Palestiinalaiset

etninen ryhmä

Palestiinalaiset ovat eri heimoryhmistä koostuvia arabeja, joiden identiteetti syntyi 1900-luvun alussa perustetun ja Britannian hallitseman Palestiinan mandaattialueen (1920-1948) pohjalle. Varsinaisesti "palestiinalaisuuden" identiteetti kehittyi ja kehitettiin osana alueen hallinnasta käytyä taistelua arabien ja juutalaisten välillä. Palestiinan vapautusrintaman (PLO) peruskirjassa vuonna 1964 palestiinalaiseksi määritellään arabi, joka oli asunut pysyvästi Palestiinassa vähintään vuoteen 1947 asti. Palestiinalaisia olivat myös arabimiehen jälkeläiset.[1]

Palestiinalaiset
الفلسطينيون /al-Filasṭīniyyūn
Vuonna 1947 esitelty Palestiinan lippu on palestiinalaisarabien kansallinen symboli
Vuonna 1947 esitelty Palestiinan lippu on palestiinalaisarabien kansallinen symboli
Väkiluku yli 13 000 000
Asuinalueet Flag of Palestine.svg Palestiinalaishallinto 4 019 433
Länsiranta 2 515,845
Gazan kaista 1 604 238
 Jordania 3 000 000
 Israel 1 650,000
 Syyria 630 000
 Chile 500 000
 Libanon 402 582
 Saudi-Arabia 208 245
 Egypti 270 245
 Yhdistyneet arabiemiirikunnat 170 000
 Qatar 100 000
 Kuwait 70 000
 Irak 57 000
 Jemen 55 000
 Libya 44 000
Kielet arabia, heprea, aramea, kreikka, englanti
Uskonnot islam (sunni ja šiia), kristinusko, druusilaisuus

1900-luvun alussa Jordan-joen ja Välimeren välinen alue kuului Osmanien valtakunnan Syyrian provinssiin. Siellä asui noin 180 000 henkilöä, joista noin 140 000 oli muita kuin juutalaisia.[2] Juutalaiset kutsuivat itseään palestiinalaisiksi, kun taas muista käytettiin sellaisia nimiä kuin "fellah", "beduiini" tai "muslimi".[3] Palestiinassa asuvat arabit pitivät itseään "syyrialaisina" [4]

Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 aloitti arabien laajan pakolaisuuden. Vuonna 1993 Israel ja PLO sopivat palestiinalaisten itsehallinnosta,[5] mistä PLO alkoi vuonna 2013 käyttää nimeä "Palestiinan valtio".[6]

Palestiinalaishallinnon oman ilmoituksen mukaan Palestiinan arabeja oli vuonna 2018 yli 13 miljoonaa.[7] Heistä 4,9 miljoonaa asui Gazassa tai Länsirannalla, 1,6 miljoonaa Israelissa, 5,9 miljoonaa arabimaissa ja 0,7 miljoonaa muualla. [7] YK:n pakolaisjärjestö UNRWA:n rekisteröimiä Palestiinan pakolaisia oli vuonna 2021 yhteensä 5,7 miljoonaa.[8]

Palestiinalaiset puhuvat etupäässä arabiaa, ja valtaosa heistä on sunnimuslimeja. Kristittyjä on 3–6 prosenttia. Lisäksi pieni vähemmistö on druuseja.

Palestiinalaisuuden syntyMuokkaa

Nimen "Palestiina" ottivat käyttöön antiikin roomalaiset toisella sataluvulla, kun he ajoivat kapinoivan juutalaisväestön maanpakoon ja nimesivät Jordan-joen ja Välimeren välisen alueen Palestiinaksi Vanhassa Testamentissa mainittujen filistealaisten mukaan.[9] Itä-Rooman valtakunta menetti alueen arabeille 600-luvulle, ja tämän jälkeen se kuului Lähi-idän eri valtioille. 1500-luvulla sen hallinta siirtyi turkkilaiselle Osmanien valtakunnalle, jonka Syyrian provinssiin nykyinen Israel, Gaza ja Länsiranta kuuluivat.

