Wikipedia

Chile

valtio Etelä-Amerikassa
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 2. maaliskuuta 2011 kello 21.20 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.

Chilen tasavalta eli Chile on valtio Etelä-Amerikassa. Se on pitkä ja kapea maa Andien ja Tyynenmeren välissä. Chilen rajanaapurit ovat Peru, Bolivia ja Argentiina. Chilen valtakieli on espanja, mutta Chilessä puhutaan myös intiaanikieliä. Argentiinasta, Brasiliasta ja Chilestä käytetään toisinaan yhteisnimitystä ABC-valtiot.[3]

República de Chile
Chilen tasavalta
lippu vaakuna

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Sebastián Piñera
Pääkaupunki Santiago (4 810 997 as.)
Muita kaupunkeja Puente Alto (602 586 as.), Concepción (220 700 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 756 9501 (sijalla 37)
– josta sisävesiä 1,07 %
Väkiluku (2010) 16 746 491[1] (sijalla 60)
– väestötiheys 20
– väestönkasvu 0,856[1] (2010)
Viralliset kielet espanja
Valuutta peso (CLP)
BKT (2010)
– yhteensä 260 miljardia USD[1]  (sijalla 46)
– per asukas 15 500 USD
HDI (2019) 0,851[2] (sijalla 43)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 5,6[1]
– teollisuus 40,5[1]
– palvelut 53,9[1]
Aikavyöhyke -4
– kesäaika UTC-3
Itsenäisyys
Espanjasta
 – alullepantiin
 – virallistettiin

18. syyskuuta 1810
12. helmikuuta 1818
Lyhenne CL
– ajoneuvot: RCH
– lentokoneet: CC
Kansainvälinen
suuntanumero		 +56
Tunnuslause Por la razón o la fuerza (espanjaa; 'Järjellä tai voimalla')
Kansallislaulu ”Himno nacional”

1 Chile laskee alueeseensa myös 1 250 000 km²:n suuruisen vaatimuksen Etelämantereesta, mitä ei kuitenkaan ole tunnustettu kansainvälisesti.

Alun perin useiden intiaaniryhmien asuttaman maan valloittivat ensin inkat ja sitten espanjalaiset. Maa itsenäistyi 1818. 1900-luvulla Chile oli 17 vuotta sotilasdiktatuuri, jossa valtaa piti Augusto Pinochet.

Maan talous perustuu kaivoksiin, etenkin kupariin.

Historia

Varhaishistoria

Nykyisen Chilen alueella asui useita intiaaniryhmiä, joista mikään ei ollut hallitsevassa asemassa. Suurin ryhmä olivat araukaanit. He olivat metsästäjä-keräilijöitä ja maanviljelijöitä ja liikkuivat paikasta toiseen käyden kauppaa ja sotien muiden heimojen kanssa. Maan eteläosassa harjoitettiin kaskiviljelyä ja metsästystä, keskiosassa asutus pysyi enemmän paikallaan ja viljelyä tehostettiin keinokastelulla. Inkat tunkeutuivat maan pohjoisosiin, mutta kohtasivat kovaa vastarintaa.[4]

Ensimmäiset espanjalaiset saapuivat Diego de Almagron johdolla Chileen vuonna 1535. Almagron tarkoituksena oli lähinnä selvittää, löytyykö Chilestä kultaa tai muita rikkauksia. Pysyvästi espanjalaiset asettuivat Chileen vuonna 1541, kun Pedro de Valdivia perusti maan keskiosaan Santiagon siirtokunnan.[5]

Espanjalaiset eivät löytäneet Chilestä kultaa, mutta maa osoittautui hyväksi maatalouden harjoittamisen kannalta. Paikallinen alkuperäisväestö mapuchet (tunnetaan myös nimellä araukaanit) osoittautuivat kuitenkin kovaksi vastukseksi espanjalaisille valloittajille. Quillinin sopimuksessa vuonna 1641 Espanja joutui myöntämään mapucheille oikeuden noin 100 000 km²:n autonomiseen alueeseen eteläisessä Chilessä. Tätä aluetta mapuchet onnistuivat pitämään hallussaan aina 1800-luvun loppupuolelle asti.[6]

1800-luku

 
Bernardo O'Higgins, ensimmäinen valtionpäämies.

