Ralph Siegel

saksalainen muusikko

Ralph Siegel (s. 30. syyskuuta 1945 München) on saksalainen muusikko, säveltäjä ja tuottaja. Siegel on yksi Eurovision laulukilpailun keskeisistä hahmoista – hän on osallistunut kilpailuun peräti 24 laululla. Viisukarsintoihin hän oli vuoteen 2007 mennessä osallistunut yhteensä 45 kappaleella eri maissa, muun muassa Suomessa.[1] Ainoa voitokas Siegelin säveltämä kappale on ollut Nicolen esittämä balladi ”Ein bißchen Frieden”, joka voitti vuoden 1982 kilpailun.

Ralph Siegel vuonna 2015.

Vuonna 1980 Siegel sävelsi Dschinghis Khan -yhtyeelle kappaleen ”Hadschi Halef Omar”, joka kertoo samannimisestä fiktiivisestä hahmosta. Suomeksi kappale on nimeltään ”Sheikki Ali Hassan”, ja se on yksi Frederikin tunnetuimmista kappaleista. Käännösteksti on Juha Vainion tekemä.[2] Edellisen vuoden euroviisuhitti ”Dschinghis Khan” nousi Suomessa suosioon niin ikään Frederikin esityksenä ja Vainion sanoittamana.

Ralph Siegelin isä Ralph Maria Siegel (1911–1972) oli myös säveltäjä. Heidän sävellyksiään voi joissakin lähteissä (esimerkiksi Suomen äänitearkistossa[3]) näkyä ikään kuin yhden henkilön tekeminä, vaikka kyseessä on kaksi eri säveltäjää.

Laulut Euroviisuissa

muokkaa
Nr Vuosi Laulu Esittäjä Maa Sijoitus
1 1974 Bye, Bye I Love You Ireen Sheer   Luxemburg 4.
2 1976 Sing Sang Song Les Humphries Singers   Saksa 15.
3 1979 Dschinghis Khan Dschinghis Khan   Saksa 4.
4 1980 Theater Katja Ebstein   Saksa 2.
5 1980 Papa Pingouin Sophie & Magali   Luxemburg 9.
6 1981 Johnny Blue Lena Valaitis   Saksa 2.
7 1982 Ein bißchen Frieden Nicole   Saksa 1.
8 1985 Children, Kinder, Enfants Ireen Sheer, C. & M. Roberts, Olivier, Solomon   Luxemburg 13.
9 1987 Laß die Sonne in Dein Herz Wind   Saksa 2.
10 1988 Lied für einen Freund Maxi & Chris Garden   Saksa 14.
11 1990 Frei zu leben Chris Kempers & Daniel Kovac   Saksa 9.
12 1992 Träume sind für alle da Wind   Saksa 16.
13 1994 Wir geben ’ne Party MeKaDo   Saksa 3.
14 1997 Zeit Bianca Shomburg   Saksa 18.
15 1999 Reise nach Jerusalem Sürpriz   Saksa 3.
16 2002 I Can't Live Without Music Corinna May   Saksa 21.
17 2003 Let's Get Happy Lou   Saksa 11.
18 2006 If we all Give a Little six4one   Sveitsi 17.
19 2009 Just Get Out Of My Life Andrea Demirović   Montenegro 11. (semifinaali)
20 2012 The Social Network Song Valentina Monetta   San Marino 14. (semifinaali)
21 2013 Crisalide (Vola) Valentina Monetta   San Marino 11. (semifinaali)
22 2014 Maybe Valentina Monetta   San Marino 24.
23 2015 Chain of Lights Anita Simoncini & Michele Perniola   San Marino 16. (semifinaali)
24 2017 Spirit of the Night Valentina Monetta & Jimmie Wilson   San Marino 18. (semifinaali)

Lähteet

muokkaa
  1. Muurinen, Anna: Euroviisut. Kisastudion käsikirja. Nemo, 2007. ISBN 978-952-5613-30-8.
  2. Sheikki Ali Hassan Suomen Äänitearkisto r.y. Arkistoitu 20.10.2018. Viitattu 20.10.2018.
  3. Hakutulos säveltäjälle Siegel Ralph Maria Suomen Äänitearkisto r.y. Arkistoitu 20.10.2018. Viitattu 20.10.2018.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.