Palestiina (valtio)

osittain tunnustettu valtio Lähi-idässä
(Ohjattu sivulta Palestiinalaishallinto)
Tämä artikkeli käsittelee Lähi-Idässä sijaitsevaa aluetta, joka julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1988. Palestiina-nimistä historiallista ja maantieteellistä aluetta käsitellään artikkelissa nimeltä Palestiina (alue) ja Yhdistyneen kuningaskunnan Lähi-idässä vuosina 1920–1948 sijainnutta mandaattialuetta käsitellään artikkelissa Palestiinan brittiläinen mandaatti.

Palestiina (arab. فلسطينية‎, Falasṭīn) tai Palestiinalaisalue[5] on Lähi-idässä sijaitseva Israelin vuonna 1967 miehittämä alue, joka julistautui itsenäiseksi vuonna 1988[6]. Israelin laittomasti hallussa pitämillä alueilla toimiva palestiinalaishallinto alkoi käyttämään itsestään nimeä Palestiinan valtio vuonna 2013[7][8]. Suurin osa YK:n jäsenmaista on tunnustanut Palestiinan valtion[9].

Palestiina
دولة فلسطين
(Dawlat Filasṭīn)

Valtiomuoto puolipresidentiaalinen tasavalta
Presidentti Mahmud Abbas[1]
Pääministeri Muhammad Mustafa[2]
Pääkaupunki Ramallah[a]
31°54′N, 35°12′E
Muita kaupunkeja Gaza
Pinta-ala
– yhteensä 6 020 km² (sijalla 163)
– josta sisävesiä 3,5 %
Väkiluku (2021 arvio) 5 227 193[3] (sijalla 121)
Viralliset kielet arabia
Lukutaito 98 % (2020)[4]
Valuutta Israelin shekeli (ILS)
Egyptin punta (EGP)
Jordanian dinaari (JOD)
BKT (2018 arvio)
– yhteensä 14,616 mrd. USD  (sijalla –)
– per asukas 3 199 USD
HDI (2019) 0,708 (sijalla 115)
Aikavyöhyke UTC+2
– kesäaika UTC+3
Itsenäisyys
 – julistautui
 – alue-
    vaatimus
 – tunnustettu

15. marraskuuta 1988
Israelista

osittain tunnustettu valtio
Lyhenne PS
Kansainvälinen
suuntanumero
+970
Tunnuslause ei ole
Kansallislaulu Biladi
  1. Presidentin ja hallituksen sijainti
Alueet A ja B (punaisella) ovat kokonaan tai osittain palestiinalaisten hallinnassa, muut (alue C) Israelin. Gazaa hallitsee Hamas vuodesta 2007 ja Länsirantaa Fatah.

Palestiina jakautuu kahteen toisistaan erillään olevaan maantieteelliseen alueeseen eli Jordanjoen ja Kuolleenmeren rannalla sijaitsevaan Länsirantaan sekä Välimeren rannalla sijaitsevaan Gazan kaistaan. Näiden alueiden yhteispinta-ala on 6 020 km² ja väkiluku noin 5,2 miljoonaa[10][3].

Palestiinan hallinnollinen keskus on Länsirannalla sijaitseva Ramallah ja suurin kaupunki on Gazan kaistalla sijaitseva Gaza[11]. Palestiinalaishallinnolla on palveluksessaan 30 000 poliisia ja lähes saman verran virkamiehiä.

Palestiinassa on käyty miehittäjävaltio Israelin vastaista sissisotaa koko miehityksen ajan ensin Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n ja myöhemmin ääri-islamistisen Hamas-järjestön aseellisen siiven toimesta. Hamas otti vuonna 2017 tavoitteekseen palauttaa ennen vuoden 1967 miehitystä vallinneet rajat[12].

