitusta on toiminut koko viisivuotiskauden. Valitulle pääministerille myönnetään siksi 18 kuukautta kestävä ”armon kausi”, jolloin epäluottamusäänestyksen tekeminen ei ole sallittua.[29]

Papua-Uudessa-Guineassa naisten asema on vaikea, eikä heitä kannusteta poliittiseen osallistumiseen. Yhteiskunnassa ei yleisesti nähdä naisia mahdollisina poliitikkoina. Papua-Uuden-Guinean parlamenttiin ei valittu vuonna 2017 yhtään naisedustajaa. Edellisessä parlamentissa oli kolme naista.[30]

Korruptio on Papua-Uuden-Guinean suurimpia ongelmia, ja poliitikot yrittävät monesti vaikuttaa korruption torjuntaan. Investigation Task Force Sweep perustettiin vuonna 2011 korruption kitkemiseksi, mutta pääministeri Peter O’Neill hajotti sen jouduttuaan osaksi tutkimuksia. Vuonna 2020 parlamentissa hyväksyttiin laki pilliin puhaltajien turvaamiseksi.[29]

Papua-Uudessa-Guineassa rikollisuusluvut ovat korkeita, ja useimmille maan asukkaille rikollisuus on konkreettisin henkilökohtainen turvallisuusuhka. Poliisilla ei ole tarpeeksi henkilöstöä eikä varoja, ja se on heikosti koulutettua. Yksityisillä turvallisuusyrityksillä onkin maassa iso asema. Rikollisuus haittaa joka tapauksessa yrityksiä, ulkomaalaisia investointia ja matkailualaa. Lisäksi Indonesialla on Länsi-Papualla konflikti Vapaa Papua -liikkeen kanssa, mikä on aiheuttanut painetta maiden rajalla.[27]

Hallinnollinen jako

muokkaa

Papua-Uusi-Guinea on jaettu 22 provinssiin (maakuntaan), joista Bougainville on autonominen, sekä pääkaupunkialueeseen:[31]

 

Talous

muokkaa
 
Metsän peittämää vuoristoa Ekutin alueella.

Papua-Uudella-Guinealla on huomattavasti luonnonvaroja, mutta vaikeakulkuisen maaston ja infrastruktuurin rakentamisen kalleuden vuoksi niitä ei ole otettu kovin suuressa mittakaavassa käyttöön. Talouden pääpilari on maatalous, josta saa elantonsa 85 prosenttia väestöstä. Omavaraistaloudessa eläminen on hyvin yleistä. 82 prosenttia vientituloista saadaan mineraaleista, joista tärkeimmät ovat öljy, kupari ja kulta.[32] Lisäksi maasta viedään palmuöljyä, kahvia, kaakaota, kopraa, tonnikalaa ja katkarapuja. Tärkeimmät viennin kohdemaat ovat Australia, Japani ja Kiina. Puutavaraa tuotetaan jonkin verran, aasialaiset yhtiöt ovat olleet siinä aktiivisia, mutta Maailmanpankki on vetänyt tukensa pois pelätessään ympäristötuhoja.[32]

Maakaasun hyödyntäminen on nopeuttanut talouskasvua vuonna 2010. Maalla on kuitenkin edelleen ongelmia korruption kanssa, lain ja järjestyksen vähäisyydestä, maanomistuksen epämääräisyydestä ja uudistuksiin tarvittavan poliittisen tahdon puutteesta. Maa saa rahallista tukea Australialta 355 miljoonaa dollaria vuodessa. Lisäksi maa saa kehitysapua muilta mailta ja kansainvälisiltä järjestöiltä, kuten Maailmanpankin rahastoilta. Kaikkiaan ulkomaanapua tulee 46 dollaria asukasta kohti vuodessa.[32]

Liikenne ja tietoliikenne

muokkaa
 
Pienkone Haian lentokentällä.

