Nato

poliittinen ja sotilaallinen liittouma
(Ohjattu sivulta NATO)
Tämä artikkeli kertoo sotilasliitosta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla Nato.

Pohjois-Atlantin liitto[1] (engl. North Atlantic Treaty Organization, lyh. NATO; ransk. Organisation du traité de l’Atlantique nord, lyh. OTAN; myös Pohjois-Atlantin puolustusliitto[2]) eli Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, jossa on yhteensä 32 eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista jäsenmaata.[3] Nato perustettiin 4. huhtikuuta 1949 Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa allekirjoitetun Pohjois-Atlantin sopimuksen myötä, joka on Naton peruskirja ja josta järjestö on saanut nimensä. Nato perustettiin Neuvostoliiton länsimaille aiheuttaman uhan takia. Liiton vastapainoksi Neuvostoliitto perusti Varsovan liiton.

Pohjois-Atlantin liitto
North Atlantic Treaty Organization
Organisation du traité de l’Atlantique nord
Naton jäsenvaltiot
Naton jäsenvaltiot
Perustettu 4. huhtikuuta 1949
Tyyppi sotilasliitto
Päämaja Naton päämaja, Bryssel, Belgia
Toiminta-alue Eurooppa ja Pohjois-Amerikka
Jäsenet
Viralliset kielet englanti, ranska
Pääsihteeri Jens Stoltenberg
Aiheesta muualla
Sivusto

Naton päämaja sijaitsee Brysselissä, Belgiassa.[4] Naton Euroopan-joukkojen päämaja SHAPE puolestaan sijaitsee Casteaussa, lähellä Monsia, Belgiassa.

Natolla on rauhankumppanuusohjelma, joka on tarkoitettu luottamuksen luomiseksi ja yhteistyön kasvattamiseksi Naton ja siihen kuulumattomien maiden välillä. Natolla on myös Membership Action Plan -ohjelma liittoumista aikoville maille, joka on aloitettu huhtikuussa 1999. Major non-NATO ally (MNNA) on erityisasema, jonka Yhdysvallat voi myöntää Naton ulkopuolisille läheisille liittolaismailleen.

Toiminta muokkaa

Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.[5]

Naton ”kova ydin” on määritelty Naton 5. artiklassa, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että ”hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokainen jäsenmaa saa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, ja sen on puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, kukin maa itse parhaiksi katsomillaan keinoin, myös asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella”.[5]

Sopimuksen kohta oli määritelty niin, että jos Neuvostoliitto hyökkäisi Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia vastaan, se tulkittaisiin hyökkäykseksi Yhdysvaltoja vastaan. Kylmän sodan aikana artiklaa ei käytetty kertaakaan, vaan ensimmäisen kerran siihen turvauduttiin 12. syyskuuta 2001 syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen vastaukseksi terroristihyökkäykselle Yhdysvaltoja vastaan. Tämä päätös ei kuitenkaan johtanut Naton operaatioon, vaan Yhdysvallat päätti toimia johtamansa 49 valtion liittouman turvin. Myöhemmin 11. lokakuuta 2003 Nato otti Afganistanissa johtaakseen YK:n ISAF-rauhanturvaoperaation.

Nykyään kaikki maat, jotka Neuvostoliiton lisäksi kuuluivat Varsovan liittoon, ja myös osa entisistä neuvostotasavalloista, ovat Naton jäseniä.[6] Kylmän sodan aikana puolueettomat Euroopan maat Irlanti, Sveitsi ja Itävalta sekä osa entiseen Jugoslaviaan kuuluneista maista ovat jättäytyneet liiton ulkopuolelle. Osa näistäkin maista tekee yhteistyötä Naton kanssa. Kaikki Pohjoismaat ovat Naton jäseniä. Islanti, Norja ja Tanska kuuluvat perustajajäseniin. Suomi oli sotilaallisesti liittoutumaton maa vuoteen 2022. Ruotsi oli aluksi Natoon pyrkivä Naton rauhankumppani, jonka hakemus hyväksyttiin vuonna 2024.[7] Ruotsista tuli Naton virallinen jäsen 7. maaliskuuta 2024.[8]

Asevoimien vahvuus muokkaa

Budjetti muokkaa

Nato-alueen asevoimiin käyttämän rahan määrä on yli kaksinkertaistanut vuodesta 1990, jolloin rahaa käytettiin 503 906 000 000 Yhdysvaltain dollaria (vuoden 2014 hinnoin).

Naton jäsenmaiden rahoittama organisaation käyttöön tarkoitettu budjetti vuodelle 2023 koostuu siviilibudjetista (370,8 milj. €) ja sotilasbudjetista (1,96 mrd. €).[9]

Seuraavassa taulukossa esitetään Naton asevoimiin käyttämä raha verrattuna muihin suuriin sotilasmahteihin. Luvut ovat miljoonia Yhdysvaltain dollareita vuoden 2014 rahassa.[10][11]

Vuosi Nato (yhteensä) Nato (Eurooppa) Nato (Kanada ja Yhdysvallat) Venäjä Kiina
1990 503 906 186 189 317 717 ? ?
1995 472 284 184 352 287 933 ? ?
2000 474 338 164 349 309 989 ? ?
2005 766 621 250 064 516 557 ? ?
2009 1 058 802 282 240 776 561 ? ?
2010 1 082 795 274 592 808 203 ? ?
2011 1 041 730 281 686 760 044 ? ?
2012 1 019 524 263 658 755 866 ? ?
2013 1 023 318 269 736 753 582 87 800 188 000