Palestiinassa ei ole järjestetty vaaleja enää 17 vuoteen[13]. Länsirannan paikallishallinnosta vastaa vaalit aikoinaan voittanut sosiaalidemokraattinen Fatah-puolue[14]. Gazan kaistan palestiinalaishallinto on ollut ääri-islamistisen Hamas-järjestön käsissä vuodesta 2006, jolloin Palestiinassa pidettiin parlamenttivaalit. Hamas sai tällöin vaalivoiton Palestiinan vapautusjärjestö PLO:sta.[11]

Kansainvälinen asema muokkaa

 
  Palestiinan tunnustaneet valtiot
  Palestiinaa tunnustamattomat valtiot

Lähes kolme neljäsosaa YK:n jäsenmaista on tunnustanut Palestiinan valtion[15]. Myös katolisen kirkon Pyhä istuin on tunnustanut Palestiinan valtion olemassaolon. Maan tunnustaneiden valtioiden määrä nousee toukokuun lopussa 141 valtioon, sillä myös Norja, Irlanti ja Espanja ovat päättäneet tunnustaa Palestiinan valtion.[6] Ruotsi tunnusti Palestiinan valtion vuonna 2014[16].

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon hyväksyi Palestiinan Kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen ICC:n jäseneksi vuonna 2015[17].

Vaalit muokkaa

1996 (parlamentti- ja presidentinvaalit) muokkaa

Fatah sai 50 paikkaa 88:sta vuonna 1996 pidetyissä ensimmäisissä parlamenttivaaleissa. Hamas oli kieltäytynyt asettamasta ehdokkaita. Hamas oli tyytymätön Israelin kanssa käytyjen neuvottelujen tasapuolisuuteen, minkä vuoksi se ja pyrki välttämään Palestiinalaishallinnon tunnustamista.

Palestiinan vapautusjärestö PLO:n puheenjohtaja ja Fatah-puolueen perustaja Jasser Arafat valittiin palestiinalaisten presidentiksi vuonna 1996 noin 88 prosentin äänivyöryllä. Arafat luovutti kansainvälisen painostuksen alla jonkin verran valtaansa pääministereilleen, Mahmud Abbasille (huhtikuu–syyskuu 2003) ja Ahmad Qurai’ille (lokakuu 2003 – tammikuu 2006).

2005 (presidentinvaalit) muokkaa

Uudet presidentinvaalit järjestettiin Arafatin kuoleman jälkeen 9. tammikuuta 2005, jolloin valituksi tuli Fatah-puolueen Mahmud Abbas.

2006 (parlamenttivaalit) muokkaa

Tammikuussa 2006 pidetyissä toisissa parlamenttivaaleissa Hamas voitti 76 paikkaa 132:sta.[18][19] Vaalit hävinneen Fatahin edustaja ilmoitti, ettei puolue ole valmis hallitusyhteistyöhön Hamasin kanssa ja sen pääministeri Ahmad Qurai’ erosi, jotta Hamas voisi muodostaa hallituksen. Pääministeriksi nousi Isma’il Haniyya.[20]

Suunnitelma vuoden 2020 vaaleiksi muokkaa

Palestiinan presidentti Mahmud Abbas kertoin joulukuussa 2019 Länsirantaa hallitsevan PLO:n ja Gazan aluetta hallitsevan Hamasin sopineen, että Länsirannassa, Gazassa ja Itä-Jerusalemissa pidettäisiin vuonna 2020 presidentti- ja parlamenttivaalit. Kyseessä olisivat olleet Palestiinalaishallinnon ensimmäiset vaalit 14 vuoteen.[13] Vaaleja ei kuitenkaan toimitettu.

Fatahin ja Hamasin asema muokkaa

Fatahin ja Hamas ajautuivat loppuvuonna 2006 sisällissodan partaalle, ja taisteluissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Järjestöt sopivat yhteishallituksesta helmikuussa 2007.

