Israelin politiikka

Israel on hallintomuodoltaan parlamentaarinen demokraattinen tasavalta, jossa on yhtäläinen äänioikeus. Israelissa on 120-jäseninen parlamentti knesset. Edustajapaikat jaetaan puolueiden kannatuksen mukaan suhteellista vaalitapaa noudattaen. Knesset valitaan kansanäänestyksellä neljän vuoden välein, mutta kansanedustajat voivat järjestää ennenaikaiset vaalit äänestämällä luottamuksesta. Israelin presidentti on lähinnä edustuksellinen virka. Presidentti valitsee enemmistöpuolueen tai liittouman johtajan pääministeriksi.

Israelin parlamentin knessetin rakennus

Israelin korkein oikeus.

Israelin valtionpäämies on presidentti, mutta brittiläistyyppisestä enemmistöparlamentarismista seuraa, että pääministeri on käytännössä maan johtaja. Israelin nykyinen, järjestyksessä kymmenes presidentti on vuonna 2014 valittu Reuven Rivlin. Pääministerinä on Yair Lapid. Pääministerien asemaa vaikeuttaa knessetin hajanaisuus. Hallitukset ovat usein olleet poliittisesti heikkoja niin sanottuja kansallisen yhtenäisyyden hallituksia. Ennenaikaiset vaalit ovat olleet tavallisia.

Israelin pääkaupunki on Jerusalem, ja siellä sijaitsevat knesset ja suurin osa hallinnosta. Itä-Jerusalemin kiistanalaisen aseman vuoksi valtaosa suurlähetystöistä sijaitsee Tel Avivissa.

Hannu Juusolan mukaan Israelin suuret poliittiset kysymykset ovat asioita, jotka nuori valtio tavallisesti joutuu ratkaisemaan heti itsenäistyttyään. "Ulkoinen ikuisuuskonflikti" palestiinalaisten kanssa odottaa ratkaisemista, ja maan rajat odottavat lopullista määrittelyä. Toinen ongelma on, että maalla ei ole perustuslakia. Kolmas "perimmäinen kysymys" koskee ulkoista asemaa: onko Israel osa Lähi-itää, eurooppalaisen kulttuurin tai jopa kolonialismin ikuinen linnake kolmannessa maailmassa vai peräti Yhdysvaltojen eräänlainen etäinen "osavaltio".

Sisäpolitiikka

Israelin merkittävimmät valtapuolueet aivan viime aikoihin asti ovat olleet vasemmistolainen työväenpuolue Avoda ja 1973 syntynyt oikeistolainen Likud. Ariel Sharonista tuli maan ensimmäinen näiden puolueiden ulkopuolelta tullut pääministeri Likud-puolueen hajottua sisäisiin ristiriitoihin ja Sharonin erottua siitä. Sharonin syksyllä 2005 perustama uusi keskustaoikeistolainen Kadima-puolue nousi vuoden 2006 vaaleissa knessetin suurimmaksi puolueeksi, ja sen puheenjohtajasta Ehud Olmertista tuli maan pääministeri. Kadima on houkutellut nimipoliitikkoja niin oikealta kuin vasemmaltakin. Kannatuksensa menettänyt Kadima-puolue lopetettiin vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen.

Suhteellinen vaalitavan sekä 1990-luvulta lähtien yhteiskunnallisen pirstoutumisen vuoksi maassa on myös suuri joukko pienempiä puolueita, joilla on usein ollut merkittävä vaa'ankieliasema maan parlamentissa ja siten suhteellisesti kokoaan suurempi vaikutusvalta. Pieniin puolueisiin kuuluvat Meretz-Yachad ("sosiaalidemokraatit"), Ra'am ("yhdistynyt arabilista"), Ta'al ("arabiliike uudistumiselle"), Shas, Kansallinen uskontopuolue, Yisrael Beytenu, Israelin kommunistinen puolue ja Balad ("kansallinen demokraattinen kokooma").

