Antipsykoottiset lääkkeet

psykoosien hoitoon käytettyjä lääkeaineita
(Ohjattu sivulta Psykoosilääkkeet)
Lääkeaineryhmä:
Antipsykootit
Seroquel-tabletteja
Seroquel-tabletteja
Käyttötarkoitukset skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, Touretten oireyhtymä, masennus, levottomuus, aggressiivisuus, (ahdistuneisuus), (unettomuus)
Antotavat Oraalinen
ATC-DDD Ei yhteneväinen, N05:n alaluokissa
Mekanismi Lamaavat keskushermostoa vaikuttamalla useisiin välittäjäaineisiin
Riippuvuus Fyysinen ja psyykkinen
Väärinkäyttö ?

Neuroleptit ovat hermosolujen eli neuroneiden välistä liikennettä vähentäviä lääkeaineita, joita kutsutaan myös antipsykoottisiksi lääkkeiksi tai psykoosilääkkeiksi niiden psykoosia hillitsevän akuutin vaikutuksen vuoksi. Alun perin leikkauspotilaiden nukutuksen yhteydessä sekä pahoinvointilääkkeinä ja antihistamiineina käytetyt neuroleptit korvasivat insuliinin psykoosipotilaiden hoidossa 1960-luvulla[1].

Levozin, Fluanxol ja Peratsin -lääkepurkkeja.

Antipsykootteja käytti Suomessa 184 000 potilasta vuonna 2014, ja suurin osa heistä käytti lääkettä muuhun tarkoitukseen kuin vakavien mielenterveysongelmien tai älylliseen kehitysvammaisuuteen liittyvien oireiden hoitoon[2]. Antipsykoottien virallisia käyttöaiheita ovat psykoottiset oireyhtymät ja psykoottinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Antipsykoottireseptejä kirjoitetaan kuitenkin usein myös muihin kuin viranomaisten myöntämässä lääkeluvassa mainittuihin käyttötarkoituksiin eli niillä hoidetaan käytännössä myös esimerkiksi unettomuutta tai ahdistuneisuutta.[2]

Neuroleptien virallisiin käyttöaiheisiin voi kuulua nykyisin myös dementiaa sairastavien aikuisten tai älyllisesti kehitysvammaisten lasten ja nuorten pitkäaikaisten aggressioiden hoito, mutta lääkekuurilla on tällöin kuuden viikon maksimipituus[3]. Vanhukset ovatkin suurin käyttäjäryhmä antipsykoottien käytössä ei-psykoottisen levottomuuden, aggressiivisuuden tai ahdistuneisuuden hoitoon. Myös vangeille kirjoitetaan lääkereseptejä tähän käyttötarkoitukseen.[4]

Neuroleptien vaikutus perustuu muutoksiin aivojen välittäjäaineissa, ja niillä on akuutti antipsykoottinen vaikutus etenkin ensimmäisen psykoosin aikana. Pitkäkestoisissa seurantatutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että lumelääkkeillä hoidetuilla potilailla esiintyy vähemmän psykoosioreita kuin neurolepteillä hoidetuilla[5]. Vuonna 2016 julkaistussa suomalaisessa väitöstutkimuksessa havaittiin, että psykoosi ei uusiutunut pitkällä aikavälillä muita useammin niillä potilailla, jotka eivät käyttäneet antipsykoottista lääkitystä. Heidän toimintakykynsä oli lisäksi parempi ja harmaan aivoaineen määrä suurempi.[6] Myös esimerkiksi vuonna 2021 julkaistun pitkän aikavälin seurantatutkimuksen mukaan todennäköisyys parantua psykoosisairauksista niillä, jotka lopettivat antipsykoottisen lääkehoidon kahdessa vuodessa diagnoosin saamisesta oli lähes kuusinkertainen sen jälkeen, kun otettiin huomioon muut psykoosisairauksien ennusteeseen vaikuttavat riskitekijät.[7]

Psykoosilääkkeen vieroitusoireiden erottaminen psykoosista on myös vaikeaa, ja tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että neuroleptilääkityksen lopettaminen voi aiheuttaa psykoosin myös sellaisille potilaille, joilla ei ole esiintynyt aiemmin psykoottisuutta[8]. Joidenkin tutkimusten mukaan vieroitusoireet voivatkin hankaloittaa lääkehoidon tutkimusnäytön arviointia muun muassa psykoosisairauksien hoidossa etenkin, koska tutkimuksissa ei kiinnitetä riittävästi huomiota vieroitukseen käytetyn ajan kestoon. Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan 58 % :ssa antipsykoottista lääkehoitoa käsittelevissä satunnaistetuissä kokeissa tutkitut koehenkilöt vieroitettiin alle kahdessa viikossa edelliseltä lääkitykseltä. Pitkän ja lyhyen aikavälin tutkimuksista vieroitusoireiden nähtiin vaikuttaneen psykiatristen oireiden kuten psykoosin ilmaantumiseen koehenkilöillä 69,2 % ja 77,8 % tutkituista kokeista.[9][10]

Antipsykoottien määräämistä perustellaan sillä, että levoton potilas voidaan rauhoittaa niiden avulla helpommin ja nopeammin kuin vaihtoehtoisilla menetelmillä. Potilaat itse vastustavat usein lääkitystä niiden aiheuttamien haittojen takia, jolloin heihin saatetaan käyttää tahdonvastaista pakkolääkitystä, vaikka lääkäreiden pitäisi tarjota lain mukaan myös lääkkeetöntä hoitoa. Ihmisoikeusnäkökulmat nousevatkin erityisen vahvasti esille tämän lääkeryhmän riskien ja hoidollisten vaikutusten arvioinnissa, koska niillä hoidetaan erityisen heikossa asemassa olevia ihmisryhmiä, joiden perusoikeuksia kuten fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta on mahdollista rajoittaa monin tavoin lääketieteellisen harkinnan pohjalta. Esimerkiksi vuonna 2018 Norjassa oikeusasiamies antoi eräässä pakkohoitoa koskevassa tapauksessa ratkaisun, jonka mukaan pakkohoito antipsykoottisella lääkkeellä on vastoin Norjan lakia. Norjan lain mukaan pakkolääkitys on perusteltua silloin, jos hoito merkittävästi parantaa potilaan tilaa. Oikeusasiamies viittasi ratkaisussaan tieteelliseen näyttöön, jonka mukaan antipsykoottisen lääkityksen ei voida katsoa parantavan potilaan tilaa riittävän suurella todennäköisyydellä, jotta pakkolääkitys olisi perusteltua. Samanlaiseen johtopäätökseen on päädytty muun muassa Alaskan korkeimman oikeuden ratkaisussa vuonna 2003. YK:n vammaisten oikeuksia koskeva sopimus on lisäksi kieltänyt tahdonvastaisen lääkityksen, ja joidenkin näkemysten mukaan suurin osa sopimuksen ratifioineista maista rikkookin kyseistä sopimusta tässä suhteessa. Esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien erityislähettilään Juan E. Mendezin mukaan psykiatrinen lääkehoitoon tai muuhun vakavasti ja/tai peruuttamattomasti henkilön kehoon kajoava pakkohoito täyttää YK:n kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen (1984) määritelmän kidutuksesta. Psykiatrisessa hoidosssa hänen mukaansa toistuvasti sivuutetaan potilaan oikeudet tietoon perustuvaan suostumukseen sekä oikeudet fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen, eikä sitä voi perustella lääketieteellisellä välttämättömyydellä tai potilaan vialla tai vammalla. [11] [12]

Psykoosilääkkeillä on todettu olevan psykoosin uusiutumista estävä vaikutus sairauden alkuvaiheessa ja lyhyellä aikavälillä.[13] Psykoosioireet saadaankin usein tilapäisesti hallintaan antipsykoottilääkityksen aloituksen tai annoksen nostamisen avulla, mutta samalla monet potilaat saavat vakavia sivuoireita, jotka altistavat ennenaikaiselle kuolemalle.[14] Psykoosipotilaiden tilastollinen elinikä on paljon lyhyempi kuin muun väestön. Lääkkeillä pyritään pienentämään etenkin vaikeasti ahdistuneiden potilaiden suurta itsemurhariskiä, tosin näyttö niiden itsemurhariskiä vähentävästä vaikutuksesta on epäselvä. Potilaiden itsemurhakuolleisuus onkin moninkertaistunut viime vuosikymmeninä psykoosilääkkeiden käytön yleistyessä niin Suomessa kuin muissakin maissa, vaikka lyhyellä ajanjaksolla joissakin tutkimuksissa vieroitusoireisiin ja lääkekielteisyyteen on liitetty kohonnut itsemurhariski. Yleisimpiä psykoosipotilaiden kuolinsyitä ovat silti luonnollisista sairauksista johtuvat syyt, joille lääkityksen sivuoireet toimivat riskitekijöinä.[15][16][17][18]

Parhaat länsimaiset hoitotulokset skitsofrenian ja psykoosien hoidossa on saavutettu jo vuosikymmenten ajan Torniossa sijaitsevan Keroputaan sairaalan tarjoamalla hoidolla, jossa potilaille ei aloiteta pitkäkestoista psykoosilääkitystä. Keroputaalla käytössä oleva avoimen dialogin hoitomalli on tunnetumpi maailmalla kuin Suomessa[19]. Keskustelu lääkkeiden hyödyistä ja haitoista on usein kiivastalähde?. Vastakkain ovat vuosikymmenien aikana muodostuneet hoitoperinteet ja potilaiden oikeus saada turvallista ja tehokasta hoitoa.

