Avaa päävalikko
Maat joissa kisoja on järjestetty.

Kansainyhteisön kisat (engl. Commonwealth Games) ovat neljän vuoden välein järjestettävät urheilun suurkilpailut Kansainyhteisön maiden parhaille urheilijoille. Ensimmäisen kerran kisat järjestettiin Brittiläisen imperiumin kisojen nimellä vuonna 1930.

Kansainyhteisön kisojen ohjelmassa on monien olympialajien lisäksi joitakin erityisesti Kansainyhteisön maissa suosittuja lajeja, kuten rugby ja verkkopallo. Kansainyhteisön kisat ovat sen jäsenmaiden urheilijoille usein huomattavan merkittävä tapahtuma, eikä niiden arvostusta muissa maissa aina ymmärretä.kenen mukaan? Osallistujamäärältään kisat ovat maailman toiseksi suurin urheilutapahtuma kesäolympialaisten jälkeen.lähde?

Kansainyhteisön kisoissa Yhdistyneen kuningaskunnan maat Englanti, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti kilpailevat omilla joukkueillaan. Lisäksi kruununmailla kuten Jerseyllä ja Mansaarella on omat joukkueensa. Vain kuusi maata on osallistunut kaikkiin kisoihin: Australia, Englanti, Kanada, Skotlanti, Uusi-Seelanti ja Wales.

KisatMuokkaa

Kisat Vuosi Kisakaupunki Päiväys
Brittiläisen imperiumin kisat
I 1930   Hamilton, Ontario, Kanada 16. – 23. elokuuta
II 1934   Lontoo, Englanti 4. – 11. elokuuta
III 1938   Sydney, Uusi Etelä-Wales, Australia 5. – 12. helmikuuta
IV 1950   Auckland, Uusi-Seelanti 4. – 11. helmikuuta
Brittiläisen imperiumin ja kansainyhteisön kisat
V 1954   Vancouver, Brittiläinen Kolumbia, Kanada 30. heinäkuuta – 7. elokuuta
VI 1958   Cardiff, Wales 18. – 26. heinäkuuta
VII 1962   Perth, Länsi-Australia, Australia 22. marraskuuta – 1. joulukuuta
VIII 1966   Kingston, Jamaika 4. – 13. elokuuta
Brittiläisen kansainyhteisön kisat
IX 1970   Edinburgh, Skotlanti 16. – 25. heinäkuuta
X 1974   Christchurch, Uusi-Seelanti 24. tammikuuta – 2. helmikuuta
Kansainyhteisön kisat
XI 1978   Edmonton, Alberta, Kanada 3. – 12. elokuuta
XII 1982   Brisbane, Queensland, Australia 30. syyskuuta – 9. elokuuta
XIII 1986   Edinburgh, Skotlanti 24. heinäkuuta – 2. elokuuta
XIV 1990   Auckland,Uusi-Seelanti 24. tammikuuta – 3. helmikuuta
XV 1994   Victoria, Brittiläinen Kolumbia, Kanada 18. – 28. elokuuta
XVI 1998   Kuala Lumpur, Malesia 11. – 21. syyskuuta
XVII 2002   Manchester, Englanti 25. heinäkuuta – 4. elokuuta
XVIII 2006   Melbourne, Victoria, Australia 15. – 26. maaliskuuta
XIX 2010   Delhi, Intia 3. – 14. elokuuta
XX 2014   Glasgow, Skotlanti 23. heinäkuuta – 3. elokuuta
XXI 2018   Gold Coast, Queensland, Australia 4. – 15. huhtikuuta
XXII 2022   Birmingham, Englanti 27. heinäkuuta – 7. elokuuta

Aiheesta muuallaMuokkaa