Pyhäjoki (Perniö)

kylä Perniössä, Salossa

Pyhäjoki on maarekisterikylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä muodostuu nykyään Pyhänjoen tilasta ja sen maista, mutta alueella on ollut aikoinaan selkeää kylärakennetta. Varhaiskeskiajalla alueella sijaitsi Pyhäjoen kuninkaankartano (ruots. Helgå kungsgård), joka muodosti laajan läänityksen.

Pyhäjoki sijaitsee Perniönjoen pohjoisrannalla lähellä paikkaa, jossa Perniönjoki ja Kiskonjoki yhdistyvät.[1] Pyhäjoen kartano lienee perustettu 1200-luvulla. Kylän asutuksen arvellaan olevan samalta ajalta. Varhaisin maininta Pyhäjoesta on vuodelta 1347. Kartano päätyi kruunun omistukseen ja eri vaiheiden kautta se lahjoitettiin 1400-luvulla kirkolle luostarin perustamista varten. Alueen ei kuitenkaan katsottu sopivan luostarin paikaksi ja se rakennettiin myöhemmin Naantaliin. Kustaa Vaasa palautti Pyhäjoen takaisin kruunulle ja perusti sen alueelle Näsen kartanon.[2][3]

Lähteet muokkaa

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 22.1.2018.
  2. Latokartanon historiallinen ympäristö (Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt) Museovirasto. Viitattu 22.1.2018.
  3. Historia Pyhäjoen tila. Viitattu 22.1.2018.