Jäsenvaltiot muokkaa

Nykyiset jäsenet muokkaa

Liittyi Jäsenmaa Laajentuminen Lisätietoa Puolustusmenot % BKT 2023[12]
4. huhtikuuta 1949   Alankomaat Perustaminen 1,70
  Belgia Naton päämaja sijaitsee Belgian pääkaupungissa Brysselissä. 1,13
  Britannia 2,07
  Islanti Islanti on ainoa jäsen, jolla ei ole omia asevoimia.[13] Sillä on oma rannikkovartiolaitos ja vapaaehtoisista koostuvat rauhanturvaajajoukot, jotka koulutetaan Norjassa.
-
  Italia 1,46
  Kanada 1,38
  Luxemburg 0,72
  Norja 1,67
  Portugali 1,48
  Ranska Ranska erosi Naton sotilaallisesta ytimestä vuonna 1966 ja alkoi harjoittaa itsenäistä sotilaspolitiikkaa. Ranska palasi Naton täysimääräiseksi jäseneksi vuonna 2009. 1,90
  Tanska Grönlanti ja Färsaaret eivät kuulu Euroopan unioniin (EU), mutta ne kuuluvat Natoon. 1,65
  Yhdysvallat Pohjois-Atlantin sopimus allekirjoitettiin Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington DC:ssä. 3,49
18. helmikuuta 1952   Kreikka Ensimmäinen Kreikka vetäytyi Naton ytimestä vuosiksi 1974–1980. Syynä olivat Turkin ja Kreikan jäätävät suhteet Kyproksen miehityksen vuoksi. 3,54
  Turkki 1,31
9. toukokuuta 1955   Saksa Toinen Saarland liittyi osaksi Saksan liittotasavaltaa eli Länsi-Saksaa vuonna 1957 ja oli tällöin Naton territorio. Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa oli Varsovan liiton jäsenvaltio vuosina 1956–1990. Saksojen yhdistymisen jälkeen 3. lokakuuta 1990 koko Saksasta tuli Naton jäsen. 1,57
30. toukokuuta 1982   Espanja Kolmas 1,26
12. maaliskuuta 1999   Puola Neljäs Varsovan liiton jäsen vuosina 1955–1991. 3,90
  Tšekki Varsovan liitossa vuosina 1955–1991 osana Tšekkoslovakiaa. 1,50
  Unkari Varsovan liiton jäsen vuosina 1955–1991. 2,43
29. maaliskuuta 2004   Bulgaria Viides Varsovan liiton jäsen vuosina 1955–1991. 1,84
  Latvia Neuvostoliiton miehittämä vuosina 1940–1991. 2,27
  Liettua Neuvostoliiton miehittämä vuosina 1940–1991. 2,54
  Romania Varsovan liiton jäsen vuosina 1955–1991. 2,44
  Slovakia Varsovan liitossa vuosina 1955–1991 osana Tšekkoslovakiaa. 2,03
  Slovenia Entinen Jugoslavia oli Sitoutumattomien maiden jäsen. 1,35
  Viro Neuvostoliiton miehittämä vuosina 1940–1991. 2,73
1. huhtikuuta 2009   Albania Kuudes Varsovan liiton jäsen vuosina 1955–1968. 1,76
  Kroatia Entinen Jugoslavia oli Sitoutumattomien maiden jäsen. 1,79
5. kesäkuuta 2017   Montenegro Seitsemäs Entinen Jugoslavia oli Sitoutumattomien maiden jäsen. 1,87
27. maaliskuuta 2020   Pohjois-Makedonia Kahdeksas Entinen Jugoslavia oli Sitoutumattomien maiden jäsen. 1,87
4. huhtikuuta 2023   Suomi Yhdeksäs Toinen YYA-sopimuksen osapuolista vuosina 1948–1991. 2,45
7. maaliskuuta 2024   Ruotsi Kymmenes Sotilaallisesti liittoutumaton vuosina 1808–2024. -

Suomen ja Ruotsin liittyminen muokkaa

Suomi ja Ruotsi antoivat jäsenhakemuksensa 18. toukokuuta 2022.[14] Nato kutsui Suomen ja Ruotsin jäsenikseen 29. kesäkuuta 2022,[15] ja 5. heinäkuuta maista tuli Naton tarkkailijajäseniä.[16] 4. huhtikuuta 2023 Suomesta tuli Naton täysjäsen.[17] Ruotsista tuli täysjäsen 7. maaliskuuta 2024.[18]

Membership Action Plan muokkaa

Bosnia ja Hertsegovina osallistuu Membership Action Planiin.[19] Membership Action Plan (MAP) on ohjelma liittoumista aikoville maille, joka on aloitettu huhtikuussa 1999.[19] MAP aloitettiin ensimmäisen kylmän sodan jälkeisen laajenemisen jälkeen (Tšekin tasavalta, Unkari ja Puola) ja sitä on sovellettu toisessa kylmän sodan jälkeisessä laajenemisessa (Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua, Romania, Slovakia ja Slovenia) sekä muissa myöhemmissä jäsenyyksissä (Albania, Kroatia, Montenegro ja Pohjois-Makedonia).[19]

Puolustusmenojen osuus muokkaa

Vuonna 2014 Naton jäsenmaat sitoutuivat korottamaan kansalliset puolustusmenonsa vähintään kahteen prosenttiin bruttokansantuotteestaan vuoteen 2024 mennessä. Vain muutamat maat ovat saavuttaneet tavoitteen.[20] Naton käyttämä laskentatapa puolustukseen käytettävästä budjetista eroaa Suomessa käytetystä laskentatavasta, josta johtuen Suomen käyttämä budjetti on Naton laskentatavalla suurempi (0,34 prosenttiyksikköä suurempi vuonna 2016) ja siten lähempänä Naton kahden prosentin tavoitetta.[21] Naton käyttämässä laskentavassa mukana on muun muassa puolustushallinnon eläkkeet, joita Suomessa perinteisesti ei ole laskettu mukaan.[22] EconPolin arvion mukaan Suomi käyttää 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen vuonna 2023, joka on 0,4 prosentin muutos vuodesta 2021.[23]

Naton päätöksenteko ja komentorakenne muokkaa

 
Naton päämaja Brysselissä.

Naton neuvosto (engl. North Atlantic Council, NAC) on Naton korkein päättävä toimielin. Se koostuu jäsenvaltioiden pysyvistä edustajista ja kokoontuu vähintään kerran viikossa. Neuvoston puheenjohtajana toimii Naton pääsihteeri, ja päätökset tehdään yksimielisesti. Naton neuvosto on ainoa järjestön elin, joka saa toimivaltuutensa Pohjois-Atlantin sopimuksesta. Sopimus antaa neuvostolle muun muassa valtuuden asettaa muita toimielimiä.[24]

Naton neuvosto kokoontuu myös ulkoministerien ja puolustusministerien kokoonpanossa virallisesti kerran ja epävirallisesti 1–2 kertaa vuodessa. Lisäksi järjestetään jäsenmaiden valtionpäämiesten kokoonpanolla niin sanottu huippukokous, kun tarkoitus on käsitellä suuria Naton kehittämistä koskevia päätöksiä.[24]

Naton parlamentaarinen yleiskokous (engl. Nato Parliamentary Assembly) on parlamenttien välinen kokous, joka järjestetään kahdesti vuodessa, ja johon kuuluvat jäsenmaiden, liitännäisjäsenten ja tarkkailijoiden edustajat. Yleiskokouksella ei ole muodollista yhteyttä Naton kanssa, mutta yhteistyö sen kanssa on silti tiivistä. Liitännäisjäsenillä kuten Ruotsilla on oikeus käyttää puheenvuoroja kokouksessa, mutta heillä ei ole äänioikeutta.[25]

Vuonna 1997 solmitulla Nato–Venäjä-peruskirjalla luotiin pysyvä yhteistyöneuvosto, jossa Nato-maat ja Venäjä kokoontuivat.[26] Yhteistyöneuvoston seuraajaksi luotiin myöhemmin erityinen Nato–Venäjä-neuvosto, jonka perustaminen hyväksyttiin huippukokouksessa Roomassa 28. toukokuuta 2002. Neuvosto koostuu Naton jäsenmaista sekä Venäjästä. Se keskittyi erityisesti yhteistyön tiivistämiseen Naton ja Venäjän välillä, mutta myös muun muassa terrorisminvastaiseen toimintaan.[27]

Sotilaskomitea (Military Committee (MC)) on sotilaallinen neuvoa-antava elin.

