Wikipedia

Järvi-Suomen virtauskieleke

Fennoskandian mannerjäätikön virtauskieleke Kaakkois-Suomessa

Järvi-Suomen virtauskieleke [1] (engl. Finnish Lake District ice lobe) on viime jääkauden loppuvaiheessa Fennoskandian mannerjäätikköön kuulunut ja Pohjanlahdelta Merenkurkun suunnalta kaakkoon päin virrannut jäätikkövirran laajentuma Järvi-Suomessa. Tämä kieleke kerrosti eteensä suurimman osan Salpausselistä.[1][2][3]

Jäätikkövirta ja virtauskieleke muokkaa

Fennoskandian ylle kerrostuneesta mannerjäätikön kilpimäisestä osasta virtasi eri suuntiin jäätikkövirtoja. Viime jääkauden huippukohdassa (lyh. LGM, noin 23 000–18 000 vuotta sitten) virrat muodostivat jäätikön keskiosassa laajan yhtenäisen jäätikkövirran, joka virtaussuuntaon ollut kohti kaakkoa. Mannerjäätikön leviämisvaiheessa jääkauden lopulla jäätikkö saavutti LGM-vaiheissaan kaukaisimmat reunansa eri paikoissa hieman eri aikoihin. Karjalan virtauskieleke (engl. Karelian Ice Lobe), joka ylitettyään Laatokan on kiertänyt etelästä Peipsijärven ja on yltänyt Valko-Venäjän pohjoisosiin asti muodostaen itsekin osan mannerjäätikön LGM-vaiheen reunaa. Tämä kieleke on ollut jatke sellaiselle jäätikkövirralle, josta jakautui sulamisen aikana, eli Salpausselkien muodostumisaikana, kaksi vierekkäistä kielekettä: Järvi-Suomen virtauskieleke ja Pohjois-Karjalan virtauskieleke.[4]

Kun jäätikkö alkoi jääkauden loppuvaiheessa voimakkaasti sulaa, erottui jäätikössä Pietarin seudulla ja Baltian maiden alueella eri nopeuksilla virranneita jäätikkökielekkeitä. Sulaminen on ohentanut mannerjäätikön reuna-alueita riittävästi, jotta leveät jäätikkövirrat ovat alkaneet jakautua pienemmiksi jäätikkövirroiksi ja niiden eteen muodostuviksi kielekkeiksi. Noin 14 200 vuotta sitten on jäätikön reuna kulkenut Laatokan ja Peipsijärven kaakkoispuolelta. Kummatkin järvet ovat peittyneet pitkien virtauskielekkeiden alle, joiden välissä on Karjalankannaksella sijainnut kielekkeiden välinen alue. Sen sijaan Suomen puolella, kauempana jäätikön reunasta, on jäätikkö virrannut vielä yhtenäisenä. Tämä ilmenee myös kalliopintoihin jääneistä uurteista, joka osoittavat että koko eteläisessä Suomessa on jäätikkö virrannut joko kaakkoon tai eteläkaakkoon.[1][5][6]

Allerød-kausi muodosti Suomenlahden alueella lähes tuhatvuotisen lämpöjakson (13 450–12 600 vuotta sitten), jolloin jäätikön reuna on perääntynyt voimakkaasti aina Suomen etelärannikon puolelle. Sekä Laatokan että Peipsijärven virtauskielekkeet ovat sulaneet Suomenlahden yli vetäytyneeksi yhtenäiseksi reunaksi, joka on perääntynyt Heinolan tasalle asti (Heinolan deglasiaatio). Lämpökausi on päättynyt äkillisesti ilmaston kylmenemiseen eikä jäätikön reuna ole enää perääntynyt, vaan päin vastoin, se on alkanut taas edetä laajentaen mannerjäätikön vaikutusaluetta. Jäätikön reuna on edennyt noin 50 kilometriä, jonka jälkeen reuna on pysytellyt lähes paikoillaan. Kieleke oli tosin virrannut edelleen eteenpäin, mutta sen reunasta oli kesäisin sulanut etenemisen suuruinen kaistale pois. Reunan eteen on kertynyt runsaasti puskumoreenia ja sulamisvesien tuomaa lajittunutta maa-ainesta, jotka ovat muodostaneet Ensimmäisen Salpausselän reunamuodostuman (12 250–12 050 vuotta sitten). Seuraavan parin vuosisadan aikana on jäätikön reuna perääntynyt vain 20–30 kilometriä ja sitten pysähtynyt kerrostaen sinne Toisen Salpausselän 11 790–11 590 vuotta sitten. Reunamuodostumat olivat kaaren muotoiset, mikä paljastaa niiden syntyneen virtauskielekkeen eteen. Kielekkeen itsenäinen toiminta havaittiin vasta tästä muodostumasta, mutta se on ilmeisesti alkanut toimia itsenäisenä aikaisemmin. Kielekettä kutsutaan sijaintinsa vuoksi Järvi-Suomen virtauskielekkeeksi.[1][2][6]