Vaikeakulkuisen maaston takia lentokone on tärkein matkustusväline Papua-Uudessa-Guineassa. Vuoden 2010 arvion mukaan maassa on peräti 562 lentokenttää, joista vain 21 on päällystettyjä ja loput enimmäkseen alle kilometrin pituisia maastoon raivattuja tasaisia aukioita. Rautateitä ei ole lainkaan ja päällystettyjä teitä vain alle 3 000 kilometriä. Teistä merkittävin on pohjoisrannikon suurimmat kaupungit keskusylängön asutuskeskuksiin yhdistävä Highlands Highway. Teillä liikennöi yksityisin varoin liikennöityjä ajoneuvoja, tavallisimmin pikkubusseja, jotka toimivat ennaltamääräämättömin aikatauluin kulkevina linja-autoina. Rannikkoseuduilla samanlaista toimintaa harjoittavat lasikuituiset ”banaaniveneet”, jotka kuljettavat ihmisiä rannikkokylistä ja -kaupungeista toiseen.[33] Merkittävimmät satamakaupungit ovat Kieta, Lae, Madang, Wewak ja Rabaul.

Vaikeakulkuisuuden takia myös tietoliikenneyhteyksiä on ollut vaikea luoda. Matkapuhelimien yleistyminen ja satelliittiyhteydet ovat vihdoin tuoneet televisio- ja puhelinyhteydet myös maaseudulle. Kansallinen yleisradioyhtiö aloitti televisiolähetykset vuonna 2008.[34] Internet leviää nopeasti: vuonna 2009 maassa oli 120 000 internetin käyttäjää, ja blogien pitäminen on suosittua.[35]

Väestö

muokkaa
 
Huli-heimoon kuuluva mies Southern Highlandsin provinssista.

Asukasluku ja asutus

muokkaa

Papua-Uuden-Guinean vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan maassa asui 7 275 324 ihmistä.[36] Maan tilastokeskuksen arvion mukaan vuonna 2021 asukkaita oli jo 11 781 559.[37] YK:n arvion mukaan asukasluku vuonna 2020 oli noin 8,95 miljoonaa.[38] Väestönkasvu on kohtalaista, ja vuoden 2018 tilastojen perusteella noin kolmasosa väestöstä on alle 15-vuotiaita.[39]

Papua-Uusi-Guinea on eräs maailman vähiten kaupungistuneista maista: YK:n tilastojen mukaan 13,2 prosenttia väestöstä asui vuonna 2018 kaupungeissa. Vain Burundissa kaupunkien osuus oli pienempi.[40] Pääkaupungin Port Moresbyn asukasluku vuonna 2011 oli 364 125.[36] Seuraavaksi suurimmat kaupungit olivat selvästi pienempiä: Laessa oli 88 608 asukasta, Madangissa 35 971 asukasta ja Mount Hagenissa 32 830 asukasta.[41] 40 prosenttia väestöstä asuu keskusylängöllä, jossa maanviljely on pääelinkeinona. Loput väestöstä asuu lähinnä rannikolla ja jokien varsilla. 1990-luvulta lähtien kaupunkeihin on alkanut virrata ihmisiä maaseudulta. Pääkaupungissa tämä on merkinnyt slummialueiden syntymistä kaupungin laitamille, työttömyyden pahenemista sekä muita sosiaalisia ongelmia.[42]

Etniset ryhmät, kielet ja uskonnot

muokkaa

Papua-Uudessa-Guinean väestö on etnisesti yksi maailman monimuotoisimmista, ja maassa puhutaan yli 850 kotimaista kieltä.[43] Suurin osa väestöstä on melanesialaisia, mutta pääsaaren ulkopuolella on pieniä mikronesialaisia ja polynesialaisia yhteisöjä. Maahanmuuttajien määrä on varsin pieni. Suurin osa siirtomaa-ajan australialaisista ja jo ennen ensimmäistä maailmansotaa maahan muuttaneista kiinalaisten jälkeläisistä on muuttanut 1900-luvun lopulla Australiaan. Papua-Uudessa-Guineassa asuu kuitenkin edelleen jonkun verran australialaisia, kiinalaisia ja filippiiniläisiä.[39]

Tiheä metsä, vuolaat joet ja vuoristo ovat aiheuttaneet väestön jakautumisen sadoiksi eristäytyneiksi heimoiksi, joista lähes jokaisella on oma kielensä. Eri kieliä arvellaan olevan noin 850, ja niistä noin 350–400 on sukua keskenään. Monilla kielillä on vain muutamia satoja tai tuhansia puhujia, mutta esimerkiksi engaa puhuu yli 130 000 ihmistä.[42] Osa kielistä kuuluu austronesialaisiin kieliin, mutta osa on luokiteltu papuakieliin, joka ei kuitenkaan muodosta yhtenäistä kielikuntaa.[39][44] Hallinnon ja talouden kielenä käytetään englantia, mutta enemmän äidinkielisiä puhujia on sen kreolimuunnoksella tok-pisinillä, jolla on myös virallisen kielen asema. Tok-pisin on saanut vaikutteita paikallisista kielistä, saksasta ja englannista. Kauppakielenä käytetään myös hiri-motua, jota Port Moresbyn ympäristössä puhuttiin 1880-luvulla.[39]