Veto-oikeus muokkaa

Yksittäisellä jäsenvaltiolla voi katsoa olevan Naton neuvostossa paljon valtaa, sillä päätöksenteon on tapahduttava yksimielisesti. Jäsenmaa voi myös tarvittaessa pidättäytyä päätöksen ulkopuolelle, jolloin se ei estä päätöksenteon syntymistä. Päätöksentekoon osallistuneet tai pois jättäytyneet maat voivat myös olla osallistumatta itse päätöksen seurauksena tapahtuvaan toimintaan. Jäsenmaa ei kuitenkaan saa toimia Naton päätöksiä vastaan.[28]

 
Naton nykyinen pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Pääsihteeri muokkaa

Naton operatiivista toimintaa johtaa Naton pääsihteeri. Ensimmäinen varsinainen pääsihteeri oli brittiläinen Hastings Ismay (1952–1957), jota seurasivat belgialainen Paul-Henri Spaak (1957–1961), hollantilainen Dirk Stikker (1961–1964), italialainen Manlio Brosio (1964–1971), hollantilainen Joseph Luns (1971–1984), brittiläinen Peter Carington (1984–1988) ja saksalainen Manfred Wörner (1988–1994). Kahdeksas pääsihteeri oli belgialainen Willy Claes (1994–1995), joka joutui eroamaan pääsihteerin tehtävistä Belgian armeijan Agusta-helikopterien hankintaan liittyvien lahjussyytösten johdosta. Vuonna 1998 hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen ja viideksi vuodeksi kieltoon harjoittaa julkisia toimia. Hänen jälkeensä pääsihteerinä toimivat espanjalainen Javier Solana (1994–1999), brittiläinen George Robertson (1999–2003), hollantilainen Jaap de Hoop Scheffer (2003–2009) ja tanskalainen Anders Fogh Rasmussen (2009–2014). Nykyinen pääsihteeri, norjalainen Jens Stoltenberg, aloitti tehtävässä 1. lokakuuta 2014.

Naton komentajat muokkaa

Naton komentajana Supreme Allied Commander, Europe (SACEUR) on yhdysvaltalainen kenraali, joka on Ridgwaystä lähtien ollut samalla myös Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja.

Naton huippukokoukset muokkaa

Vuosi Valtio[29] Kaupunki Isäntä
1957   Ranska Pariisi presidentti René Coty
1974   Belgia Bryssel pääministeri Leo Tindemans
1975   Belgia Bryssel pääministeri Leo Tindemans
1977   Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo pääministeri James Callaghan
1978   Yhdysvallat Washington DC presidentti Jimmy Carter
1982   Länsi-Saksa Bonn liittokansleri Helmut Schmidt
1985   Belgia Bryssel pääministeri Wilfried Martens
1988   Belgia Bryssel pääministeri Wilfried Martens
1989   Belgia Bryssel pääministeri Wilfried Martens
1989   Belgia Bryssel pääministeri Wilfried Martens
1990   Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo pääministeri Margaret Thatcher
1991   Italia Rooma pääministeri Giulio Andreotti
1994   Belgia Bryssel pääministeri Jean-Luc Dehaene
1997   Ranska Pariisi presidentti Jacques Chirac
1997   Espanja Madrid pääministeri José María Aznar
1999   Yhdysvallat Washington DC presidentti Bill Clinton
2001   Belgia Bryssel pääsihteeri lordi George Robertson
2002   Italia Rooma pääministeri Silvio Berlusconi
2002   Tšekki Praha pääministeri Vladimír Špidla
2004   Turkki Istanbul pääministeri Recep Tayyip Erdoğan
2005   Belgia Bryssel pääministeri Guy Verhofstadt
2006   Latvia Riga pääministeri Aigars Kalvītis
2008   Romania Bukarest presidentti Traian Băsescu
2009   Ranska
  Saksa
Strasbourg
Kehl
presidentti Nicolas Sarkozy
liittokansleri Angela Merkel
2010   Portugali Lissabon pääministeri José Sócrates
2012   Yhdysvallat Chicago presidentti Barack Obama
2014   Yhdistynyt kuningaskunta Newport ja Cardiff pääministeri David Cameron
2016   Puola Varsova presidentti Andrzej Duda
2017   Belgia Bryssel pääministeri Charles Michel
2018   Belgia Bryssel pääsihteeri Jens Stoltenberg
2019   Yhdistynyt kuningaskunta Watford pääministeri Boris Johnson
2021   Belgia Bryssel pääsihteeri Jens Stoltenberg
2022 etäkokous etäkokous pääsihteeri Jens Stoltenberg
2022   Belgia Bryssel pääsihteeri Jens Stoltenberg
2022   Espanja Madrid pääministeri Pedro Sánchez
2023   Liettua Vilna presidentti Gitanas Nausėda
2024   Yhdysvallat Washington DC presidentti Joe Biden

Historia muokkaa

 
Naton laajentuminen vuodesta 1949.

Britannia ja Ranska solmivat jo maaliskuussa 1947 Dunkirkin sopimuksen keskinäisestä yhteistyöstä. Britit ehdottivat sopimuksen laajentamista Belgian, Luxemburgin ja Alankomaiden kanssa. 17. maaliskuuta 1948 Brysselissä allekirjoitettiin Britannian, Belgian, Alankomaiden, Luxemburgin ja Ranskan välillä puolustussopimus (Brysselin sopimus), jota pidetään Naton edeltäjänä. Sitä toteuttamaan perustettiin syyskuussa 1948 Länsiliiton puolustusorganisaatio (Western Union Defence Organization).[30]

Yhdysvallat ei ollut mukana sopimuksessa, ja koska sen sotilaallista voimaa pidettiin tärkeänä Neuvostoliiton vastapainoksi, lähes välittömästi aloitettiin jatkoneuvottelut. Washingtonissa allekirjoitettiin 4. huhtikuuta 1949 Brysselin sopimuksen allekirjoittajamaiden lisäksi Yhdysvaltain, Kanadan, Portugalin, Italian, Ranskan, Norjan, Tanskan ja Islannin välille puolustussopimus, Pohjois-Atlantin sopimus. Vuotta 1949 pidetään Naton perustamisvuotena, vaikka liiton organisaatio syntyi suureksi osaksi vasta 1950-luvun puolella. Western Union päätti yhdistyä Natoon joulukuussa 1951.[30]

Kreikka ja Turkki liittyivät helmikuussa 1952. Australia ja Uusi-Seelanti jäivät maantieteellisen asemansa vuoksi Naton[31] ulkopuolelle, mutta Yhdysvallat solmi niiden kanssa ANZUS-sopimuksen.

