Paul-Henri Spaak
Paul-Henri Charles Spaak 
kuuntele ääntämys (ohje) (25. tammikuuta 1899 Schaerbeek – 31. heinäkuuta 1972) oli belgialainen sosialistipoliitikko ja valtiomies.
| Paul-Henri Spaak | |
|---|---|
 |
|
| Naton pääsihteeri | |
| Edeltäjä | Lordi Ismay |
| Seuraaja | Dirk Stikker |
| Belgian pääministeri | |
| Edeltäjä |
Paul-Emile Janson Achille Van Acker Camille Huysmans |
| Seuraaja |
Hubert Pierlot Achille Van Acker Gaston Eyskens |
| Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen puheenjohtaja | |
| Seuraaja | Oswaldo Aranha |
| Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleiskokouksen presidentti | |
|
1952–1954
|
|
| Seuraaja | Alcide De Gasperi |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. tammikuuta 1899 Schaerbeek, Belgia |
| Kuollut | 31. heinäkuuta 1972 (73 vuotta) Braine-l'Alleud, Belgia |
| Puoliso |
Marguerite Malevez Simone Dear |
| Tiedot | |
| Puolue | Parti socialiste |
Spaak opiskeli oikeustieteitä ja valmistui vuonna 1918. Hänet valittiin Brysselin kaupunginvaltuuston jäseneksi vuonna 1926 ja Belgian parlamenttiin vuonna 1932 sosialistien edustajana. Hän oli Belgian kulkulaitos- ja postiministeri vuonna 1935, ulkoministerinä 1937, pääministerinä 1938–1939, ulkoministerinä jälleen 1939–1946 ja toistamiseen pääministerinä 1947–1949. Vuonna 1946 hän oli YK:n ensimmäisen yleiskokouksen puheenjohtaja. Vuosina 1949 ja 1950 hän toimi Euroopan neuvoston puheenjohtajana.[1]
Vuonna 1955 Messinan konferenssissa hänet valittiin puheenjohtajaksi komiteaan, joka valmisteli raportin Europan yhteismarkkinoista (ns. Spaak-raportti). Tämä raportti oli pohjana vuoden 1957 Rooman sopimukselle, jolla parustettiin Euroopan talousyhteisö. 1957–1961 hän toimi Naton pääsihteerinä, ja vaikutti siihen että Naton päämaja sijoitettiin Brysseliin. Nato-tehtävän jälkeen hän palasi taas ministeritehtäviin.[2]
Spaak työskenteli myös journalistina ja oli perustamassa ”L'-Action Socialiste” -lehteä.[1] Hän toimi useaan otteeseen Belgian ulkoministerinä ja neljään kertaa pääministerinä. Hän oli yksi Euroopan yhdentymisen alkuunpanijoista. Hän ajoi Benelux-maiden tulliliittoa, toimi Euroopan neuvoston presidenttina ja johti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleiskokousta vuosina 1952–1953. Vuonna 1957 hän sai Karlspreisin Euroopan idean ja rauhan edistämisestä.
LähteetMuokkaa
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Fondation Paul-Henri Spaak (englanniksi), (hollanniksi) ja (ranskaksi)