Angela
Angela on kylä Salon kaupungissa Kemiönsaaren kärjessä, entisen Angelniemen kunnan alueella. Angelassa on vähän asutusta, laajahkoja omenaviljelmiä, kesämökkejä ja seurakunnan leirikeskus Kesä-Angela. Kokkilan lossi yhdistää Angelan mantereeseen.
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d6/Angelansalmi.jpg/250px-Angelansalmi.jpg)
Angelan maisemaa hallitsevat korkeat metsäiset kalliomäet, joiden väliset laaksot ovat viljeltyjä miltei Halikonlahden rantaan saakka. Angelan kyläalueen halkaisee Angelansalmi, joka erottaa Angelansaaren Kemiönsaaresta. Angelansaareen on siltayhteys. Kylään kuuluu myös Pikkusaari.[1]
Kylän nimi jountuu Päärnäspään omistaman ulkotilan Angelan nimestä. 1500-luvulla on kylästä käytetty myös nimeä Angelisto. Suomalaisen Paikannimikirjan mukaan nimeen sisältyy angervoa merkitsevä murteellinen kasvinnimitys angelma, ankelia.[2]
Keskiajalla perustettu Angela on Päärnäspään tytärkylä.[3] Angela on rakentunut samannimisen suuren maatilan Angelan yksinäistalon ympärille. Maatila on päätynyt pankin haltuun 1900-luvun alkupuolella ja sen päärakennus toimi Vaskion Osuuspankin ja Salon Seudun Osuuspankin yhteisenä kesänviettopaikkana vuosina 1965–1976[4]. 1970-luvulla Halikon seurakunta osti Angelan maatilan ja seurakunta sai siitä tarvitsemansa leirikeskuksen, joksi tila muutettiin.lähde? Kesä-Angelaksi ristitty leirikeskus on edelleen aktiivisessa käytössä.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Peruskartta 1:20 000. 2021 07. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1964. Kartan verkkoversio (jpg) (viitattu 4.1.2023)
- ↑ Sirkka Paikkala (päätoim.): Suomalainen paikannimikirja (s. 23) 2007. Helsinki: Karttakeskus. Arkistoitu 13.1.2023. Viitattu 29.12.2022. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 146.
- ↑ Aulis Oja, Keskiaikaisen "Etelä-Suomen" asutus ja aluejaot Väitöskirja. Historiallisia tutkimuksia XLIV (Pysyvä osoite)
- ↑ Kesä-Angela Halikko.com.
- ↑ Kesä-Angelan leirikeskus Salon seurakunta. Viitattu 29.12.2022.
Aiheesta muualla
muokkaa- A4:1/1 Angelniemi / Angela 1759 Maanmittaushallituksen uudistusarkisto (ruotsiksi)
- Varsinais-Suomen kylännimet s. 92 Kaino.kotus.fi (Kylän nimen versioita)