Vuonna 1954 Neuvostoliitto ehdotti liittymistä Natoon rauhan säilyttämiseksi Euroopassa. Yhdysvallat ja Britannia kuitenkin hylkäsivät sen ehdotuksen epäillessään sen yrittävän rajoittaa joukkojen sijoittamista Eurooppaan.[32][33]

Länsi-Saksan liittymistä Natoon 9. toukokuuta 1955 on kuvattu käänteentekeväksi tapahtumaksi Euroopan historiassa. Sen vastineeksi Neuvostoliitto kokosi liittolaisistaan Varsovan liiton, jonka perussopimus allekirjoitettiin 14. toukokuuta. Näin syntyivät kylmän sodan vastakkaisasettelun kaksi osapuolta.

Naton luominen merkitsi asejärjestelmien standardoinnin tarvetta. Esimerkiksi 7,62×51 mm NATO -patruuna standardoitiin kivääripatruunaksi 1950-luvun aikana. Fabrique Nationalen FN FAL:ista tuli suosituin 7,62×51 Nato-kivääri Euroopassa. Myös lentosuunnitelmia standardoitiin siten, että kaikki Naton lentokoneet voisivat laskeutua mihin tahansa Naton tukikohtaan. Esimerkiksi suihkukoneiden polttoaine standardisoitiin (Jet Propellant 8 tai Nato-koodi F-34).

Ranskan vetäytyminen komentoelimistä muokkaa

Naton yhtenäisyys rakoili sen alkumetreillä kun Charles de Gaulle valittiin Ranskan presidentiksi 1958. De Gaulle arvosteli Yhdysvaltain hegemonista asemaa järjestössä ja Britannian ja Yhdysvaltain erikoissuhdetta. Presidentti Dwight D. Eisenhowerille ja pääministeri Harold Macmillanille 17. syyskuuta 1958 lähettämässään muistiossa hän vaati kolmijäsenisen direktoraatin perustamista, jossa Ranska olisi samassa asemassa kuin Yhdysvallat ja Britannia, sekä Naton toiminta-alueen laajentamista Ranskalle tärkeille alueille, muun muassa Algeriaan, jossa Ranska soti itsenäisyystaistelijoita vastaan ja halusi Naton apuvoimia.

Kun vastaus oli epätyydyttävä, De Gaulle halusi luoda Ranskaan itsenäisen puolustuksen. Ranska veti 11. maaliskuuta 1959 Välimeren laivastonsa Naton komennosta ja kolme kuukautta myöhemmin De Gaulle määräsi ulkomaiset ydinaseet pois Ranskan maaperältä. Yhdysvallat veti tämän johdosta Ranskasta 200 lentokonetta ja luovutti takaisin kymmenen lentotukikohtaa, joita se oli operoinut Ranskassa vuodesta 1950. Tällä välin Ranska rakensi oman ydinaseensa ja räjäytti ensimmäisen ydinpomminsa Gerboise Bleuen 13. helmikuuta 1960.

Vaikka Ranska tuki Naton toimia Kuuban ohjuskriisin aikana vuonna 1962, De Gaulle jatkoi itsenäisen puolustuksen luomista, ja veti Kanaalin ja Atlantin laivastot Naton komennosta. De Gaulle vaati 7. maaliskuuta 1966 Yhdysvaltojen presidentti Johnsonilta neuvottelujen aloittamista Ranskassa olevien Nato-joukkojen ja sotilaallisten laitteiden asemasta. Ranska ja 14 muuta Nato-maata pääsivät 8. kesäkuuta 1966 sopimukseen Ranskan Länsi-Saksaan sijoitettujen joukkojen tulevasta asemasta käytävien neuvottelujen yksityiskohdista. Ranska siirsi 15. kesäkuuta 1966 15 ilmavoimien F-100 -konetta Länsi-Saksasta kotimaahan.[34] Vuonna 1966 kaikki Ranskan joukot vedettiin Naton komennosta ja Naton joukkoja pyydettiin poistumaan Ranskan maaperältä.

Naton Euroopan-joukkojen päämaja, Supreme Headquarters Allied Powers Europe (SHARP), siirrettiin Ranskan Fontainebleausta Belgian Casteauhon, Monsin lähelle.[35] Ranska pysyi kuitenkin Naton jäsenenä ja palasi yhteistyöhön vuonna 1993.

Kylmä sota muokkaa

Pääajan kylmän sodan aikaa Nato piti yllä joukkoja, muttei osallistunut mihinkään sotilastoimiin. Vuonna 1962 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy päätti siirtää osan Yhdysvaltain ydinaseista Naton komentoon. Tätä ei pidetty ydinsulkusopimuksen vastaisena, koska Yhdysvaltain joukot hallitsivat ydinaseita aina sotaan asti; sen aikana ydinsulkusopimus ei olisi voimassa.

Vuoden 1963 Nato-operaatio Big Lift esitteli kykyä nopeaan joukkojen vahvistamiseen Euroopassa, kun 14 500 miestä lennätettiin Yhdysvalloista Länsi-Saksaan. Yhdysvallat ja Englanti pääsivät 27. marraskuuta 1965 sopimukseen Naton vakituisen ydinasekomitean perustamisesta. Samalla Yhdysvallat ilmoitti lisäävänsä Naton käyttöön Euroopassa luovuttamiensa ydinräjähteiden määrää 5000 kappaleesta 6000:een. Vuonna 1966 Nato ilmoitti, että se pitää oikeuden käyttää ydinaseita ensimmäisenä, jos se olisi tarpeellista jäsenmaiden puolustamiseksi.[32][34]

Vuoden 1974 Turkin Kyproksen miehityksen vuoksi Kreikka vetäytyi Naton sotilaallisista rakenteista, mutta se hyväksyttiin takaisin vuonna 1980 Turkin avustuksella.

30. toukokuuta 1978 Nato ilmoitti tavoitteekseen paitsi turvallisuuden ylläpitämisen, myös liennytyksen. Tämän ilmoituksen otaksuttiin tarkoittavan, että se pitäisi yllä tarpeeksi joukkoja vastaamaan Varsovan liiton hyökkäystä vastaan, muttei ryhtyisi kilpavarusteluun.

Kuitenkin Varsovan liiton ydinkapasiteetin kasvaessa, Naton ministerit hyväksyivät niin sanottujen euro-ohjusten, Yhdysvaltain risteily- ja Pershing II -taistelukentän ballististen ohjusten sijoituksen Eurooppaan. Kun Varsovan liitto sijoitti 1983–1984 uudenaikaisia keskimatkan SS-20-ohjuksia Eurooppaan, Nato vastasi sijoittamalla uusia Pershing II -ohjuksia, jotka saavuttaisivat Moskovan muutamissa minuuteissa. Päätös synnytti rauhanliikkeen mielenosoituksia ympäri Eurooppaa.

Demokratiaan siirtynyt Espanja liittyi Natoon 30. toukokuuta 1982. Vuonna 1986 Espanjassa järjestettiin Nato-jäsenyydestä kansanäänestys, jossa enemmistö (52,54 %) kannatti hallituksen esitystä Natossa pysymisestä.[36]

Kylmän sodan aikana Nato ylläpiti ja koulutti CIA:n ja MI6:n tuella salaisia vastarinta-armeijoita Euroopassa Neuvostoliiton miehityksen varalta. Niiden olemassaolo pysyi salassa vuoteen 1990 asti, jolloin Italian pääministeri Giulio Andreotti tunnusti operaatio Gladion olemassaolon.

Kylmän sodan jälkeen muokkaa

 
Naton rauhankumppanuusohjelman harjoituksia vuonna 1996. Rauhankumppanuus ulotti Nato-yhteistyön Itä-Eurooppaan.

Kylmän sodan päättyminen tarkoitti suurvaltapoliittisen jännitteen laantumista ja johti Naton tarkoituksen uudelleenarviointiin. Kylmän sodan päättymisen ja Varsovan liiton hajoamisen jälkeen suuntauksena on ollut entisten Varsovan liiton maiden ja Neuvostoliitosta itsenäistyneiden maiden liittyminen Naton jäseneksi.

Ensimmäinen Naton laajeneminen tapahtui Saksojen yhdistyessä 3. lokakuuta 1990, jolloin Saksan demokraattisesta tasavallasta tuli osa Saksan liittotasavaltaa ja sotilasliittoa, kuten sovittiin 2+4-sopimuksessa (saks. Zwei-plus-Vier-Vertrag) Saksojen ja miehitysvaltojen välillä Moskovassa 12. syyskuuta 1990. Neuvostoliiton hyväksymisen saavuttamiseksi sovittiin, ettei ulkomaisia joukkoja tai ydinaseita sijoitettaisi Itä-Saksaan.[37]

Vuoden 1991 lopulla Venäjä piti jäsenyyttä Natossa maan poliittisena tavoitteena pitkällä tähtäimellä.[38]

Naton laajeneminen jatkui, kun siihen liittyivät entiset Varsovan liiton maat Puola, Unkari ja Tšekki 12. maaliskuuta 1999, ja edelleen 29. maaliskuuta 2004, kun Slovenia sekä entisen Varsovan liiton maat Bulgaria, Romania ja Slovakia sekä entiset neuvostotasavallat Viro, Latvia ja Liettua liittyivät puolustusliiton jäseniksi. 1. huhtikuuta 2009 Albania ja Kroatia liittyivät myös Naton jäseniksi.

Nato ei voi vuonna 1990 Venäjän kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan sijoittaa Saksan itäpuolella oleviin jäsenmaihinsa pysyviä joukkoja kuten Baltiaan. Saksan itäpuolella olevien jäsenmaiden turvallisuus perustuu Naton nopeantoiminnan joukkoihin, vaikka niiden itäpuolella voi olla operaatiovalmiudessa 40 000-80 000 venäläistä sotilasta.[39]

Sotilasoperaatiot Balkanilla muokkaa

Bosnian sodassa 1994–1995 muokkaa

Ensimmäinen Naton sotilastoimi oli 28. helmikuuta 1994 neljän Bosnia-Hertsegovinan serbien lentokieltoa rikkoneen koneen ampuminen alas Bosnia ja Hertsegovinan yllä. Ensimmäinen laajempi sotilaallinen operaatio oli ilmavoimien operaatio Deliberate Force, jonka tavoitteena oli vähentää Bosnian serbiarmeijan kykyä uhata tai hyökätä turva-alueille ja YK:n joukkoja vastaan. Operaatio suoritettiin Bosnia ja Hertsegovinassa 30. elokuuta – 20. syyskuuta 1995.

Vuosina 1994–1997 Naton ja sen naapureiden välillä muodostettiin yhteistyöelimiä, kuten rauhankumppanuus, Välimeren dialogi ja euroatlanttinen yhteistyöneuvosto.

Kosovon sodassa 1999 muokkaa

Naton toinen merkittävä sotilaallinen operaatio Allied Force suoritettiin Kosovon sodassa 23. maaliskuuta – 10. kesäkuuta 1999. Tällöin Nato suoritti 11-viikkoisen ilmapommituskampanjan Jugoslaviaa vastaan. Operaatiosta käytettiin termiä ”humanitaarinen operaatio”, sillä tarkoituksena oli estää Slobodan Miloševićin etniset puhdistukset ja tuoda Kosovon pakolaisille apua maajoukkojen avulla. Koska sodanjulistusta ei ikinä tehty, Jugoslavia syytti Natoa julistamattomasta ja YK:n peruskirjan vastaisesta aggressiosta.

Edellisenä vuonna Kosovossa oli ollut albaanisissien ja Serbian sisäministeriön joukkojen välinen sota, jonka aikana väitettiin, että oli tapettu useampia etnisiä albaaneja. (Serbien siviilien menehtyneistä ei ole tarkkaa tietoa.) Vuoden 1999 puolella oli sattunut Račakin välikohtaus, jossa kuoli yli 40 albaania. Nato asettui sodan aikana tukemaan KLA:ta, huolimatta siitä, että ennen pommituksia KLA:ta kutsuttiin terroristijärjestöksi.[40][41] Kampanjan jälkeen puhdistusten uhrien määräksi paljastui 2 100.[42] Human Rights Watch laski operaation vaatineen 489–528 siviiliuhria. Unicefin arvion mukaan kuolleita oli ”yli 1200”.[43] Lopputuloksena Jugoslavia suostui Naton asettamiin ehtoihin ja Serbian joukot vetäytyivät Kosovosta. Slobodan Milošević jäi edelleen valtaan. 7. toukokuuta kolme Naton risteilyohjusta tuhosi Belgradin Kiinan suurlähetystön. Sodan jälkeen perustettiin KFOR, Nato-vetoinen joukko YK:n valvonnassa, joka suoritti sotilastehtävää Kosovossa.

Yhdysvallat vastusti yritystä hakea operaatiolle YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä, koska se Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albrightin mukaan heikentäisi Naton auktoriteettia, kun taas Ranskan ja muiden Nato-maiden mukaan liittouma tarvitsisi YK:n valtuutuksen[44]. Jugoslaviassa Nato toimi ensimmäisen kerran suvereenia valtiota vastaan ilman YK:n hyväksyntää Venäjän asettuessa tukemaan Jugoslaviaa turvaneuvostossa.[32] Huhtikuussa 1999 Washingtonissa torjuttiin Saksan ehdotus Naton luopumisesta ydinaseilla suoritettavan ensi-iskun mahdollisuudesta.[45]

 
Yhdysvaltain laivaston USS Farragut -ohjushävittäjä tuhoamassa somalimerirosvojen venettä Adeninlahdella maaliskuussa 2010.

Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen muokkaa

 
Syyskuun 11. päivän terroriteot saivat Naton vetoamaan peruskirjan viidenteen artiklaan ensimmäistä kertaa.

Naton peruskirjan viidenteen artiklaan vedottiin ensimmäisen kerran 12. syyskuuta 2001 Yhdysvaltoja vastaan tehtyjen terrori-iskujen jälkeen. Nato vahvisti 4. lokakuuta iskujen olleen hyökkäys Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaan. Liittolaiset asettuivat yksiselitteisesti Yhdysvaltain tueksi ja vahvistivat viidennen artiklan käyttöönoton. Nato-maat sitoutuivat tukemaan Yhdysvaltoja muun muassa lupaamalla satamansa, lentokenttänsä ja ilmatilansa sen käyttöön. Myös Naton yhteisiä AWACS-ilmavalvontakoneita ja valmiusjoukkoihin kuuluvia sota-aluksia annettiin terrorismin vastaiseen toimintaan.

Artikla 5 ei kuitenkaan johtanut Naton yhteiseen operaatioon, vaan operaatio al-Qaida-verkoston tuhoamiseksi Afganistanissa käynnistettiin Yhdysvaltain johdolla. Naton rajallinen rooli operaatiossa herätti arvostelua apuaan tarjonneissa eurooppalaisissa liittolaisissa.[46] Nato suoritti kahdeksan tehtävää, joista ensimmäiset kaksi: Operation Eagle Assist ja Operation Active Endeavour vastineeksi peruskirjan velvoitteille. Tästä solidaarisuudenosoituksesta huolimatta 10. helmikuuta 2003 Ranska ja Belgia käyttivät veto-oikeuttaan estämään Naton joukkojen lähetyksen Turkkiin ennen Irakin sotaa. Saksa ei käyttänyt veto-oikeuttaan mutta ilmaisi sille tukensa. Myöskään Turkki ei sallinut käyttää maaperäänsä hyökkäykseen Irakiin.

Afganistanissa muokkaa

16. huhtikuuta 2003 Nato otti ensimmäisen kerran vastaan tehtävän maantieteellisen vastuualueensa ulkopuolella ottaessaan vastuun Afganistanin ISAF-rauhanturvajoukoista. Päätös tehtiin Saksan ja Alankomaiden ehdotuksesta ja kaikki Nato-maat hyväksyivät sen yksimielisesti. Toimivalta alueella siirrettiin Natolle 11. elokuuta. 31. heinäkuuta 2006 Nato-johtoinen joukko otti haltuunsa sotilasoperaatio Etelä-Afganistanissa Yhdysvaltain johtamalta terrorismin vastaiselta koalitiolta.

Vuonna 2008 Yhdysvallat varoitti Naton olevan jakautumassa kahteen leiriin, elleivät eurooppalaiset ota enemmän vastuuta Afganistanin operaatiosta. Yhdysvaltain mukaan sotilasliitto ei saa jakautua niihin, jotka suostuvat taistelemaan ja niihin, jotka eivät suostu.[47]

Organisaatiomuutos 2003 muokkaa

19. kesäkuuta 2003 toteutettiin suuria muutoksia Naton johtorakenteessa kun Headquarters of the Supreme Allied Commander, Atlantic lakkautettiin. Uusi sotilaallinen päämaja Allied Command Transformation (ACT) perustettiin Norfolkiin, Yhdysvaltain Virginiaan. Supreme Headquarters Allied Powers Europesta (SHAPE) tuli tässä yhteydessä Headquarters of Allied Command Operations (ACO).

Vuodesta 2014 muokkaa

Nato sijoitti Itä-Euroopan maihin pienet ”keihäänkärkijoukot” vuodesta 2014.[48] Tämä oli vastaus Venäjän toimiin Ukrainassa. Kaikki Nato maat tuomitsivat jyrkästi Venäjän sen vallattua Krimin niemimaan Ukrainalta.[49]

Vuodesta 2017 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati Nato-maita maksamaan suurempia osuuksia yhteiseen budjettiin. Vuonna 2019 Trump julisti leikkaavansa Nato-tukiaan huomattavasti.[50]

Venäjän hyökättyä Ukrainaan Nato on lähettänyt yli 40 000 sotilasta Naton ja Venäjän väliselle raja-alueelle. Nato lähetti sotilaita muun muassa Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin ja Slovakiaan.

Naton rauhankumppanuus muokkaa

Pääartikkeli: Naton rauhankumppanuus

Naton rauhankumppanuusohjelma (engl. Partnership for Peace) on tarkoitettu luottamuksen luomiseksi ja yhteistyön kasvattamiseksi Naton ja siihen kuulumattomien maiden välillä.

Nato ei puolusta rauhankumppaneihin kohdistuvia hyökkäyksiä, sillä puolustusyhteistyön 5. artikla takaa puolustuksen vain Naton jäsenille. Asia nousi esiin, kun rauhankumppanimaana ollut Venäjä liitti itseensä toisen Naton rauhankumppanimaan Ukrainan eteläisen Krimin alueen. Liitos tehtiin kansanäänestyksen jälkeen jota ei kansainvälisesti hyväksytty.[51][52]

Naton rauhankumppanuusjäsenmaita ovat:[53]

Itälaajentuminen muokkaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin on väittänyt Yhdysvaltain ulkoministerin James Bakerin luvanneen 9. helmikuuta 1990 Neuvostoliitolle, ettei Nato laajentuisi enää enempää itään, ja että tämä lupaus olisi myöhemmin petetty. Historioitsija Mary Elise Sarotten mukaan Nato ei ole pettänyt Venäjää.[55]

Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Kohl sanoi vuonna 1990 Neuvostoliiton johtajalle Mihail Gorbatšoville, että Naton joukkoja ei sijoiteta itäiseen Saksaan. Baker kysyi Gorbatšovilta, voiko Nato sijoittaa joukkoja Itä-Saksaan sen yhdistyessä Länsi-Saksaan, mutta ei antanut lupauksia, ja Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush ei hyväksynyt rajoituksia, joten Gorbatšovin syyskuussa 1990 allekirjoittama sopimus käsitteli vain Saksaa. Se mahdollisti Naton laajenemisen Itä-Saksaan vastineena talousavusta Venäjälle.[55]

Putin vakuutti vuonna 2002, että jokainen maa saa valita turvallisuusratkaisunsa. Baltian maiden Nato-liitos oli tuolloin ajankohtainen.[55]

Tutkija Mark Kramerin mukaan Bakerin keskustelu koski vain Saksaa, ei tietenkään Varsovan liiton maita, koska Varsovan liitto ja Neuvostoliitto olivat vielä olemassa. Yhdysvaltain hallinto ei suostunut minkäänlaiseen toimivallan rajaamiseen Itä-Saksassakaan, eikä sitä siksi kirjattu edes sopimusluonnoksiin. Saksa vain lupasi Neuvostoliitolle, että se lähettää sinne vain saksalaisia Nato-sotilaita.[56]

Keskustelu Suomen Nato-jäsenyydestä muokkaa

Suomessa on 1990-luvulta alkaen käyty julkista keskustelua maan suhteesta Natoon. Suomi on yhteensovittanut kalustoaan Naton kanssa ja kuuluu Naton rauhankumppaneihin.

Suomen ja Naton isäntämaasopimus on toteutettu solmimalla yhteisymmärryspöytäkirja[57], joka määrittää sen, miten Naton ja sen jäsenvaltioiden joukot voivat perustaa tukikohtia ja tuoda joukkoja Suomen alueelle sekä rauhan että kriisin aikana. Yhteisymmärryspöytäkirja velvoittaa Suomea tarjoamaan tukea, tietoja ja suojelusta näille joukoille.[58][59] Yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoitti vuonna 2014 Suomen puolesta Jarmo Lindberg.[60]

28. helmikuuta 2022 Taloustutkimus julkaisi Ylen kyselyn tulokset, jonka mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi. 28 prosenttia suomalaisista vastustaa ja 19 prosenttia on kannastaan epävarmoja. Taloustutkimus toteutti kyselyn samaan aikaan, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Kyselyn tietojen kerääminen aloitettiin keskiviikkona 23. helmikuuta 2022, eli päivää ennen Venäjän hyökkäystä.[61] Kyseessä on historiallinen muutos suomalaisten suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen. Jäsenyyden kannattajien määrä on noussut 34 prosenttiyksikköä vuodesta 2017, jolloin Yle kysyi asiaa edellisen kerran. Silloin jäsenyyden kannalla oli vain 19 prosenttia suomalaisista.[61]

Ylen toukokuun 2022 alussa Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 76 prosenttia suomalaisista kannatti Nato-jäsenyyttä, ja 12 prosenttia vastusti sitä.[62] Eduskunnan puolustusvaliokunta puolsi Nato-jäsenyyden hakemista 10. toukokuuta 2022 julkaistussa lausunnossaan.[63]

12. toukokuuta 2022 presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin julkistivat yhteisen lausunnon, jossa kannattivat Suomen Nato-jäsenyyttä.[64] 15. toukokuuta valtioneuvosto hyväksyi selonteon, jossa se esittää, että tasavallan presidentti päättää Suomen hakevan jäsenyyttä eduskuntaa kuultuaan.[65] Ulkoasiainvaliokunta antoi hakemusta puoltavan mietinnön, jonka eduskunnan täysistunto hyväksyi 17. toukokuuta äänin 188–8.[66] Samana päivänä Niinistö teki valtioneuvoston esityksestä päätöksen hakea jäsenyyttä ja ulkoministeri Pekka Haavisto allekirjoitti hakemuksen.[67] Suomen Nato-lähettiläs Klaus Korhonen luovutti hakemuksen 18. toukokuuta henkilökohtaisesti Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergille sotilasliiton päämajassa Brysselissä.[68]

Suomi liittyi Natoon 4. huhtikuuta 2023 viimeisen jäsenmaan Turkin hyväksyttyä jäsenyyden.[69]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Ganser, Daniele: Naton salaiset armeijat: Operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa. Suomentanut Lauri Itäkannas. Like ja Suomen Rauhanpuolustajat, 2009.

Viitteet muokkaa

  1. Valtioneuvoston kanslia, Nato-terminologiaprojekti: Nato-sanasto (https://valtioneuvosto.fi/-/10616/uudessa-nato-sanastossa-organisaationimet-suomeksi-ja-ruotsiksi-1)+Nato-sanasto. 19.2.2024. Viitattu 22.3.2024.
  2. Lyhenneluettelo Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 13.1.2022.
  3. Mikä on NATO? (PDF) Nato. Viitattu 13.1.2022.
  4. U.S. Mission to NATO U.S. Mission to the North Atlantic Treaty Organization. 2023. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
  5. a b Discover Nato nato.int. Nato. Viitattu 29.3.2011. (englanniksi)
  6. Koljonen, Vesa-Pekka: Nato-mörkö voi paksusti. Suomen Kuvalehti, 2012, nro 2, s. 58.
  7. Miranda Bryant: Hungary approves Sweden joining Nato after months of delays theguardian.com. 26.2.2024. Viitattu 26.2.2024. (englanniksi)
  8. Ruotsi on nyt Naton täysjäsen Yle Uutiset. 15.12.2022. Viitattu 7.3.2024.
  9. NATO.int: Funding NATO nato.int. 7.3.2024. Viitattu 20.3.2024.
  10. Financial and Economic Data Relating to NATO Defence. Données économiques et financières concernant la défense de l'OTAN (PDF) (Communique PR/CP(2014)028) 25.2.2014. Bryssel: North Atlantic Treaty Organisation – Organisation du Traité de l’Atlantique Nord. Viitattu 24.5.2014. (englanniksi, ranskaksi)
  11. Trends in world military expenditure, 2013 Stockholm International Peace Research Institute. 2013. Arkistoitu 2015. (englanniksi)
  12. Defense expenditures of NATO countries as a percentage of GDP 2023 Statista. Viitattu 10.3.2024. (englanniksi)
  13. Luxner, Larry: Iceland, only NATO state without an army, backs Nordic expansion Washington Diplomat. 7.7.2022. Viitattu 11.3.2024. (englanniksi)
  14. Klaus Korhonen Suomen jäsenhakemuksen jättämisestä: "Hieno alku päivälle" – Yle haastatteli Suomen ja Ruotsin Nato-lähettiläitä Brysselissä YLE. Viitattu 18.5.2022.
  15. Leppänen, Stefan & Vanhala, Akseli: Nato kutsui Suomen ja Ruotsin jäsenikseen – lue täältä koko julkilausuma Ilta-Sanomat. 29.6.2022. Viitattu 5.7.2022.
  16. Nuuttila, Sakari: Suomi on nyt Naton tarkkailijajäsen – lue tästä lyhyesti, mitä se tarkoittaa ja mitä seuraavaksi tapahtuu Yle Uutiset. 5.7.2022. Viitattu 5.7.2022.
  17. Suomi ja Nato Puolustusministeriö. Viitattu 23.4.2023.
  18. Ruotsista tuli nyt Naton jäsen yle.fi. Viitattu 7.3.2024.
  19. a b c Membership Action Plan (MAP) nato.int. Viitattu 25.5.2022. (englanniksi)
  20. Nato-kokouksessa virisi ilmiriita puolustusmenoista Helsingin Sanomat. 12.7.2018. Viitattu 8.1.2021.
  21. The Effects of Finland's Possible Nato Membership: An Assessment (PDF) Ulkoministeriö. Viitattu 18.5.2022. (englanniksi)
  22. Puolustusmenojen BKT-osuus (PDF) Puolustusministeriö. 13.7.2018. Viitattu 5.4.2023.
  23. Florian Dorn, Niklas Potrafke, Marcel Schlepper: NATO Defense Spending in 2023: Implications One Year After Russia’s Invasion of Ukraine (PDF) econpol.eu. toukokuu 2023. Viitattu 21.12.2023. (englanniksi)
  24. a b Naton organisaatio finlandnato.org. 12.5.2010. Suomen erityisedustusto Natossa. Arkistoitu 26.7.2011. Viitattu 29.3.2011.
  25. Naton Parlamentaarinen Yleiskokous Eduskunta. Arkistoitu 8.1.2011. Viitattu 30.3.2011.
  26. Minkälainen on Naton ja Venäjän välinen yhteistyösuhde? finlandnato.org. 31.7.2008. Suomen erityisedustusto Natossa. Viitattu 31.3.2011.
  27. Yhteistyö- ja kumppanuusjärjestelyt 4.8.2010. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 14.1.2012. Viitattu 30.3.2011.
  28. Kuinka päätöksenteko Naton neuvostossa tapahtuu? finlandnato.org. 31.7.2008. Suomen erityisedustusto Natossa. Viitattu 29.3.2011.
  29. NATO: Summit meetings NATO. Viitattu 12.3.2023. (englanniksi)
  30. a b Lappi, Ahti: Ilmatorjunta kylmässä sodassa, s. 23. Ilmatorjuntasäätiö, 2003.
  31. Denise Houck: Should Australia and New Zealand Join NATO? Pros and Cons to Consider WritingLearners. 22.2.2023. Arkistoitu 22.2.2023. Viitattu 22.2.2023. (englanniksi)
  32. a b c Fast facts CBC News. Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  33. Roberts, Geffrey: Molotov's Proposal that the USSR Join NATO, March 1954 Wilson Center. Viitattu 10.4.2022. (englanniksi)
  34. a b Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 18, 31, 44-45. Otava, 1966.
  35. About us SHAPE. shape.nato.int. Viitattu 4.4.2023. (englanniksi)
  36. North Atlantic Treaty Organization (NATO) (European and Atlantic Vocation) Ministerio de Defensa de España. Gobierno de España. Arkistoitu 23.10.2013. Viitattu 29.12.2014. (englanniksi)
  37. Gorbachev's Lost Legacy The Nation. Arkistoitu 18.5.2007. Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  38. Jokelin Renny: Jeltsin: Nato-jäsenyys Venäjän tavoitteena Viron Meri pitää pienten maiden puolueettomuutta mahdottomuutena Helsingin Sanomat. 21.12.1991. Viitattu 20.2.2022.
  39. Presidentti Ilves epäilee natojoukkojen nopeutta: "Kaikki olisi ohi neljässä tunnissa Aamulehti. 12.4.2015. STT, Aamulehti. Arkistoitu 9.7.2015. Viitattu 12.4.2015.
  40. "MORAL COMBAT : NATO AT WAR" BBC. Viitattu 9.5.2007. (englanniksi)
  41. World: Europe: The KLA - terrorists or freedom fighters? BBC. Viitattu 9.5.2007. (englanniksi)
  42. Lessons of Kosovo: What Can a Year Teach Us? World Policy Institute. Arkistoitu 2.1.2007. Viitattu 9.5.2007. (englanniksi)
  43. Civilian Deaths in the NATO Air Campaign HRW. Viitattu 18.05.2007. (englanniksi)
  44. 'NATO'S MID-LIFE CRISIS' FAS.org. Arkistoitu 29.9.2007. Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  45. Germany calls for no first use. (PENN Newsletter No. 7. February 1999.) Project on European Nuclear Non-Proliferation (PENN). Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  46. Mitä merkitsee artikla 5? 31.7.2008. Suomen erityisedustusto Natossa. Arkistoitu 30.5.2011. Viitattu 31.3.2011.
  47. US warning on Nato's Afghan role 10.2.2008. BBC News. Viitattu 31.3.2011. (englanniksi)
  48. Nato aikoo perustaa uudet "keihäänkärkijoukot" vastaamaan Venäjän uhkaan Yle Uutiset. Viitattu 1.12.2019.
  49. NATO: Statement by the North Atlantic Council following meeting under article 4 of the Washington Treaty NATO. Viitattu 4.4.2023. (englanniksi)
  50. Ovaskainen, Teppo: Trumpin linja muuttuu todeksi: USA leikkaa Nato-rahansa Uusi Suomi. Viitattu 1.12.2019.
  51. Konsertteja, julistekampanja ja virallinen vapaapäivä – Venäjällä juhlittiin ”Krimin yhdistymispäivää” Ilta-Sanomat. 18.3.2019. Viitattu 23.4.2023.
  52. Here's what NATO's Article 5 is and how it applies to Russia's invasion of Ukraine CNN Politics. 7.3.2022. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
  53. Signatures of Partnership for Peace Framework Document nato.int. 27.3.2020. Viitattu 11.7.2023. (englanniksi)
  54. https://time.com/5564207/russia-nato-relationship/
  55. a b c Putinin suuri suunnitelma (3/2022, sivu 21: kainalojuttu "Pettikö Nato Venäjän?") Suomen Kuvalehti. 18.1.2022.
  56. Lupasiko Yhdysvallat vuonna 1990, että Nato ei laajene? Näin Venäjä tulkitsee kohtalokkaita sanoja väärin: ”Ei tuumaakaan” Ilta-Sanomat. 12.1.2021.
  57. Suomi allekirjoitti Naton isäntämaasopimuksen Iltalehti.fi. 4.9.2014. Viitattu 23.4.2023.
  58. Finland to sign off on NATO assistance deal YLE News. 22.4.2014. Viitattu 23.4.2023. (englanniksi)
  59. Naton kanssa isäntämaatuesta tehdyn yhteisymmärryspöytäkirjan käsittely Oikeusministeriö. 29.9.2014. Arkistoitu 2021. Viitattu 23.4.2023.
  60. Natosta isäntä taloon: käsikirjoitus YLE MOT. 20.4.2015. Viitattu 23.4.2023.
  61. a b Koivisto, Matti: Ylen kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä 28.2.2022. Yle. Viitattu 01.3.2022.
  62. Kinnunen, Pekka: Ylen kysely: Nato-jäsenyydellä on suomalaisten vankka tuki – 76 prosenttia haluaa Suomen Natoon Yle Uutiset. 9.5.2022. Viitattu 10.5.2022.
  63. Terhi Toivonen: Puolustusvaliokunta: Nato-jäsenyys Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu, ei erillisiä ehtoja liittoutumiselle Yle Uutiset. 10.5.2022. Viitattu 10.5.2022.
  64. Tasavallan presidentin ja pääministerin yhteislausunto Suomen Nato-jäsenyydestä 12.5.2022. Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 12.5.2022.
  65. Valtioneuvosto hyväksynyt selonteon Nato-jäsenyydestä 15.5.2022. Valtioneuvosto. Viitattu 17.5.2022.
  66. Eduskunta äänesti Suomen Natoon hakemisen puolesta selvin luvuin 188–8 – Haavisto: "Pulinat pois, tänä iltana allekirjoitetaan hakemuskirje Natoon" 17.5.2022. Yle. Viitattu 17.5.2022.
  67. Niinistö: Päätös on tehty – Haavisto allekirjoitti hakemuksen 17.5.2022. Yle. Viitattu 17.5.2022.
  68. Suomi jätti Nato-jäsenhakemuksensa Brysselissä 18.5.2022. Yle. Viitattu 19.5.2022.
  69. Ruotsille tukea Suomelta Naton ulkoministerikokouksessa – ulkoministeri Haavisto sanoi, että sodan olosuhteissa Nato-prosessi tuntui pitkältä Yle Uutiset. 4.4.2023. Viitattu 23.4.2023.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa