Päijänne

Suomen toiseksi suurin järvi
Tämä artikkeli kertoo Suomen toiseksi suurimmasta järvestä. Nimen muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Päijänne (ruotsiksi Päijänne, aikaisemmin Päjäne) on Kymijoen vesistön pääjärvi, joka sijaitsee Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakuntien alueilla. Päijänteen vesipinta-ala on noin 1 100 neliökilometriä, minkä lisäksi on saaria noin 330 neliökilometriä. Se on Suomen toiseksi suurin järvi, joka laskee Kymijokea myöten Suomenlahteen. Päijänteessä sijaitsee Suomen sisävesien syvin kohta, jossa on 95,3 metriä syvää.[2][6][3]

Päijänne
Ilmavalokuva Samulinniemestä Jyväskylän keskustan suuntaan
Ilmavalokuva Samulinniemestä Jyväskylän keskustan suuntaan
Valtio SuomiView and modify data on Wikidata
Sijainti Asikkala, Kuhmoinen, Muurame, Padasjoki, Sysmä, Jämsä, Jyväskylä ja ToivakkaView and modify data on Wikidata
Koordinaatit 61°36′50″N, 25°28′55″E
Pinnankorkeus 78,3 m [1]
Pinta-ala 1 082,8851 km² [2]
Pituus 119 km
Rantaviiva 2 789,149 km [2]
Suurin syvyys 95,3 m [3]
Keskisyvyys 16,2 m [3]
Tilavuus 15,39311967 km³ [2]
Valuma-alue 26 459,34 km² [4]
Laskujoki Kymijoki [5]
Virtaus 240 m³/s
Saaria 2 690 [2]
Järvinumero 14.221.1.001, 14.231.1.001 ja 14.211.1.001View and modify data on Wikidata
Päijänne
Näkymä Padasjoen Tuomastornilta kansallispuistoon
Päijänne ja lähijärvet: eteläpuolinen Vesijärvi, kaakkoispuolella sijaitsevat Ruotsalainen ja Konnivesi sekä pohjoispuoliset Leppävesi, Saraavesi, Vatianjärvi, Kuusvesi ja Lievestuoreenjärvi.
Tehinselkä on Päijänteen suurin selkä.
Pieniä laivoja laiturissa Muuramen Saarenlahdella.
Padasjoen venesatama Kullavuorelta kuvattuna.
Päijänne-purjehduksen osallistuja alittavat Kärkistensillan.
Monet Päijänteen rannoista ovat kivikkoisia. Kuvattu Korpilahden Oravisalmella.
Varsinkin Päijänteen eteläosissa monet saarista ovat hiekkarantaisia.
Veneillä pääsee Vesijärveen ja sieltä Lahteen nousemalla ensin Vääksyn kanavaan.

NimitysMuokkaa

Päijänteen nimi on Suomen vanhimpia paikannimiä. Ensimmäinen kirjallinen merkintä siitä on vuodelta 1472 kirjoitusasulla Peijnde. Nimeä on käytetty jo kauan ennen kuin se on merkitty asiakirjoihin. Sen alkuperä ja kieli on kuitenkin tuntematon.[7] Päijänne-nimisiä järviä tunnetaan Suomesta useita. Muut Päijänteet ovat pääasiassa pieniä suolampia.[8][9]

MaantiedeMuokkaa

Järvi pähkinänkuoressaMuokkaa

Järvi on Vaajakosken Naissaaresta Asikkalan Kopsuonlahdelle mitattuna 121 kilometriä pitkä ja sen suurin leveys on yli 28 kilometriä [3]. Tämän leveyden se saavuttaa sekä Jämsän keskustaajaman että Kuhmoisten kirkonkylän kohdilla. Päijänne ulottuu sekä Keski-Suomen että Päijät-Hämeen alueille, ja sen vesialue on jakautunut Jyväskylän, Toivakan, Muuramen, Jämsän, Luhangan, Kuhmoisten, Sysmän, Padasjoen ja Asikkalan kuntien alueille. Järven leveydestä johtuu, että eri puolilla järveä on omat kunnat ja niiden kuntarajat kohtaavat toisensa järven keskellä. Järven pohjoispäässä Jyväskylä ja Toivakka kohtaavat näin Muuramen kuntanrajan, Jämsä kohtaa Luhangan, Kuhmoinen kohtaa sekä Luhangan että Sysmän, ja etelässä Padasjoki kohtaa siellä Sysmän ja Asikkalan kuntarajan. Asikkala sijaitsee järven eteläpäässä ja siihen kuuluu siellä järven länsi- ja itärantoja. Näin käy myös pohjoispäässä, kun Jyväskylään on liitetty kuntainliitoksella Korpilahti, jolla oli alueita myös itärannalla. Maakuntien välinen raja seuraa ensin Kuhmoisten ja Padasjoen välistä rajaa järvenselälle, seuraa järvenselkää Sysmän ja Kuhmoisten välisenä rajana, ja siirtyy itään rannalle Luhangan ja Sysmän väliseksi rajaksi.[5][10][11]

Päijänteen pinta-ala on 1 083 neliökilometriä (km²) ja sen tilavuus on 15,4 kuutiokilometriä (km³). Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomen suurimman järven Saimaan tilavuus on noin 36 km³ ja Inarijärven tilavuus on 15,5 km³. Järven keskisyvyys on näin laskettuna 16,2 metriä, mutta järven pohja on hyvin epätasainen. Järvessä on useita yli 70 metrin syvyyteen ulottuvia syvänteitä. Järven pohjoisosassa sijaitsee yli 90 metrin syvyyteen ulottuva syvänne. Sen syvin kohta 95,3 metriä sijaitsee Ristinselällä olevan Muuratsalon kaakkoispuolella aivan Etelähaikan edustalla [12]. Useissa tietosanakirjoissa esiintyvä virheellinen tieto, jonka mukaan kohta olisi peräti 104 metriä syvä. Tieto perustuu venäläisten mittaustulosten virheelliseen tulkintaan. Tuoreimmissa sukeltamalla tehdyissä mittauksissa syvänteen syvyydeksi on kuitenkin jälleen saatu 104 metriä pienestä, noin 20 neliömetrin kokoisesta painaumasta, mutta ympäristökeskuksen kaikuluotaamalla tehdyt mittaukset eivät onnistuneet vahvistamaan havaintoa [13].

Järven vesialaan voidaan lisätä 2 690 saarten yhteispinta-ala, joka on noin 232 neliökilometriä, jolloin saadaan järven rantaviivan sisään jäävä pintaala. Saaret muodostavat näin ajateltuna 18 % järven pinta-alasta. Suurimpia saaria ovat muun muassa Virmailansaari, Salonsaari, Judinsalo, Onkisalo, Paatsalo, Muuratsalo, Haukkasalo ja Vuoritsaloa. Saarten suuren määrän ja lukuisten lahtien sekä niemien vuoksi järven vaihteleva rantaviiva on 2 789 kilometriä pitkä. Saaret vievät tästä pituudesta 1 449 kilometriä ja mantereen rantaviiva 1 340 kilometriä. Järven mantereen rantaviiva on 11 kertaa pitempi kuin järven suurin pituus.[2][14]

JärvenosatMuokkaa

Päijänne ja sen lähialueet muodostavat viranomaistiedoissa varsin suuren kokonaisuuden, joten se on pilkottu kolmeen osaan: Asikkalanselän alue (vesistöaluetunnus 14.21), Päijänteen alue (14.22) ja Ristiselän alue (14.23). Nämä kolmannen jakovaiheen osat sisältyvät laajempaan toisen jakovaiheen Suur-Päijänteen alueeseen (14.2). Tässä toimitaan myös Päijänteen osalta samoin, jotta järven tietoja ei tarvitsisi yhdistellä ja jotta artikkelin tekstimäärä pysyisi kohtuullisena.[15][16][17]

Päijänteen pohjoisosaMuokkaa

Pääartikkeli: Päijänteen pohjoisosa

Päijänteen pohjoisosaan kuuluu se osa järveä, joka jää Korpilahden kirkonkylän länsipuolella Kärkistensalmen sillan itä- ja pohjoispuolelle. Järvenosa on noin 30 kilometriä pitkä, mikä on neljäsosa koko järven pituudesta, ja sen pinta-ala on 141,1 neliökilometriä, joka on 13 % koko järven pinta-alasta. Järvenosan merkittävin piirre on ollut Jyväskylän kaupungin, Vaajakosken taajaman, Muuramen keskustaajaman ja Säynätsalon kirkonkylän yhteisvaikutus rantarakentamiseen, järven käyttöön ja sen ympäristövaikutuksiin.[17][18]