Samoin kuin moniin eurooppalaisiin maihin, myös Israeliin on syntynyt ulkomaisten, ei-juutalaisen siirtotyöläisten ryhmä. Vuosituhannen vaihteessa laillisten ja laittomien siirtolaisten osuus työvoimasta oli kohonnut 7–14 prosenttiin. Juutalaiseen identiteettiin nojaavalla Israelilla ei ole ollut aatteellisia työkaluja integroida maahanmuuttajia osaksi yhteiskuntaa. Maan liberaali talouspolitiikka korostaa vapaita markkinoita, mikä on omiaan heikentämään valtiota sekä korostamaan yksilöllisyyden merkitystä. Toisaalta israelilaisesta yhteiskunnasta entistä vieraantuneempi palestiinalainen vähemmistö korostaa islamilaista uskoaan ja palestiinalaista identiteettiään.

2020-luvulta alkaen

Israelin politiikassa 2020-luvulle tultaessa merkittävä puolue on ollut Benjamin Netanjahun johtama Likud, joka vastustaa Palestiinan valtiota, kannattaa siirtokuntia ja tukee talouselämässä yksityistämistä. Likud on voimakkaasti henkilöitynyt pitkäaikaiseen pääministeriin Netanjahuun. Tärkeimmäksi vastavoimaksi Likudille on noussut Sininen ja valkoinen -koalitio (englanniksi Blue and White). Tätä keskustalaista koalitiota johtaa entinen armeijan komentaja Benny Gantz. Koalitio luotiin vastavoimaksi Netanjahulle. Entinen sosialidemokraattinen valtapuolue Työväenpuolue (Labor) on hiipunut ja menettänyt huomattavasti merkitystään. Sekä Likudilla että Benny Gantzin johtamalla koalitiolla on liittolaisinaan useita pienempiä ryhmiä, jotka yrittävät saavuttaa etuja omille viiteryhmilleen.

Toukokuussa 2020 Netanjahu muodosti pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen Likudin ja Sinisen ja valkoisen yhteistyöhallituksen, johon Benny Gantz tuli varapääministeriksi ja puolustusministeriksi. Hallitussopimuksen mukaan Netanjahu on pääministeri ensimmäiset 18 kuukautta, jonka jälkeen pääministeriksi siirtyi Benny Gantz.

Marraskuun 2022 vaalien aikaan Antti Tarvainen Suomen Lähi-idän instituutin säätiöstä arvioi, että oikeistoblokin vaalivoitto tietäisi aiempaa kovempaa politiikkaa erityisesti palestiinalaisalueita kohtaan. Taustalla on äärioikeiston nousu Israelissa. Vuoden 2022 lopussa Netanjahu nousi jälleen pääministeriksi. Israel sai tuolloin historiansa oikeistolaisimman hallitusliittouman. Uudessa hallituskoalitiossa oli mukana niin ääriuskonnollisia kuin äärioikeistolaisiakin. Koalitio sai selvän enemmistön knessetiin marraskuun alussa pidetyissä parlamenttivaaleissa. Netanjahu kertoi jatkavansa juutalaissiirtokuntien laajentamisen politiikkaa Länsirannan palestiinalaisalueella. Hallitus on herättänyt pelkoja sotilaallisesta eskalaatiosta miehitetyllä Länsirannalla alueella, jossa on ollut käynnissä pahin väkivallan aalto 20 vuoteen. Likud-puolue totesi, että hallitus pyrkii vahvistamaan turvallisuusjoukkoja ja tukee sotilaita ja poliiseja taistelussa terrorismin kukistamiseksi.

Ulkopolitiikka

Israelin pääministeri Ehud Olmert käymässä Brasiliassa.