Espanjan valta-asema heikkeni ratkaisevasti Napoleonin sotien aikana 1800-luvun alussa. Chile päätti muiden Etelä-Amerikan siirtomaiden tapaan irtaantua Espanjan ylivallasta ja aloitti itsenäisyystaistelunsa 1810. Lopullisen voiton itsenäisyyden kannattajat saivat 1817, kun chileläinen Bernardo O'Higgins ja argentiinalainen José de San Martín löivät espanjalaiset Chacabucon taistelussa. Chile julistautui itsenäiseksi 12. helmikuuta 1818, ja O’Higginsistä tuli sen ensimmäinen valtionpäämies.[7]

O’Higgins syrjäytettiin vuonna 1823, ja Chilen historiassa seurasi muutamia sekavia vuosia. Vakaammat ajat koittivat 1833, kun maalle säädettiin vahvasti presidenttijohtoinen perustuslaki. Chilestä tuli yksi latinalaisen Amerikan demokraattisimpia maita. Maa vaurastui ja veti puoleensa siirtolaisia Euroopasta.

Chile kävi vuosina 1879–1883 Perua ja Boliviaa vastaan Tyynenmeren sodan eli niin sanotun salpietarisodan. Chile voitti sodan ja laajeni pohjoisen suuntaan, josta se sai arvokkaita salpietari- ja kupariesiintymiä. Maassa käytiin 1891 myös lyhyt sisällissota, joka johtui presidentin ja parlamentin välisistä valtakiistoista.[7] Sen sijaan rajariidat Argentiinan kanssa vuonna 1904 pystyttiin sopimaan rauhanomaisesti.

1900-luvun alkupuoli

Ensimmäisessä maailmansodassa Chile oli puolueeton. 1920-luvulla alkoi poliittinen epävakaus lisääntyä, ja pitkäaikaiseen demokraattiseen perinteeseen tuli katkos, kun maa ajautui 1924 diktatuuriin. Sotilasdiktaattorina maata hallinneen presidentti Carlos Ibáñez del Campon jälkeen demokratia palautettiin 1932. 1930-luku oli maailmanlaajuisen laman vuoksi taloudellisesti vaikeaa aikaa myös Chilelle. Taloudelliset ongelmat johtivat ääriliikkeiden vahvistumiseen, ja maassa tehtiin muun muassa äärioikeiston vallankaappausyritys 1938.[8]

Toisessa maailmansodassa Chile pysyi pitkään puolueettomana, osittain siitä syystä, että maassa oli paljon saksalaistaustaisia siirtolaisia. Chile katkaisi suhteet Saksaan vasta 1943.[9]

Vuosina 1932–1952 maata hallitsi keskiluokkainen radikaalipuolue. Radikaalipuolue lisäsi valtion roolia, mikä johti korkeaan inflaatioon ja yhteiskunnan polarisoitumiseen. Vuonna 1952 Ibáñez del Campo valittiin uudelleen presidentiksi ja hänen jälkeen 1958 Jorge Alessandri.[10]

1960-1970

Maltillisen kristillisdemokraattisen puolueen ehdokas Eduardo Frei Montalva voitti 1964 presidentinvaalit. Frei pyrki muun muassa maareformiin ja hallittuun kaivosteollisuuden kansallistamiseen. Hän kohtasi kasvavaa vastustusta vasemmistolaisilta, jotka ajoivat radikaalimpaa marxismia, ja konservatiiveilta, joiden mielestä muutokset eivät palvelleet niiden tarkoitusta.

 
Allende.

Vuoden 1970 presidentinvaalit voitti kansanrintaman sosialistiehdokas Salvador Allende. Hän käynnisti laajamittaisen yritysten kansallistamisohjelman, joka tyrehdytti sijoitukset Chileen ja vei maan taloudelliseen alamäkeen. Lisäksi maa joutui Yhdysvaltojen kauppasaartoon. Inflaatio nousi 140 %:iin, ja elintarvikkeista syntyi pulaa. Vasemmiston ja oikeiston kannattajien väkivaltaiset yhteenotot lisääntyivät. Oikeisto organisoi maahan laajan lakkoliikkeen. Yhdysvallat tuki voimakkaasti Chilen oikeistoa ja Neuvostoliitto Chilen hallitusta.[11]