Päijänteen keskiosaMuokkaa

Pääartikkeli: Päijänteen keskiosa

Päijänteen keskiosa käsittää Päijänteestä sen osan, joka jää Kärkistensalmen eteläpuolelle ja Pulkkilanharjun pohjoispuolelle. Se on 86 kilometriä pitkä, joka on noin kaksi kolmasosa järven pituudesta, ja sen pinta-ala on 864,9 neliökilometriä, joka on 80 % sen pinta-alasta. Järvenosa kuuluu kuudelle kunnalle tai kaupungille, joista Jämsä on teollisesti merkittävin. Sen merkitys vesiliikenteelle on ollut suurin, mutta nykyään se ei enää ole merkittävä nyky-yhteiskunnan toiminta-alueena. Vesialueen eteläosassa sijaitsee laaja Päijänteen kansallispuisto.[16][19]

AsikkalanselkäMuokkaa

Pääartikkeli: Asikkalanselkä

Alaikkalanselkä muodostaa Päijänteen eteläpään sen osan, joka jää järveä ylittävän Pulkkilanharjun eteläpuolelle ja joka sisältyy viranomaistiedoissa Asikkalanselän lähialueeseen (14.211). Järvenosa on 28 kilometriä pitkä, joka on noin neljäsosa Päijänteen pituudesta, ja sen pinta-ala on 76,9 neliökilometriä, joka on 7 % sen pinta-alasta. Järvenselän rikkoo varsin suuri Salonsaari ja jonka ympärille jää vähän vettä. Pulkkilanharjussa on kolme virtaavaa salmea Päijänteen keskiosasta, ja eteläraja on Vääksyn suuri harjujakso, josta Vesijärvi laskee Vääksyn kanavaa pitkin. Kalkkisten koski aloittaa vesialueen koillisosassa Kymijoen virran.[15][20][5]

HistoriaMuokkaa

Muinais-PäijänneMuokkaa

Pääartikkeli: Muinais-Päijänne

Järviallas, johon Päijänne on muodostunut, on syntynyt, kun mannerjäätikkö on kuluttanut kalliomurroksia viime jääkauden aikana. Kun mannerjää jääkauden jälkeen poistui Suomesta, jäi järviallas ensin Itämeren Yoldia- ja Ancylusvaiheiden ajaksi vedenpinnan alle. Maankohoaminen nosti kallioperää vedestä ja Päijänteestä muotoutui Itämeren Ancylusvaiheen ajaksi varsin pitkäksi lahdeksi. Vasta noin 10 000 vuotta sitten Kärnänkosken kynnys kohosi hiljalleen Itämeren vedenpinnan yläpuolelle. Silloin Päijänne kuroutui omaksi järvekseen, joka laski aluksi nykyisen Viitasaaren seuduilla suoraan Itämereen. Maankohoamisen seurauksena Kärnänkoskelta alkava lasku-uoma ensin piteni, mutta myöhemmin se laski pääuoman eteen syntyneiden järvien läpi. Näitä olivat Muinais-Kolima ja Muurasjärven Kotajärvi. Myöhemmin laskureitin viimeinen osuus kulki Pihtiputaalta Kotajokea myöten Kalajokeen ja siitä Pohjanlahden Perämereen.[21]

Muinais-Päijänteenä tunnettu järvivaihe syntyi noin 8 500 vuotta sitten (noin 6500 eaa.), kun Muinais-Koliman vedenpinta kohosi Kärnänkosken korkeudelle ja Kolima yhtyi Päijänteeseen. Kolminan nopeampi vedenpinnan nousu Päijänteeseen verrattuna johtui seudun epätasaisesta maankohoamisesta. Järvialtaiden luoteispäät kohosivat hieman nopeammin kuin niiden kaakkoispäät. Silloin järvien vesialtaiden vesi siirtyi kohti kaakkoisia rantoja kun samalla laskukynnyksen vedenkorkeus säilyi entisellään. Kolmiman kaakkoispäässä sijaitsi Kärnänkoski, jossa vedenpinta kohosi juuri näin. Järvialtaan kallistuminen jatkui tämänkin jälkeen, kun sen pohjoispäässä siihen kuului lopulta nykyiset Päijänne, Kolima, Keitele, Lievestuoreenjärvi ja Kuuhankavesi. Keskiosassa ja eteläpäässä siihen kuuluivat Muurasjärvi, Vesijärvi ja Ruotsalainen. Tämä Muinais-Päijänteen laajimman vaiheen korkein rantataso, jota kutsutaan Muinais-Päijänne-rantatasoksi, syntyi noin 6100 eaa. Päijänteen vedenpinta sijaitsi esimerkiksi Kuhmoisissa noin 95 metriä mpy. eli 17 metriä nykyistä korkeammalla. Siihen laski aluksi myös Saimaa, mutta sen lasku-uoma kääntyi epätasaisen maankohoamisen aiheuttamasta järvialtaiden kallistumisesta etelään päin, sekä Puula, kunnes sen lasku-uoma siirrettiin etelään keinotekoisesti 1800-luvulla. Samoin kävi Päijänteelle, kun Heinolassa sijaitseva Heinolanharju (Jyrängönharju) murtui ja Kymijoki syntyi noin 6100–6000 eaa. Muinais-Päijänteen vedenpinta laski tapahtuman vuoksi useita metrejä lyhyessä aikaa.[21]

