Avaa päävalikko

Luettelo Eurovision laulukilpailun voittajista

Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä on luettelo Euroopan yleisradiounionin jäsenmaiden järjestämän vuosittaisen Eurovision laulukilpailun voittajista. Kilpailu on järjestetty vuosittain vuodesta 1956 alkaen ja on siten yksi maailman pisimpään jatkuneista televisio-ohjelmista. Voittaja päätetään käyttäen vaihtelevia äänestystapoja. Eniten pisteitä saanut maa julistetaan voittajaksi.[1]

Vuoden 2019 kilpailu oli järjestyksessään 64. Kilpailun on voittanut yhteensä 27 maata, yksi voittaja joka vuonna lukuun ottamatta vuotta 1969, jolloin voitto jaettiin neljän maan kesken. Eniten voittoja on Irlannilla, joka on voittanut kilpailun seitsemän kertaa. Pisin kilpailuhistoria ilman voittoja on ollut Portugalilla, joka sai odottaa 53 vuotta ennen kuin voitti vuoden 2017 kisat 49. osallistumiskerrallaan. Tällä hetkellä pisimpään ilman voittoa kilpaillut maa on Malta, joka tuli mukaan vuonna 1971. Toisaalta Kyproksella on enemmän osallistumiskertoja (36). Maltalla ja lisäksi Islannilla osallistumisia on 32. Ainoa henkilö, joka on voittanut kilpailun useammin kuin kerran, on Irlannin Johnny Logan: laulajana vuonna 1980, laulaja-lauluntekijänä vuonna 1987 ja kirjoittajana Linda Martinille vuonna 1992.[2]

