Tämä artikkeli käsittelee puoluetta. Kadima on myös entinen kaupunki Pohjois-Israelissa, nykyisin osa Kadima-Zoranin kaupunkia.

Kadima (hepr. ‏קדימה‎, Eteenpäin) oli 21. marraskuuta 2005 perustettu israelilainen keskustalainen sionistinen puolue. Vuoden 2006 vaaleista lähtien se oli maan valtapuolue saatuaan 29 paikkaa 120-paikkaisessa knessetissä. Myös vuoden 2009 vaaleissa puolue sai eniten paikkoja, mutta jäi oppositioon. Kadimalla oli noin 74 000 rekisteröitynyttä jäsentä, joista 14 000 Israelin arabeja.[1]

Kadima

Perustettu 21. marraskuuta 2005
Lopetti 2015
Johto
Kotisivu www.kadima.org.il

Kannatuksensa menettänyt Kadima-puolue lopetettiin vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen.[2]

Puolueen aatteet muokkaa

Kadima oli keskustalainen puolue, jonka aatteet pohjautuivat liberalismiin ja juutalaiseen nationalismiin eli sionismiin. Israelin politiikassa Kadiman keskustalaisuuden määritteli paljolti sen suhtautuminen Israelin turvallisuuspolitiikkaan ja palestiinalaiskysymykseen, joissa se ei kannattanut oikeiston tiukkuutta ja ehdottomuutta tai Suur-Israel-tavoitteita. Erityisesti Ehud Olmert määritteli puheenjohtajakautenaan "yksipuolisen Israelin rajojen määrittelyn", jota on pyritty toteuttamaan suurin piirtein vuoden 1967 rajoja noudattavalla Israelin turvallisuusmuurilla. Kadima oli myös valmiimpi yhteistyöhön Työväenpuolueen kanssa kuin Likud, mutta kuitenkin torjui vasemmiston sosialistiset ajatukset. Netanjahun johdolla Likudin politiikka taloudenkin osalta on ollut konservatiivisempaa, kun taas Kadima luotti liberalismiin.

28. marraskuuta 2005 esiteltiin luonnoksenomaisesti Kadiman tavoitteet ja aatteet:

  • Israelin kansalla on kansallinen ja historiallinen oikeus koko Israelin maahan. Kuitenkin juutalaisenemmistön säilyttämiseksi osasta Israelin maata on luovuttava, jotta voitaisiin säilyttää juutalainen ja demokraattinen valtio.
  • Israel tulee säilymään juutalaisena valtiona ja isänmaana. Juutalaisenemmistö tullaan säilyttämään palestiinalaisille tehdyillä aluemyönnytyksillä.
  • Jerusalem ja suuret asutuskeskukset Länsirannalla tulevat jäämään Israelin hallintaan.
  • Israelin kansallinen tehtävä on lopettaa Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ja saavuttaa tiekartan mukaisesti kaksi valtiota kahdelle kansalle. Se tullaan toteuttamaan asteittain: terrorijärjestöjen hajottamisella, aseidenriisunnalla, turvallisuusuudistusten toteuttamisella palestiinalaisalueilla sekä estämällä väkivaltaan yllyttäminen. Tämän prosessin lopputuloksena on demilitarisoidun ja terrorista vapaan palestiinalaisvaltion perustaminen.
  • Israelin poliittinen järjestelmä tullaan muokkaamaan vakautta ylläpitäväksi. Yksi mahdollisuus tämän toteuttamiseksi olisi pääministerin ja knessetin valitseminen ensisijaisilla, alueellisilla ja henkilökohtaisilla vaaleilla.
  • Kadima ei tule tulevaisuudessa sulkemaan mitään tai ketään poliittista ryhmää taikka henkilöä pois hallitusyhteistyöstä.
  • Vähemmistöjen tasa-arvoisuuden tukeminen
  • perustulo ja kansaneläke
  • sosiaaliturvatukien ja kansallisen terveysvakuutuksen kasvattaminen
  • siviiliavioliitto
  • poliisin uudistus

Puolueen perustamisen taustaa muokkaa

Puolueen perustamiseen ja aatteisiin johtamat tapahtumat ovat paljolti riippuvaisia Ariel Sharonin ajatuksista ja poliittisesta toiminnasta 2000-luvun alkuvuosina.

Helmikuussa 2001 Ariel Sharonin johtama oikeistolainen Likud-puolue muodosti "kansallisen yhtenäisyyden hallituksen" yhdessä Työväenpuolueen kanssa. Oikeisto vaati Ariel Sharonin johdolla tiukempia toimia uudelleen alkaneen intifadan kukistamiseksi ja lopulta tilanne johti Työväenpuolueen eroon hallituksesta ja uusiin vaaleihin tammikuun lopulla 2003. Sharon muodosti helmi-maaliskuussa uuden oikeistohallituksen, johon kuuluivat Likudin lisäksi Kansallinen uskontopuolue, Shinui ja Kansallinen liitto. Toukokuussa 2003 Sharon hyväksyi tiekarttasuunnitelman ja hän alkoikin pikkuhiljaa aloittaa neuvottelut Mahmud Abbasin kanssa. Sharonin kallistuminen rauhanomaisen ja poliittisen ratkaisun tielle johti Likudin oikeistolaisten hallituskumppanien, Kansallisen liiton ja Kansallisen uskontopuolueen, eroon hallituksesta kesäkuussa ja marraskuussa 2003. 6. kesäkuuta 2004 Sharonin hallitus hyväksyi suunnitelman yksipuolisesta vetäytymisestä kokonaan Gazasta ja neljästä siirtokunnasta Länsirannalla. Sharonin käskystä 9 480 juutalaista karkotettiin näiltä alueilta. Viimeiset Israelin joukot vetäytyivät Gazasta 12. syyskuuta ja kymmenen päivää myöhemmin neljä siirtokuntaa Länsirannalla oli purettu.

Tämän suunnitelman toteuttamisen myötä Sharon joutui avoimeen välirikkoon oikeiston, rabbien ja siirtokuntalaisten kanssa. Äänestyksessä Sharon kuitenkin onnistui saamaan 52 prosentin ääniosuudella Likudin taakseen. Likudin oikeistosiiven johtaja Benjamin Netanjahu oli jo aiemmin eronnut hallituksesta protestina yksipuoliselle vetäytymiselle ja pyrki puoluekokouksessa syrjäyttämään Sharonin.

Joulukuussa 2004 Sharon erotti Shinuin viisi ministeriä näiden äänestettyä hallituksen budjettia vastaan. Lopulta tammikuussa 2005 perustettiin uusi kansallisen yhtenäisyyden hallitus Työväenpuolueen tullessa hallitukseen. Tästä alkoi Sharonin ja Työväenpuolueen keskinäinen lähentyminen.

Puolueen perustaminen muokkaa

Gazasta vetäytymisestä lähtien Sharon ja hänen tukijansa Likud-puolueessa olivat joutuneet avoimeen yhteenottoon muun oikeiston kanssa. Lopulta syyskuussa 2005 14 kansanedustajasta koostunut Likudin maltillinen siipi "Acharayut Leumit" (Kansallinen vastuu) irrottautui puolueesta muodostaen oman eduskuntaryhmänsä. Benjamin Netanjahun johtama oikeistosiipi vaati Acharayut Leumitin erottamista puolueesta.