Historiallinen aikaMuokkaa

Päijänteen pintaa laskettiin noin 120 senttimetriä perkaamalla vuosien 1820–1832 aikana Kalkkisten koskea ja muita Kymijoen yläosien matalia kohtia. Vuonna 1899 esiintyneen poikkeuksellisen tulvan jälkeen esitettiin tehtäväksi uutta järvenlaskua, mutta sen sijaan suunniteltiinkin Päijänteen vedenpinnan säännöstelyä, joka toteutui vuonna 1964.[22][23]

LuontoarvojaMuokkaa

Veden laatuMuokkaa

Päijänteen vedenlaatu on hyvä ja Jämsän eteläpuolella vieläpä erinomainen. Teollisuuden jätevesikuormitus oli suurimmillaan vuosina 1960–1985, minkä jälkeen veden laatu on parantunut. Pohjoisella Päijänteellä veden laatuun ovat vaikuttaneet Äänekosken teollisuus, Lievestuoreen sulfiittiselluloosatehdas sekä Kankaan paperitehdas Jyväskylässä, keskisellä Päijänteellä Jämsän teollisuus. Erityisen paljon Päijänteen veden laatu kohentui 1980-luvun puolivälin jälkeen Metsä-Botnian silloisille sellutehtaille asetettujen tiukkojen päästörajoitusten astuttua voimaan Äänekoskella.

Lupakäytännön tiukkenemisessa oli merkittävä osuus Päijänne puhtaaksi -kansalaisliikkeellä, joka keräsi 140 000 nimen adressin teollisuuden jätevesien tehokkaamman käsittelyn puolesta. Nimilistat luovutettiin sisäministeri Matti Ahteelle vuonna 1983. Korkein hallinto-oikeus vahvisti siihen saakka ennätysmäisen ankarat päästörajoitukset vuonna 1985. Pääkaupunkiseudun juomavesi johdetaan Päijänteen eteläpäässä sijaitsevan Asikkalan edustalta Päijännetunnelia pitkin Vantaalle Silvolan tekojärveen.

KansallispuistoMuokkaa

Päijänteen eteläosassa sijaitsee Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän kuntien alueelle jakaantuva Päijänteen kansallispuisto. Kansallispuiston ydinalue on Kelventeen etelä-pohjoissuuntainen, kahdeksan kilometriä pitkä ja 50–800 metriä leveä harjusaari. Kelventeen suojaisat laguunilahdet ovat suosittuja veneilykohteita.

VesiliikenneMuokkaa

MatkustajaliikenneMuokkaa

Laivaliikenne oli Keski-Suomessa tärkeä liikennemuoto vielä 1920-luvulla mutta 1930-luvulla liikenne taantui. Laivayritysten kilpailu johti keskittymiseen. Laivayhtiöiden lopettaessa toimintaansa Päijänteen koko liikenne keskittyi Jyväskylä–Päijänteen Laiva Oy:n käsiin. Säännöllinen liikenne väheni, mutta turistiliikenne piti laivaliikenteen jotenkuten pinnalla. Laivaliikenne sai jatkoajan sodan ja auto- ja polttoainepulan takia. Vuosina 1944–1945 kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet laivoihin. Laivat Suomi ja Jyväskylä hoitivat vuoroliikennettä Jyväskylän ja Lahden välillä ja Kaima Rutalahden, Korpilahden Oittilan ja Jyväskylän välillä. Laivaliikenne loppui vuonna 1951 ja Jyväskylä–Päijänteen Laiva Oy lopetti toimintansa. Turistimatkailua on kuitenkin jatkettu joka kesä.[24]

VeneilyMuokkaa

Päijänne on suosittu veneilykohde: yhtenäistä vesireittiä pääsee Lahden edustalta Vesijärveltä aina pohjoiseen Keski-Suomeen Viitasaarelle ja Pohjois-Savoon Pielavedelle saakka. Vesireitin pituus Lahdesta Pielavedelle on noin 200 meripeninkulmaa, noin 380 kilometriä.

Suomen suurimpiin veneilytapahtumiin kuuluva Päijännepurjehdus purjehditaan joka heinäkuussa järven päästä päähän. Reitti kulkee Padasjoelta Jyväskylään, lähtö tapahtuu vuorovuosin (parittomina vuosina) etelästä Padasjoella tai pohjoisesta (parillisina vuosina) Jyväskylän Korpilahden kirkonkylän edustalta. Päijännepurjehdukseen osallistuu noin 180 kölivenettä ja lähes tuhat purjehtijaa vuosittain.[25]

KanavatMuokkaa

Päijänteestä on kanavayhteyksiä vuonna 1993 valmistunutta Keiteleen kanavaa pitkin pohjoiseen Keiteleelle, vuonna 1871 käyttöön otettua Vääksyn kanavaa pitkin etelään Lahden Vesijärvelle sekä vuonna 1878 valmistunutta Kalkkisten kanavaa pitkin Asikkalanselältä Ruotsalainen-järven Hopeaselälle. Kalkkisiin rakennettiin täysin uusi kanava vuonna 1964. Konnivedeltä Kouvolan Pyhäjärvelle johtavaa, vuonna 1966 valmistunutta uittoon käytettyä Kimolan kanavaa alettiin perusparantamaan veneilykelpoiseksi vuonna 2018

Kymijoen vesistön yhdistämistä uudella kanavalla mereen on suunniteltu pitkään, mutta toistaiseksi hankkeet eivät ole edenneet. Vaihtoehtoina on yhdistäminen Keiteleen kautta niin sanottua Savon kanavaa tai Päijänteen eteläpäästä niin sanottua Mäntyharjun kanavaa Saimaaseen, josta yhteys merelle jatkuisi Saimaan kanavan kautta. Kolmas vaihtoehto olisi Päijänteen yhdistäminen suoraan Suomenlahteen kanavoimalla Kymijoki.

VesistösuhteitaMuokkaa

Päijänne sijaitsee Kymijoen vesistön (vesistöaluetunnus 14) alajuoksulla Suur-Päijänteen alueessa (14.2). Se sisältää paitsi Päijänteen niin myös Päijänteen lähialueen ja kahdeksan pientä valuma-aluetta. Päijänteeseen laskee kuitenkin kolmelta suunnalta suuremmat valuma-alueet. Leppäveden–Kynsiveden alueelta (14.3) laskee Vaajakoski, jossa virtaa 17 683 neliökilometriä suuren valuma-alueen vedet. Siihen sisältyvät Viitasaaren reitin valuma-alue (14.4), Saarijärven reitin valuma-alue (14.6) ja Rautalamminreitin valuma-alue (14.7). Päijänteen itä- ja länsirantaan tulee lisäksi kaksi valuma-aluetta. Jämsän reitin valuma-alueelta (14.5) laskee Jämsänjoki Päijänteen länsirantaan Jämsässä. Tämän valuma-alueen pinta-ala on 1 471 neliökilometriä. Sysmän reitin valuma-alueelta (14.8) laskee Tainionvirta Päijänteen itärantaan Sysmässä. Tämän valuma-alueen pinta-ala on 1 831 neliökilometriä. Itse Suur-Päijänteen alue (14.2) on pinta-alaltaan 5 474 neliökilometriä, josta Päijänteen vesialaa on siitä 1 083 neliökilometriä. Päijännettä ympäröivien pienempien valuma-alueiden osuudeksi jää silloin 4 391 neliökilometriä. Kerrotuista pinta-aloista voi päätellä, kuinka suuri osa Päijänteeseen tulevasta vedestä on peräisin mistäkin lähteestä, sillä niiden vesimäärät ovat lähes verrannolliset valuma-alueidensa pinta-aloihin. Kun edellä kuvattu valuma-alue laskee kokonaisuudessaan Kalkkisten koskesta Asikkalassa Kymijokeen, syntyy yksi Suomen suurimmista joista. Se virtaa Kymijoen alueella (14.1) ja laskee lopuksi Suomenlahteen Kotkassa.[26]