Hamas rikkoi vuoden 2009 marraskuussa Israelin ja Palestiinan välisen tulitauon israelilaisen siviiliväestön alueelle kohdistetuilla raketti-iskuilla. Israel vastasi iskuihin tammikuussa 2010 surmaamalla Gazan kaistalla Hamasin taistelijoiden lisäksi yli 75 siviiliä.[21] Gaza siirtyi tämän jälkeen yhä selvemmin Hamasin haltuun ja länsiranta Fatahin.[22]

Presidentti Abbasin kolmivuotinen toimikausi loppui 9. tammikuuta 2009[23]. Jos maassa olisi järjestetty uudet presidentinvaalit, Hamas olisi todennäköisesti saanut läpi ehdokkaansa Aziz al-Dewikin. Israelin sotilastuomioistuin tuomitsi poliitikon kuitenkin kolmeksi vuodeksi vankilaan.[24]

Talous muokkaa

Palestiinalaisalueen talous romahti lähes täysin vuoden 2000 Al-Aqsan kansannousun alun jälkeen, ja Israel tuhosi vuonna 2002 osan palestiinalaishallinnon toimintakyvystä.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat antaneet palestiinalaishallinnolle huomattavaa rahallista tukea[25]. Myös Venäjä on tukenut palestiinalaishallintoa[26].

Euroopan unioni avusti palestiinalaishallintoa noin 500 miljoonalla eurolla vuodessa ja Yhdysvallat 400 miljoonalla dollarilla[27][25]. EU ja Yhdysvallat lopettivat kuitenkin palestiinalaishallinnon avustamisen Hamasin noustua valtaan vuonna 2006[25].

Myös palestiinaa miehittävä Israel lopetti palestiinalaishallinnon kulujen, kuten virkamiesten palkkojen, kattamisen verovaroista Hamasin noustua valtaan [28][29].

Suhtautuminen ulkomailla muokkaa

Kun Israel miehitti palestiinalaisalueet vuonna 1967, Neuvostoliitto katkaisi suhteensa Israeliin ja alkoi tukemaan PLO:ta ja palestiinalaisia. Myös vasemmiston kannattajat ulkomailla ovat olleet miehityksen alettua yleensä Palestiinan puolella.[30]

Terroristijärjestönä pidetyn Hamasin valtaannousu vuonna 2006 johti siihen, että Yhdysvallat ja Kanada katkaisivat välinsä palestiinalaisten ministeriöihin ja alkoivat hoitaa suhteita palestiinalaisiin ainoastaan presidentti Mahmud Abbasin kautta. [25] Isma’il Haniyya[31] ja Lähi-idän media tuomitsivat EU:n ja Yhdysvaltojen ”näännytystaktiikan” epämieluisan vaalituloksen jälkeen.[32]

Yhdysvallat kertoi harkitsevansa Palestiinalle antamansa talousavun leikkaamista sen jälkeen, kun Palestiina oli liittynyt Kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen ICC:n jäseneksi[33].

Israel puolestaan jäädytti palestiinalaisten verotuloja yli sadan miljoonan euron arvosta sen jälkeen, kun Palestiina oli pyytänyt Kansainvälistä ihmisoikeustuomioistuinta ICC:tä tutkimaan Gazassa vuonna 2014 tapahtunutta yhteenottoa, jossa Israelin armeija tappoi yli 2 000 palestiinalaista. Israel ilmoitti lisäksi, ettei se suostu armeijansa toiminnan tutkimiseen.[33]

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump laati omasta aloitteestaan vuonna 2020 rauhansuunnitelman Lähi-idälle. Trumpin tavoitteena oli virallistaa Israelin laittomat siirtokunnat ja muodostaa pirstaleinen palestiinalaisvaltiosiirtokunnilta yli jäävästä maa-alasta. Lisäksi Trump halusi liittää Israelin Jordanialta takaisin valtaamat alueet virallisesti Israeliin ja työntää palestiinalaiset Jerusalemin itälaidalle. Palestiinalaiset tuomitsivat Trumpin suunnitelman, jota palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas kutsui ”salaliittodiiliksi”. Heidän mukaansa Trumpin suunnitelma loukkasi kansainvälisesti hyväksyttyjä suuntalinjoja, kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita ja YK:n julkilausumia, mukaan lukien vuonna 2016 hyväksytty julkilausuma numero 2334. Kyseinen julkilausuma tuomitsee Israelin vuonna 1967 valloittamilleen alueille perustamat siirtokunnat laittomiksi. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi julkilausuman äänin 14–0 Yhdysvaltain pidättäytyessä äänestämästä.[34]