Tilanne oli Sharonille erittäin paha. Samaan aikaan, kun Sharon oli toimintakyvytön kahtia jakautuneessa puolueessaan, hänen tärkeä liittolaisensa Shimon Peres syrjäytettiin 9. marraskuuta Työväenpuolueen johdosta niukasti äänestyksessä. Uusi Työväenpuolueen puheenjohtaja Amir Peretz vaati ensitöikseen Sharonin hallituksessa istuvia työväenpuoluelaisia eroamaan hallituksesta. Peretz halusi palauttaa Työväenpuolueen sosialistiselle linjalle, mikä taas vaati hänen mukaansa heti ensimmäiseksi yhteistyön katkaisemista oikeistolaisen Likudin kanssa. Näin ollen kaikki Työväenpuolueet edustajat jättivät hallituksen 11. marraskuuta. Tässä vaiheessa Sharon menetti viimeisenkin tukensa. Uuden puolueen perustaminen alkoi näyttää välttämättömältä, jos Sharon aikoi saada jatkettua uutta rauhanpolitiikkaansa, jossa tarkoituksena oli asettaa lopulliset rajat Israelille ja luopua laajenemistavoitteista.

Lopulta 21. marraskuuta Ariel Sharon ilmoitti eroavansa Likudista sekä perustavansa uuden keskustalaisen ja liberaalin puolueen, jonka nimeksi piti tulla oikeusministeri Tzipi Livnin ehdotuksen mukaisesti "Kansallinen vastuu". Sharon ilmoitti, että idea uuden puolueen perustamisesta syntyi yhdessä yössä, mutta Avigdor Yitzhakin mukaan tätä oli suunniteltu jo useita kuukausia. Seuraavana päivänä uudessa puolueessa oli Sharonin tukijoiden mukaan 150 jäsentä. 24. marraskuuta puolue rekisteröitiin, mutta yllättäen nimellä "Kadima" (Eteenpäin). Kadima on yleinen heprean sana, mutta se on myös Israelin armeijan hyökkäyshuuto ja sitä on käytetty aiemminkin eri sionistisissa yhteyksissä, joten uuden puolueen nimellä oli israelilaisille merkityksensä.

Suurin osa näistä 150 jäsenestä oli Likudista eronneita. Hetimmiten puolueeseen liittyi merkittäviä israelilaisia kansanedustajia, kuten Ehud Olmert, Tzipi Livni, Meir Sheetrit, Gideon Ezra, Roni Bar-On, Omri Sharon ja Avraham Hirschson. Ministereistä liittyivät Ruhama Avraham, Majalli Wahabi, Eli Aflalo, Marina Solodkin, Ze'ev Boim ja Yaakov Edri. Pian liittyi myös Työväenpuolueeseen kuuluneita, kuten entinen ministeri ja Israelin ammattiliiton Histadrutin entinen puheenjohtaja Haim Ramon.

Varsinainen uutispommi Israelin politiikassa tapahtui 30. marraskuuta, kun Shimon Peres ilmoitti liittyvänsä Kadimaan ja eroavansa Työväenpuolueesta 60 vuoden jäsenyyden jälkeen.

20. joulukuuta 2005 Benjamin Netanjahu valittiin Likudin puheenjohtajaksi. Tässä vaiheessa sillä oli knessetissä 27 paikkaa, kun vuoden 2003 vaaleissa se oli saanut 38 paikkaa. Likud kuitenkin onnistui pitämään suurimman puolueen paikkansa paljolti sen ansiosta, että vaalikauden aikana pienempiä oikeistolaisia puolueita oli liittynyt siihen.

Puolueen ensimmäinen koettelemus – Sharonin aivoverenvuoto muokkaa

Ariel Sharon sai aivoverenvuodon 18. joulukuuta 2005 vain kuukausi puolueen perustamisen jälkeen. Virkaatekeväksi pääministeriksi nousi valtiovarainministeri Ehud Olmert, joka oli ollut maltillisen siiven edustajana Likudin puoluehallituksessa ja siten Sharonin tärkeä liittolainen sekä luottomies. Ensitöikseen Olmert ilmoitti, että parlamenttivaalit pidettäisiin 28. maaliskuuta Sharonin suunnitelmien mukaisesti. Puolue uhkasi hajota johtohahmonsa myötä alkutekijöihinsä, mutta Olmert alkoi käydä keskusteluja Likudista eronneiden Kadiman johtohenkilöiden kanssa yrittäen vakuuttaa, ettei näiden kannattaisi palata takaisin Likudiin. Samoin hän keskusteli Shimon Peresin kanssa, jottei tämä palaisi Työväenpuolueeseen. Sharonin sairasteluiden takia oltiin arveltu, että Shimon Peresistä tulisi uusi puolueen puheenjohtaja, mutta entiset Likudin jäsenet eivät olleet valmiita kuitenkaan menemään niin pitkälle. Esimerkiksi mielipidetiedusteluiden mukaan Kadima olisi saanut 42 paikkaa knessetissä ja Olmertin johdolla 40.