Vallankaappaus 1973

Tiedosto:Augusto Pinochet.jpg
Augusto Pinochet 1978

Asevoimat teki Allenden nimittämän komentajansa, kenraali Augusto Pinochetin, johdolla ja Yhdysvaltain tukemana vallankaappauksen 11. syyskuuta 1973.[12] Pinochetin sotilasjuntan hallinnon aikana satoja tuhansia vasemmistolaisiksi tai Pinochetin hallinnon vastustajiksi arveltuja ihmisiä pidätettiin. Arviolta runsaat 3 000 ihmistä kuoli virallisten tai puolivirallisten teloitusten seurauksena. Vankeja kidutettiin järjestelmällisesti. Sadat tuhannet chileläiset pakenivat tai karkotettiin maasta.[13] Suomeen Chilestä tuli noin 182 pakolaisia,[14] joista kuitenkin suurin osa palasi kotimaahansa Pinochetin hallinnon jälkeen 1990-luvun alussa.[15]

Pinochet nimitti itsensä presidentiksi vuonna 1974, toimi presidenttinä vuoteen 1990 asti ja vaikutti politiikassa vielä senkin jälkeen asevoimien komentajana.[7] Pinochetin aikana yritysten kansallistamiset peruttiin ja talouspolitiikassa käännyttiin vapaan markkinatalouden suuntaan (ks. Chilen ihme). Chile ja Argentiina ajautuivat lähelle sotaa 1982, koska Chile oli Kolumbian ohella ainoa Latinalaisen Amerikan maa, joka ei tukenut Argentiinan hyökkäystä Falklandinsaarille.[16]

Pinochetin jälkeen

Vuonna 1988 järjestettiin Pinochetin kauden jatkosta kansanäänestys, jonka hän hävisi. Vuonna 1989 järjestettiin presidenttivaalit, ja seuraavana vuonna Pinochet luovutti vallan vaalivoittaja Patricio Aylwinille.[7] Pinochetin jälkeen Chileä on hallinnut kristillisdemokraattien ja sosialistien keskustavasemmistolainen Concertación de Partidos por la Democracia -liittouma. Pinochetin johtamat joukot piirittivät presidentinpalatsin vielä vuonna 1993 boinazoksi kutsutussa mielenosoituksessa keskeyttääkseen rikostutkinnan Pinochetin poikaa vastaan.[17]

Vuonna 2006 Chilen presidentiksi valittiin keskustavasemmistolaisen liittouman ehdokas Michelle Bachelet, josta tuli maan ensimmäinen naispresidentti. Liikemies Sebastián Piñeran valinta presidentiksi 2010 päätti vasemmiston valtakauden, joka oli kestänyt Pinochetin jälkeen kaksikymmentä vuotta.[7]

Chileä vavisutti 8,8 momenttimagnitudin maanjäristys 27. helmikuuta 2010. Järistyksessä kuoli satoja ihmisiä, noin puoli miljoonaa rakennusta tuhoutui ja noin kaksi miljoonaa ihmistä joutui avun tarpeeseen.[18]

Hallinto ja politiikka

Maan nykyinen perustuslaki laadittiin Augusto Pinochetin presidenttikauden aikana 1980, ja siihen on myöhemmin tehty muutoksia vähentämällä senaattorien valtaa ja lyhentämällä presidentin virkakausi kuudesta vuodesta neljään.[19]

Presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa. Presidentin valtakausi on neljä vuotta, eikä yksi henkilö voi toimia kahta perättäistä kautta presidenttinä.[1]

Ylin tuomiovalta kuuluu korkeimmalle oikeudelle.[1] Perustuslakikysymyksiä varten on olemassa erillinen Perustuslakituomioistuin, joka voi myös kumota muita lakeja, jos ne ovat perustuslain vastaisia.

Lainsäädäntövaltaa käyttää kaksikamarinen kansalliskongressi (esp. Congreso Nacional):

  • Senaatissa (esp. Senado) on 38 kansanäänestyksellä valittua jäsentä, yhdeksän eri instituutioiden, kuten Kansallisen turvallisuusneuvoston ja Tasavallan presidentin, nimittämää jäsentä, sekä aiemmat presidentit.
  • Edustajainhuone (esp. Cámara de Diputados), jossa on 120 kansanäänestyksellä valittavaa jäsentä. Heidän kautensa kestää neljä vuotta.

Lait on hyväksyttävä molemmissa kamareissa, ennen kuin tasavallan presidentti hyväksyy ne. Presidentillä on rajoitettu veto-oikeus. Lakialoitteita voi tehdä tasavallan presidentti tai kamarit, tosin joistakin asioista lakialoitteen voi tehdä vain presidentti.

