Golda Meir
Golda Meir (o.s. Mabovitz, ent. Meyerson) 3. toukokuuta 1898 Kiova, Ukraina – 8. joulukuuta 1978 Jerusalem) oli Israelin valtion perustajia. Hän toimi työministerinä 1949–1956, ulkoministerinä 1956–1965 sekä Israelin neljäntenä pääministerinä 1969–1974.
| Golda Meir | |
|---|---|
| גולדה מאיר | |
 |
|
| Israelin 4. pääministeri | |
| Presidentti |
Zalman Shazar Efraim Katzir |
| Edeltäjä | Levi Eshkol |
| Seuraaja | Jitzhak Rabin |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 3. toukokuuta 1898 Kiova, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 8. joulukuuta 1978 (80 vuotta) Jerusalem Israel |
| Ammatti | opettaja |
| Puoliso | Morris Meyerson (1917–1951) |
| Tiedot | |
| Puolue | Mapai |
| Uskonto | juutalaisuus |
 Nimikirjoitus |
|
Golda Meir oli Israelin politiikan "rautarouva" vuosia ennen kuin sanaa alettiin käyttää Margaret Thatcherista. David Ben Gurion kuvasi häntä kerran "hallituksen ainoaksi mieheksi".[1] Hän oli maansa ensimmäinen naispääministeri ja näihin päiviin ainoa Israelissa, kolmas naispääministeri maailmassa.
Lapsuus Venäjän keisarikunnassa muokkaa
Golda Mabovitz syntyi juutalaiseen perheeseen[2] Venäjän keisarikunnassa Kiovassa, Ukrainassa vuonna 1898.[3] Lapsuutensa aikaisimmaksi muistikuvaksi Golda mainitsee muistelmissaan isänsä rakentamassa estettä talon etuoveen kuultuaan huhuja tulossa olevista juutalaisiin kohdistuvista väkivaltaisuuksista, pogromeista. Elinolot olivat vaikeat keisarikunnan länsirajalla sijainneella alueella, jonne juutalaisia oli pakotettu muuttamaan – Golda ja hänen kaksi sisartaan (Sheyna ja Tzipke) olivat usein nälissään ja kylmissään. Goldan seitsemästä sisaruksesta viisi kuoli lapsena.[4]
Perheen isä Moshe Mabovitz muutti vuonna 1903 Yhdysvaltoihin, ja muu perhe muutti perässä vuonna 1906. Ennen muuttoa Yhdysvaltoihin äiti ja lapset asuivat äidin kotikaupungissa Pinskissä.[4] Goldan ihailema isosisko Sheyna oli vaarassa toimiessaan sionistisessa vallankumousliikkeessä.
Yhdysvaltoihin muutto 1906 muokkaa
Perhe asettui Milwaukeehen, Wisconsiniin, jossa isä työskenteli puuseppänä ja äiti, Blume Naiditch, piti ruokakauppaa. Goldan ollessa vain kahdeksanvuotias hän joutui aamuisin lyhyen aikaa huolehtimaan kaupasta äidin käydessä ostamassa tavaraa kauppaan torilta.
Golda Meir kävi Fourth Street -koulua (nykyisin Golda Meir School) vuodesta 1906 vuoteen 1912. Koulussa Golda organisoi ensimmäisen yhteiskunnallisen projektinsa, kun hän järjesti rahankeräyksen, jotta hänen koulukaverinsa saisivat rahaa koulukirjoja varten.[4]
14-vuotiaana Golda meni North Division High Schooliin ja työskenteli osa-aikaisesti. Äiti kehotti Goldaa lopettamaan koulunkäynnin, hankkimaan työpaikan ja menemään naimisiin vanhemman miehen kanssa. Golda kapinoi ja karkasi kotoaan Sheyna-sisaren luo Denveriin. Golda asui Denverissä vuoden käyden koulua North High Schoolissa. Tuona aikana hän tapasi Morris Myersonin, mainoskylttimaalarin, josta myöhemmin tuli hänen aviomiehensä.[5]
Golda palasi Milwaukeehen 18-vuotiaana isänsä toiveesta. Milwaukeessa Golda toimi aktiivisesti nuorisoliike Habonimissa. Hän piti puheita kokouksissa ja puhui usein sosialistisen sionismin puolesta. Hän myös toimi Palestiinasta tulleiden vierailijoiden hyväksi.