4. tammikuuta 2006 Ehud Olmertista tuli Israelin pääministeri, koska Ariel Sharon ei ollut pystynyt hoitamaan virkaansa 100 päivään. 16. tammikuuta Ehud Olmert valittiin Kadiman puheenjohtajaksi. 24. huhtikuuta Olmert ilmoitti kannattavansa itsenäistä palestiinalaisvaltiota sekä totesi, että Israelin olisi luovuttava osasta Länsirantaa pitääkseen valtion juutalaisenemmistöisenä. Samoin hän esitteli äänestäjille ajatuksensa Israelin rajojen vakiinnuttamisesta, mikä tarkoittaisi Länsirannan siirtokuntien purkamista ja keskittämistä suuriksi asutuskokonaisuuksiksi vuoden 1967 rajalinjalle. Israelin valtion rajoja siis supistettaisiin. Olmert kuitenkin ilmoitti myös, ettei "Israel luopuisi historiallisesta oikeudestaan koko Israelin maahan".

Kadiman vaalivoitto 2006 muokkaa

Kadima oletetusti voitti 28. maaliskuuta 2006 pidetyt Israelin ennenaikaiset parlamenttivaalit. Kadima sai 29 paikkaa knessetin 120:stä paikasta, kun taas Likud sai vain 12 paikkaa. Yhtenäinen Likud oli saanut 38 paikkaa aikanaan vuoden 2003 vaaleissa. Työväenpuolueen ja Meimadin liitto sai 19 paikkaa. Kadima nousi maan suurimmaksi puolueeksi suvereenisti vain muutama kuukausi perustamisensa jälkeen, vaikka sillä ei vielä ollut kovin erikoista vaalikampanjaa tai puoluekoneistoa. Toisaalta voitto ei ollut niin totaalinen kuin muutamaa päivää ennen vaaleja tehdyt mielipidetiedustelut olivat lupailleet. Niissä Kadimalle ennustettiin parhaimmillaan 36 tai 37 paikkaa. Kadima sai ääniä niin Työväenpuolueelta kuin Likudiltakin. Äänestysvilkkaus oli historiallisen alhainen, vain 63,6 prosenttia.

Kadiman lopettaminen muokkaa

Israelin vuoden 2015 parlamenttivaalien jälkeen kannatuksensa menettänyt Kadima-puolue lopetettiin ja puolueen loppuvaiheen näkyvin poliitikko Tzipi Livni on myöhemmin luopunut politiikasta.[2]

Kadima- puolueen nousun ja nopean romahduksen taustalla varsin yleisen arvion mukaan oli se, että puolueen johtohenkilöt eivät olleet tosiasiallisesti edes sitoutuneet puolueeseen ja puolueella ei ollut edes mitään varsinaista omaa ideologiaa. Kadima oli monelle poliitikolle vain keino saada oma asemansa varmistettua ja sen takia kannatuksen lasku johti nopeasti koko puolueen lopettamiseen.[3]

Puolueen puheenjohtajat muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3598879,00.html
  2. a b Netanyahu wins again, eventually Spectator USA. 18.9.2019. Arkistoitu 27.1.2020. Viitattu 27.1.2020. (englanniksi)
  3. The rise and fall of Kadima: A cautionary tale The Jerusalem Post | JPost.com. Viitattu 27.1.2020.
  4. Gil Hoffman: Livni returns to politics with The Tzipi Livni Party The Jerusalem Post. 27 November 2012. Viitattu 30 June 2015.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kadima.