Päijänteen vesi vaihtuu virtauksen ansiosta kerran 2,5 vuodessa (viipymä). Päijänteen vedenpinnan korkeus vaihtelee vuoden mittaan keskimäärin 60 senttiä ja sen keskimääräinen vedenkorkeus on 78,3 metriä mpy. Alimmillaan se on niin sanotun kevätkuopan aikaan huhtikuussa ja korkeimmillaan juhannuksen tienoilla.lähde?

Katso myösMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Päijänne, elämän vesi, toimittaneet Bo Lönnqvist ja Ilkka Kuhanen. Jyväskylä: Atena, 2007 (Gummerus Kirjapaino), ISBN 978-951-796-483-8
  • Suur-Päijänne. Olli Ahonen, Mikko Hakonen. Emu Kustannus, 2011. ISBN 9789526705149

LähteetMuokkaa

  • Laitinen, Erkki et al.: Keski-Suomen teillä: Keski-Suomen tiepiiri 50 vuotta. Jyväskylä: Keski-Suomen tiepiiri, 1997. ISBN 951-726-374-0.
  • Jantunen, Tuija: Muinais Itämeri, julkaisusta: Jääkaudet, s. 63–86. toimittaja Koivisto, Marjatta. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  • Rainio, Heikki: Mahtavat Salpausselät, julkaisusta: Jääkaudet, s. 87–105. toimittaja Koivisto, Marjatta. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-29101-3.

ViitteetMuokkaa

  1. Päijänne, Kuhmoinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 9.10.2019.
  2. a b c d e f Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 23.5.2017.
  3. a b c d Päijänne - ymparisto.fi web.archive.org. 8.2.2012. Viitattu 9.1.2019.
  4. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet, s. 36. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  5. a b c Päijänne, Asikkala (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 7.6.2019.
  6. Otavan Iso Tietosanakirja, osa 7, artikkeli Päijänne
  7. Päijänteen arvoitus Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 4.9.2019.
  8. Kiviniemi, Eero: Nimistö Suomen esihistorian tutkimuksen aineistona, Virittäjä, s.319–338, 1980, viitattu 11.8.2019
  9. Ainila, Terhi: Päijänteen arvoitus, Helsingin Sanomien ja Kotimaisten kielten keskus, 2000, viitattu 11.8.2019
  10. Päijänne, Kuhmoinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 7.6.2019.
  11. Päijänne, Muurame (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 7.6.2019.
  12. Päijänne, syvin kohta (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 24.10.2019.
  13. Kuinka syvä on Suomen syvin järvi? Helsingin Sanomat (hs.fi). 10.8.2016. Arkistoitu 20.7.2017. Viitattu 16.6.2020.
  14. Hakkari, Lasse & Saukkonen, Sari (toim.): Päijänne – Suomalainen suurjärvi, 1998, s.11
  15. a b Päijänne (etel. N60+78.10) (14.211.1.001) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 7.6.2019.
  16. a b Päijänne (kesk. N60+78.10) (14.221.1.001) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 7.6.2019.
  17. a b Päijänne (pohj. N60+78.10) (14.231.1.001) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 7.6.2019.
  18. Ristiselän alue (14.23) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 22.10.2020.
  19. Päijänteen alue (14.22) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 22.10.2020.
  20. Asikkalanselän lähialue (14.21) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 22.10.2020.
  21. a b Keski-Suomen liitto, Keski-Suomen museo ja Keski-Suomen ELY-keskus: Päijänteen saaristoinventointihanke (PDF) keskisuomi.fi. 2015. Jyväskylä. Viitattu 28.10.2019.
  22. Yleistietoa Kymijoesta, ympäristö.fi, 8.12.2017, viitattu 4.10.2019
  23. Ymparisto > Yleistietoa Kymijoesta www.ymparisto.fi. Viitattu 9.1.2019.
  24. Laitinen et al. 1997, s. 34–35 ja 153.
  25. Päijännepurjehduksen kuvaus Päijännepurjehdus ry.. Viitattu 26.7.2013.
  26. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Päijänne.