Tavola
Tavola on kylä Halikossa. Kallionyppylän päällä sijaitsevan kylän pohjoispuolella ovat Nummi ja Märy ja eteläpuolella Yttelä. Kylän läpi kulkevat Myllyoja ja E18-moottoritie, jonka liittymä on kylässä. Tavolaan kuuluu myös pieni irrallinen alue Vaskiolla Somerojan ja Mustakrotin vaiheilla. Kumpikin kyläalue on säilynyt varsin tiiviinä.
Tavolassa on ollut 4 vaurasta kantatilaa: Kauhala, Kyöpi, Mikola ja Äijälä. Niiden päärakennukset ovat 1800-luvulta ja hyvin säilyneitä. Nykyisin kylään on rakennettu lukuisia omakotitaloja ja kunta on kaavoittanut koko keskustan ja Tavolan välisen peltoalueen. Kylään on myös rakenteilla huoltoasema ja Pinetta -myymälä palvelemaan moottoritieliikennettä.
Tavolasta on tehty löytöjä kivikautisista esineistä. Kylä on perustettu viimeistään 1200-luvulla, sillä se kuului suomalaisen vero-oikeuden piiriin. Tavolan varakkuudesta kertoo se, että kylässä oli Ruotsin vallan aikana ratsutila. Lisäksi kylä ei ole kuulunut yhdellekään kunnan kolmesta kartanosta.
Lähteet Muokkaa
- Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot, Turun maakuntamuseo, 2005