Wikipedia

Palestiinalaiset

Lähi-idässä kehittynyt arabikansa

Palestiinalaiset ovat eri heimoryhmistä koostuvia arabeja, joiden identiteetti syntyi 1900-luvun alussa perustetun ja Britannian hallitseman Palestiinan mandaattialueen (1920-1948) pohjalle. Varsinaisesti "palestiinalaisuuden" identiteetti kehittyi ja kehitettiin osana alueen hallinnasta käytyä taistelua arabien ja juutalaisten välillä. Palestiinan vapautusrintaman (PLO) peruskirjassa vuonna 1964 palestiinalaiseksi määritellään arabi, joka oli asunut pysyvästi Palestiinassa vähintään vuoteen 1947 asti. Palestiinalaisia olivat myös arabimiehen jälkeläiset.[1]

Palestiinalaiset
الفلسطينيون /al-Filasṭīniyyūn
Vuonna 1964 käyttöön otettu Palestiinan lippu on palestiinalaisarabien kansallinen symboli.
Vuonna 1964 käyttöön otettu Palestiinan lippu on palestiinalaisarabien kansallinen symboli.
Väkiluku yli 15 000 000
Asuinalueet Palestiinalaishallinto 5 000 433
Länsiranta 3 000,195
Gazan kaista 2 000 238
 Jordania 3 000 000+
 Israel 2 037,000
Syyrian lippu Syyria 630 000
 Chile 500 000
 Libanon 450 000
 Saudi-Arabia 208 245
 Egypti 270 245
 Yhdistyneet arabiemiraatit 170 000
 Qatar 100 000
 Kuwait 70 000
 Irak 57 000
 Jemen 55 000
 Libya 44 000
Kielet arabia, heprea, aramea, kreikka, englanti
Uskonnot islam (sunni ja šiia), kristinusko, druusilaisuus

1900-luvun alussa Jordan-joen ja Välimeren välinen alue kuului Osmanien valtakunnan Syyrian provinssiin. Siellä asui noin 180 000 henkilöä, joista noin 140 000 oli muita kuin juutalaisia.[2] Juutalaiset kutsuivat itseään palestiinalaisiksi, kun taas muista käytettiin sellaisia nimiä kuin "fellah", "beduiini" tai "muslimi".[3] Palestiinassa asuvat arabit pitivät itseään "syyrialaisina".[4]

Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 aloitti arabien laajan pakolaisuuden. Vuonna 1993 Israel ja PLO sopivat palestiinalaisten itsehallinnosta,[5] mistä PLO alkoi vuonna 2013 käyttää nimeä "Palestiinan valtio".[6]

Palestiinalaishallinnon oman ilmoituksen mukaan Palestiinan arabeja oli vuonna 2018 yli 13 miljoonaa.[7] Heistä 4,9 miljoonaa asui Gazassa tai Länsirannalla, 1,6 miljoonaa Israelissa, 5,9 miljoonaa arabimaissa ja 0,7 miljoonaa muualla. [7] YK:n pakolaisjärjestö UNRWA:n rekisteröimiä Palestiinan pakolaisia oli vuonna 2021 yhteensä 5,7 miljoonaa.[8]

Palestiinalaiset puhuvat etupäässä arabiaa, ja valtaosa heistä on sunnimuslimeja. Kristittyjä on 3–6 prosenttia. Lisäksi pieni vähemmistö on druuseja.

Palestiinalaisuuden synty

muokkaa

Nimen "Palestiina" ottivat käyttöön antiikin roomalaiset toisella sataluvulla, kun he ajoivat kapinoivan juutalaisväestön maanpakoon ja nimesivät Jordan-joen ja Välimeren välisen alueen Palestiinaksi Vanhassa Testamentissa mainittujen filistealaisten mukaan.[9] Itä-Rooman valtakunta menetti alueen arabeille 600-luvulle, ja tämän jälkeen se kuului Lähi-idän eri valtioille. 1500-luvulla sen hallinta siirtyi turkkilaiselle Osmanien valtakunnalle, jonka Syyrian provinssiin nykyinen Israel, Gaza ja Länsiranta kuuluivat.