VoittajatMuokkaa

Vuosi Maa Laulu Esittäjä Lauluntekijä(t) Kapellimestari Pisteet Margi-
naali
Päivämäärä
1956   Sveitsi Réfrain Lys Assia  Géo Voumard (säv.), Émile Gardaz (san.) Fernando Paggi [1] 24. toukokuuta
1957   Alankomaat Net als toen Corry Brokken Guus Jansen (säv.), Willy van Hemert (san.) Dolf van der Linden 31 14 3. maaliskuuta
1958   Ranska Dors, mon amour André Claveau Hubert Giraud (säv.), Pierre Delanoë (san.) Franck Pourcel 27 3 12. maaliskuuta
1959   Alankomaat Een beetje Teddy Scholten Dick Schallies (säv.), Willy van Hemert (san.) Dolf van der Linden 21 5 11. maaliskuuta
1960   Ranska Tom Pillibi Jacqueline Boyer André Popp (säv.), Pierre Cour (san.) Franck Pourcel 32 7 25. maaliskuuta
1961   Luxemburg Nous les amoureux Jean-Claude Pascal Jacques Datin (säv.), Maurice Vidalin (san.) Léo Chauliac 31 6 18. maaliskuuta
1962   Ranska Un premier amour Isabelle Aubret Claude Henri Vic (säv.), Roland Valande (san.) Franck Pourcel 26 13 18. maaliskuuta
1963   Tanska Dansevise Grethe & Jørgen Ingmann Otto Francker (säv.), Sejr Volmer-Sørensen (san.) Kai Mortensen 42 2 23. maaliskuuta
1964   Italia Non ho l’età Gigliola Cinquetti  Mario Panzeri (säv.), Nicola Salerno (san.) Gianfranco Monaldi 49 32 21. maaliskuuta
1965   Luxemburg Poupée de cire, poupée de son France Gall  Serge Gainsbourg (säv. & san.) Alain Goraguer 32 6 20. maaliskuuta
1966   Itävalta Merci, Chérie Udo Jürgens Udo Jürgens (säv. & san.), Thomas Hörbiger (san.) Hans Hammerschmid 31 15 5. maaliskuuta
1967   Iso-Britannia Puppet on a String Sandie Shaw Bill Martin (säv. & san.), Phil Coulter (säv. & san.) Kenny Woodman 42 25 8. huhtikuuta
1968   Espanja La, la, la Massiel Manuel de la Calva (säv. & san.), Ramón Arcusa (säv. & san.) Rafael Ibarbia 29 1 6. huhtikuuta
1969   Espanja Vivo cantando Salomé María José de Cerato (säv.), Aniano Alcalde (san.) Augusto Algueró 18 5 [2] 29. maaliskuuta
  Iso-Britannia "Boom Bang-a-Bang" Lulu Alan Moorhouse (säv.), Peter Warne (san.) Johnny Harris 18
  Alankomaat De troubadour Lenny Kuhr David Hartsema (säv.), Lenny Kuhr (san.) Frans de Kok 18
  Ranska Un jour, un enfant Frida Boccara Emil Stern (säv.), Eddy Marnay (san.) Franck Pourcel 18
1970   Irlanti All Kinds of Everything Dana Derry Lindsay (säv. & san.), Jackie Smith (säv. & san.) Dolf van der Linden 32 6 21. maaliskuuta
1971   Monaco Un banc, un arbre, une rue Séverine Jean-Pierre Bourtayre (säv.), Yves Dessca (san.) Jean-Claude Petit 128 12 3. huhtikuuta
1972   Luxemburg Après toi Vicky Leandros  Mario Panas (säv.), Klaus Munro (säv. & san.), Yves Dessca (san.) Klaus Munro 128 14 25. maaliskuuta
1973   Luxemburg Tu te reconnaîtras Anne-Marie David Claude Morgan (säv.), Vline Buggy (san.) Pierre Cao 129 4 7. huhtikuuta
1974   Ruotsi Waterloo ABBA Benny Andersson (säv.), Björn Ulvaeus (säv.), Stikkan Anderson (san.) Sven-Olof Walldoff 24 6 6. huhtikuuta
1975   Alankomaat Ding-a-dong Teach-In Dick Bakker (säv.), Will Luikinga (san.), Eddy Ouwens (san.) Harry van Hoof 152 14 22. maaliskuuta
1976   Iso-Britannia Save Your Kisses for Me Brotherhood of Man Tony Hiller (säv. & san.), Lee Sheriden (säv. & san.), Martin Lee (säv. & san.) Alyn Ainsworth 164 17 3. huhtikuuta
1977   Ranska L’oiseau et l’enfant Marie Myriam Jean-Paul Cara (säv.), Joe Gracy (san.) Raymond Donnez 136 15 7. toukokuuta
1978   Israel A-Ba-Ni-Bi Izhar Cohen & Alphabeta Nurit Hirsh (säv.), Ehud Manor (san.) Nurit Hirsh 157 32 22. huhtikuuta
1979   Israel Hallelujah Gali Atari & Milk and Honey Kobi Oshrat (säv.), Shimrit Orr (san.) Kobi Oshrat 125 9 31. maaliskuuta
1980   Irlanti What’s Another Year? Johnny Logan  Shay Healy (säv. & san.) Noel Kelehan 143 15 19. huhtikuuta
1981   Iso-Britannia Making Your Mind Up Bucks Fizz John Danter (säv. & san.), Andy Hill (säv. & san.) John Coleman 136 4 4. huhtikuuta
1982   Saksa Ein bißchen Frieden Nicole  Ralph Siegel (säv.), Bernd Meinunger (san.) Norbert Daum 161 61 24. huhtikuuta
1983   Luxemburg Si la vie est cadeau Corinne Hermès Jean-Pierre Millers (säv.), Alain Garcia (san.) Michel Bernholc 142 6 23. huhtikuuta
1984   Ruotsi Diggi-loo diggi-ley Herreys Torgny Söderberg (säv.), Britt Lindeborg (san.) Curt-Eric Holmquist 145 8 5. toukokuuta