Suurin osa väestöstä on kristittyjä. Vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan katolisia oli 26,0 prosenttia, luterilaisia oli 18,4 prosenttia, seitsemännen päivän adventisteja 12,9 prosenttia, helluntailaisia 10,4 prosenttia ja muita kristittyjä 27,9 prosenttia. Muihin kirkkokuntiin kuului 1,3 prosenttia kansasta. Vaikka tilastollisesti väestöstä suurin osa kuuluu johonkin levitettyyn uskontoon, perinteiset uskomukset ja rituaalit ovat edelleen laajalle levinneitä.[39]

Koulutus ja terveys

muokkaa

Papua-Uuden-Guinean vähintään 15-vuotiaista asukkaista lukutaitoisia oli YK:n kehitysohjelma UNEPin mukaan 64,2 prosenttia vuonna 2015.[45] Lukutaidon kehittäminen kuuluu opetusministeriön alaisen kirjastojen ja arkistojen viraston (engl. Office of Libraries and Archives, OLAB) tehtäviin; saman viraston osana toimivat myös Papua-Uuden-Guinean kansalliskirjastosta vastaava kirjastopalvelu ja kansallisarkisto.[46][47][48]

Keskimääräinen elinajanodote oli vuonna 2011 naisille 68,6 vuotta ja miehille 64 vuotta. Yksi äiti saa keskimäärin 3,46 lasta.

Maan HIV-tilanne on ollut Oseanian pahimpia, mutta vuoden 2009 lukujen mukaan tilanne oli tasaantumassa. Viruksen kantajiksi laskettiin nyt 0,92 prosenttia aikuisväestöstä.[49] Vuonna 2007 oli arvioitu, että HIV:n kantajia oli noin 1,5 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 54 000 henkeä. Määrä oli yli viisinkertaistunut vuodesta 2001. Antiretroviraalilääkitystä olisi tarvinnut noin 5 900 henkeä, mutta sitä sai alle puolet heistä, noin 2 300 henkeä.[50]

Kulttuuri

muokkaa
 
Kalastusta Vunapopessa.

Papua-Uudessa-Guineassa arvellaan olevan yli tuhat erilaista kulttuurista ryhmää, joista jokainen on luonut omat taiteen, tanssin, aseenvalmistuksen, pukujen, musiikin ja arkkitehtuurin perinteensä. Eräs Sepikjoen varrella elävä heimo on tullut tunnetuksi kasveja ja eläimiä esittävistä puukaiverruksistaan, joiden he uskovat esittävän esi-isiään. Vuoteen 1933 asti simpukankuoret olivat virallista valuuttaa Papua-Uudessa-Guineassa, mikä näkyy yhä muun muassa siinä, että sulhasen täytyy hankkia suuri määrä erään tietyn simpukan kuoria maksuksi morsiamesta.[51]

Keskusylängön asukkaat osallistuvat singsingeihin, värikkäisiin rituaaleihin, joissa mukaillaan jotakin dramaattista tapahtumaa, kuten suurta taistelua heimon historiassa. Juhlijat koristautuvat näyttävin kasvomaalauksin, höyhenin, helmin ja eläinten nahoin esittääkseen esimerkiksi lintuja tai vuortenhenkiä.[51][52]

1800-luvulla maahan saapuneet lähetyssaarnaajat eivät pitäneet kansanmusiikkia soveliaana ja toivat kulttuuriin kristilliset virret.[53]

Uuden-Irlannin saarella valmistetaan näyttäviä, mutta työläitä Tatanua-naamioita vainajien muistelujuhlia varten.[54]

Ruokavalion perustana ovat hiilihydraattipitoiset kasvikset ja juurekset, kuten saago, jamssi, taaro, bataatti ja riisi. Niiden kanssa syödään vihanneksia, hedelmiä ja lihaa, jokivarsilla kalaa.[55]

Urheilu

muokkaa

Papua-Uusi-Guinea on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1976. Se ei ole toistaiseksi saanut mitaleita.[56] Maan miesten jalkapallomaajoukkue oli syyskuussa 2021 Fifan rankingissa 164. sijalla.[57] Maassa oli helmikuussa 2011 463 joukkuetta ja niissä yhteensä 68 800 rekisteröityä pelaajaa.

