Pääsiäissaari

Chilelle kuuluva saari eteläisellä Tyynellämerellä

Pääsiäissaari (esp. Isla de Pascua, rapanuin kielellä Rapa Nui, ’suuri saari’) on Chilelle kuuluva saari eteläisellä Tyynellämerellä. Sen lähellä on kaksi pientä asumatonta saarta Motu Iti ja Motu Nui.

Pääsiäissaari
(Rapa Nui)
Isla de Pascua
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna
Pääsiäissaaren kartta ja sijainti suhteessa Etelä-Amerikkaan
Pääsiäissaaren kartta ja sijainti suhteessa Etelä-Amerikkaan
Valtio Chile
Alue Valparaíso
Maakunta Isla de Pascua
Hallinto
 – Hallinnon tyyppi Kunta
 – Kuvernööri Carmen Cardinali Paoa
 – Pormestari Pedro Edmunds Paoa
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 163,6 km²
Väkiluku (2015) 6 370[1]
 – Tiheys 38,93 as./km²
Suuntanumero(t) +56









Muinaisesta sivilisaatiosta ovat jääneet jäljelle jättimäiset moai-patsaat, joiden suojelusta Rapa Nuin kansallispuistossa vastaa Chilen hallituksen alainen CONAF-metsänsuojelujärjestö. Ne ovat kuuluneet Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1995 lähtien.

MaantiedeMuokkaa

Pääsiäissaari on vulkaaninen saari Polynesian saaristossa. Saaren pinta-ala on 163 neliökilometriä. Saari sijaitsee noin 3 700 kilometriä länteen Chilen rannikolta ja noin 2 000 kilometrin päässä lähimmästä asutusta saaresta Pitcairnista. Muodoltaan saari on kolmiomainen, ja sen kärjet ovat sammuneita tulivuoria.[2]

LuontoMuokkaa

Pääsiäissaari on nykyisin ruohomaata, jossa kasvaa satunnaisia koristepuita ja pusikkoa. Saari oli ennen ihmisten tuloa palmujen ja muiden lehtipuiden peitossa, mutta jostakin syystä metsät katosivat.[3]

Saarella kasvaa suhteellisen vähän eri kasvilajeja, sillä se on eristynyt, eikä se ole koskaan ollut yhteydessä mantereeseen. Nykyisin saarella kasvaa noin 150 kasvilajia, joista 45 on alkuperäisiä ja kolme kotoperäisiä. Ihmisen tulo saarelle on muuttanut sen kasvillisuutta huomattavasti.[3]

Saarella elää neljä maalintulajia ja kolme vesilintulajia sekä kaksi matelijalajia. Ainoat nisäkkäät ovat ihmisen mukana tulleet jyrsijät ja lihansyöjät.[3]

IlmastoMuokkaa

Pääsiäissaaren ilmasto on subtrooppinen. Keskilämpötila on kesällä 24 ja talvella 19 celsiusastetta. Sadekausi on talvella ja vuotuinen sademäärä on keskimäärin 1 250 millimetriä. Lokakuusta huhtikuuhun puhaltavat kaakkoiset pasaatituulet.[3]

Pääsiäissaaren ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 27 27,7 27,1 25,6 23,8 22,4 21,7 21,5 22,1 22,9 24,2 25,5 ka. 24,3
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 19,2 19,7 19,3 18,1 17,0 15,5 14,8 14,6 14,6 15,1 16,3 18,0 ka. 16,9
Sademäärä (mm) 73 85 96 121 153 106 105 94 87 68 74 86 Σ 1 148
Auringonpaistetunnit (h/d) 8,8 8,0 7,1 6,1 5,4 4,6 4,8 5,4 6,1 7,2 7,6 8,0 ka. 6,6
Veden lämpötila (°C) 24,0 24,0 25,0 23,0 22,0 20,0 20,0 20,0 20,0 21,0 22,0 23,0 ka. 22
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
27
19,2
27,7
19,7
27,1
19,3
25,6
18,1
23,8
17,0
22,4
15,5
21,7
14,8
21,5
14,6
22,1
14,6
22,9
15,1
24,2
16,3
25,5
18,0
S
a
d
a
n
t
a
73
85
96
121
153
106
105
94
87
68
74
86


Lähde: [4]

VäestöMuokkaa

Pääsiäisaarella asui vuonna 2015 noin 6 370 asukasta, joista suurin osa asuu saaren ainoassa kaupungissa Hanga Roassa. Vuonna 2002 asukkaista 59,85 prosenttia oli polynesialaisia rapanuita ja suurin osa muista oli peräisin Chilestä.[1] Saarella puhutut kielet ovat espanja ja rapanui.

HallintoMuokkaa

Pääsiäissaari on Chilen maakunta ja kunta, jota hallitaan sen mukaisesti. Saarella on kuvernööri, jonka nimittää tasavallan presidentti, sekä pormestari ja kunnanvaltuutettuja, jotka valitaan vaalein.lähde?