Professori Hannu Juusola on esittänyt, että Neuvostoliiton siirtyminen palestiinalaisten puolelle ja USA:n Israelille antama tuki on ollut ratkaisevassa asemassa siinä, että vasemmistolaiset tukevat Palestiinaa siitä huolimatta, ettei Hamas ”edusta millään mittareilla vasemmistolaista politiikkaa”.[35]

Historiaa muokkaa

Neljäsataa vuotta kestäneen osmanivallan aikana (1517–1917) nykyinen Palestiinan alue oli jaettu useisiin hallinnollisiin alueisiin, joita johdettiin Damaskoksesta tai Beirutista. Sanaa ”Palestiina” käyttivät kristityt, kun taas juutalaiset puhuivat ”Israelista”. Osmanit eivät käyttäneet kumpaakaan, vaan nimesivät alueen eri osat omalla tavallaan.[36]

Vuonna 1922 Osmanien valtakunta jaettiin, jolloin Jordan-joen ja Välimeren välisestä alueesta tehtiin Kansainliiton päätöksellä ”Palestiinaksi” nimetty Britannian mandaattialue. Siitä erotettiin kolme neljäsosaa eli Jordanjoen itäpuoli ”Transjordaniaksi” eli nykyiseksi Jordaniaksi.[37] Juutalaisten ja arabien välisten yhteenottojen takia Yhdistyneet kansakunnat esitti vuonna 1947 suunnitelman brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta kahteen osaan eli juutalais- ja arabivaltioon. Näin luotiin tavoite arabialaisesta Palestiinasta.

Heti YK:n jakosuunnitelman tultua julki 30. marraskuuta 1947 arabit aloittivat väkivaltaisuudet, jotka kohdistuivat sekä brittejä että juutalaisia vastaan. Israel julistautui itsenäiseksi esitettyjen rajalinjojen mukaisesti vuonna 1948 brittien poistuttua maasta. Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät tällöin välittömästi Israeliin. Jordania miehitti palestiinalaisalueiksi suunnitellun Länsirannan ja Egypti vastaavasti Gazan kaistan.[38] Sota päättyi Israelin täydelliseen voittoon vuonna 1949. Israelin haltuun jäi laajempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu.

Vuonna 1967 5.–10. kesäkuuta Egypti, Jordania ja Syyria aloittivat sodan Israelia vastaan tavoitteena sen tuhoaminen. Sota päättyi Israelin nopeaan voittoon, ja sen lopussa Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat eli entistä laajempi alue.[39] YK:n turvallisuusneuvosto vaati päätöslauselmassa 242 konfliktin ratkaisemista kahden valtion mallin perusteella. Sen mukaisesti Israelin pitää poistua valloittamiltaan alueilta ja arabien luopua väkivallan käytöstä Israelia vastaan. Israel hyväksyi päätöslauselman, mutta Palestiinan vapautusjärjestö ei, sillä PLO piti Israelin valtiota peruskirjansa mukaisesti laittomana.[40]

Vuonna 1973 Egypti ja Syyria hyökkäsivät Israeliin. Jom kippur -sota päättyi Israelin voittoon. Rauhansopimuksessa Egyptin kanssa 1978 Israel luopui valtaamastaan Siinain niemimaasta, ja Egypti tunnusti Israelin.

Israel ja PLO aloittivat salaiset rauhanneuvottelut vuoden 1993 alussa Oslossa. Oslon sopimus 1993 solmittiin Israelin ja PLO:n välille, ja muina allekirjoittajina olivat Yhdysvallat, Venäjä, Egypti, Jordania, Norja sekä EU. Länsirannan alueet jaettiin A-B-C-alueisiin. A-alue tärkeimpine arabikaupunkeineen on Palestiinan viranomaisten täydessä hallinnassa, B-alueella oli 45 arabikylää Palestiinan ja Israelin yhteisvalvonnassa, ja siirtokunnista sekä valtion maasta koostuva C-alue on kokonaan Israelin hallinnassa. Kaikki Israelin siirtokunnat ovat Israelille kuuluvalla C-alueella. A- ja B-alueisiin jäi noin 30 % Länsirannasta.[41] Hannu Juusolan mukaan rauhanneuvotteluissa ei kuitenkaan ehditty sopia tärkeimmistä asioista.[42]

Israel poistui Gazasta vuonna 2005 ja purki siellä olleet siirtokuntansa. Sekä Israel että Egypti asettivat alueen saartoon sieltä käsin toimineen terrorismin torjumiseksi.

Ongelmat muokkaa

Kahden valtion mallin vähäinen kannatus muokkaa

Yhdistyneet kansakunnat esitti vuonna 1947 juutalaisten ja arabien välisten konfliktien ratkaisuksi brittien Palestiinan mandaatin jakamista juutalais- ja arabivaltioiksi. Arabimaat eivät ole hyväksyneet ratkaisua, ja ne ovat hyökänneet Israeliin vuosina 1948, 1967 ja 1973 tavoitteena sen tuhoaminen. 22 jäsenvaltion Arabiliitto omaksui vuonna 1967 ”kolmen ein” politiikan suhteessa Israeliin: Ei Israelin tunnustamista, ei neuvotteluja eikä rauhaa Israelin kanssa.[43] PLO[11] ja Hamas vaativat peruskirjoissaan Israelin tuhoamista.[44][45][46]

Päätöslauselma 242 muokkaa

YK:n turvallisuusneuvosto laati kuuden päivän sodan jälkeen vuonna 1967 päätöslauselman 242, jossa se täsmensi kahden valtion mallin lähtökohtia. YK:n mukaan ratkaisun avulla saavutettaisiin oikeudenmukainen ja kestävä rauha. Päätöslauselma vaati kahta asiaa:

  • Israelin asevoimien tulee vetäytyä kuuden päivän sodassa valloitetuilta alueilta.
  • Sodalla uhkailu ja sotatoimet tulee lopettaa ja jokaisen alueella olevan valtion itsemääräämisoikeus, alueellinen loukkaamattomuus ja poliittinen itsenäisyys on tunnustettava, ja kunnioitettava niiden oikeutta elää rauhassa turvallisten ja tunnustettujen rajojen sisällä vapaana uhkailusta tai väkivallasta.[47]

Päätöslauselman 242 hyväksyivät Egypti, Jordania ja Israel, mutta Palestiinan vapautusjärjestö kieltäytyi sitä koskevista neuvotteluista. Vuonna 1973 Egypti ja Syyria hyökkäsivät Jom Kippur -sodassa Israeliin. Sodan jälkeen YK uudisti vaatimuksensa kahdesta valtiosta päätöslauselmassa 338.

Kyselytutkimukset muokkaa

Kahden valtion mallin kannatus juutalaisten ja palestiinalaisten keskuudessa on laskenut. Vuonna 2012 sitä kannatti kummassakin ryhmässä enemmistö, mutta vuonna 2023 enää vähemmistö. Israelissa sitä kannatti vuoden 2012 kyselyyn vastanneista 61 %, mutta vuonna 2023 Hamasin hyökkäyksen jälkeen enää 25 %. Vuonna 2012 itsenäistä Palestiinaa vastusti 30 %, mutta vuonna 2023 jo 65 % vastaajista. Lisäksi vastaajista 74 % uskoi, että pysyvää rauhaa ei voida koskaan saavuttaa.[48]

Palestiinalaisista kahden valtion mallia kannatti vuonna 2012 vielä 59 %, mutta vuonna 2023 enää 23 %. Vastaajista 81 % katsoi, että pysyvää rauhaa ei voida koskaan saavuttaa Israelin ja Palestiinan välille.[49]