1900-luvun alku

muokkaa

Palestiinan syntyyn 1900-luvulla omaksi alueekseen vaikutti 1800-luvulla alkanut sionistinen liike, joka pyrki perustamaan juutalaisvaltion Raamatussa mainittuun Kanaaninmaahan. Juutalaisten "Palestiinaksi" kutsumalle alueelle alkoi 1880-luvulta alkaen muuttaa juutalaisia siirtolaisia, ja harvaan asuttu alue alkoi saada lisää väestöä. Ennen tätä juutalaisväestön määrä oli arviolta 13 000–20 000, joista suurin osa asui kaupungeissa. Esimerkiksi Jerusalemin asukkaista noin puolet oli juutalaisia.[10] Juutalaisten määrä kasvoi 1940-luvulle tultaessa muutamasta kymmenestä tuhannesta yli puoleen miljoonaan. Euroopasta muuttaneiden juutalaisten tuoma vauraus alkoi vetää puoleensa myös arabeja koko Lähi-idän alueelta. 1900-luvun alun vajaasta 140 000:sta arabien määrä kasvoi lähes puoleen miljoonaan vuonna 1922[2] ja 1,3 miljoonaan vuonna 1947.[11]

Sionistijohtajat odottivat aluksi, että juutalaiset ja arabit eläisivät alueella rauhallisesti rinnatusten. Esimerkkinä viitattiin Suomeen, missä kielivähemmistöt asuivat sopuisasti. [3] Palestiinassa sopua alkoi rikkoa nouseva arabinationalismi, joka vuoden 1908 nuorturkkilaisen vallankumouksen myötä alkoi saada kaikupohjaa muuallakin. Juutalaisten laaja maahanmuutto oli perin juurin mullistamassa perinteistä yhteiskuntaa. Palestiinassa maanomistus oli keskittynyt suurmaanomistajlle, "efendeille", jotka olivat vuokranneet maansa. Omistajat alkoivat hintojen nousun takia myydä maitaan Euroopasta tulleille juutalaisille, jotka irtisanoivat entisten vuokraviljelijöiden sopimukset. Juutalaiset maahanmuuttajat alettiin siksi kokea maanvaltaajina. Hyvän hintatason vuoksi silti jopa arabien kansallisessa liikkeessä olleet myivät omistuksiaan tulokkaille.[12]

Alkuun Palestiinan arabit eivät tavoitelleet itsenäistä palestiinalaisvaltiota. Vuonna 1919 Jerusalemissa järjestetyssä Palestiina-arabikongressissa Palestiinan alueen haluttiin ennemminkin kuuluvan suur-Syyriaan ja ilmoitettiin sen olevan osa "arabi-Syyriaa, josta se ei ole koskaan ollut irrallaan".[13]

San Remo 1920

muokkaa

Palestiinalaiselle kansallisuustunteelle sekä arabien että juutalaisten keskuudessa loi maantieteellisen kehyksen Palestiinan rajaaminen omaksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi.[14] "Palestiina" rajoineen syntyi Remon konferenssissa vuonna 1920, kun se ensin erotettiin Syyriasta, ja kun Jordan-joen itäpuoli irrotettiin Transjordaniaksi, joka suljettiin juutalaisten siirtolaisuudelta.[15] Brittien hallitsema Palestiina irrotettiin alueen entisistä pääkaupungeista Damaskoksesta ja Beirutista, jotka jäivät ranskalaisten mandaattialueelle.[16]

Englannin mandaattihallinto alkoi jakaa Palestiinan "kansalaisuutta" merkitseviä henkilökortteja. Juutalainen itsehallinto alkoi kehittyä ja luoda pohjaa myöhemmälle itsenäiselle valtiolle. Arabien puolella vastaava kehitys ei alkanut.[15]

Arabi-identiteetti

muokkaa
 
Antisemitistinen mielenosoitus 8. maaliskuuta 1920 Jerusalemissa Damaskoksen portilla

Arabien identiteetti nimenomaan "palestiinalaisina" alkoi syntyä ristiriidasta kasvavan juutalaisväestön kanssa väestön alkaessa vaihtua paikoitellen jopa juutalaisenemmistöiseksi.[17]