Palestiinan syntyyn 1900-luvulla omaksi alueekseen vaikutti 1800-luvulla alkanut sionistinen liike, joka pyrki perustamaan juutalaisvaltion Raamatussa mainittuun Kanaaninmaahan. Juutalaisten "Palestiinaksi" kutsumalle alueelle alkoi 1880-luvulta alkaen muuttaa juutalaisia siirtolaisia, ja harvaan asuttu alue alkoi saada lisää väestöä. Juutalaisten määrä kasvoi 1940-luvulle tultaessa muutamasta kymmenestä tuhannesta yli puoleen miljoonaan. Euroopasta muuttaneiden juutalaisten tuoma vauraus alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta arabien määrä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922[2] ja 1,3 miljoonaan vuonna 1947.[10]

Sionistijohtajat odottivat aluksi, että juutalaiset ja arabit eläisivät alueella rauhallisesti rinnatusten. Esimerkkinä viitattiin Suomeen, missä kielivähemmistöt asuivat sopuisasti. [3] Palestiinassa sopua alkoi rikkoa nouseva arabinationalismi, joka vuoden 1908 nuorturkkilaisen vallankumouksen myötä alkoi saada kaikupohjaa muuallakin. Juutalaisten laaja maahanmuutto oli perin juurin mullistamassa perinteistä yhteiskuntaa. Palestiinassa maanomistus oli keskittynyt suurmaanomistajlle, "efendeille", jotka olivat vuokranneet maansa. Omistajat alkoivat hintojen nousun takia myydä maitaan Euroopasta tulleille juutalaisille, jotka irtisanoivat entisten vuokraviljelijöiden sopimukset. Juutalaiset maahanmuuttajat alettiin siksi kokea maanvaltaajina. Hyvän hintatason vuoksi silti jopa arabien kansallisessa liikkeessä olleet myivät omistuksiaan tulokkaille.[11]

Palestiinalaiselle kansallisuustunteelle sekä arabien että juutalaisten keskuudessa loi maantieteellisen kehyksen Palestiinan rajaaminen omaksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi.[12] "Palestiina" rajoineen syntyi Remon konferenssissa vuonna 1920, kun se ensin erotettiin Syyriasta, ja kun Jordan-joen itäpuoli irrotettiin Transjordaniaksi, joka suljettiin juutalaisten siirtolaisuudelta.[13] Englannin mandaattihallinto alkoi myös jakaa Palestiinan "kansalaisuutta" merkitseviä henkilökortteja. Vaikka juutalainen itsehallinto alkoi nyt kehittyä ja luoda pohjaa myöhemmälle itsenäiselle valtiolle, arabien puolella vastaavaa kehitystä ei vielä tapahtunut. [13]

Arabien identiteetti nimenomaan "palestiinalaisina" alkoi syntyä ristiriidasta kasvavan juutalaisväestön kanssa väestön alkaessa vaihtua paikoitellen jopa juutalaisenemmistöiseksi. Brittihallinto oli Palestiinan mandaattialueen perustamisen jälkeen 1921 nimittänyt koko Palestiinan muslimiväestön johtoon mufti Amin al-Husseinin.[14] Hannu Juusolan mukaan al-Husseini oli sionismin väkevä vastustaja.[14] Robert Spencerin mukaan Al-Husseini oli mennyt vielä pidemmälle ja aloittanut vuonna 1919 väkivaltaan johtaneen kampanjoinnin juutalaisia vastaan. [15]

1920- ja 1930-luvun väkivaltaiset levottomuudet kärjistyivät vuonna 1936 arabikapinaksi, joka suuntautui myös brittien mandaattihallintoa vastaan.[14] Vuonna 1947 puhkesi sisällissota, joka vuonna 1948 laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi arabimaiden hyökättyä itsenäiseksi julistautunutta Israelia vastaan. Itsenäisyyttä seurasivat vielä kuuden päivän sota vuonna 1967 ja Jom kippur-sota vuonna 1973. Sotien yhteydessä osa Israelin alueen arabiväestöstä pakeni tai karkotettiin, mikä synnytti nykyaikaan jatkuneen pakolaisongelman.