1985   Norja La det swinge Bobbysocks Rolf Løvland (säv. & san.) Terje Fjærn 123 18 4. toukokuuta
1986   Belgia J’aime la vie Sandra Kim Jean Paul Furnémont (säv.), Angelo Crisci (säv.), Rosario Marino (san.) Jo Carlier 176 31 3. toukokuuta
1987   Irlanti Hold Me Now Johnny Logan Johnny Logan (säv. & san.) Noel Kelehan 172 31 9. toukokuuta
1988   Sveitsi Ne partez pas sans moi Céline Dion Atilla Şereftuğ (säv.), Nella Martinetti (san.) Atilla Şereftuğ 137 1 30. huhtikuuta
1989   Jugoslavia Rock Me Riva Rajko Dujmić (säv.), Stevo Cvikić (san.) Nikica Kalogjera 137 7 6. toukokuuta
1990   Italia Insieme: 1992 Toto Cutugno Salvatore "Toto" Cutugno (säv. & san.) Gianni Madonini 149 17 5. toukokuuta
1991   Ruotsi Fångad av en stormvind Carola Stephan Berg (säv. & san.) Anders Berglund 146 0 [3] 4. toukokuuta
1992   Irlanti Why Me? Linda Martin Johnny Logan (säv. & san.) Noel Kelehan 155 16 9. toukokuuta
1993   Irlanti In Your Eyes Niamh Kavanagh Jimmy Walsh (säv. & san.) Noel Kelehan 187 23 15. toukokuuta
1994   Irlanti Rock ’n’ Roll Kids Paul Harrington & Charlie McGettigan Brendan Graham (säv. & san.) ei orkesterisäestystä 226 60 30. huhtikuuta
1995   Norja Nocturne Secret Garden Rolf Løvland (säv.), Petter Skavlan (san.) Geir Langslet 148 29 13. toukokuuta
1996   Irlanti The Voice Eimear Quinn Brendan Graham (säv. & san.) Noel Kelehan 162 48 18. toukokuuta
1997   Iso-Britannia Love Shine a Light Katrina & The Waves Kimberley Rew (säv. & san.) Don Airey 227 70 3. toukokuuta
1998   Israel Diva Dana International Svika Pick (säv.), Yoav Ginai (san.) ei orkesterisäestystä 172 6 9. toukokuuta
1999   Ruotsi Take Me to Your Heaven Charlotte Nilsson Lars Diedricson (säv.), Gert Lengstrand (san.), Marcos Ubeda (san.) Orkesterista luovuttiin vuoden 1998 jälkeen. 163 17 29. toukokuuta
2000   Tanska Fly on the Wings of Love Olsen Brothers Jørgen Olsen (säv. & san.) 195 40 13. toukokuuta
2001   Viro Everybody Tanel Padar, Dave Benton & 2XL  Ivar Must (säv.), Maian-Anna Kärmas (san.) 198 21 12. toukokuuta
2002   Latvia I Wanna Marie N  Marija Naumova (säv. & san.), Marats Samauskis (san.) 176 12 25. toukokuuta
2003   Turkki Everyway That I Can Sertab Erener Demir Demirkan (säv. & san.), Sertab Erener (säv.) 167 2 24. toukokuuta
2004   Ukraina Wild Dances Ruslana Ruslana Lyžytško (säv. & san.), Oleksandr Ksenofontov (san.) 280 17 15. toukokuuta
2005   Kreikka My Number One Helena Paparizou Christos Dantis (säv. & san.), Natalia Germanou (san.) 230 38 21. toukokuuta
2006   Suomi Hard Rock Hallelujah Lordi Mr. Lordi (säv. & san.) 292 44 20. toukokuuta
2007   Serbia Molitva Marija Šerifović Vladimir Graić (säv.), Saša Milošević Mare (san.) 268 33 12. toukokuuta
2008   Venäjä Believe Dima Bilan Dima Bilan (säv. & san.), Jim Beanz (säv. & san.) 272 42 24. toukokuuta
2009   Norja Fairytale Alexander Rybak Alexander Rybak (säv. & san.) 387 169 16. toukokuuta
2010   Saksa Satellite Lena Julie Frost (säv. & san.), John Gordon (säv.) 246 76 29. toukokuuta
2011   Azerbaidžan Running Scared Ell & Nikki Stefan Örn (säv. & san.), Sandra Bjurman (säv. & san.), Iain Farquharson (san.) 221 32 14. toukokuuta
2012   Ruotsi Euphoria Loreen Thomas G:son (säv. & san.), Peter Boström (säv. & san.) 372 113 26. toukokuuta
2013   Tanska Only Teardrops Emmelie de Forest Lise Cabble (säv. & san.), Julia Fabrin Jakobsen (säv. & san.), Thomas Stengård (säv. & san.) 281 47 18. toukokuuta
2014   Itävalta Rise Like a Phoenix Conchita Wurst Charlie Mason (säv. & san.), Joey Patulka (säv. & san.), Ali Zuckowski (säv. & san.), Julian Maas (säv. & san.) 290 52 10. toukokuuta
2015   Ruotsi Heroes Måns Zelmerlöw Anton Malmberg Hård af Segerstad (säv. & san.), Joy Deb (säv. & san.), Linnea Deb (säv. & san.) 365 62 23. toukokuuta
2016   Ukraina 1944 Jamala Jamala (säv. & san.), Art Antonyan (san.) 534 43 14. toukokuuta
2017   Portugali Amar pelos dois Salvador Sobral Luisa Sobral (säv. & san.) 758 143 13. toukokuuta
2018   Israel Toy Netta Barzilai Doron Medalie (säv. & san.), Stav Beger (säv. & san.) 529 123 12. toukokuuta
2019   Alankomaat Arcade Duncan Laurence Duncan De Moor (säv. & san.), Joel Sjöö (säv. & san.), Wouter Hardy (säv. & san.) 492 18. toukokuuta