Israelin tärkein liittolainen on Yhdysvallat, jonka tärkein liittolainen Lähi-idässä on Israel. Yhdysvallat oli ensimmäinen valtio, joka tunnusti Israelin valtion, vuonna 1948 ja myös ensimmäinen valtio, joka tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi vuonna 2017.

Israelilla on entuudestaan tiiviit suhteet maailman teollisuusmaihin. Kiinan ja Intian kanssa suhteet solmittiin vuonna 1992. Tämän jälkeen Israelin yhteistyö Kiinan kanssa on lisääntynyt huomattavasti. Keskinäiset suhteet ovat hyvät ja vuonna 2019 Kiina oli jo Israelin toiseksi suurin kauppakumppani ja suurin kauppakumppani Aasiassa. Intian pääministeri Narendra Modi tunnetaan Israel-myönteisenä ja Modin toimiessa ennen pääministeriyttään Gujaratin osavaltion hallituksen johossa 14 vuotta rakensi Gujarat tiiviin yhteistyösuhteen Israelin kanssa. Yhteistyö Israelin kanssa on ollut vilkasta hänen tultuaan Intian pääministeriksi. Heinäkuussa 2017 Modi vieraili Israelissa ensimmäisenä Intian pääministerinä.

Ulkopoliittisesti Israelilla on rauhansopimus Egyptin kanssa vuoden 1973 jom kippurin sodasta, Jordanian kanssa vuoden 1967 kuuden päivän sodasta. Syyrian kanssa kiista sen kuuden päivän sodan aikana Israelin miehittämistä Golanin kukkuloista on edelleen auki, eikä Syyrialla ja Israelilla ole vielä rauhansopimusta.

Israelin valtiota eivät ole tunnustaneet 32 pääosin Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän muslimienemmistöistä maata. Jotkut ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta maallista Israelin valtiota. Arabimaat ovat esittäneet suunnitelman suhteiden normalisoimista Israelin kanssa edellyttäen, että Israel vetäytyy vuoden 1967 rajoille, että Länsirannalle ja Gazaan perustetaan itsenäinen palestiinalaisvaltio, jonka pääkaupunki on Jerusalem, ja että palestiinalaispakolaiset saavat palata Israelin alueelle.

Vuonna 2015 maailmassa oli 21 valtiota, jotka eivät koskaan olleet tunnustaneet Israelin valtiota ja 15 valtiota, joilla joskus aiemmin oli suhteet Israeliin, mutta sittemmin suhteet on katkaistu. Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta kaikki maat, joilla ei ole koskaan ollut suhteita Israeliin, olivat muslimienemmistöisiä valtioita. Myös niistä maista, joilla joskus on ollut suhteet Israeliin, mutta suhteet myöhemmin on katkaistu, kaikki olivat muslimienemmistöisiä maita lukuun ottamatta neljää vasemmistohallitusten johtamaa Latinalaisen Amerikan maata (Bolivia, Kuuba, Nicaragua ja Venezuela). Bolivia solmi hallituksensa vaihduttua kuitenkin marraskuussa 2019 uudelleen 10 vuotta aiemmin katkaistut diplomaattiset suhteet Israelin kanssa. Tätä ennen Nicaragua oli palauttanut vuonna 2017 Israeliin diplomaattisuhteet, jotka se oli katkaissut vuonna 2010 vastalauseena Gazan saarrolle. Kuuba ja Venezuela ovat jääneet ainoiksi Latinalaisen Amerikan maiksi ilman diplomaattisuhteita Israeliin.

Israel on viime vuosina painottanut yhteistyön kehittämistä Afrikan maiden kanssa. Pääministeri Netanjahu on vieraillut useasti Afrikassa. Israelilla on Afrikassa 11 suurlähetystöä, joista viimeisin avattiin vuonna 2019 Ruandassa. Afrikan muslimienemmistöisistä maista ilmoitti Guinea vuonna 2016 ja Tšad vuonna 2019 palauttavansa diplomaattiset suhteensa Israelin kanssa. Etiopialla on hyvät suhteet Israelin kanssa. Vuoden 1967 Israelin ja arabimaiden sodan jälkeen katkennet diplomaattisuhteet solmittiin uudelleen vuonna 1989 ja sen jälkeen yhteistyö on ollut vilkasta. Etiopia on Israelille tärkeä strategisesti ja poliittisesti. Israel on tärkeä Etiopialle taloudellisen ja sotilaallisen yhteistyön sekä sen tarjoaman teknologisen osaamisen takia.