Palestiinalaisten kansallinen organisoituminen alkoi vuonna 1959, jolloin perustettiin sotilaallinen ja poliittinen järjestö Fatah (suo. "voitto"). Vuonna 1964 perustettiin Palestiinan vapautusjärjestö PLO, jonka peruskirjan ensimmäinen artikla kuului: "Palestiina on Palestiinan arabien kotimaa ja kiinteä osa suurta arabien kotimaata, ja palestiinalaiset ovat osa arabikansaa."[1]

Vielä perustamisjulistuksessa PLO oli yleisarabistinen järjestö,[16] mutta myöhemmin arabiväestön oikeutta omaan Palestiinan valtioon on pohjustettu luomalla uutta kansallista identiteettiä, "palestiinalaisuutta".[17] Palestiinan lipuksi valittiin lyhytikäiseksi jääneen Arabifederaation (1958) lippu vuonna 1964.[18] Palestiinalaishallinnon johtaja Jasser Arafat oli syntynyt Kairossa, mutta hänestä tehtiin syntymäpaikka muuttamalla gazalainen.[18] Palestiinalaisuuden symboleihin kuuluu myös "palestiinalaishuivi", jonka Jasser Arafat teki tunnetuksi.

Palestiinan pakolaisuusMuokkaa

Pääartikkeli: Palestiinan pakolaisuus

Palestiinalaisten pakolaisuus syntyi Israelin itsenäisyyssodan ja sitä edeltäneen sisällissodan vuosina 1946-1948, jolloin YK:n arvion mukaan noin 700 000 arabia eli noin puolet pakeni tai karkotettiin itsenäiseksi julistautuneen Israelin valtaamalta alueelta.[19] Pakolaisten lukumäärä kasvoi kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967. Arviolta 200 000 tai 250 000 arabia Israelin miehittämiltä alueilta Gazasta, Länsirannalta, Itä-Jerusalemista ja Golanilta pakeni tai karkotettiin sodan aikana arabimaihin.[20] Osa lähteneistä on palannut sotien jälkeen takaisin ja saanut Israelin kansalaisuuden. Israel on kuitenkin suostunut ottamaan vastaan vain pienen osan paluuseen halukkaista.[19]

UNRWA eli YK:n pakolaisjärjestö palestiinalaisille arvioi, että vuonna 2021 palestiinalaispakolaisia on 5,7 miljoonaa, ja määrä on edelleen kasvussa [8] Pakolaisten määrän kasvu johtuu UNRWA:n pakolaismääritelmästä, jota on laajennettu. UNRWA hyväksyi aluksi Palestiinan pakolaiseksi henkilön, "jonka normaali asuinpaikka oli Palestiina aikavälillä 1.6.1946 - 15.5.1948, ja joka menetti sekä kotinsa että toimeentulonsa vuoden 1948 konfliktin seurauksena." Myöhemmin UNRWA laajensi määritelmää Palestiinan vapautusrintama PLO:n peruskirjan mukaisesti[21] siten, että pakolaisasema koskee myös miespuolisten Palestiinan pakolaisten jälkeläisiä, mukaan lukien adoptoidut lapset.[22] Määritelmä poikkeaa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR soveltamasta yleisestä määritelmästä.[23]

Kolmannes pakolaisista asuu Länsirannalla ja Gazassa. Alle kolmannes asuu Jordaniassa, 17 % Syyriassa ja Libanonissa[24] ja loput 15 % muissa arabimaissa tai lännessä. Noin miljoonalla Palestiinan pakolaisella ei ole muuta henkilöllisyyspaperia kuin YK:n Palestiinan pakolaisjärjestön myöntämä henkilökortti.[25]

GenetiikkaMuokkaa

Eri tutkimuksissa on havaittu palestiinalaisilla arabeilla olevan geneettinen yhteys eri juutalaisryhmiin ja muihin Levantin väestöihin (kuten libanonilaisiin).[26][27][28] On ehdotettu, että palestiinalaisilla ja juutalaisilla olisi yhteinen alkuperä.[26][27]

2004 julkaistussa geenitutkimuksessa testattujen palestiinalaisten tulokset erottuivat aiempien tutkimusten tuloksista, mikä tutkijaryhmän mukaan kertoo, ettei palestiinalaisilla ole vain yhtä homogeenistä alkuperää vaan heidän keskuudessaan esiintyy huomattavaa vaihtelua.[29] 2010 julkaistussa tutkimuksessa palestiinalaiset klusteroivat beduiinien, jordanialaisten ja saudiarabialaisten kanssa, mikä tutkijaryhmän mukaan viittaa ryhmien yhteiseen alkuperään Arabian niemimaalla.[30]

2003 julkaistun tutkimuksen mukaan palestiinalaisten äitilinjoissa esiintyy jonkin verran vaikutteita Saharan eteläpuolisesta Afrikasta muiden arabiväestöjen tavoin, mikä on luultavasti seurausta arabien harjoittamasta orjakaupasta.[31]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. ↑ a b The Palestinian Charter, 1999
  2. ↑ a b Spencer, 2019, 19
  3. ↑ a b Juusola, 2014, s. 41-42; Spencer, 2019, s. 88–90
  4. ↑ Spencer, 2019, s. 88–90
  5. ↑ Juusola, 2014, s. 227
  6. ↑ Hanhivaara, Jussi: Palestiinalaishallinto muutti nimeään Yle uutiset. 6.1.2013.
  7. ↑ a b MEMO, 2018
  8. ↑ a b UNRWA: We provide assistance and protection for some 5,7 million Palestine refugees United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East. Viitattu 21.1.2021.
  9. ↑ Spencer,2019, s. 3
  10. ↑ Spencer, 2019, 28
  11. ↑ Juusola, 2014, s. 41-42, 48, 52
  12. ↑ Juusola, 2014, s. 47
  13. ↑ a b Juusola, 2014, s. 46
  14. ↑ a b c Juusola, 2014, s. 51
  15. ↑ Spencer, 2019, s. 28-29
  16. ↑ Juusola, 2014, s. 127
  17. ↑ Spencer, 2019, s. 87–99
  18. ↑ a b Spencer, 2019, s. 91
  19. ↑ a b Juusola, 2014, s. 73-78
  20. ↑ Juusola, 2014, s. 140-141
  21. ↑ The Palestinian Charter 1999. Palestine Ministry of Information.
  22. ↑ Palestine refugees UNRWA. Viitattu 21.5.2021.
  23. ↑ The 1951 Refugee Convention UNHCR. Viitattu 24.5.2021.
  24. ↑ Bowker, 2003, p. 72
  25. ↑ Bowker, 2003, s. 61–62
  26. ↑ a b Jews are the genetic brothers of Palestinians, Syrians, and Lebanese, study finds ScienceDaily. Viitattu 23.12.2020. (englanniksi)
  27. ↑ a b A. Arnaiz-Villena, N. Elaiwa, C. Silvera, A. Rostom, J. Moscoso, E. Gómez-Casado: The origin of Palestinians and their genetic relatedness with other Mediterranean populations. Human Immunology, 2001-09, nro 9, s. 889–900. PubMed:11543891. doi:10.1016/s0198-8859(01)00288-9. ISSN 0198-8859. Artikkelin verkkoversio.
  28. ↑ Agranat-Tamir L, Waldman S, Martin MS, Gokhman D, Mishol N, Eshel T, Cheronet O, Rohland N, Mallick S, Adamski N, Lawson AM, Mah M, Michel MM, Oppenheimer J, Stewardson K, Candilio F, Keating D, Gamarra B, Tzur S, Novak M, Kalisher R, Bechar S, Eshed V, Kennett DJ, Faerman M, Yahalom-Mack N, Monge JM, Govrin Y, Erel Y, Yakir B, Pinhasi R, Carmi S, Finkelstein I, Reich D: The Genomic History of the Bronze Age Southern Levant Cell. 2020. Viitattu 23.12.2020.
  29. ↑ Shen et al: Reconstruction of Patrilineages and Matrilineages of Samaritans and Other Israeli Populations From Y-Chromosome and Mitochondrial DNA Sequence Variation. Hum Mutat 24:248–260, 2004.
  30. ↑ Behar et al: (PDF) The genome-wide structure of the Jewish people Nature. 2010. Viitattu 23.12.2020. (englanniksi)
  31. ↑ Martin Richards, Chiara Rengo, Fulvio Cruciani, Fiona Gratrix, James F. Wilson, Rosaria Scozzari: Extensive Female-Mediated Gene Flow from Sub-Saharan Africa into Near Eastern Arab Populations. American Journal of Human Genetics, 2003-4, nro 4, s. 1058–1064. PubMed:12629598. ISSN 0002-9297. Artikkelin verkkoversio.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Palestiinalaiset&oldid=19867436”