Violeta Parra
Violeta del Carmen Parra Sandoval (4. lokakuuta 1917 – 5. helmikuuta 1967) oli chileläinen laulaja-lauluntekijä,[1] sekä edelleen eräs Latinalaisen Amerikan kansainvälisesti arvostetuimmista kommunistisista artisteista. Parra keräsi talteen chileläistä kansanmusiikkia ja loi pohjan Chilessä ennen vuoden 1973 sotilasvallankaappausta vaikuttaneelle laululiikkeelle, jota kutsutaan alkukielellä nimellä Nueva Canción Chilena.
| Violeta Parra | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. lokakuuta 1917 San Fabián tai San Carlos, Chile |
| Kuollut | 5. helmikuuta 1967 (49 vuotta) Santiago de Chile, Chile |
| Ammatti | laulaja, lauluntekijä, runoilija, kuvataiteilija |
| Muusikko | |
| Laulukielet | espanja |
| Tyylilajit | Folk, Protestilaulu |
| Soittimet | kitara, charango, cuatro, harppu, harmonikka ja lyömäsoitin |
| Levy-yhtiöt | EMI |
 Nimikirjoitus |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Yhteiskunnallisesti aktiivisen ja taiteellisesti tuotteliaan Violeta Parran tunnetuin laulu on Gracias a la vida ("Elämälle kiitos", 1966), jonka ovat sittemmin tulkinneet muiden muassa Mercedes Sosa ja Joan Baez. Masennusjaksoista kärsinyt Parra päätyi itsemurhaan 49-vuotiaana. Hänen lähisukuunsa kuuluu monia maineikkaita kulttuuripersoonia, kuten veli, runoilija Nicanor Parra. Violeta Parran työtä Chilen kansanmusiikin ja laululiikkeen parissa jatkoivat hänen poikansa Ángel Parra ja tyttärensä Isabel Parra.
Parran lauluista on tehty myös suomenkielisiä levytyksiä. Vuonna 1979 Arja Saijonmaa levytti yhdessä chileläisen Inti-Illimanin kanssa albumillisen Parran tuotantoa nimellä Miten voi kyllin kiittää. Kappaleiden suomennoksista vastasi runoilija Pentti Saaritsa. Yksittäisistä Parran tuotannon suomalaisversioista tunnetuin lienee Liisa Tavin levyttämä Elämälle kiitos.
Tausta
muokkaaVioleta Parra kasvoi monilapsisessa perheessä, jonka isä toimi musiikinopettajana. Tarkasta syntymäpaikasta käydään kädenvääntöä keskisessä Chilessä sijaitsevan San Carlosin ja läheisen San Fabián de Alicon välillä. Parran sisarussarjan lapsuus kului osin maaseudulla, osin pääkaupunki Santiagossa. Kaikki harrastivat monipuolisesti musiikkia, kirjoittamista, kansanperinnettä ja taiteita.
Musiikki
muokkaaVioleta aloitti kitaran soittamisen 9-vuotiaana, ja vain kolme vuotta myöhemmin hän sävelsi ensimmäiset kappaleensa. Isän kuoleman jälkeen 1931 tuleva muusikko asettui pysyvästi pääkaupunkiin, jossa veli Nicanor tuolloin opiskeli. Laulaminen vei pian voiton koulunkäynnistä, esiintymistilaisuuksia alkoi tarjoutua ja Hilda-sisaren kanssa muodostettu duo Las hermanas Parra syntyi.
Luis Cerecedan kanssa 1930-luvun lopulla solmitun avioliiton myötä heräsi myös paljon myöhempään uraan ja tuotantoon vaikuttanut poliittinen kiinnostus.[2] Liitto päättyi lopulta eroon, samoihin aikoihin käynnistyivät sisarduon ensimmäiset, suosittuja chileläisiä kansanlauluja sisältäneet levytykset.
Vahva side paikalliseen musiikkiperinteeseen sai kansainvälisen arvostuksen kasvaessa rinnalleen matkustamisen. Erityisen merkittäväksi muodostui oleskelu Pariisissa. Seurannut jakso lauluntekijän elämässä oli levoton, mutta tuottelias. Mukaan mahtui muun muassa muutto Buenos Airesiin ja La Pampan maakuntaan lukeutuvaan pikkukaupunki General Picoon, vierailu Helsingissä 1962 järjestyillä Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleilla sekä uusi rakkaus sveitsiläiseen antropologiin Gilbert Favreen.
Kappaleista ikonisin, "Gracias a la vida", kirjaimellisesti "kiitos elämälle" julkaistiin osana kokoelmaa Las últimas composiciones (1966). Se jäi myös Violeta Parran viimeiseksi albumiksi ennen helmikuussa 1967 tapahtunutta kuolemaa.
Muu taiteellinen perintö
muokkaaMusiikillisen tuotannon ohella Violeta Parra kokeili siipiään maalauksessa ja kuvanveistossa, osallistuen lukuisiin näyttelyihin.
Levyt
muokkaaStudiolevyt
muokkaa- Chants et danses du chili Vol. 1 (1956)
- Chants et danses du chili. Vol. 2 (1956)
- Violeta Parra, Canto y guitarra. El Folklore de Chile, Vol. I (1956)
- Violeta Parra, acompañada de guitarra. El Folklore de Chile, Vol. II (1958)
- La cueca presentada por Violeta Parra: El Folklore de Chile, Vol. III. (1958)
- La tonada presentada por Violeta Parra: El Folklore de Chile, Vol. IV. (1958)
- Toda Violeta Parra: El Folklore de Chile, Vol. VIII (1960)
- Violeta Parra, guitare et chant: Chants et danses du Chili. (1963)
- Recordandeo a Chile (Una Chilena en París). (1965)
- Carpa de la Reina (1966)
- Las últimas composiciones de Violeta Parra (1967)
Kuoleman jälkeen julkaistut levyt
muokkaa- Violeta Parra y sus canciones reencontradas en París (1971)
- Canciones de Violeta Parra (1971)
- Le Chili de Violeta Parra (1974)
- Un río de sangre (1975)
- Presente / Ausente (1975)
- Décimas (1976)
- Chants & rythmes du Chili (1991)
- El hombre con su razón (1992)
- Décimas y Centésimas (1993)
- El folklore y la pasión (1994)
- Haciendo Historia: La jardinera y su canto (1997)
- Violeta Parra: Antología (1998)
- Canciones reencontradas en París (1999)
- Composiciones para guitarra (1999)
- Violeta Parra – En Ginebra, En Vivo, 1965 (1999)
- Violeta Parra: Cantos Campesinos (1999)
Parran kuoleman jälkeen hänen kunniakseen tehtyä taidetta
muokkaa- 2009 – Violetas para Violeta, levyllä Vinagre y Rosas (Joaquín Sabina)
- 2011 – Violeta se fue a los cielos / Violeta Went to Heaven, elokuva (Andrés Wood)
Lähteet
muokkaa- ↑ Violeta Parra Encyclopedia Britannica. Viitattu 23.1.2017.
- ↑ The World Of Violeta Parra Cascada. Viitattu 23.1.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Violeta Parra Wikimedia Commonsissa