Israelin suhteet Brasiliaan ovat olleet erittäin hyvät Israel-myönteisen oikeistolaisen presidentin Jair Bolsonaron tultua valtaan vuonna 2019. Brasilia on sanonut suunnittelevansa suurlähetystönsä muuttamista Tel Avivista Jerusalemiin. Brasilia perusti Jerusalemiin kaupallisen edustuston eikä ole ainakaan toistaiseksi siirtänyt suurlähetystöään Jerusalemiin ilmeisesti peläten tämän vaikeuttavan maan kauppasuhteita arabimaihin. Toistaiseksi suurlähetystönsä Jerusalemiin on siirtänyt Yhdysvaltain lisäksi vain Guatemala. Paraguay siirsi suurlähetystönsä Jerusalemiin toukokuussa 2018, mutta muutamien kuukausien kuluttua se siirsi suurlähetystön kuitenkin takaisin Tel Aviviin.

Israelin suhteet Venäjään ovat hyvät siitä huolimatta, että Israel on Yhdysvaltojen pääliittolainen Lähi-idässä ja Venäjä on läheisissä väleissä Israelin arkkivihollisten Iranin ja Syyrian kanssa. Israelissa asuu miljoona venäläistaustaista asukasta ja Israel on entisen Neuvostoliiton maiden ulkopuolella ainoita maita, joissa 9. toukokuuta eli puna-armeijan voitonpäivä on virallinen juhlapäivä.

Yleiskokouksen neljäs komitea käyttää kolmanneksen istuntojen ajasta Israelin ja Lähi-idän konfliktin käsittelemiseen, ihmisoikeusneuvoston maakohtaisista päätöksistä kolmannes koskee Israelia, ja muslimimaiden läpiajaman uudistuksen myötä jokaisen istunnon ainoaksi pakolliseksi rakenteeksi on määrätty niin sanottu "Israel-tiedote". YK-kriittinen United Nations Association of the United Kingdom havaitsi tutkimuksessaan Yhdistyneiden kansakuntien tulkitsevan Israelin toimia huomattavasti kielteisemmin ilmaisuin kuin palestiinalaisia tai arabimaita. Tutkijoiden näkemyksen mukaan kyseessä ei kuitenkaan välttämättä ole Israelin vastainen puolueellisuus, vaan Israelin YK:n päätöslauselmien ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksien huomiotta jättäminen heikentäisi järjestön uskottavuutta. Tutkijat eivät ottaneet kantaa päätösten taustalla olevien seikkojen todenperäisyyteen. New York Timesin mukaan Israelin ja Yhdistyneiden kansakuntien välit parantuivat 2000-luvun alkuvuosina; Ariel Sharon totesi syyskuussa 2005 suhteiden olevan "paremmat kuin ne ovat olleet koskaan aikaisemmin". Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Annan on myöntänyt, että "YK:n historia juutalaisvastaisuudessa ei ole vastannut ihanteitamme". Israelin läsnäolo kielletään kaikissa muissa Yhdistyneiden kansakuntien toimipisteissä paitsi New Yorkissa, koska arabimaat eivät tunnusta Israelin valtiota. Israelin merkittävin tukija Yhdysvallat on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa, ja se on usein käyttänyt veto-oikeutta mielestään Israelin-vastaisiin päätöslauselmaesityksiin.