Järvi-Suomen kielekkeen alue on voimakkaasti laajentunut kielekealue, jonka leviäminen alkaa Äänekosken ja Pudasjärven väliseltä linjalta. Järvi-Suomen jäätikkövirta on virrannut yhtä nopeasti ja yhtä pitkälle, kuin sen koillispuolinen Pohjois-Karjalan jäätikkövirta on tehnyt. Jäätiköiden väliin on muodostunut selvä saumamuodostuma. Sen sijaan lounaispuolen Näsijärven–Jyväskylän virtauskieleke, joka on tätä paljon leveämpi kieleke, ei ole jaksanut työntyä yhtä voimakkaasti esiin Järvi-Suomen ja Itämeren virtauskielekeen välistä. Näin on, koska Hollolassa sijaitsevassa Salpausselkien taitekohdassa kohtaavat Itämeren ja Järvi-Suomen kielekkeet leveinä rintamina, mutta Näsijärven kielekkeelle jää Salpausselän muodostumasta vain kapea osuus. Vaikuttaa siltä, että Järvi-Suomen jäätikkö on kohdannut Päijänteen itärannalla sen länsipuolella varsin passiivisesti toimineen jäätikköalueen (engl. Päijänne triangle), jonka väliin on kerrostunut saumamuodostuma.[7][8][9][10]

Järvi-Suomen virtauskieleke ei ole jättänyt 11 400–11 300 vuotta sitten näkyviin Salpausselkien kaltaisia muodostumia, kun samaan aikaan on Lounais-Suomeen muodostunut Kolmannen Salpausselän reunamoreenit. Jäätikön voima on tämän jälkeen ilmeisesti hiipunut, koska se on Keuruun delasiaation aikana (11 350  vuotta sitten alkaen) vetäytynyt hyvin kauaksi pohjoiseen. Tämän jälkeen tapahtunut, niin kutsuttu Jyväskylän eteneminen (noin 11 000 vuotta sitten asti, on siirtänyt reunaa joitakin kymmeniä kilometrejä kaakkoon päin. Viereisen Näsijärven–Jyväskylän virtauskielekkeen eteen ovat 11 000–10 900 vuotta sitten kerrostuneet Sisä-Suomen reunamuodostumat. Sen sijaan Järvi-Suomen virtauskielekkeeltä ei tältä ajalta tunneta suuria reunamuodostumia. Molempien reunojen perääntyessä tämän jälkeen tasatahtia, on Järvi-Suomen jäätikkövirta ollut enää vain kapeneva jäänne aikaisemmin aktiivisesta jäätikkövirrasta. Saumamuodostumat rajaavat tämän jäätikkövirran Merenkurkun rannikolle välille Lohtaja–Raahe [11].[1][10]

Suomen mannerjäätikkö on ohenunut sulamisen vuoksi ja se sulikin nopeasti pois. On arvioitu, että jäätikkö on hävinnyt Suomen Lapista noin 10 200 vuotta sitten ja että tämän jäätikön osalta se tapahtui korkeintaan 100 vuotta aikaisemmin.[12]

Geologisia muodostumia muokkaa

Salpausselät ovat maailmalla Suomen kuuluisimmat geologiset muodostumat. Ensimmäisen ja toisen Salpausselän kerrostumisten välissä on aikaväliä vain 200 vuotta, joten niitä pidetään saman ilmastovaiheen muodostumina. Ensimmäinen Salpausselkä on 600 kilometriä pitkä reunamuostuma, jossa on Hollolan kohdalla taite. Muodostuman lounais-koillis-suuntaista reunamuodostumaa kutsuttiin aiemmin Lohjanharjuksi, mutta nykyään se luetaan mukaan Salpausselkiin. Lohjanharju on kuitenkin kerrostunut Itämeren virtauskielekkeen eteen. Muodostuma on syntynyt mannerjäätikön etenevän reunan puskiessa reunamoreenia edellään, mutta samalla pysytellessään noin 200 vuotta lähes samoilla seuduilla. Sen eteen kerrostui sulamisvesien tuomaa soraa, hiekkaa ja muita huuhtoutuneita maa-aineksia. Jäätikköjokien kohdalla muodostumista tuli suuria ja muualla näitä pienempiä. Toinen Salpausselkä seuraa ensimmäistä 20–30 kilometrin etäisyydellä Hollolasta Joensuun eteläpuolelle.[2]