Chile on El Salvadorin ja Nicaraguan ohella yksi kolmesta Latinalaisen Amerikan maasta, jossa abortti on poikkeuksetta täysin kielletty.[20]

Alueet

 
Chilen alueet merkittyinä kartalle

Chile jakautuu 15 alueeseen (esp. Región), joiden johdossa on intendente. Jokaisella alueella on nimi, jota edeltää roomalainen numero. Poikkeuksena on pääkaupunki Santiagon alue, jonka merkintänä on RM, Región Metropolitana eli pääkaupunkialue. Alueet jakautuvat edelleen maakuntiin (esp. provincia), joita on yhteensä 53.[21]

I: Tarapacá
II: Antofagasta
III: Atacama
IV: Coquimbo
V: Valparaíso (mukaan lukien Pääsiäissaari)
XIII/RM: Metropolitana de Santiago
VI: Libertador General Bernardo O'Higgins
VII: Maule
VIII: Biobío
IX: Araucanía
X: Los Lagos
XI: Aisén del General Carlos Ibáñez del Campo
XII: Magallanes y de la Antártica Chilena
XIV: Los Ríos
XV: Arica-Parinacota

Maantiede

Fyysinen maantiede

Chile on pohjois-eteläsuunnassa 4 270 kilometriä pitkä, mutta leveydeltään keskimäärin vain 177 kilometriä idästä länteen, siis hyvin pitkä ja kapea maa.[22] Se on pohjois-eteläsuunnassa maailman pisin valtio. Chilelle kuuluu myös kaukana manneralueesta saaria, kuten Pääsiäissaari 3 600 km mantereelta ja Islas Juan Fernández 587 km Valparaisosta länteen.[22] Chile on vaatinut myös osia Antarktiksesta.

Maan eteläosa on tuliperäistä aluetta, jossa on noin 60 tulivuorta.[22] Chaiten purkautui toukokuussa 2008. Villarrica-tulivuori sijaitsee Araucanian alueella Pucónin kaupungin lähellä. Pucónin alueella on useita hienoja kuumia lähteitä noin 20-30 kilometrin etäisyydellä kaupungista. Tärkeimmät joet ovat Loa, Maule ja Bío-Bío. Maan korkein kohta on Ojos del Salado 6 880 m.[1]

Chile sijaitsee maanjäristysherkällä alueella. Siellä on tunnetun historian aikana tapahtunut lukuisia maanjäristyksiä, joista viime aikojen suurimpia ovat olleet Suuri Chilen maanjäristys vuonna 1960, Santiagon maanjäristys 1985 ja Chilen maanjäristys 2010.[18]

Ilmasto

Ilmastokaavioita Chilen eri osista
(sademäärä sinisin pylväin, keskilämpötila punaisella)
 
Valdivia rannikolla
 
Santiago vuoristossa
 
Arica pohjoisessa.
 
Punta Arenas Magalhãesinsalmella.
 
Etelämanner
 
Pääsiäissaari.

Pohjoisessa vallitsee subtrooppinen ilmasto, siitä hieman etelään on maailman kuivin autiomaa Atacama. Sitä pidetään maapallon kuivimpana alueena, koska eräillä paikoilla ei tiedetä sataneen koskaan tunnetun historian aikana. Atacaman pinta-ala on noin 180 000 neliökilometriä. Maan keskiosissa on vehreä laakso, ja etelä on kylmä ja kostea, alun perin metsien peittämä. Maan keskiosan laakson ilmasto muistuttaa Välimeren alueen ilmastoa, joten se on ihanteellinen hedelmien ja viininviljelyyn. Ilmasto viilenee etelämmäs mentäessä. Patagoniassa Etelä-Chilessä ilmasto muistuttaa paljon pohjoiseurooppalaista lauhkeine kesineen ja lumisine talvineen.[23]