Vuodesta 1920 tuli ratkaiseva käänne palestiinalaisen arabinationalismin syntymiselle, ja sitä ilmensi kaksi väkivaltaista konfliktia. Ensimmäinen oli arabirosvojen hyökkäys maaliskuussa juutalaiseen kylään Tel Hai, mitä seurasi kyläläisten evakuointi. Vielä uhkaavampi oli pogromia muistuttanut arabihyökkäys Jerusalemin vanhassa kaupungissa 4. huhtikuuta 1920. Muslimien Nabi Musa -juhlinta muuttui väkivaltaiseksi mellakaksi, jossa kiihotettiin teurastamaan juutalaiset. Seurauksena oli kolme kuollutta, pari sataa loukkaantunutta ja muutamia raiskauksia. Sionistien johtajat perustivat tapauksen johdosta salaisen "kansallisen" miliisin, joka sai nimen Irgun Haganah.[16]

Vuoden 1920 mellakat olivat ensimmäinen sarja väkivallan purkauksia, jotka tulevina vuosina 1921, 1929 ja 1936–1939 kasvoivat yhä suuremmiksi ja tappavammiksi. Kansallisen tietoisuuden kasvu oli rinnakkaista brittiläisen mandaatin järjestämän kouluopetuksen kanssa, joka kehitti arabien lukutaitoa ja loi uutta keskiluokkaa.[18]

Islamilainen identiteetti

muokkaa

Uskonto osoittautui tehokkaaksi keinoksi herättää moderneja nationalistisia tunteita. Jerusalemin mellakka vuonna 1920 alkoi uskonnollisesta kulkueesta ja vuonna 1929 kaikkiaan 130 juutalaista murhattiin mellakassa, jonka herätti syytös siitä, että juutalaiset pyrkivät valtaamaan Temppelivuoren. Brittihallinto nimesi Palestiinan mandaattialueen perustamisen jälkeen vuonna 1921 Palestiinan muslimiväestön johtoon Jerusalemin suurmufti Amin al-Husseinin, joka oli sionismin jyrkkä vastustaja.[17] Robert Spencerin mukaan Al-Husseini aloitti jo vuonna 1919 myöhemmin väkivaltaan johtaneen kampanjoinnin juutalaisia vastaan. [19]

Toisiaan seuraavat sodat

muokkaa

1920- ja 1930-luvun väkivaltaiset levottomuudet kärjistyivät vuonna 1936 arabikapinaksi, joka suuntautui myös brittien mandaattihallintoa vastaan.[17] Vuonna 1947 puhkesi sisällissota, joka vuonna 1948 laajeni Israelin itsenäisyyssodaksi arabimaiden hyökättyä itsenäiseksi julistautunutta Israelia vastaan. Itsenäisyyttä seurasivat vielä kuuden päivän sota vuonna 1967 ja Jom kippur-sota vuonna 1973. Sotien yhteydessä suuri osa arabiväestöä pakeni tai karkotettiin Israelin haltuun joutuneilta alueilta, mikä loi nykyaikaan jatkuneen pakolaisongelman.[20]

Palestiinalaisten organisoituminen

muokkaa

Palestiinalaisten kansallinen organisoituminen alkoi vuonna 1959, jolloin perustettiin sotilaallinen ja poliittinen järjestö Fatah (suom. "voitto"). Vuonna 1964 perustettiin Palestiinan vapautusjärjestö PLO, jonka peruskirjan ensimmäinen artikla kuului: "Palestiina on Palestiinan arabien kotimaa ja kiinteä osa suurta arabien kotimaata, ja palestiinalaiset ovat osa arabikansaa."[1]

Vielä perustamisjulistuksessa PLO oli yleisarabistinen järjestö,[21] mutta myöhemmin arabiväestön oikeutta omaan Palestiinan valtioon korostettiin luomalla uusi kansallinen identiteetti eli "palestiinalaisuus".[22] Sen symboliksi valittiin lyhytikäiseksi jääneen Arabifederaation (1958) lippu vuonna 1964.[23] Palestiinalaishallinnon johtaja Jasser Arafat oli itse syntynyt Kairossa, mutta hänestä tehtiin syntymäpaikkaa muuttamalla gazalainen.[23] Palestiinalaisuuden symboleihin kuuluu myös "palestiinalaishuivi", jonka Jasser Arafat teki tunnetuksi.