Papua-Uuden-Guinean kansallislaji on rugby league, jossa maa on osallistunut myös Rugby League World Cupiin. Maasta on tullut ulkomaalaisiin sarjoihin monia rugby leaguen ammattilaispelaajia, joista tunnetuin on Marcus Bai. Toinen tunnettu urheilusankari on uimari Ryan Pini, joka on voittanut Kansainyhteisön kisoissa kultaa.[58]

Lähteet

muokkaa
  • Diamond, Jared: Kolmas simpanssi. Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-92-2
  • Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs. Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9
  • Facta 2001, 12. osa (Nev–Pir). Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-10233-4
  • Jackson, Richard T. & Standish, William: Papua New Guinea Encyclopædia Britannica. 3.10.2019. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  • McKinnon, Rowan, Carillet, Jean-Bernard & Starnes, Dean: Papua New Guinea & Solomon Islands. Lonely Planet Publications, 2008. ISBN 9781741045802 Google-kirjat (viitattu 27.11.2011). (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Papua New Guinea The World Factbook. CIA. Arkistoitu 16.5.2016. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ Stable Government, Investment Initiatives, and Economic Growth pm.gov.pg. 6.12.2004. Arkistoitu 28.6.2006. Viitattu 13.9.2016. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e Jackson & Standish: Papua New Guinea: Land Encyclopædia Britannica. 3.10.2019. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  5. ↑ a b c The Commonwealth Yearbook 2006, s. 311. (Richard Green (toim.)) Lontoo: Nexus Strategic Partnerships, 2006. ISBN 0-9549629-4X Google-kirjat (viitattu 15.8.2021). (englanniksi)
  6. ↑ Seach, John: Volcanoes of Papua New Guinea Volcano Live. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  7. ↑ Learning from the Aitape Tsunami nctr.pmel.noaa.gov. Viitattu 28.5.2024.
  8. ↑ Papua New Guinea: Thousands feared missing after landslide www.bbc.com. Viitattu 28.5.2024. (englanti)
  9. ↑ Western Province. Papua New Guinea Tourism Promotions Authority. Arkistoitu 25.12.2011. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  10. ↑ Current and future climate of Papua New Guinea (pdf) 2011. Pacific Climate Change Science Program. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Papua New Guinea: Historical Climate Data Climate Change Knowledge Portal. The World Bank Group. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  12. ↑ Papua New Guinea WeatherOnline. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
  13. ↑ Papua New Guinea Forest Information and Data Mongabay.com. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  14. ↑ Papua New Guinea - Main Details Convention on Biological Diversity. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  15. ↑ Gascoigne, Ingrid: Papua New Guinea, s. 12. Marshall Cavendish, 2009. ISBN 9780761434160 (englanniksi)
  16. ↑ New Guinea mangroves (AA1401) World Wildlife Fund – WWF. Arkistoitu 15.11.2011. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  17. ↑ New Guinea mammals WWF. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  18. ↑ Special Interests Embassy of Papua New Guinea to the Americas. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  19. ↑ PNG Flag and National Anthem Embassy of Papua New Guinea to the Americas. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  20. ↑ Diamond 2003, luku ”Pikavene Polynesiaan”.
  21. ↑ a b History Member countries - Papua New Guinea. The Commonwealth Secretariat. Arkistoitu 3.7.2020. Viitattu 16.12.2018.
  22. ↑ Diamond 2007, luku ”Viimeiset ensikosketukset”.
  23. ↑ a b c d e Jackson & Standish: Papua New Guinea: History Encyclopædia Britannica. 3.10.2019. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  24. ↑ Papua New Guinea - a brief history Radio New Zealand. Arkistoitu 15.8.2021. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  25. ↑ a b Facta 2001, s. 546–547.
  26. ↑ a b c d e f g Papua New Guinea profile – Timeline BBC News. 14.2.2018. BBC. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  27. ↑ a b c Jackson & Standish: Papua New Guinea: Government and society Encyclopedia Britannica. 3.10.2019. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  28. ↑ Charles is the new King BBC News. 8.9.2022. Viitattu 8.9.2022. (englanti)