Kasvillisuus

Chilen eteläosassa tavataan paljon punasuppiloita (Lapageria rosea). Se on köynnöskasvi, jonka kellomaiset kukat ovat punaiset tai valkoiset. Mapuchejen pyhä puu kanelo on myös alueella yleinen. Pohjoisen kuivilla alueilla kasvaa Prosopis- sukuun kuuluvia tamarugoja ja johanneksenleipäpuita. Jopa Atacaman aavikolla nähdään, miten "aavikko kukkii" kun vuodenvaihteen sateita seuraa lyhytaikainen kukkaloisto. Siinä rehottavia kasveja ovat Rhodophiala-suvun sipulikasvit ja guanakon tassu eli kisantti. Andien reunavuoristossa kasvavat Laurelia philippiana, podokarpuskasveihin kuuluva havupuu prinssinkuusi (Saxegothaea conspicua) ja Luma apiculata. Reunavuoriston eteläosassa kasvaa myös araukarioita ja lehtikuusia.[24] Viljellyissä metsissä kasvatetaan paljon Pinus radiata -mäntyä ja eukalyptusta.[25] Patagonian suurin puu on sypressikasveihin kuuluva uhanalainen patagoniansypressi, joka voi kasvaa 60 metriä korkeaksi ja elää 3 000 vuotta vanhaksi.[26]

Eläimistö

 
Laamoja Atacamalla.

Pohjoisosassa on Atacaman aavikon lisäksi 3 500 metrin yläpuolella alue, johon ulottuu Bolivian trooppinen ilmasto. Siellä elää kolmannes Chilen kaikista lintulajeista, niiden joukossa andienflamingo. Maan keskiosan laaksossa elää enemmän eläinlajeja, kuten kettuja, puumia ja jyrsijöitä. Santiagon lähistöllä tavataan monia lintuja, kuten andienkurmitsa, viiksivetvetti, mustalakkityranni, koskiorneero ja rotkokapuaja. Maan eteläosien metsissä elää kaksi sorkkaeläinlajia: pudu ja chilenhirvi. Patagoniassa kulkevat guanakot, puumat, ketut ja nandut. Eteläisillä merillä nähdään valaita.[27]

Maailmanperintökohteet ja kansallispuistot

Chilestä on Unescon maailmanperintöluettelossa viisi kulttuurikohdetta: Chiloén kirkot, Humberstonen ja Santa Lauran salpietaritehtaat, Rapa Nuin kansallispuisto Pääsiäissaarella, Sewellin kaivoskaupunki ja Valparaíson historiallinen kortteli.[28] Chilessä on 22 kansallispuistoa.[29] Laajin niistä on Bernardo O'Higginsin kansallispuisto Patagoniassa.[30]

Talous

 
Kaivostyöläisten muistomerkki Calamassa.

Chilen talouden perustana on kaivostyö, joka tuottaa varsinkin kuparia, mutta myös rautaa, molybdeeniä ja jalometalleja.[19] Andien ja rannikkovuorten välisessä laaksossa viljellään maata. Tärkeimmät viljelyskasvit ovat vehnä, sokerijuurikas, maissi, sipulit, pavut, hedelmät ja viinirypäleet. Chilen eteläosassa laidunnetaan nautakarjaa ja lampaita.[31] Chilen merkittävimmät luonnonvarat ovat kupari, rautamalmi, jalometallit, molybdeeni, puutavara ja vesivoima.[1]

Chile suunnittelee vesivoiman hyödyntämisen laajamittaista lisäämistä ympäristöjärjestöjen vastustuksesta huolimatta. Neljän suunnitellun voimalan pitäisi valmistua vuosina 2012–2018 ja tuottaa 2 400 megawattia.[32] Vuosina 1980–2010 Chilen öljynkulutus on kasvanut ja oma tuotanto vähentynyt tasaisesti. Vuonna 2009 maassa tuotettiin 10 770 barrelia öljyä päivässä.[33]

Chilen talous nojautuu vientiin. Pääasiallinen vientituote on edelleen kupari, joskin sen merkitys on vähenemässä. Muut vientituotteet ovat hedelmät, viinit, kalatuotteet, paperi, sellu ja kemikaalit. Maa on Latinalaisen Amerikan teollistuneimpia. Teollisuus työllistää 23 % työvoimasta, ja sen osuus bruttokansantuotteesta on 40,5 %.[1]

Chilen kumppaneita, joiden kanssa se on solminut vapaakauppasopimuksia, ovat muun muassa Kanada, Meksiko, Singapore, Yhdysvallat, Keski-Amerikan maat, EFTA ja Euroopan unioni. Kansainvälisiä talousjärjestöjä, joihin Chile kuuluu, ovat muun muassa APEC, OMC, Mercosur, Pacto Andino. Tärkeimmät ulkomaankauppakumppanit ovat Kiina ja Yhdysvallat.[1]

Työttömyys on vuosina 2009–2010 ollut 8–10 prosenttia,[1] mikä on selvä heikennys 1990-luvun 5–6 prosentista.[34]

Ulkomaisten sijoitukset nousivat 12 miljardiin Yhdysvaltain dollariin vuonna 2008, ja siinä oli vuoteen 2007 verrattuna kasvua 64 %. Hallitus on pyrkinyt edistämään Chilen houkuttelevuutta monikansallisille yrityksille.[19]

Väestö

Merkittävä osa chileläisistä, 52,7–90 %, on eurooppalaisten jälkeläisiä.[35][36] Väestö on pääosin valkoihoisia.[36][37][38][39] Alkuperäisväestöä on vain noin 3,2 %. Chileläisistä noin 70 % kuuluu roomalaiskatolilaiseen kirkkoon.[1]

Chilen virallinen kieli on espanja, mutta maassa puhutaan myös saksaa ja englantia.[1] Vuonna 1982 siellä oli 200 000 mapudungunin puhujaa. Ketšuan puhujia laskettiin vuonna 2006 olevan noin 8 200. Rapanuita puhutaan Chilelle kuuluvalla Pääsiäissaarella; sen puhujia on noin 3 500.[40]

Noin 85 % chileläisistä elää kaupungeissa, 40 % Santiagossa.[19]

Koulunkäynti on maksutonta ja periaatteessa pakollista 18 vuoden ikään asti. 87 prosenttia 14-18 vuotiaista käy yläkoulua, ja 38 prosenttia 18-24-vuotiaista on aloittanut yliopiston. Chilessä toimii 25 julkista ja 50 yksityistä yliopistoa.[41] Maan vanhin yliopisto on vuonna 1842 perustettu Universidad de Chile. Se toimii maan pääkaupungissa Santiagossa, ja siellä on yli 30 000 opiskelijaa.[42]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli aikuisväestöstä noin 0,3 %, kaikkiaan noin 31 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 12 000 henkeä, ja sitä sai yli 80 % heistä, noin 10 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut, sillä aikaisemmin vuonna 2005 lääkettä sai vain noin 60 prosenttia tarvitsijoista.[43]

Kulttuuri

Musiikki ja tanssi

 
Valkoinen nenäliina on oleellinen cueca-tanssissa.

Perinteinen chileläinen kansantanssi on cueca. Siinä esitetään miehen kosiskelua ja naisen piileskelyä somasti nenäliinan takana.[44]

Chilen musiikissa voimakkain laululiike kehittyi 1960-luvulla, jolloin perinteiset puhallin- ja lyömäsoittimet ja kitarat yhdistettiin poliittisesti kantaaottaviin laulunsanoihin. Violeta Parra ja Victor Jara ovat tuon laululiikkeen kansainvälisesti tunnettuja edustajia.[44]

Kirjalisuus ja elokuva

Nobel-palkinnon on saanut kaksi chileläistä kirjailijaa, Pablo Neruda ja Gabriela Mistral.[45] Chilestä ovat kirjoittaneet myös Nobel-palkittu kolumbialainen Gabriel García Márquez teoksen "Miguel Littinin maan alainen seikkailu Chilessä", sekä tanssija Joan Jara miehestään, muusikko Víctor Jarasta. Kirjassa Jara käsittelee Chilen kulttuurielämää Allenden kauden aikana.[46][47]

Chileläinen näytelmäkirjailija ja elokuvaohjaaja Raúl Ruiz elää maanpaossa Ranskassa. Hän on saanut César-palkinnon ja ollut Kultaisen palmun ehdokkaana Cannesissa.[48]

Media

Chilellä on melko hyvä maine lehdistönvapauden suhteen, ja media voikin kritisoida uutisissaan hallitusta sekä käsitellä muita arkoja aiheita. Radio on tärkeä tiedotusväline, ja maassa toimii useita satoja kanavia, joista useimmat ovat kaupallisia. Kansalliset ja kaupalliset television antenniverkot toimivat rinnakkain kattavien kaapeliverkkojen kanssa, joilla näkyy sekä yhdysvaltalaisia että muita kansainvälisiä kanavia. Myös kahdella katolisella yliopistolla on omat televisiokanavansa. Päivittäisiä sanomalehtiä ilmestyy viisi.[49]

Ruoka- ja juomakulttuuri

Chileläiseen ruokaan kuuluu runsaasti sekä tuoreita vihanneksia että hedelmiä. Kala- ja äyriäisruoat ovat suosittuja. Perinteisiä meren herkkuja ovat merikorvat, simpukat, merisiilit, merilevä ja ankeriaasta tehty keittö. Muita chileläisiä perinneruokia ovat muun muassa empanadas-piiraat, curanto-pataruoka, humitas-maissinyytit ja pastel de choclo -maissipuuro. Juhlatilaisuuksissa nautitaan suuria määriä kotimaista viiniä, chicha-nimistä vahvaa siideriä tai paikallista rypäleviinaa piscoa.[50]

Suosittu vaahtopäinen alkudrinkki pisco sour sekoitetaan piscosta, tuoreista lime-viipaleista, tomusokerista ja munanvalkuaisesta sekä jäämurskasta.[51]

Urheilu

Chilen kansallislaji on vuodesta 1962 asti ollut Chilean Rodeo -niminen, rodeota muistuttava urheilulaji.[52] Chile osallistui olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1912. Maa on saavuttanut 13 olympiamitalia. Ensimmäisen kullan toivat Nicolás Massú ja Fernando González tenniksen nelinpelissä vuonna 2004, samana vuonna he saivat kaksinpelissä kultaa ja pronssia.[53]

Chilen jalkapallomaajoukkue sai maailmanmestaruuskilpailuissa pronssia kotikisoissaan vuonna 1962. Maailmanmestaruuskilpailuissa Chile on ollut kahdeksan kertaa. Copa Américassa maajoukkue on ollut neljästi toinen ja viidesti kolmas. Chilellä on myös olympiapronssia vuodelta 2000. Tammikuussa 2011 se oli FIFAn rankingissa sijalla 13.[54]

Juhlapäivät

Pvm Suomalainen nimi Paikallinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuoden päivä Año Nuevo
maalis–huhtikuu Pitkäperjantai Viernes Santo Siirtyvä päivä, aina perjantai
maalis–huhtikuu Pääsiäinen Pascua de Resurrección Siirtyvä päivä
1. toukokuuta Vappu Día del Trabajo
21. toukokuuta Laivastonpäivä Día de las Glorias Navales
kesäkuu Corpus Christi Corpus Cristi Siirtyvä päivä, aina maanantai
29. kesäkuuta Pyhä Pietari ja Pyhä Paavali San Pedro y San Pablo Siirtyy aiempaan maanantaihin
15. elokuuta Marian taivaaseenastuminen Asunción de la Virgen
18. syyskuuta Itsenäisyyspäivä 18 de Septiembre (por Primera Junta de Gobierno)
19. syyskuuta Asevoimien päivä Día del Ejército
12. lokakuuta Kolumbuksen päivä Día de la Raza Siirtyy aiempaan maanantaihin
31. lokakuuta Protestanttisen uskonnon päivä Día de la Religión Evangélica (Protestante)
1. marraskuuta Pyhäinpäivä Día de Todos los Santos
8. joulukuuta Synnitön sikiäminen Inmaculada Concepción
25. joulukuuta Joulupäivä Navidad

Lähteet

  • Eric Hobsbawn: Äärimmäisyyksien aika. Lyhyt 1900-luku. Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-768-043-0.
  • Ojansivu, Merja (2007), Tulivuoren juurella: Chilen vuoristot, luonnonmetsät ja järvet haastavat luontomatkaajan. Helsingin Sanomat 6.1.2007, s. D1.

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Chile The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ Pieni Tietosanakirja Otava 1926.
  4. ↑ Precolumbian civilizations Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  5. ↑ Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, s. 74. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-843-5.
  6. ↑ R. Marhiquewun: Mapuche Nation Mapuche International Link. Viitattu 2.2.2011. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Timeline: Chile BBC News. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  8. ↑ mass democracy 1932-1973 Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  9. ↑ Juan Antonio Ríos's Presidency, 1942-46 Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  10. ↑ Ibáñez's Second Presidency, 1952-58 Jorge Alessandri's Rightist Term, 1958-64 Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  11. ↑ Arturo Fontaine Talavera: USA and Soviet in Chile Centro de Estudios Publicos. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  12. ↑ Documents reveal U.S. Funding for Chile coup, CNN.com 13.11.2000, Cable News Network
  13. ↑ Hobsbawn 1999 s. 553-554
  14. ↑ Pakolaislääkäri Suomessa Elävä arkisto. Yle.
  15. ↑ Tanner, Arno (toim.): Poliisi ja maahanmuuttajat. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 67, 2008. Agricolan kirja-arvostelut :: Agricola - Suomen historiaverkko
  16. ↑ Chile 'helped UK over Falklands' BBC News 2005. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  17. ↑ Chroonology 1993 Chip Sites. Viitattu 12.2.2011. (englanniksi)
  18. ↑ a b Tausta: Chilen presidentti väistyy huippusuosittuna 10.3.2010. Yle. Viitattu 11.3.2010.
  19. ↑ a b c d Background Note: Chile US Department of State. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  20. ↑ Pregnant Woman In Chile Denied Abortion Of Fetus With No Brain Santiago Times 28.1.2011 (englanniksi)
  21. ↑ Provinces of Chile Statoids
  22. ↑ a b c Geography Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  23. ↑ Natural Regions Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  24. ↑ Flora This is Chile. (englanniksi)
  25. ↑ FAO: Antecedents of the Chilean forest sector. FAO. Viitattu 31.1.2011 (englanniksi)
  26. ↑ Hyvönen & Stenroos: Patagonian kasvimaantieteestä (s.52) Helsingin yliopisto. Viitattu 13.2.2011.
  27. ↑ Chilean fauna and flora Go Chile 2011. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  28. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  29. ↑ National Parks Visit Chile (englanniksi)
  30. ↑ Bernardo O'Higgins National Park Visit Chile. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  31. ↑ Country profile Chile New Agriculturist. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  32. ↑ Hydropower Plans Paddle On Against the Current 2006. IPS. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  33. ↑ Chile Energy Profile EIA. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  34. ↑ Employment and Unemployment Chile: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1994.
  35. ↑ Composición Étnica de las Tres Áreas Culturales del Continente Americano al Comienzo del Siglo XXI (PDF) books.google.cl.
  36. ↑ a b Argentina, como Chile y Uruguay, su población está formada casi exclusivamente por una población blanca e blanca mestiza procedente del sur de Europa, más del 90% E. García Zarza, 1992, 19. revistas.ucm.es. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Garcia” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  37. ↑ SOCIAL IDENTITY Marta Fierro Social Psychologist.
  38. ↑ massive immigration of European Argentina Uruguay Chile Brazil
  39. ↑ Latinoamerica.
  40. ↑ Ethnologque report for Chile Lewis, M. Paul (ed.), 2009. Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International. Viitattu 30.1.2011 (englanniksi)
  41. ↑ Chile Universities And Colleges Braintrack. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  42. ↑ General information Universidad de Chile. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)(ranskaksi)
  43. ↑ Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS Chile 2008 WHO. Viitattu 2.2.2011. (englanniksi)
  44. ↑ a b Chilean Music South America. 2003-2011 Woodward Ltda. Viitattu 23.2.2011 (englanniksi)
  45. ↑ Chilean Nobel Prize of Literature Winner South America. Viitattu 18.2.2011 (englanniksi)
  46. ↑ Murdered Chilean folk singer laid to rest after 36 years 2009.. Guardian. Viitattu 18.2.2011. (englanniksi)
  47. ↑ An unfinished song (kirja-arvio) Socialism Today. Viitattu 18.2.2011. (englanniksi)
  48. ↑ Raul Ruiz Misterios de Lisboa. Viitattu 30.1.2011. (englanniksi)
  49. ↑ Media. Chile Country Profile BBC News
  50. ↑ Chile Countries and their cultures
  51. ↑ Pisco Sour with Egg whites and Sugar Drinks Mixer
  52. ↑ The Chilean Rodeo Exchile.com. Viitattu 5.2.2011. (englanniksi)
  53. ↑ Chile in Olympics Sport Reference (englanniksi)
  54. ↑ Associations: Chile FIFA (englanniksi)

Aiheesta muualla

Etelä-Amerikan valtiot

  Argentiina |   Bolivia |   Brasilia |   Chile |   Ecuador |   Guyana |   Kolumbia |   Paraguay |   Peru |   Suriname |   Uruguay |   Venezuela

Itsehallintoalueet: Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret | Falklandinsaaret | Ranskan Guayana

Väli-Amerikka | Pohjois-Amerikka | Latinalainen Amerikka


Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Chile&oldid=9865920”