Valmistuttuaan opettajaksi Golda työskenteli julkisissa kouluissa. Oltuaan nuoruudestaan asti poliittisesti aktiivinen hän liittyi virallisesti Sionistiseen Työväenpuolueeseen vuonna 1915. Golda avioitui Morris Myersonin kanssa vuonna 1917. Vuonna 1921 pariskunta ja Goldan vanhempi sisko Sheyna muuttivat Palestiinaan.[4]
Palestiinassa 1921 muokkaa
Ensimmäiset vuodet Britannian hallitsemassa Palestiinassa Golda ja Morris asuivat ja työskentelivät Merhavian kibbutsissa. Golda valittiin edustamaan kibbutsia ammattiyhdistysliike Histadrutissa.[5]
Vuonna 1924 Golda ja Morris muuttivat pois kibbutsista Tel Aviviin ja sittemmin Jerusalemiin. Jerusalemissa perheeseen syntyi poika ja tytär, Menachem ja Sarah. Vuonna 1928 Golda valittiin sihteeriksi Histadrutin naisasiain neuvostoon. Tehtävä vaati muuttoa Tel Aviviin, jonne Golda lapsineen muutti Morrisin jäädessä Jerusalemiin. Vuonna 1936 Meir nousi Histadrutin johtoon.[3]
Histadrut kasvoi ammattiyhdistysliikkeestä lopulta sionistiliikkeen varjohallitukseksi Britannian alaisessa Palestiinassa Goldan vaikutusvallan kasvaessa järjestössä. Vuonna 1946 brittihallinto pidätti useita sionistiliikkeen johtajia. Golda vältti pidätyksen. Hän neuvotteli brittihallinnon kanssa ja oli myös yhteydessä kasvavaan aseelliseen itsenäisyysliikkeeseen.
Israelin perustaminen 1948 muokkaa
Golda Meir oli yksi Israelin valtion itsenäisyysjulistuksen 24 allekirjoittajasta 14. toukokuuta 1948.[3]
Seuraavana päivänä Egyptin, Syyrian, Libanonin, Transjordanian ja Irakin joukot hyökkäsivät Israeliin. Goldalle myönnettiin Israelin ensimmäinen passi[6] ja hän matkusti Yhdysvaltoihin kerätäkseen rahaa uudelle valtiolle. Keräys tuotti 50 miljoonaa dollaria.[5]
Palattuaan Golda toimi lyhyen aikaa ensimmäisenä Israelin suurlähettiläänä Moskovassa,[3] jättäen tehtävän vuonna 1949. Osallistuessaan juutalaisen juhlapäivän viettoon Moskovassa 1948 Golda sai sankarin vastaanoton paikalle kokoontuneilta 50 000 venäjänjuutalaiselta. Massakokous osoitti, että Stalinin venäjänjuutalaisiin kohdistama sorto ei ollut onnistunut hävittämään juutalaisten identiteettiä.[7] Israelin kymmenen sekelin seteleissä on kuva tästä kokouksesta.[8]
Vuonna 1949 Golda valittiin Israelin parlamenttiin Knessetiin,[5] jossa hän toimi yhtäjaksoisesti vuoteen 1974.
Hallituksessa muokkaa
Golda Meir oli Israelin työministerinä vuodesta 1949 vuoteen 1956, jolloin maahan suuntautui voimakas muuttoliike. Alkaen vuodesta 1956 hän toimi ulkoministerinä pääministeri David Ben-Gurionin hallituksessa.[3] Ben-Gurion pyysi Goldaa heprealaistamaan sukunimensä. Meir tarkoittaa hepreaksi valon sytyttäjää.[5]
1960-luvun alussa Goldalla todettiin lymfooma. Hän piti sairauden salassa,[5] koska hänen mielestään siitä ilmoittaminen olisi tehnyt hänet muiden mielestä kyvyttömäksi hoitamaan tehtäviään. Lopulta Golda erosi hallituksesta vuonna 1965, perustellen eroaan sairaudella ja työuupumuksella. Golda toimi työväenpuolueen pääsihteerinä kahdeksan kuukautta ja jätti tehtävän 1. elokuuta 1968.
Pääministerikausi muokkaa
Levi Eshkolin kuoltua äkillisesti sydänkohtaukseen 26. helmikuuta 1969 parlamentti valitsi Golda Meirin pääministeriksi.[9] Israelin pääministerinä hän oli 17. maaliskuuta 1969–1974. Meirin aloittaessa pääministerinä Israel oli täynnä itseluottamusta vallattuaan kuuden päivän sodassa suuria alueita arabinaapureilta. Egypti jatkoi sotatoimia ampumalla tykistöllä Israelin joukkoja Suezin kanavan varrella.
Operaatiot Jumalan kosto ja Jumalan viha muokkaa
Vuoden 1972 olympiakisoissa Münchenissä tapahtuneen terrori-iskun jälkeen pääministeri Meir vetosi maailman johtajiin saadakseen tukea iskuun vastuullisten kiinni saamiseksi. Tukea ei kuitenkaan tullut riittävästi Meirin ja Israelin puolustuskomitean mielestä, ja he valtuuttivat Mossadin murhaamaan Musta syyskuu -järjestön ja PFLP:n jäseniä missä päin maailmaa tahansa.[10]
Jom kippur -sota 1973 muokkaa
- Pääartikkeli: Jom kippur -sota
Israelin tiedustelupalvelu ei kyennyt selvittämään, olivatko arabinaapurit hyökkäämässä ennen kuin vasta sotaa edeltävänä päivänä. Kuusi tuntia ennen sodan alkua Meir tapasi puolustusministeri Moshe Dayanin ja yleisesikuntapäällikkö David Elazarin. Dayan oli sitä mieltä, että hyökkäys olisi epätodennäköinen, kun taas Elazar olisi halunnut tehdä ennaltaehkäisevän hyökkäyksen Syyrian joukkoja vastaan.[11]
Meir teki päätöksen olla tekemättä ennaltaehkäisevää iskua,[5] koska hän arvioi Yhdysvaltojen jättävän Israelin ilman tukea tässä tapauksessa. Euroopasta taas ei tukea saataisi, koska arabimaat uhkasivat Euroopan maita öljynviennin lopettamisella. Tämä oli oikea päätös, ja Yhdysvallat aloitti myöhemmin ilmasillan Israeliin (Operation Nickel Grass).[12] Myöhemmin Henry Kissinger vahvisti Meirin arvion oikeaksi: mikäli Israel olisi iskenyt ensin, se ei olisi saanut Yhdysvalloilta "naulaakaan".[11]
Eroaminen muokkaa
Meir joutui eroamaan 11. huhtikuuta 1974, koska katsottiin, että hän oli pääministerinä osavastuussa siitä, että Syyria ja Egypti pääsivät yllättämään Israelin Jom kippur -sodassa 6. lokakuuta 1973. Lisäksi koalitiohallituksessa oli sisäisiä ongelmia.[13] Hänen seuraajakseen valittiin Jitzhak Rabin. Suhtautumisessa palestiinalaisiin Meir katsoi, ettei Israelin tarvinnut tehdä kompromisseja niin pitkään kuin se oli turvassa.
Golda Meir kuoli vuonna 1978 syöpään 80-vuotiaana, ja hänet haudattiin Herzl-vuorelle Jerusalemiin.[14]
Lähteet muokkaa
- ↑ Gerald Butt: Golda Meir 1998. BBC. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Golda Meir becomes Israeli Prime Minister | History Today www.historytoday.com. Viitattu 26.4.2021.
- ↑ a b c d e Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 129. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
- ↑ a b c d Golda Meir: An Outline of a Unique Life MSU Denver. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Golda Meir Jewish Women's Archive. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Golda Meir becomes Israeli Prime Minister HistoryToday. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Where Russian Jews found their voice J-Space. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ No Big Danger of Anti-Semitism, Russian Premier Tells Rabin 1994. NY Times. Viitattu 25.10.2014.
- ↑ 1969: Israel elects first female leader BBC News. 7.3.1969. Viitattu 25.3.2008. (englanniksi)
- ↑ Olympics Massacre: Munich - The real story 2006. The Independent. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Three years too late, Golda Meir understood how war could have been avoided Times of Israel. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Operation Nickel Grass Air Mobility Command Museum. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Mrs. Meir Announces Her Resignation; Says ‘my Decision is Irrevocable’ 11.4.1974. JTA. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
- ↑ The Herzl Museum Jewish Virtual Musem. Arkistoitu 25.10.2014. Viitattu 25.10.2014. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Barth, Reinhard: Historian suurnaiset. (Frauen, die Geschichte machten. Von Hatschepsut bis Indira Gandhi. Suomennos Tuulikki Virta, Katja Zöllner. Alkusanat Kaari Utrio. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6762-5.