Israelissa on voimassa sensuuri ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsitteleville uutisille. Sanomalehtien ja muun perinteisen median näitä aiheita käsittelevät jutut on annettava armeijan sotilassensuurin tarkastettavaksi ennen niiden julkaisua. Sensuuri on määrännyt muutettavaksi tai estänyt noin viidenneksen jutuista julkaisun.

Yhdysvaltain ja Israelin suhteet vahvistuivat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin valtakaudella. Israelissa on kuitenkin herännyt huoli siitä, mikä maan asema on Trumpin jälkeisenä aikana, sillä maan asema voi heikentyä, jos demokraatit voittavat seuraavat vaalit Yhdysvalloissa.

The Jewish People Policy Institute JPPI on todennut, että Yhdysvaltain juutalaisyhteisö on pitkällä tähtäimellä yksi Israelin tärkeimmistä strategisista voimavaroista. Yhdysvaltoja on pidetty yli 50 vuotta Israelin merkittävimpänä tukijana.

Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua on arvosteltu ulkopolitiikassaan siitä, että vieraannuttaa itseään liberaalidemokraattisesta maailmasta ja on entistä muukalaisvihamielisempi.

Naapurimaa Jordania allekirjoitti lokakuussa 1994 rauhansopimuksen Israelin kanssa toisena arabimaana Egyptin jälkeen. Israelilla ja Jordanialla on suurlähetystöt toistensa pääkaupungeissa Ammanissa ja Tel Avivissa. Jordanian kuningas vieraili Israelissa kahdesti 90-luvulla. Israelin ja Jordanian välit ovat viime aikoina huomattavasti viilentyneet, joten maiden rauhansopimuksen 25-vuotispäivää ei juuri huomioitu, vaikka sopimus edelleen on voimassa.

Elokuussa 2020 Arabiemiraatit ja Israel solmivat diplomaattiset suhteet. Emiraateista tuli Egyptin ja Jordanian jälkeen kolmas arabimaa, joka solmi diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Kuukautta myöhemmin myös Bahrain normalisoi suhteensa Israeliin. Helsingin Sanomat arvosteli tätä kehitystä, jossa "palestiinalaiset jätettiin yhä enemmän yksin". Myös YLE Uutiset arvioi, että palestiinalaisalueiden eristys kasvoi ja lainasi Hamasia, jonka mukaan " Arabiemiraattien ja Bahrainin sopimukset ovat petos palestiinalaisten pyrkimyksiä kohtaan." Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti 23. lokakuuta 2020, että Sudan solmii diplomaattisuhteet Israeliin viidentenä arabimaana. Kuitenkin maassa oli tuolloin siirtymähallitus eikä parlamenttia ollut. Sudanissa on tarkoitus järjestää vaalit vuonna 2022. Israel solmi Marokon, joka katkaisi diplomaattisuhteensa Israeliin Oslon rauhansopimuksen kariuduttua 2000-luvun alussa, joukon yhteistyösopimuksia 10. joulukuuta 2020.

Palestiinalaisalueet ja Golanin kukkulat

Israelilaisia sotilaita Länsirannalla vuonna 2004.

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 242 vuodelta 1967 ja 338 vuodelta 1973 vaativat Israelin asevoimien vetämistä ainakin osalta vuonna 1967 vallatuista alueista . Miehitetyillä alueilla asuu noin kolme miljoonaa palestiinalaista sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. Israelilla on yhteensä 242 siirtokuntaa tai muuta siviilikohdetta Länsirannalla, 42 Golanin kukkuloilla ja 29 Itä-Jerusalemissa. Turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 446, 452, 465 ja 471 pitävät näiden siirtokuntien perustamista ja laajentamista Geneven sopimuksen vastaisina ja niiden olevan "ilman laillista pohjaa". Myös ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch katsovat siirtokuntien olevan kansainvälisen oikeuden vastaisia.,

Israelin mukaan siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaisia, vaikka se myöntää, että jotkut pienemmistä siirtokunnista on rakennettu Israelin lakien vastaisesti. Israelin siirtokuntia on pidetty laittomina koska Geneven neljännen sopimuksen 49. artiklan 6. pykälän mukaan "valtaajavalta ei saa valtaamalleen alueelle karkottaa tai siirtää osaa omasta siviiliväestöstään." Israel kiistää väitteen, koska se ei ole tehnyt sopimuksen mainitsemia karkotuksia tai siirtoja. Israel käyttääkin alueista termiä "kiistellyt alueet".