Miehityksen vaikutukset muokkaa

Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita vuodesta 1967. Länsirannan miehitys, 2007 alkanut Gazan saarto, sekä kansainvälistä oikeutta rikkova siirtokuntien rakentaminen haittaavat YK:n turvallisuusneuvoston mukaan rauhanprosessia ja Palestiinan valtionrakennusta. [50][51] USA katsoi vuonna 2019, että siirtokunnat eivät ole kansainvälisen lain vastaisia.[52]

Miehitys hankaloittaa palestiinalaisten siviilien elämää. Vuonna 2021 kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Jewish Voice for Peace julistivat Israelin sortotoimien täyttävän apartheidin kriteerit.[53][54] Vuonna 2022 myös Amnesty julkaisi raportin Israelin apartheidista palestiinalaisia vastaan. [55][56]

Ihmisoikeusrikkomukset muokkaa

Palestiinan valtiota on syytetty tehottomuudesta, korruptiosta ja rahojen käyttämisestä terrorismiin. Israel on syyttänyt sitä poliisivoimien kehittämisestä armeijaksi. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet sitä israelilaisten kanssa yhteistyötä tehneiden arabien laittomista pidätyksistä, kuolemanrangaistuksen käytöstä sekä terrorismin tukemisesta.[57]

Vuotta 1997 käsittelevässä raportissaan Amnesty International kertoi siviilien pidätysten ja vangitsemisten ilman syytteitä kohdistuvan useimmiten poliittisiin toisinajattelijoihin. Amnestyn mukaan Palestiinalaishallinnon harjoittama vankien kidutus oli laajamittaista. Raportissa todetaan: ”Seitsemän vankia kuoli. Laittomien tappamisten, mukaan lukien mahdollisten oikeudettomien teloituksien, raportointi jatkui.”[58]

Arabien ihmisoikeusjärjestö raportoi, että vuosina 2007–2011 palestiinalaishallinto vangitsi 13 271 palestiinalaista ja kidutti 96 %:a heistä, mihin 6 kuoli. Vangituista 15,3 % oli naisia ja 11,3 % vanhuksia.[59]

Homoseksuaalien oikeusjärjestön mukaan Palestiinalaishallinto käyttää yleensä homojen vainon tekosyynä näiden leimaamista kollaboraattoreiksi mutta myös homoseksuaalisuudesta tuomittuja on teloitettu.[60] Gazan kaista on julistanut homoseksuaalisuudesta kuolemanrangaistuksen.[61]