HistoriaMuokkaa

Pääartikkelit: Pääsiäissaaren historia ja Moai

DNA-tutkimusten mukaan Pääsiäissaaren asukkaat polveutuvat 2 500 kilometrin päästä Gambiersaarilta tulleista polynesialaisista.[5] Nykyaikaiset ajoitukset antavat heidän tuloajankohdakseen noin vuoden 1100. Vanhemmat arviot tuloajankohdasta ovat ulottuneet varhaisemmaksi, jopa vuoteen 300 asti.[6]

Ensimmäisenä eurooppalaisena Pääsiäissaaren löysi 5. huhtikuuta 1722 hollantilainen tutkimusmatkailija Jakob Roggeveen. Koska oli pääsiäissunnuntai, hollantilaiset nimesivät saaren Pääsiäissaareksi, Paasch Eyland.[7] Hollantilaiset saivat ystävällisen vastaanoton mutta hermostuksissaan ampuivat kymmenen saarelaista.[8]

Seuraavaksi saarella kävi espanjalaisen Don Felipe Gonzálezin retkikunta vuonna 1770. Hän pystytti saarelle Espanjan lipun. Neljä vuotta myöhemmin englantilainen löytöretkeilijä James Cook purjehti saarelle. Hän kuvasi saarelaiset iloisiksi, miellyttäviksi ja vieraanvaraisiksi.[9]

 
Saarelaiset pystyttivät saarelleen satoja Moai-patsaita.

Saarelaiset olivat vuosisatojen aikana pystyttäneet saarelleen satoja kivisiä ja suuria moai-patsaita. He alkoivat tuntemattomasta syystä kaataa niitä sen jälkeen, kun eurooppalaisia oli alkanut käydä saarella.[10]

Vuonna 1862 perulainen orjalaiva ryösti orjiksi kolmasosan saaren väestöstä eli 1 407 ihmistä. Kansainvälisen painostuksen seurauksena hengissä yhä olevat orjat palautettiin saarelle. Heidän mukanaan saarelle levisi kuitenkin isorokko, joka surmasi suurimman osan väestöstä. Vuonna 1877 saarella oli enää 110 asukasta, ja saaren kulttuuri oli tuhoutunut.[11] Vuonna 1888 saari siirtyi Chilelle.[12]

Pitkään vallalla olleen teorian mukaan pääsiäissaarelaiset kaatoivat saaren metsät voidakseen kuljettaa suuret moai-patsaat paikoilleen. Metsien kaataminen johti eroosioon, ja seurauksena oli maataloustuotannon väheneminen, nälänhätää, heimojen välinen sisällissota vuonna 1680 ja kannibalismia.[13]

Tarinat sisällissodasta, väkivallasta ja kannibalismista perustuvat saarelaisten vanhaan suulliseen perimätietoon, mutta niistä ei ole löydetty arkeologisia todisteita. Ei ole myöskään todisteita siitä, että saaren asukasluku olisi missään vaiheessa romahtanut ennen 1800-luvun isorokkoepidemiaa. Eurooppalaisten löytöretkeilijöiden, kuten Roggeveenin ja Cookin päiväkirjamerkintöjen, mukaan saarelaiset olivat hyvinvoivia.[14] On myös arvoitu, että patsaiden liikuttamista varten olisi tarvinnut kaataa korkeintaan 15 000 puuta, joten se ja kanoottien veistäminen ei olisi voinut tyhjentää saarta sen miljoonista puista. Onkin mahdollista, että tulijoiden vahingossa saarelle tuomat polynesianrotat tuhosivat metsät. Arkeologien mukaan metsien katoaminen ei kuitenkaan vähentänyt saaren ravinnontuotantoa vaan lisäsi sitä, eikä saari koskaan kärsinyt ravinnonpuutteesta.[15]

LähteetMuokkaa

  • Bregman, Rutger: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa. Suomentanut Mari Janatuinen. Atena, 2020. ISBN 978-952-300-676-8.
  • Keegan, John: Sodankäynnin historia, s. 43–48. (Alkuteos: A History of Warfare). Suomentanut Jouni Suistola. Helsinki: Ajatuskirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Isla de Pascua/Población - Reportes Estadisticos Comunales Biblioteca del Congreso Nacional. Viitattu 16.9.2018.
  2. Keegan, s. 43–48.
  3. a b c d Rapa Nui subtropical broadleaf forests World Wildlife Fund. Viitattu 11.9.2020.
  4. Klimatafel von Mataveri / Osterinsel (Isla de Pascua) / Chile Deutsche Wetterdienst – Wetter und Klima aus einer Hand. Viitattu 11.9.2020. (saksaksi)
  5. Bregman 2020, s. 128.
  6. Bregman 2020, s. 135.
  7. Bregman 2020, s. 126.
  8. Bregman 2020, s. 138–139.
  9. Bregman 2020, s. 139–141.
  10. Bregman 2020, s. 141–143.
  11. Bregman 2020, s. 143–145.
  12. Maailman maat ja kansat: Australia ja Oseania, s. 154. Valitut Palat, 1993. ISBN 9515840155.
  13. Bregman 2020, s. 130–131.
  14. Bregman 2020, s. 132–135.
  15. Bregman 2020, s. 136–138.

Aiheesta muuallaMuokkaa