Pukkilan kartano (Salo)

kartano Salossa
(Ohjattu sivulta Falkkila)

Pukkilan kartano on 1700-luvulta peräisin oleva kartano Salossa. Kartanon maat muodostavat yhden Salon kylistä.

Pukkilan kartano sijaitsee mäen päällä peltoalueiden ympärillä. Mäen ohi kulkee Villiläntie. Kartano on yhä maanviljelystila ja vanha navetta on muutettu juhlatilaksi. Karhujoki virtaa Pukkilan eteläpuolella läheltä kartanoa.

Pukkilan kantatila mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla. Tila on kuulunut Munck af Fulkila -suvun omistukseen vuoteen 1681, jolloin se siirtyi reduktiossa kruunulle. Pukkila jaettiin Maunun ja Paukun ratsutiloiksi, jotka yhdistettiin jälleen 1700-luvulla Pukkilan kartanoksi.[1] Pukkilaan on liitetty myös Falkin yksinäistila.[2]

Pukkilan alueella on useita kivikautisia asuinpaikkoja, joilla on asuttu noin 3500–2600 eaa. Tuolloin Pukkila on ollut meren rannalla. Maankohoamisen myötä Pulkkila on jäänyt sisämaahan ja vanhasta merenalahdesta muodostui Alasjärvi, joka kuivattiin 1830-luvulla.[2]

Aiheesta muualla muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Historia Pukkilan kartano. Viitattu 1.3.2020.
  2. a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Salon kulttuuriympäristö ja arvot, s. 102–103. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.