Palestiinan pakolaisuus

muokkaa
Pääartikkeli: Palestiinan pakolaisuus

Palestiinalaisten pakolaisuus syntyi Israelin itsenäisyyssodan ja sitä edeltäneen sisällissodan vuosina 1946-1948, jolloin YK:n arvion mukaan noin 700 000 arabia eli noin puolet kaikista pakeni tai karkotettiin itsenäiseksi julistautuneen Israelin valtaamalta alueelta.[24] Pakolaisten lukumäärä kasvoi kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967. Arviolta 200 000 tai 250 000 arabia Israelin miehittämiltä alueilta Gazasta, Länsirannalta, Itä-Jerusalemista ja Golanilta pakeni tai karkotettiin sodan aikana arabimaihin.[25] Osa lähteneistä on palannut sotien jälkeen takaisin ja saanut Israelin kansalaisuuden. Israel on kuitenkin suostunut ottamaan vastaan vain pienen osan paluuseen halukkaista.[24]

UNRWA eli YK:n pakolaisjärjestö palestiinalaisille arvioi, että vuonna 2021 palestiinalaispakolaisia on 5,7 miljoonaa, ja määrä on edelleen kasvussa [8] Pakolaisten määrän kasvu johtuu UNRWA:n pakolaismääritelmästä, jota on laajennettu. UNRWA hyväksyi aluksi Palestiinan pakolaiseksi henkilön, "jonka normaali asuinpaikka oli Palestiina aikavälillä 1.6.1946 - 15.5.1948, ja joka menetti sekä kotinsa että toimeentulonsa vuoden 1948 konfliktin seurauksena." Myöhemmin UNRWA laajensi määritelmää Palestiinan vapautusrintama PLO:n peruskirjan mukaisesti[26] siten, että pakolaisasema koskee myös miespuolisten Palestiinan pakolaisten jälkeläisiä, mukaan lukien adoptoidut lapset.[27] Määritelmä poikkeaa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR soveltamasta yleisestä määritelmästä.[28]

Kolmannes pakolaisista asuu Länsirannalla ja Gazassa. Alle kolmannes asuu Jordaniassa, 17 % Syyriassa ja Libanonissa[29] ja loput 15 % muissa arabimaissa tai lännessä. Noin miljoonalla Palestiinan pakolaisella ei ole muuta henkilöllisyyspaperia kuin YK:n Palestiinan pakolaisjärjestön myöntämä henkilökortti.[30]

Genetiikka

muokkaa

Uniparentaaliset haploryhmät

muokkaa

Palestiinalaisten yleisiä Y-kromosomin haploryhmiä ovat muun muassa J ja E-M215.[31] Palestiinalaisten isälinjoissa havaitaan yhteys toisiin Levantin arabiväestöihin sekä juutalaisiin. Tulokset ovat johdonmukaisia sen oletuksen kanssa, että palestiinalaiset polveutuvat Levantin historiallisesta väestöstä. Joissakin tutkimuksissa heillä on esitetty olevan yhteiset juuret juutalaisten kanssa.[32][33]

Äitilinjoillaan palestiinalaiset muodostavat klusterin libanonilaisten, syyrialaisten ja jordanialaisten kanssa. Palestiinalaisten yleisimpiä mtDNA-haploryhmiä ovat R, H ja U.[34] Heidän äitilinjoissaan esiintyy jonkin verran myös vaikutteita Saharan eteläpuolisesta Afrikasta muiden arabiväestöjen tavoin, mikä selittyy arabien aiemmin harjoittamalla orjakaupalla.[35]

Autosomaalinen DNA

muokkaa

Palestiinalaismuslimit sijoittuvat muiden Levantin väestöryhmien joukkoon. Levantin väestön rakenteessa on jakautuneisuutta: palestiinalaiset ovat erityisesti lähellä jordanialaismuslimeja, ja yhdessä he ovat lähempänä eteläisempiä ryhmiä, kuten Arabian niemimaan väestöä, kuin samarialaiset, libanonilaiset tai druusit.[36][37][38][39]

