Heikkilä (Perniö)

kylä Perniössä, Salossa

Heikkilä on kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä on Etelä-Perniölle tyypillinen suuren maatilan ympärille syntynyt kylä.

Heikkilä sijaitsee Perniönjoen alajuoksulla joen pohjoispuolella Laukan ja Viipurinkartanon välissä. Heikkilän pohjoispuolella ovat Provani ja Suomenniitty. Heikkilä erottuu selvästi peltomaiseman keskellä kohoavalta mäeltä.[1]

Heikkilä on erotettu Viipurinkartanosta omaksi kyläkseen. Heikkilä oli yksinäistila ja ratsutila 1700-luvulle saakka, kunnes se ostettiin ensin perinnöksi ja sitten jaettiin kahtia. Kylän kantatilat Alastalo ja Ylöstalo sijaitsevat yhä kylänmäellä isojaon aikaisilla paikoillaan. Kylään lohkottiin useampi tila 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, joista osa on myöhemmin liitetty takaisin kantatiloihin. Kylän läpi rakennettiin 1950-luvun aikana kaksi tietä. Toinen Laukkaan ja toinen joen yli Soukkaan.[1] Tiet paransivat Heikkilän kulkuyhteyksiä huomattavasti, mutta kylä on säilynyt pienenä maanviljelysyhteisönä.

Lähteet muokkaa

  1. a b Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 75. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.