Saumamuodostumia kerrostuu eri nopeudella tai eri suuntiin virtaavien kielekkeiden väliin. Muodostumia puristavat yhteen kummaltakin puolelta puskevat jäätiköt. Kaakkoon virtaavan Järvi-Suomen virtauskielekkeen lounaissivulla on Lohtaja–Kivijärvi-saumamuodostuma. Sen rakennetta on tutkittu maatutkilla, jotka ovat paljastaneet siinä erikoisia rakenteita [9][10]. Jäätikkövirran koillispuolella sitä reunustaa Pohjanlahdelta alkava pysähtyneen tai hiljaa virrannen jäätikön alue (Keski-Pohjanmaan kolmio, engl. Middle Bothnian triangle). Alueen reuna seuraa linjaa Vihanti, Piippola, Pyhäntä, Vieremä, Iisalmi ja Siilinjärvi. Kolmioalueen loputtua alkaa Siilinjärvi–Outokumpu–Ylämylly-saumamuodostuma, joka on muodostunut jäätikkövirtojen väliin Siilinjärveltä Jaamankankaalle saakka.[8]

Jäätikkövirran alueella on joitakin laajoja drumliinikenttiä. Kalajoen–Lestijärven drumliinikenttä sijaitsee Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rajalla. Kenttä on 90 kilometriä pitkä ja 10–40 kilometriä leveä. Se alkaa Kalajoelta ja Himangalta ja jatkuu Kannuksen, Sievin, Lohtajan ja Toholammin kautta Lestijärvelle ja Reisjärvelle. Kentän drumliinit suuntautuvat luoteesta kaakkoon päin ja kenttä on syntynyt joko jäätikön reunan ollessa Salpausselkien kohdalla tai vasta silloin, kun Näsijärven–Jyväskylän reunamuodostuma kerrostui (11 000–10 900 vuotta sitten). Keiteleen drumliinikenttä sijaitsee alueella, joka alkaa Keski-Suomen maakunnan pohjoisosasta ja päättyy Pohjois-Savon maakunnan länsiosaan. Alueen länsi- ja luoteisosissa drumliinit ovat suuria, hyvin muotoituneita ja ne sijaitsevat kallioisella alueella. Kentän keskiosissa tavataan nopean jäätikkövirran muotoilemia pitkiä ja kapeita drumliineja (engl. drag and tail). Drumliinit vaikuttavat järvien rantaviivaan aiheuttaen niille pitkiä niemiä ja lahtia. Kenttä on syntynyt silloin, kun Salpausselät kerrostuivat. Kerimäen–Rääkkylän drumliinikenttä on muihin verrattuna pieni. Sen eteläpuolella Haukiveden takana sijaitsee Pieksämäen drumliinikenttä. Drumliinit ovat selkästi muotoutuneita sianselkämäisiä drumliineja. Ne suuntautuvat länsiluoteesta itäkaakkoon ja ovat muodostuneet jäätikön reunan ollessa Salpausselkien kohdalla. Pieksämäen drumliinikenttä muodostaa laajan alueen, joka sisältää alueita Keski-Suomen maakunnan itäosista Etelä-Savon maakunnan keskiosiin saakka. Se on sekä pinta-alaltaan että muodostumamääriltään Suomen suurin drumliinikenttä. Sen drumliinit suuntautuvat seuraten harjujen ja kallioiden uurteiden suuntausta viuhkamaisesti kohti kaakkoa. Salpausselkien kaarevuudesta pääteltiin myös jääitkkövirrallakin olleen viuhkamainen muoto. Kentän luoteis- ja länsiosassa on runsaasti suuria ja korkeita ”drag-and-tail”-muodostumia. Kentän keskiosan nopean jäätikkövirtauksen alue, joka sisältää esimerkiksi Pieksänmaan, Kangasniemen, Haikuvuoren ja Juvan seudut, on täynnä drumliineja.[13][6]