Hamasin itsemääräämislait ovat miltei täysin šariasta, mikä syrjii pahasti naisia perheväkivaltaan, perintöihin, avioliittoon ja avioeroon liittyvissä tilanteissa. Raiskaukset, perheväkivalta ja kunniamurhat ovat yleisiä, ja ne jätetään usein rankaisematta.[62]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Palestinian President Mahmoud Abbas swears in new government Al Jazeera. 13.4.2019. Viitattu 19.2.2021. (englanniksi)
  2. Gritten, David: Palestinian president appoints long-time adviser as prime minister BBCNews. 15.3.2024. BBC. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  3. a b Estimated Population in Palestine Mid-Year by Governorate,1997-2021 Palestinian Central Bureau of Statistics. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  4. Literacy rate, adult total (% of people ages 15 and above) - West Bank and Gaza (Tiedot Unescon tilastopalvelusta) The World Bank. 19.9.2023. The World Bank Group. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  5. Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 7.6.2022.
  6. a b STT: Norja, Espanja ja Irlanti ilmoittavat tunnustavansa Palestiinan valtion – Israel syyttää pelaamisesta terroristien pussiin Suomenmaa.fi. 22.5.2024. Viitattu 22.5.2024.
  7. Palestiinalaishallinto muutti nimeään Yle Uutiset. 6.1.2013. Viitattu 23.5.2024.
  8. Lähi-itä | Israelin siirtokunnat Länsirannalla voidaan katsoa sotarikokseksi, sanoo YK:n asiantuntija Helsingin Sanomat. 9.7.2021. Viitattu 22.5.2024.
  9. Lähi-itä | Palestiinan on pian tunnustanut kaksi Pohjoismaata – Jos vielä Tanska liittyy mukaan katse kääntyy Suomeen, arvioi professori Helsingin Sanomat. 22.5.2024. Viitattu 24.5.2024.
  10. Population by sex, annual rate of population increase, surface area and density (PDF) Demographic Yearbook. 2012. United Nations Statistics Division. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  11. a b c The Palestinian National Charter: Resolutions of the Palestine National Council July 1-17, 1968 The Avalon Project. Yale Law School. Viitattu 7.1.2023.
  12. Tällainen on Hamas www.iltalehti.fi. Viitattu 24.5.2024.
  13. a b Bar, Neta: Abbas announces PA general elections in 2020 JNS.org. 10.12.2019. Viitattu 27.2.2020. (englanniksi)
  14. Länsiranta on tikittävä aikapommi | Maailma.net www.maailma.net. 21.4.2009. Viitattu 24.5.2024.
  15. Lähi-itä | Palestiinan on pian tunnustanut kaksi Pohjoismaata – Jos vielä Tanska liittyy mukaan katse kääntyy Suomeen, arvioi professori Helsingin Sanomat. 22.5.2024. Viitattu 24.5.2024.
  16. Lähi-itä | Palestiinan on pian tunnustanut kaksi Pohjoismaata – Jos vielä Tanska liittyy mukaan katse kääntyy Suomeen, arvioi professori Helsingin Sanomat. 22.5.2024. Viitattu 24.5.2024.
  17. Palestiina hyväksyttiin ICC:n jäseneksi Turun Sanomat. 8.1.2015. Arkistoitu 8.1.2015. Viitattu 8.1.2015.
  18. Hamas-johtaja torjui aseistariisunnan Helsingin Sanomat. 27.1.2006. Arkistoitu 21.3.2007.
  19. Hamas sweeps to election victory BBC News. 26.1.2006. (englanniksi)
  20. Palestinian cabinet is sworn in BBC News. 30.3.2006. (englanniksi)
  21. GAZAN SOTA | Israelilaisten kranaattituli tappoi kymmeniä YK:n koulussa Helsingin Sanomat. 7.1.2009. Viitattu 24.5.2024.
  22. http://areena.yle.fi/toista?id=1772532 [vanhentunut linkki]
  23. Toameh, Khaled Abu: Hamas: Abbas no longer heads PA. The Jerusalem Post. 9.1.2009. Arkistoitu 13.7.2011. (englanniksi)
  24. Israeli court sentences Hamas lawmakers to prison Xinhua News Agency. 22.12.2008. Arkistoitu 27.12.2008. (englanniksi)
  25. a b c d US suspends aid to Palestinians BBC News. 7.4.2006. (englanniksi)
  26. Russia To Continue Direct Aid To Palestinian Government RadioFreeEurope/RadioLiberty. 11.4.2006. (englanniksi)
  27. http://cc.msnscache.com/cache.aspx?q=3661126121536&lang=en-US&mkt=en-US&FORM=CVRE[vanhentunut linkki]
