Dana International

israelilainen laulaja

Dana International (hepreaksi דנה אינטרנשיונל; arabiaksi دانا اٍنترنشيونال, oik. Sharon Cohen, s. 2. helmikuuta 1972, Tel Aviv, Israel) on israelilainen laulaja. Hän on transnainen ja on käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin 1990-luvulla. Dana International on hänen taiteilijanimensä.

Dana International

Laulajan transsukupuolisuus aiheutti Israelissa kohua. Dana International voitti vuoden 1998 Eurovision laulukilpailun kappaleellaan "Diva".[1] Keväällä 1999 julkaistiin hänen ensimmäinen kansainvälinen albuminsa Free. Dana International on, omien kappaleidensa ohella, tunnettu cover-versioistaan. Dana on Jemenin juutalainen (temani)lähde? ja siksi laulaakin usein myös arabiaksi.

Esikoislevy Dana International (1993) ylitti kultalevyrajan Israelissa. Se oli suosittu myös mm. Egyptissä, ja ensimmäinen single "Sa'ida Sultana" yllätti myös nousemalla ykköseksi Yhdysvaltain discolistoilla. 1994 julkaistu Umpatampa jatkoi Danan suurta menestystä arabimaissa, ja Dana sai parhaan naisartistin palkinnon Israelissa. Dana yritti päästä Euroviisuihin jo vuonna 1995 kappaleella "Layla Tov, Europa", mutta jäi Israelin esikarsinnoissa toiseksi.[2]

Danan kolmas albumi Maganuna (arabiaksi hullu) julkaistiin samana vuonna. Albumi sisälsi useita kappaleita, joissa Dana lauloi vain arabiaksi. Danan omien sanojen mukaan albumin teemana oli vastaus häntä kohtaan arabimaissa esitettyyn kritiikkiin ja hulluksi nimittelyyn.lähde? Albumi julkaistiin vain Israelissa, sillä Egyptissä se kiellettiin. Lehtihaastattelussa Dana kuitenkin kertoi, että albumia myytiin viisi miljoonaa kappaletta piraattikopioina.lähde?

1998 Dana yritti jälleen Euroviisuihin ja voitti esikarsinnan. Euroviisut pidettiin Birminghamin Wembley Arenalla 9. toukokuuta. Dana voitti kilpailun kappaleella "Diva" saaden paljon huomiota kansainväliseltä medialta. Danasta tuli ensimmäinen ja ainut israelilainen artisti, jota on haastateltu MTV-musiikkikanavalle. Voittonsa jälkeen Dana julkaisi kaksi uutta albumia, The Album ja Free. Kummatkin albumit julkaistiin myös Euroopassa, ja ne menestyivät kohtalaisesti. Menestystä auttoi single "Free" ja "Woman in Love", joka oli cover-versio Barbra Streisandin kappaleesta. Kohtuullisesta menestyksestä huolimatta Danan levy-yhtiö pudotti hänet listoiltaan ja hän palasi Israelin markkinoille. Hän julkaisi Israelissa vielä kaksi levyä, Yotér we-yotér ja Ha-chalóm ha-'efsharí, joista kumpikaan ei menestynyt yhtä hyvin kuin aikaisemmat albumit.

Danan seuraavalta albumilta julkaistiin aluksi kaksi uutta singleä "Kiss Your Money Bye Bye" ja "Sleeping With Me" kesän 2006 aikana vain Internetissä. Maaliskuussa 2007 julkaistiin ensimmäinen virallinen single, "Hakol ze letova (It's All for the Best)". Musiikkivideon singlelle "Love Boy" julkaistiin saman kesäkuun alussa, jonka myötä vahvistui tieto siitä, että "Love Boy" tulisi olemaan Danan seuraava virallinen single tulevalta levyltä. Dana levytti myös Junior Vasquezin singleen "You Get Down On Me" päävokaalit. Heinäkuun alussa julkaistu "Love Boy" -single muodostui heti Israelin kesähitiksi, ja kappale sijoittui Israelin radioasemien ykköseksi saman tien. Danan paluuta kehuttiin vuoden 2006 comebackiksi lähde?. 16. elokuuta julkaistu uusi levy Hakol ze letova ponkaisi suoraan levylistojen kärkeen lähde?. Suosiota saanut toinen single "Love Boy" on suurin hitti sitten "Divan", ja Dana kamppaili vuoden solistin palkinnostalähde?.

Vuoden 2009 alussa Danaa pyydettiin Israelin Idols-tuomariston toiseksi naistuomariksi. Dana toimi myös Tel Avivin 100-vuotisjuhlassa pääesiintyjänä avajaispäivänä. Paikan päälle kokoontui yli 250 000 ihmistä.

Dana palasi viisulavoille, kun hän edusti Israelia vuoden 2011 Euroviisuissa Düsseldorfissa kappaleella "Ding Dong".[3] Hän ei selviytynyt semifinaalista finaaliin, joten hänestä tuli ensimmäinen viisuvoittaja, joka on voiton jälkeen karsiutunut semifinaalissa.

Studioalbumit

muokkaa

Singlet

muokkaa
  • Sa'ida Sultana (1992)
  • Dana International (1993)
  • Fata Morgana (1993)
  • Mishak ha'dmaot (1993)
  • Samar Mar (1993)
  • Yes Sir, I Can Boogie (1993)
  • Ani Lo (1994)
  • Nosa'at Le Petra (1994)
  • Yeshnan banot (1994)
  • Betula (1995)
  • Layla Tov, Europa (1995)
  • Ani rotsa lichyot (1995)
  • Maganuna (1996)
  • Menafnefet (1996)
  • Don Quixote (1996)
  • Let Kiss (1996)
  • Yesh bo esh (1996)
  • Cinque Milla (1996, Euroopassa 1998)
  • Diva (1998)
  • Woman in Love (1998)
  • Free (1999)
  • Ani ohevet (1999)
  • Ad sof ha'zman (1999)
  • Mocher ha'prachim (2000)
  • Lama katafta li'shir (2000)
  • Nicachti (2001)
  • We'achre ha'kol (2001)
  • Yoter ve'yoter (2002)
  • Ten lichyot (2002)
  • Sipur katzar (2002)
  • Tachlom (2002)
  • Makat chom (2002)
  • He'chalom ha'efshari (2002)
  • Cinque Milla 2004 (2004)
  • Strike It Up (2005)
  • Lola (2005)
  • Kiss Your Money Bye Bye (2006)
  • Sleeping with Me (2006)
  • Hakol ze letova (2007)
  • Love Boy (2007)
  • At Muchana (2007)
  • Seret hodi (2007)
  • Ding Dong (2011)
  • When Men Dance (2012)
  • Ma La'Asot? (2013)
  • Loca (2013)
  • Ir Shlema (2013)
  • Down On Me (2014)
  • Yeladim Ze Simcha (2014)
  • Emunot Ktanot (2014)
  • We Can Make It (2016)

Lähteet

muokkaa
  1. Dana International Participants. Eurovision.tv. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
  2. Hyman, Jeffrey: Dana International – the most famous transsexual in the world People. 4.4.2011. Israel 21C. Viitattu 4.10.2020. (englanniksi)
  3. Israel has decided – Dana International to Eurovision! eurovision.tv. 8.3.2011. EBU. Viitattu 8.3.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa