David Ben-Gurion
David Ben Gurion (hepr. דוד בן גוריון, syntyään David Grün, 16. lokakuuta 1886 Płońsk, Kongressi-Puola – 1. joulukuuta 1973) oli Israelin ensimmäinen pääministeri.
| David Ben-Gurion | |
|---|---|
| דָּוִד בֶּן-גּוּרִיּוֹן | |
.jpg) |
|
| Israelin 1. pääministeri | |
|
14. toukokuuta 1948 – 7. joulukuuta 1953
|
|
| Presidentti |
Chaim Weizmann Yitzhak Ben-Zvi |
| Seuraaja | Moshe Sharett |
|
2. marraskuuta 1955 – 21. kesäkuuta 1963
|
|
| Presidentti |
Yitzhak Ben-Zvi Zalman Shazar |
| Edeltäjä | Moshe Sharett |
| Seuraaja | Levi Eshkol |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. lokakuuta 1886 Płońsk, Kongressi-Puola |
| Kuollut | 1. joulukuuta 1973 (87 vuotta) Israel |
| Ammatti | toimittaja |
| Puoliso | Paula Ben-Gurion |
| Tiedot | |
| Puolue | Mapai |
| Uskonto | juutalaisuus |
 Nimikirjoitus |
|
Varhaiset vaiheet
muokkaaDavid Grün syntyi Płońskissa, Puolassa, silloisessa Venäjän keisarikunnassa. Hänen isänsä Avigdor Grün oli lakimies. Davidin äiti kuoli, kun poika oli 11-vuotias.
Juutalaistaustainen[1] David Ben Gurion koki nuorena Itä-Euroopan pogromit ja antisemitistiset vainot. Hänestä tuli sionisti, ateisti[2] ja sosialisti. David siirtyi Palestiinaan vuonna 1906. Hän työskenteli toimittajana ja otti heprealaisen nimen Ben Gurion aloittaessaan poliittisen uransa. Hänet karkotettiin ottomaanien Palestiinasta poliittisen toiminnan vuoksi vuonna 1915. Muutettuaan New Yorkiin vuonna 1915 hän tapasi tulevan vaimonsa, venäläissyntyisen Paula Munweissin. He avioituivat vuonna 1917 ja saivat kolme lasta. Perhe palasi Palestiinaan ensimmäisen maailmansodan loputtua.
Sionistijohtaja
muokkaaBen Gurion toimi työväen sionistiliikkeen johtajana 15 vuotta. Hän oli perustamassa sotilaallista Hagana-järjestöä ja toimi Juutalaistoimiston puheenjohtajana 1935–1948. Työväen sionistit olivat maanalainen liike brittiläisessä Palestiinassa. He perustivat kibbutseja ja muita juutalaissiirtokuntia. Vastarintaliike painosti brittejä vakuuttumaan juutalaisen valtion perustamisen tärkeydestä Palestiinassa ja myöntämään Palestiinan juutalaisyhteisölle laillisen kansallisen mandaatin (edustuksen), mikä toteutui vuonna 1948. Hän vastusti revisionistista liikettä ja sen johtajia Vladimir Jabotinskya ja Menachem Beginiä, vaikka avustikin Beginin Irgun-järjestöä väliaikaisesti. Israelin itsenäisyyden ensimmäisinä viikkoina hän päätti kuitenkin vastustaa kaikkia vastarintaryhmiä.[3] Ben-Gurion vahvisti Israelin valtion asemaa. Hän halusi Israelin armeijan olevan ainoa aseellisten selkkausten selvittäjä. Ben Gurion antoi käskyn avata tuli Altalena-nimistä laivaa kohti ja upottaa se. Laivassa oli Irgunin vastarintaliikkeen jäseniä ja lastina aseita. Ben Gurion toimi Maailman Sionistijärjestön puheenjohtajana vuosina 1946–1956.
Pääministerinä
muokkaaBen Gurion johti Israelia sen itsenäisyyssodan aikana vuonna 1948. Hänestä tuli pääministeri 25. toukokuuta 1948. Hän toimi pääministerinä vuoteen 1963 asti lukuun ottamatta vuosia 1953–1955. Vuonna 1953 hän meni asumaan kibbutsiin Negevin autiomaahan ja vietti siellä pari vuotta. Vuonna 1955 hän palasi hallituksen puolustusministeriksi ja pääministeriksi.
Suezin kriisin aikana vuonna 1956 hän hyväksyi brittien ja ranskalaisten ”Muskettisoturi-suunnitelman”. Israel hyökkäsi Siinain niemimaalle, turvaten brittien ja ranskalaisten Suezin kanavan liikenteen. Lopulta kuitenkin Yhdysvallat ja Yhdistyneet kansakunnat pakottivat israelilaiset, britit ja ranskalaiset vetäytymään valtaamiltaan alueilta.
Ben Gurion oli työväenpuolue Mapain perustaja. Hän joutui luopumaan pääministerivirasta vuonna 1963 Lavonin tapauksen vuoksi. Tällä tarkoitetaan Israelin tiedustelupalvelun Mossadin suunnittelemia pommi-iskuja Egyptiin. Kohteina olisivat olleet Yhdysvaltain tiedustelupalvelun virkailijat. Operaation oli hyväksynyt Israelin puolustusministeri Pinhas Lavon. Tapaus herätti epäluottamusta Ben Gurionia kohtaan, mikä johti työväenpuolue Mapain hajoamiseen, jonka jälkeen Levi Eshkol perusti uuden Rafi-puolueen. Ben Gurion vetäytyi politiikasta vuonna 1970.
David Ben Gurionia on pidetty yhtenä Israelin valtion perustajista. Sitä pidetään hänen merkittävämpänä saavutuksenaan. Hän vietti viimeiset vuotensa omalla kibbutsillaan.
Lähteet
muokkaa- ↑ Israelis Writing Their History: Memories of Poland Pulitzer Center. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
- ↑ http://www.vision.org/visionmedia/biography-david-ben-gurion/5810.aspx
- ↑ Drakenlordh, Rikard: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 18. (Suomentanut Petri Kortesuo) Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5