  28. Israel jäädytti palestiinalaisten verorahoja Helsingin Sanomat. 19.2.2006. Arkistoitu 21.3.2007.
  29. Palestiinalaishallinto kassakriisissä Yle Uutiset. 5.4.2006 / Päivitetty 29.10.2008.
  30. Hra Gaza (SK 50/2023, sivu 50) Suomen Kuvalehti. 9.12.2023.
  31. Hamas condemns 'hasty' aid cuts BBC News. 8.4.2006. (englanniksi)
  32. Mideast papers attack Hamas aid cut BBC News. 10.4.2006. (englanniksi)
  33. a b Kokkonen, Yrjö Kokkonen: Palestiinalaiset hyväksyttiin kansainväliseen rikostuomioistuimeen 7.1.2015. YLE Uutiset. Viitattu 8.1.2015.
  34. Eurooppalaisten päättäjien avoin kirje tyrmää Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelman – Kymmenet entiset ulkoministerit tuomitsevat suunnitelman rotuerottelupolitiikaksi Helsingin Sanomat. 27.2.2020. Viitattu 27.2.2020.
  35. Moni perus­suomalainen kannatti Euro­viisuissa Israelia, miksi? Helsingin Sanomat. 14.5.2024.
  36. Masters 2009, s. 452–453
  37. Spencer, 2019, 26
  38. Juusola, 2014, s. 68
  39. Apunen, Osmo: Murrosaikojen maailmanpolitiikka, s. 322. Tampereen yliopisto, 2004.
  40. Barnidge, Robert P. Jr: Self-Determination, Statehood, and the Law of Negotiation: The Case of Palestine. Bloomsbury Publishing, 28.1.2016. ISBN 978-1-5099-0240-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.8.2022). en
  41. Juusola 2014, s. 232
  42. Pesonen, Hannu: Mahdoton malli? (SK 47/2023, s. 18–21) Suomen Kuvalehti. 22.11.2023.
  43. Arab League Signs 3 ‘Nos’ 1.9.1967. Center for Israel Education. Viitattu 12.8.2023.
  44. Hamas Covenant 1988 18.8.1988. Yale Law School. Viitattu 27.12.2023.
  45. "The Covenant of the Islamic Resistance Movement" (Arkistoitu – Internet Archive), The Avalon Project at Yale Law School, retrieved April 22, 2006.
  46. "The Covenant of the Islamic Resistance Movement (Hamas)", MidEast Web, August 18, 1988
  47. S/RES/242(1967) undocs.org. Viitattu 25.8.2022. (englanniksi)
  48. Vigers, Benedict: Life in Israel After Oct. 7 in 5 Charts 22.12.2023. Gallup. Viitattu 27.12.2023.
  49. Loschky, Jay: Palestinians Lack Faith in Biden, Two-State Solution 18.10.2023. Gallup. Viitattu 27.12.2023.
  50. UNCTAD: The question of Palestine United Nations. Viitattu 13.11.2021.
  51. Department for Africa and the Middle East: Finland’s country strategy for Palestine 3.5.2021. Ulkoministeriö. Viitattu 13.11.2021.
  52. Burtsov, Pertti: Yhdysvallat muutti linjaansa – Pompeo: "Israelin siirtokunnat eivät ole kansainvälisen lain vastaisia" YLE uutiset. 18.11.2019. Viitattu 5.3.2023.
  53. Jewish Voice for Peace: There is no sideline jewishvoiceforpeace.org. 14.5.2021. Viitattu 13.11.2021.
  54. Israeli Authorities and the Crimes of Apartheid and Persecution 27.4.2021. Human Rights Watch. Viitattu 13.11.2021. (englanniksi)
  55. Sirén, Vesa: Ihmisoikeudet | Nyt myös Amnesty syyttää Israelia apartheidrikoksista – Israel syyttää järjestöä antisemitismistä ja vaati raportin julkaisun perumista Helsingin Sanomat. 1.2.2022. Viitattu 4.12.2022.
  56. UKK: Amnestyn raportti Israelin apartheidista palestiinalaisia vastaan Amnesty. 1.2.2022. Viitattu 4.12.2022.
  57. Report 2006 : Middle East And North Africa : Palestinian Authority. Amnesty International. Arkistoitu 14.9.2007. (englanniksi)
  58. 1998 Annual Report on Palestinian Authorigy. Amnesty International. Arkistoitu 8.12.2007. (englanniksi)
  59. Paul, Jonny: UK-based Arab HR group accuses PA of abuse The Jerusalem Post. 30.12.2012. Viitattu 2.11.2023. (englanniksi)
  60. Hamas official stand on Homosexuality below: Should Liberals defend Hamas? SodaHead.com. Arkistoitu 8.8.2014. (englanniksi)
  61. Mccormack, John: Would Gays Be Executed or Imprisoned by a Palestinian State? The Weekly Standard. 14.9.2011. Arkistoitu 9.8.2014. (englanniksi)
  62. Freedom in the World 2014 – Gaza Strip *. Freedom House. Arkistoitu 19.8.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa