Lanviikki

kylä Perniössä, Salossa

Lanviikki (ruots. Långvik) on kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä sijaitsee Perniön eteläosassa Ervastonlahden sopukassa.

Lanviikki sijaitsee Palomäen ja Preitinmäen välisessä laaksossa. Kylän pieni luonaiskulma ulottuu Ervastonlahdelle. Kylässä on vain vähän asutusta ja kylän kantatila sijaitsee pienellä mäellä laakson pohjoisosassa. Lanviikin kyläalue ulottuu laaksosta Preitinmäen yli etelään aina Mustajärvelle saakka. Kuivastontie kulkee Soukasta Lanviikin läpi edelleen Ervastoon. Laakso, jossa Lanviikki sijaitsee, on viljelty, muuten kylän alue on metsäistä korpimaata.[1][2]

Lanviikki on keskiaikainen uudisasutuskylä. Ervastonlahti lienee tuolloin ulottunut syvemmälle kylän alueelle. Kylässä on ollut kolme kantatilaa, jotka on yhdistetty 1900-luvulla Uusitaloksi. Tilojen torpat Levola ja Rajala itsenäistyivät 1900-luvun alussa. Levola on edelleen asuttu. Muuta asutusta Lanviikissa ei enää ole, mutta Mustajärven rannalla on muutamia kesäasuntoja.[1][2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 135. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.
  2. a b Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 30.3.2020.