HuomioitavaaMuokkaa

  1. Vuonna 1956 järjestettiin ensimmäinen Eurovision laulukilpailu. Silloin julistettiin vain voittaja, ei pisteitä eikä muita sijoja.
  2. Vuoden 1969 marginaali on mitattu viidenneksi tulleeseen kilpailijaan jaetun voiton vuoksi.
  3. Vuonna 1991 Ruotsi ja Ranska saivat saman verran pisteitä. Molemmat maat saivat yhtä paljon eli 4 kertaa täysiä pisteitä (12), mutta koska Ruotsi oli saanut enemmän toiseksi parhaita pisteitä (10) – Ruotsi 5 kertaa ja Ranska vain 2 kertaa – julistettiin Ruotsi voittajamaaksi.

Maan mukaanMuokkaa

 
Kartta maiden voitoista lukumäärän mukaan
Voitot Maa Vuodet
7   Irlanti 1970, 1980, 1987, 1992, 1993, 1994, 1996
6   Ruotsi 1974, 1984, 1991, 1999, 2012, 2015
5   Ranska 1958, 1960, 1962, 1969, 1977
  Luxemburg 1961, 1965, 1972, 1973, 1983
  Iso-Britannia 1967, 1969, 1976, 1981, 1997
  Alankomaat 1957, 1959, 1969, 1975, 2019
4   Israel 1978, 1979, 1998, 2018
3   Norja 1985, 1995, 2009
  Tanska 1963, 2000, 2013
2   Espanja 1968, 1969
  Sveitsi 1956, 1988
  Italia 1964, 1990
  Saksa 1982, 2010
  Itävalta 1966, 2014
  Ukraina 2004, 2016
1   Monaco 1971
  Belgia 1986
  Jugoslavia 1989
  Viro 2001
  Latvia 2002
  Turkki 2003
  Kreikka 2005
  Suomi 2006
  Serbia 2007
  Venäjä 2008
  Azerbaidžan 2011
  Portugali 2017

Tasatilanteet on merkitty kursiivilla.

Kielen mukaanMuokkaa

Vuosien 1966 ja 1973 sekä vuosien 1977 ja 1998 välillä esiintyjät saivat laulaa vain oman maansa kielellä, joten tämän vuoksi vain Malta, Iso-Britannia ja Irlanti saivat laulaa englanniksi. Ranskaksi saivat laulaa ainoastaan Ranska, Monaco, Sveitsi, Luxemburg ja Belgia.

 
Marija ŠerifovićinMolitva” oli ensimmäinen serbiankielinen laulu, joka voitti kilpailun. Se oli myös vuoden 1989 jälkeen ensimmäinen voittajalaulu kielellä, joka ei ollut aiemmin tuonut voittoa.
Voitot Kieli Vuoden Maat
33 englanti 1967, 1969, 1970, 1974, 1975, 1976, 1980, 1981, 1987, 1992, 1993, 1994, 1996, 1997, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004,[3] 2005, 2006, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2018, 2019 Iso-Britannia, Irlanti, Ruotsi, Alankomaat, Tanska, Viro, Latvia, Turkki, Ukraina,[3] Kreikka, Suomi, Venäjä, Norja, Saksa, Azerbaidžan, Itävalta, Israel
14 ranska 1956, 1958, 1960, 1961, 1962, 1965, 1969, 1971, 1972, 1973, 1977, 1983, 1986, 1988 Sveitsi, Ranska, Luxemburg, Monaco, Belgia
3 hollanti 1957, 1959, 1969 Alankomaat
heprea 1978, 1979, 1998 Israel
2 norja 1985, 1995 Norja
ruotsi 1984, 1991 Ruotsi
italia 1964, 1990 Italia
saksa 1966, 1982 Itävalta, Saksa
espanja 1968, 1969 Espanja
1 tanska 1963 Tanska
kroatia 1989 Jugoslavia
serbia 2007 Serbia
portugali 2017 Portugali

LähteetMuokkaa

  • John Kennedy O’Connor: The Eurovision Song Contest 50 Years The Official History. London: Carlton Books Limited, 2005. ISBN 1-84442-586-X.
  • History. EscToday.com (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Extracts from the rules for the 2007 Eurovision Song Contest European Broadcasting Union. Viitattu 6.1.2008. (englanniksi)
  2. 25 years ago - Johnny Logan wins for the second time eurovision.tv. 9.5.2012. Viitattu 18.5.2018.
  3. a b Tämä laulu laulettiin osittain ukrainaksi.