Palestiinalaisalueilla Länsirannalla ja Gazassa asuvat palestiinalaiset ovat olleet ihmisoikeusrikkomusten kohteena. Amnesty Internationalin raporttien mukaan israelilaisissa vankiloissa on arviolta 8 000 poliittista vankia, joista suurin osa on väkivallattomia mielipidevankeja ja hyvin harvat ovat saaneet kansainväliset vaatimukset täyttävän oikeuskäsittelyn. Myös lähes 20 000 palestiinalaista on menettänyt kotinsa ja lukuisat muut elinkeinonsa Israelin armeijan tuhottua yli 4 000 kotia ja laajoja alueita viljelysmaata. Israelin rakentama turva-aita ja tiesulut vaikeuttavat palestiinalaisten liikkumista ja ovat lähes tuhonneet alueen talouden. Alueen työttömyysaste on noin 30 % ja yli kaksi kolmannesta palestiinalaisväestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Muita alueen ihmisoikeusongelmia ovat palestiinalaisaluiden kunniamurhat, aseistettujen palestiinalaisryhmien suorittamat epäiltyjen yhteistoimintahenkilöiden summittaiset murhat ja palestiinalaishallinnon langettamat kuolemanrangaistukset.

Human Rights Watch on syyttänyt palestiinalaisterroristijärjestöjä ihmisoikeusrikoksista ja on kritisoinut palestiinalaishallintoa siitä, ettei se ole pyrkinyt kaikin keinoin estämään iskuja eikä saamaan syyllisiä oikeuteen. Toisaalta useat palestiinalaistahot ja järjestöt kehottavat ihmisiä väkivaltaan Israelia sekä juutalaisia kohtaan. Amnesty International on esittänyt Hamasille vaatimuksen kunnioittaa kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksia, noudattaa kansainvälisen oikeuden normeja ja lopettaa israelilaisiin siviileihin kohdistuva väkivalta.

Israeliin ammuttu Kassam-raketti.

Palestiinalaisalueilta on ammuttu Kassam-raketteja Israeliin. Toukokuussa 2006 ammuttiin jopa yli kolme rakettia päivässä. Israel on pyrkinyt torjumaan Kassam-hyökkäyksiä tykistötulella. Gazasta vetäytymisen jälkeen Israel on ampunut 7 000-9 000 raskasta tykinammusta Gazaan. Kassam-raketteja on ammuttu samana aikana Israeliin noin tuhat. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana raketit ovat surmanneet yhteensä kahdeksan israelilaista. Vuonna 2006 suurimpia Israelin politiikan ongelmia on ollut, miten estää palestiinalaistaistelijoiden toistuvat rakettihyökkäykset.

Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmud Abbas.

Pääosin Länsirannan puolella vuoden 1967 rajaa sijaitsevasta vesilähteestä kulutetaan vettä Israelin alueella noin 500 miljoonaa kuutiometriä ja palestiinalaishallinnon puolella noin 100 miljoonaa kuutiometriä. Juutalaissiirtokuntien väestö kuluttaa alueen vedestä 10 prosenttia. Melkein jokainen juutalainen käyttää keskimäärin neljä kertaa enemmän vettä kuin alueen palestiinalaisasukas. Kansainvälisen lain mukaan miehitettyjen alueiden luonnonvarojen käyttö omien kansalaisten hyväksi on laitonta. Israel teki palestiinalaishallinnon kanssa bilateraalisen sopimuksen Palestiinan vesihallinnon luomiseksi. Vesihallinnon ehdotuksiin sisältyy alueen vedenkäytön tehostaminen.

