Avaa päävalikko

Halikon Meisala on kylä entisen Halikon kunnan alueella Halikonlahden rannalla Salossa. Kylä sijaitsee Soikvuoren ja Mustametsän mäkien ja Purilanjoen välisessä laaksossa. Kylässä on muutamia maatiloja. Kylän nimi oli vielä ennen vuoden 2009 kuntaliitosta pelkkä Meisala, mutta se muutettiin Halikon Meisalaksi erotuksena kaupungissa sijaitsevaan toiseen kylään, minkä nimeksi tuli Paimion Meisala.

Meisalan keskellä on vanha Meisalan tila. Kylä on kuulunut suomalaisen vero-oikeuden piiriin, joten se on perustettu ennen 1300-lukua. Meisalalla on ollut myös tytärkylä Kyneppälahti, joka on liitetty takaisin Meisalaan.[1] Kylän kantatila päätyi 1500-luvulla Vuorentaan kartanon haltuun panttilainana ja siirtyi 1600-luvulla puustelliksi. Myöhemmin tila siirtyi valtiolle. Meisalasta tuli itsenäinen tila vasta 1940-luvun lopulla. Kantatilaan kuului kolme torppaa; Purila, Kiikala ja Mäenala, jotka ovat edelleen kylässä maatiloina.[2]

Meisalassa sijaitsevat Lehtiniemen leirikeskus ja Vaisakon suojeltu lehtoalue.

LähteetMuokkaa

  1. Anna-Liisa Hirviluoto, Kari Pitkänen: Halikon historia I. Halikon unta, 1992. ISBN 952-90-3797-X.
  2. Halikon kulttuuriympäristö ja arvot. Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Turun maakuntamuseo, 2005.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.