David Ben-Gurion

David Ben-Gurion
דָּוִד בֶּן-גּוּרִיּוֹן
Israelin 1. pääministeri
	14. toukokuuta 1948 – 7. joulukuuta 1953
Presidentti	Chaim Weizmann; Yitzhak Ben-Zvi
Seuraaja	Moshe Sharett
	2. marraskuuta 1955 – 21. kesäkuuta 1963
Presidentti	Yitzhak Ben-Zvi; Zalman Shazar
Edeltäjä	Moshe Sharett
Seuraaja	Levi Eshkol
Henkilötiedot
Syntynyt	16. lokakuuta 1886; Płońsk, Puola
Kuollut	1. joulukuuta 1973 (87 vuotta); Israel
Ammatti	toimittaja
Puoliso	Paula Ben-Gurion
Tiedot
Puolue	Mapai
Uskonto	juutalaisuus
	; Nimikirjoitus
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

David Ben Gurion (hepr. ‏דוד בן גוריון‎, syntyään David Grün, 16. lokakuuta 1886 Płońsk, Puola – 1. joulukuuta 1973) oli Israelin ensimmäinen pääministeri.

Varhaiset vaiheetMuokkaa

David Grün syntyi Płońskissa, Puolassa, silloisessa Venäjän keisarikunnassa. Hänen isänsä Avigdor Grün oli lakimies. Davidin äiti kuoli kun poika oli 11-vuotias.

Juutalaistaustainen^[1] David Ben Gurion koki nuorena Itä-Euroopan pogromit ja antisemitistiset vainot. Hänestä tuli sionisti, ateisti^[2] ja sosialisti. David siirtyi Palestiinaan vuonna 1906. Hän työskenteli toimittajana ja otti heprealaisen nimen Ben Gurion aloittaessaan poliittisen uransa. Hänet karkotettiin ottomaanien Palestiinasta poliittisen toiminnan vuoksi vuonna 1915. Muutettuaan New Yorkiin vuonna 1915, hän tapasi tulevan vaimonsa venäläissyntyisen Paula Munweissin. He avioituivat vuonna 1917 ja saivat kolme lasta. Perhe palasi Palestiinaan ensimmäisen maailmansodan loputtua.

SiionistijohtajaMuokkaa

Ben Gurion toimi Työväen Sionistiliikkeen johtajana 15 vuotta. Hän oli perustamassa sotilaallista Haganah-järjestöä. Työväen Sionistit olivat maanalaisena liikkeenä brittiläisessä Palestiinassa. He perustivat kibbutzeja ja juutalaissiirtokuntia. Molemmat vastarintaliikkeet painostivat brittejä vakuuttumaan juutalaisen valtion perustamisen tärkeydestä Palestiinassa ja saadakseen laillisen kansallisen mandaatin (edustuksen), jotka toteutuivat vuonna 1948. Hän vastusti Vallankumouksellista Sionistiliikettä ja sen johtajia Vladimir Jabotinskya ja Menachem Beginiä. Hän kylläkin avusti Beginin Irgun-järjestöä väliaikaisesti. Israelin itsenäisyyden ensimmäisinä viikkoina hän päätti kuitenkin vastustaa kaikkia vastarintaryhmiä.^[3] Ben-Gurion vahvisti Israelin valtion asemaa. Hän halusi Israelin armeijan olevan ainoa aseellisten selkkausten selvittäjä. Ben Gurion antoi käskyn avata tuli Altalena-nimistä laivaa kohti ja upottaa se. Laiva oli lastattu Irgunin vastarintaliikkeen jäsenillä ja aseilla. Ben Gurion toimi Maailman Sionistijärjestön presidenttinä vuosina 1946–1956.

PääministerinäMuokkaa

Ben Gurion johti Israelia sen itsenäisyyssodan aikana vuonna 1948. Hänestä tuli pääministeri 25. toukokuuta 1948. Hän toimi pääministerinä vuoteen 1963 asti lukuun ottamatta kahta vuotta 1953–1955. Vuonna 1953 hän lähti kibbutziin Negevin autiomaahan ja vietti siellä pari vuotta. Vuonna 1955 hän palasi hallituksen puolustusministeriksi ja takaisin pääministeriksi.

Suezin kriisin aikana vuonna 1956 hän hyväksyi brittien ja ranskalaisten "Muskettisoturi-suunnitelman". Israel hyökkäsi Siinain niemimaalle, mahdollistaen brittien ja ranskalaisten Suezin kanavan liikenteen turvaamisen. Lopulta kuitenkin Yhdysvallat ja Yhdistyneet kansakunnat pakottivat israelilaiset, britit ja ranskalaiset vetäytymään valtaamiltaan alueilta.

Ben Gurion oli työväenpuolue Mapain perustaja. Hän joutui luopumaan pääministerivirasta vuonna 1963 Lavonin tapauksen vuoksi. Tällä tarkoitetaan Israelin tiedustelupalvelun Mossadin suunnittelemia pommi-iskuja Egyptiin. Kohteina olisivat olleet Yhdysvaltain tiedustelupalvelun virkailijat. Operaation oli hyväksynyt Israelin puolustusministeri Pinhas Lavon. Tapaus herätti epäluottamusta Ben Gurionia kohtaan. Tämä johti työväenpuolueen Mapain hajoamiseen, jonka jälkeen Levi Eshkol perusti uuden Rafi-puolueen. Ben Gurion vetäytyi politiikasta vuonna 1970.

David Ben Gurionia on pidetty Israelin valtion perustajana. Tätä pidetäänkin hänen merkittävämpänä saavutuksenaan. Hän vietti viimeiset vuotensa omalla kibbutsillaan.