Ariel Sharonin perustama Kadima-puolue ja sen puheenjohtaja ja Israelin pääministeri Ehud Olmert esittivät Israelin ratkaisevan kiistan palestiinalaisvaltion rajoista yksipuolisesti, koska neuvotteluissa ei edistytty. Suunnitelmassa Israel vetäytyisi ainakin osasta vuonna 1967 miehittämistään alueista mutta säilyttäisi osan Länsirannan siirtokunnistaan. Gaza luovutettiin palestiinalaishallinnolle syyskuussa 2005 Israelin yksipuolisella päätöksellä. Länsirannalla ja Gazassa palestiinalaisia johtaa palestiinalaishallinto. Palestiinalaishallinto julistautui Palestiinalaisten kansallisneuvoston muodossa itsenäiseksi jo 1988.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esitteli tammikuussa 2020 Lähi-idän rauhansuunnitelman, joka laillistaisi Israelin siirtokunnat, muodostaisi pirstaleisen palestiinalaisvaltion, liittäisi Israelin valloittamat alueet virallisesti osaksi juutalaisvaltiota ja työntäisi palestiinalaiset Jerusalemin itälaidalle. Trump julkisti pitkään valmistelemansa ”Rauhan kautta vaurauteen” (Peace to Prosperity) -nimisen suunnitelmansa, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili Washingtonissa. Netanjahu ylisti suunnitelmaa ja myös hänen poliittinen kilpailijansa Benny Gantz on sanonut tukevansa sitä. Palestiinalaiset tuomitsivat Trumpin suunnitelman, jota palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas kutsui ”salaliittodiiliksi". Kriitikoiden mukaan Trumpin suunnitelma loukkaa kansainvälisesti hyväksyttyjä suuntalinjoja, kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita ja YK:n julkilausumia mukaan lukien julkilausuma 2334. Kyseinen julkilausuma tuomitsee Israelin vuonna 1967 valloittamilleen alueille perustamat siirtokunnat laittomiksi. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi julkilausuman vuonna 2016 äänin 14–0 Yhdysvaltain pidättäytyessä äänestämästä.

Israelin pääministerit

• David Ben-Gurion 1. (1948–1953) ja 3. (1955–1963), Mapai
• Moshe Sharett 2. (1954–1955), Mapai
• Levi Eshkol 4. (1963–1969), Mapai/Työväenpuolue
• Golda Meir 5. (1969–1974), Työväenpuolue
• Jitzhak Rabin 6. (1974–1977), 11. (1992–1995) Työväenpuolue
• Menachem Begin 7. (1977–1983), Likud
• Jitzhak Shamir 8. (1983–1984) ja 10. (1986–1992), Likud
• Shimon Peres 9. (1984–1986) ja 12. (1995–1996), Työväenpuolue
• Benjamin Netanjahu 13. (1996–1999) ja 17. (2009-), Likud
• Ehud Barak 14. (1999–2000), Työväenpuolue
• Ariel Sharon 15. (2001–2006), Likud / Kadima
• Ehud Olmert 16. (2006–2009), Kadima
• Benjamin Netanjahu 17. (2009–2021) Likud

Israelin presidentit

• Chaim Weizman (1949–1952)
• Jitzhak Ben-Zvi (1952–1963)
• Zalman Shazar (1963–1973)
• Efraim Katzir (1973–1978)
• Jitzhak Navon (1978–1983)
• Chaim Herzog (1983–1993)
• Ezer Weizman (1993–2000)
• Moshe Katsav (2000–2007)
• Shimon Peres (2007–2014)
• Reuven Rivlin (2014-)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Israelin politiikka Wikimedia Commonsissa