  29. ↑ a b Papua New Guinea Freedom in the World 2021 Report Freedom House. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  30. ↑ Why were zero women elected to Papua New Guinea’s Parliament? 17.10.2017. IWDA. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  31. ↑ Provinces of Papua New Guinea Statoids. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  32. ↑ a b c Background Note Papua New Guinea (arkistoitu) 10.8.2011. U.S. Department of State. Viitattu 10.1.2015. (englanniksi)
  33. ↑ Papua New Guinea – Getting around. Lonely Planet. Arkistoitu 17.5.2014. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  34. ↑ PNG state broadcaster moves into TV. ABC Radio Australia. 11.2.2011. Arkistoitu 4.2.2012. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  35. ↑ Papua New Guinea country profile BBC News. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  36. ↑ a b Population National Statistical Office of Papua New Guinea. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  37. ↑ Population Estimates 2021 National Statistical Office of Papua New Guinea. Viitattu 28.8.2023. (englanniksi)
  38. ↑ Papua New Guinea UNData. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  39. ↑ a b c d e Jackson & Standish: Papua New Guinea: People Encyclopedia Britannica. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  40. ↑ United Nations, Department of Economic and Social Affairs, Population Division: World Urbanization Prospects: The 2018 Revision (pdf) 2019. United Nations. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  41. ↑ PNG Final Figures 2011 - Booklet (pdf) National Statistical Office of Papua New Guinea. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  42. ↑ a b Papua New Guinea (08/10/11) 10.8.2011. The Office of Website Management, Bureau of Public Affairs. Arkistoitu 3.1.2017. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  43. ↑ About Papua New Guinea United Nations Development Programme. Arkistoitu 15.8.2021. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  44. ↑ Foley, William A: Papuan languages Encyclopedia Britannica. 19.6.2013. Viitattu 15.8.2021. (englanniksi)
  45. ↑ Adult literacy rate (% ages 15 and older) (2015 tiedot) UNDP, undp.org. Arkistoitu 25.1.2017. Viitattu 19.7.2018. (englanniksi)
  46. ↑ No. 31 of 1993. National Library and Archives Act 1993. (pdf) education.gov.pg. Arkistoitu 4.3.2018. Viitattu 19.7.2018. (englanniksi)
  47. ↑ National Library Service of Papua New Guinea Annual Report. For the 22nd Conference of Directors of National Libraries in Asia and Oceania (pdf) 27.2.2014. Japanin parlamentin kirjasto, ndl.go.jp. Viitattu 19.7.2018. (englanniksi)
  48. ↑ Dr. John Evans: Libaries in Papua New Guinea (history, legislation and national services-institutions) (Kattava yhteenvetoartikkeli on jakautunut useille välilehdille) 1997–2002. Papua New Guinea Books Useful Articles & Information, pngbuai.com. Viitattu 19.7.2018. (englanniksi)
  49. ↑ UNAIDS report on global AIDS epidemic 2010 (Oceania, s. 58) 2010. UNAIDS. Viitattu 26.10.2011. (englanniksi)
  50. ↑ Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Papua New Guinea 2008 WHO. Viitattu 23.1.2011. (englanniksi)
  51. ↑ a b The Culture of Papua New Guinea. Cedarville.edu. Arkistoitu 17.7.2012. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  52. ↑ Papua New Guinea’s beauty, danger Embassy of Papua New Guinea to the Americas. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  53. ↑ Polynesian Hymns in Papua: The Synthesis of a Christian Educational Tool and Local Creative Expression (Arkistoitu – Internet Archive) Don NIles, Hisorshima University. Journal of International Development and Cooperation, Vol.6, No.1, 2000, pp. 145–158. (englanniksi)
  54. ↑ Hall, H. U.: New Ireland Masks. The Museum Journal X, 1919, nro 4, s. 184–187. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.9.2021. (englanniksi)
  55. ↑ Papua New Guinea Countries and their Cultures. Everyculture.com. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  56. ↑ Papua New Guinea Sports-Reference.com. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  57. ↑ Papua New Guinea FIFA. Viitattu 18.9.2021. (englanniksi)
  58. ↑ McKinnon, Carillet & Starnes 2008, s. 39.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Papua-Uusi-Guinea&oldid=22679789”