Palestiinalaisten geneettinen sekoitus on pääosin samanlainen kuin muillakin Levantin väestöryhmillä.[36][40][41] Se koostuu pääasiassa natufialaisia, neoliittisia anatolialaisia ja neoliittisia iranilaisia muistuttavien komponenttien yhdistelmästä.[36] Vuoden 2020 tutkimuksessa se mallinnettiin suurimmalta osin pronssikautisten kanaanilaisnäytteiden kaltaiseksi.[42] Palestiinalaisilla ja useimmilla muilla nykylevanttilaisilla esiintyy pieni määrä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tullutta sekoitusta,[43][38][41] jota ei ollut vielä kanaanilaisilla.[42] Palestiinalaisilla ja jordanialaisilla tämän komponentin osuus on kaikkein suurin, mikä erottaa heitä druuseista ja etenkin samarialaisista, joilla se on matalin.[41] Palestiinalais- ja jordanialaismuslimeilla voidaan mallintaa olevan hieman enemmän Arabian niemimaalle ominaista sekoituista kuin esimerkiksi libanonilaisilla.[37] Arabian niemimaan väestöön verrattuna palestiinalaisilla on muiden levanttilaisten tapaan pienempi määrä natufialaisia muistuttavaa ja enemmän anatolialais- ja iranilaistyyppistä sekoitusta.[36]