Kumpumoreenikenttiä on viisi, joista kaksi laajinta kenttää sijaitsevat Järvi-Suomen jäätikkövirran kapealla kaistaleella. Kälviän–Kivijärven kumpumoreenikenttä on vain 20–30 kilometriä leveä ja se alkaa Pohjanlahden rannikolta Kälviästä ja päättyy Keski-Suomessa Kinnulassa ja Kivijärvellä. Alueella on runsaasti Rogen-moreeneja. Kalajoen–Pihtiputaan kumpumoreenikenttä on yhtä leveä edellisen kanssa ja se alkaa Pohjanlahden Kalajoelta ja Himangalta ja se kulkee Pyhäsalmen kautta päättyen Keski-Suomen Pihtiputaalle. Kentässä on runsaasti juomumoreeneja, jotka ovat edelliseen tapaan enimmäkseen Rogen-moreeneja. Ne suuntautuvat poikittain luode-kaakko-suuntaisen jäätikövirran kulkusuuntaa vastaan. Toivakan kumpumoreenikenttä on muita kenttiä pienempi. Se sijaitsee korkealla mäkiseudulla ylettyen Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajan kummallekin puolelle. Etelä-Savon kumpumoreenikenttä on alueellisesti hajanainen. Sen alue sijaitsee molemmilla puolilla Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakuntarajaa. Se on paikalleen sulaneen jääkentän kumpumoreenikenttä, jossa kumpujen väliset harjujaksot rikkovat muodostuman eheyttä. Leppävirran kumpumoreenikenttä, joka sijoittuu Pohjois-Savon eteläosiin, on myös rikkonainen, lisäksi runsaslohkareinen ja se on paikalleen pysähtyneen jäätikköalueen muodostuma. Mäntyharjun pieni kumpumoreenikenttä sijaitsee Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntarajalla jääden aivan Toisen Salpausselän kaaren sisäpuolelle. Se syntyi heti toisen Salpausselän muodostuttua.[14]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Mäkinen, Kalevi & Palmu, Jukka-Pekka & Teeriaho, Jari & Rönty, Hannu & Rauhaniemi, Tom & Jarva, Jaana: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. (Suomen Ympäristö 14/2007). Helsinki: Ympäristöministeriö, 2007. ISSN: 1796-1637. ISBN 978-952-11-2662-8. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e Rainio, Heikki & Johansson, Peter: ”12. Jäätikkö sulaa”, Jääkaudet, s. 69–77. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  2. ↑ a b c Rainio, Heikki: ”13. Mahtavat Salpausselät”, Jääkaudet, s. 87–1017. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  3. ↑ Punkari, Mikko: The ice lobes of the Scandinavian ice sheet during the deglaciation in Finland.. (karttakuva) Boreas, 1980, nro 9, s. 307–310. Oslo: ISSN 0300-9483. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Kalm, Volli: ”Ice Flow Pattern and Extent of the Last Scandinavian Ice Sheet Southeast of the Baltic Sea”, Extent and Timing of the Weichelian Glasiation Southeast of the Baltic Sea, s. 22–23. Tarto, Viro: Tarton yliopisto, 2009. ISBN 978–9949–19–218–2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 21.9.2021). (englanniksi)
  5. ↑ Sarala, Pertti & Räisänen, Jukka: Evolution of the eastern part of the Kuusamo Ice Lobe, based on geomorphological interpretation of high-resolution LiDAR data. Bulletin of the Geological Society of Finland, 2017, 89. vsk, nro 2, s. 82–99. doi:10.17741/bgsf/89.2.002. ISSN 1799-4632. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Nenonen, Jari & Portaankorva, Anne: The Geology of the Lakeland Finland Area (PDF) (Northern Enviromental Education Development (NEED)) archive.uef.fi. 2009. Viitattu 15.9.2021. (englanniksi)
  7. ↑ Punkari, Mikko: Glasial Geomorphology and Dynamics in the Eastern Parts of the Baltic Shield Interpreted Using Landsat Imagery (PDF) (paperi, jossa karttoja) 1982. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 12.9.2021. (englanniksi)
  8. ↑ a b Nikarmaa, Tiina & Lunkka, Juha Pekka & Putkinen, Niko: Factors affecting the dynamics of the North Karelian/ Oulu Ice Lobe, Central Finland, during the last deglaciation – a LiDAR and DEM interpretation of subglacial lineation patterns. Bulletin of the Geological Society of Finland, 2017, 89. vsk, nro 2, s. 100–120. doi:10.17741/bgsf/89.2.003. ISSN 1799-4632. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 11.9.2021. (englanniksi)
  9. ↑ a b Ahokangas, Elina: New insights into the sedimentological-geophysical research of interlobate glaciofluvial complexes in western Finland. tutkimusraportti. Turku: Turun Yliopisto, 2019. ISBN 978-951-297677-5. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.9.2021). (englanniksi)
  10. ↑ a b c Ahokangas, Elina: New insights into the sedimentological-geophysical research of interlobate glaciofluvial complexes in western Finland, 2019 (abstract & map Fig.2), viitattu 15.9.2021
  11. ↑ Lohtaja-Raahe-rannikko (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 14.9.2021.
  12. ↑ Stroeven, Arjen P. & al.: Deglaciation of Fennoscandia. (kartta s. 105) Quaternary Science Reviews, 2016, nro 147, s. 91–121. Elsevier Ltd.. doi:10.1016/j.quascirev.2015.09.016. ISSN 0277-3791. (englanniksi)
  13. ↑ Mäkinen, Kalevi & a.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat (drumliinikentät), 2007, s. 31–35
  14. ↑ Mäkinen, Kalevi & a.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat (kumpumoreenikentät), 2007, s. 41–46
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Järvi-Suomen_virtauskieleke&oldid=21659317”