Vuoden 2010 tutkimuksen mukaan palestiinalaisten läheisyys esimerkiksi saudiarabialaisten kanssa viittaa Arabian niemimaalta tuleviin juuriin.[38] Vuoden 2013 tutkimuksessa arvioitiin, että palestiinalaismuslimeihin on tullut islamin levittäytymisen jälkeen jossain määrin ulkopuolista geenivirtausta, mikä erottaa heitä esimerkiksi libanonilaisista.[37] Vuoden 2015 tutkimuksessa palestiinalaisten todettiin polveutuvan pääosin Palestiinan historiallisesta väestöstä.[41]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b The Palestinian Charter, 1999
  2. ↑ a b Spencer, 2019, 19
  3. ↑ a b Juusola, 2014, s. 41-42; Spencer, 2019, s. 88–90
  4. ↑ Spencer, 2019, s. 88–90
  5. ↑ Juusola, 2014, s. 227
  6. ↑ Hanhivaara, Jussi: Palestiinalaishallinto muutti nimeään Yle uutiset. 6.1.2013.
  7. ↑ a b MEMO, 2018
  8. ↑ a b UNRWA: We provide assistance and protection for some 5,7 million Palestine refugees United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East. Viitattu 21.1.2021.
  9. ↑ Spencer,2019, s. 3
  10. ↑ Juusola, Hannu: Israelin historia, s. 34-36. Gaudeamus, 2005.
  11. ↑ Spencer, 2019, 28
  12. ↑ Juusola, 2014, s. 41-42, 48, 52
  13. ↑ Waxman 2019, "Who are the Palestinians?".
  14. ↑ Juusola, 2014, s. 47
  15. ↑ a b Juusola, 2014, s. 46
  16. ↑ a b Morris 2008, s. 11
  17. ↑ a b c Juusola, 2014, s. 51
  18. ↑ Morris 2008, s. 12
  19. ↑ Spencer, 2019, s. 28-29
  20. ↑ Juusola, 2014, s. 73-78
  21. ↑ Juusola, 2014, s. 127
  22. ↑ Spencer, 2019, s. 87–99
  23. ↑ a b Spencer, 2019, s. 91
  24. ↑ a b Juusola, 2014, s. 73-78
  25. ↑ Juusola, 2014, s. 140-141
  26. ↑ The Palestinian Charter 1999. Palestine Ministry of Information.
  27. ↑ Palestine refugees UNRWA. Viitattu 21.5.2021.
  28. ↑ The 1951 Refugee Convention UNHCR. Viitattu 24.5.2021.
  29. ↑ Bowker, 2003, p. 72
  30. ↑ Bowker, 2003, s. 61–62
  31. ↑ Gurkan, Cemal et al: Turkish Cypriot paternal lineages bear an autochthonous character and closest resemblance to those from neighbouring Near Eastern populations. Annals of Human Biology, 17.2.2017, 44. vsk, nro 2, s. 164–174. doi:10.1080/03014460.2016.1207805 ISSN 0301-4460 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  32. ↑ Jews are the genetic brothers of Palestinians, Syrians, and Lebanese, study finds ScienceDaily. 2000. Viitattu 23.12.2020. (englanniksi)
  33. ↑ Nebel, Almut, et al: High-resolution Y chromosome haplotypes of Israeli and Palestinian Arabs reveal geographic substructure and substantial overlap with haplotypes of Jews. Human Genetics, 2000-12, 107. vsk, nro 6, s. 630–641. doi:10.1007/s004390000426 ISSN 0340-6717 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  34. ↑ Badro, Danielle A. et al: Y-Chromosome and mtDNA Genetics Reveal Significant Contrasts in Affinities of Modern Middle Eastern Populations with European and African Populations. PLoS ONE, 30.1.2013, 8. vsk, nro 1, s. e54616. PubMed:23382925 doi:10.1371/journal.pone.0054616 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  35. ↑ Richards, Martin et al: Extensive Female-Mediated Gene Flow from Sub-Saharan Africa into Near Eastern Arab Populations. American Journal of Human Genetics, 2003, nro 4, s. 1058–1064. PubMed:12629598 ISSN 0002-9297 Artikkelin verkkoversio.
  36. ↑ a b c d Almarri, Mohamed A. et al.: The genomic history of the Middle East. Cell, 2021, 184. vsk, nro 18, s. 4612–4625.e14. PubMed:34352227 doi:10.1016/j.cell.2021.07.013 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  37. ↑ a b c Haber, Marc et al: Genome-Wide Diversity in the Levant Reveals Recent Structuring by Culture. PLOS Genetics, 28.2.2013, nro 9, s. e1003316. PubMed:23468648 doi:10.1371/journal.pgen.1003316 ISSN 1553-7404 Artikkelin verkkoversio.
  38. ↑ a b c Behar, Doron M. et al: The genome-wide structure of the Jewish people. Nature, 2010, 466. vsk, nro 7303, s. 238–242. doi:10.1038/nature09103 ISSN 0028-0836 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  39. ↑ Hofmanová, Zuzana et al.: Early farmers from across Europe directly descended from Neolithic Aegeans. Proceedings of the National Academy of Sciences, 21.6.2016, 113. vsk, nro 25, s. 6886–6891. PubMed:27274049 doi:10.1073/pnas.1523951113 Artikkelin verkkoversio.
  40. ↑ Haber, Marc et al.: A Transient Pulse of Genetic Admixture from the Crusaders in the Near East Identified from Ancient Genome Sequences. The American Journal of Human Genetics, 2.5.2019, 104. vsk, nro 5, s. 977–984. PubMed:31006515 doi:10.1016/j.ajhg.2019.03.015 ISSN 0002-9297 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  41. ↑ a b c d Fernandes, Verónica et al: Genetic Stratigraphy of Key Demographic Events in Arabia. PLOS ONE, 3.4.2015, 10. vsk, nro 3, s. e0118625. PubMed:25738654 doi:10.1371/journal.pone.0118625 ISSN 1932-6203 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  42. ↑ a b Agranat-Tamir, Lily et al: The Genomic History of the Bronze Age Southern Levant. Cell, 2020, 181. vsk, nro 5, s. 1146–1157.e11. PubMed:32470400 doi:10.1016/j.cell.2020.04.024 ISSN 0092-8674 Artikkelin verkkoversio.
  43. ↑ Haber, Marc et al: A Transient Pulse of Genetic Admixture from the Crusaders in the Near East Identified from Ancient Genome Sequences. The American Journal of Human Genetics, 2019, 104. vsk, nro 5, s. 977–984. PubMed:31006515 doi:10.1016/j.ajhg.2019.03.015 ISSN 0002-9297 Artikkelin verkkoversio.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Palestiinalaiset&oldid=23179692”