Vuonna 2018 julkaistun brittitutkimuksen mukaan kannabiksen sisältämä CBD vähentää epänormaalia toimintaa kolmella psykoottiseen oireiluun liittyvällä aivoalueella. CBD:llä ei ole yhtä haitallisia sivuvaikutuksia kuin nykyisin käytettävillä psykoosilääkkeillä.[20]

HistoriaMuokkaa

Ensimmäinen antipsykootti oli 1950-luvulla Ranskassa leikkauspotilaiden kivun lievittämiseen ja sokkitilan estämiseen kehitetty klooripromatsiini. Lääkkeen todettiin tekevän leikkauspotilaista välinpitämättömiä leikkausta kohtaan ja tekevän heistä väsyneitä. Teho psykoosioireisiin vahvistettiin ensin kokeilemalla ja myöhemmin lukuisissa kaksoissokkoutetuissa tutkimuksissa.[21]

Vuosikymmenten kuluessa on pyritty kehittämään parempia antipsykootteja. Uuden sukupolven antipsykootteja kutsutaan epätyypillisiksi; ensimmäinen oli klotsapiini vuodelta 1971. Antipsykoottiset lääkkeet toivat merkittäviä julkisen talouden säästöjä, jonka takia niiden käyttö lisääntyi vaihtoehtona kalliille psykiatriselle laitoshoidolle, kun potilaat voitiin ohjata avohoitoon. Uusien lääkkeiden ei silti ole osoitettu olevan paljoa tehokkaampia tai turvallisempia.[22]

Fentiatsiini syntetisoitiin ensimmäisen kerran 1800-luvulla, ja sitä käytettiin 1930-luvulla matolääkkeenä.[23] Ranskalaisen Paul Charpentierin johtama ryhmä alkoi valmistaa erilaisia synteettisiä fentiatsiineja käytettäväksi rauhoittavana antihistamiinina ennen nukutuslääkkeen antamista. Vuonna 1949 ranskalainen kirurgi Henri-Marie Laborit antoi leikkauspotilaille prometatsiini-nimistä fentiatsiinijohdannaista yhdessä barbituraattien kanssa estämään shokkia. Hän havaitsi samalla, että sekoitus sai erittäin pelokkaat ja pakokauhuiset potilaat rauhoittumaan, rentoutumaan ja muuttumaan välinpitämättömiksi ja yhteistyökykyisiksi. Laborit kuvasi vaikutusta kemialliseksi lobotomiaksi. Tutkimusta jatkettiin ja vuonna 1950 löydettiin klooripromatsiini, jonka huomattiin toimivan paitsi antihistamiinina, myös esimerkiksi adrenaliinia estävästi, autonomista hermostoa lamauttavasti ja oksennuslääkkeenä.[24]

Kun klooripromatsiinia testattiin rotilla, havaittiin sen tekevän rotista passiivisia sekä välinpitämättömiä ympäristön vaara- ja häiriötekijöiden suhteen. Ihmiskokeissa klooripromatsiinin havaittiin aiheuttavan sedaatiota. Vuonna 1952 havaittiin, että klooripromatsiini vähensi psykoottisuutta skitrofreniapotilailla. Tämän jälkeen neuroleptien käyttö laajeni nopeasti psykoottisiin ja maanisiin potilaisiin, jolloin aiemmin käytetyistä hoitokeinoista, kuten potilaan eristämisestä, voitiin usein luopua. Neuroleptit ovat sittemmin korvanneet skitsofrenian aikaisemmat hoitomuodot insuliini- ja sähköšokkihoidot sekä lobotomian.

KäyttökohteetMuokkaa

Antipsykootteja voidaan käyttää lääkeluvan mukaan psykoosin hoidon lisäksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniavaiheesta kärsivien ja huumeista vieroittautuvien rauhoittamiseen sekä muistisairauden aiheuttamasta dementiasta kärsivien aikuisten tai älyllisesti kehitysvammaisten lasten ja nuorten pitkäaikaisten käytösoireiksi kutsuttuen aggressioiden hoitoon[25]. Niitä käytetään myös sellaisiin käyttöaiheisiin, joille ei ole haettu lääkelupaa, kuten unettomuuden hoitoon pieninä annoksina[26] tai epävakaan persoonallisuuden[27], masennuksen tai Touretten oireyhtymän hoitoon.

Muistisairaiden käytösoireilla tarkoitetaan sairauden oireeksi tulkittavissa olevaa aggressiiviseksi koettua käytöstä, joka voi olla esimerkiksi huutelua, verbaalinen tai fyysistä aggressiivisuutta tai hoidon tai avun vastustelua[28].

Teho psykoosisairauksien hoidossaMuokkaa

YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO toteutti vuosina 1969-1973 seurantatutkimuksen skitsofreenikkojen hoidosta länsimaissa ja kehitysmaissa, joissa antipsykoottien käyttö oli hyvin harvinaista. Kehitysmaiden potilailla oli siitä huolimatta vähemmän oireita viiden vuoden seuranta-ajan päättyessä. Tutkimus uusittiin vuonna 1978, jolloin selvisi, että enemmistö niistä potilaista , jotka eivät sääneet säännöllilstä lääkehoitoa sairauden varhaisvaiheessa toipui ja pärjäsi hyvin 15 vuotta myöhemmin.[29]

Laajahkojen satunnaistettuja kaksoissoisokkoutettuja kokeita käsitttelevien meta-analyysien mukaan uuden ja vanhan sukupolven antipsykoottien NNT (numer needed to treat) on esimekriksi non-affektiivisten psykoosien hoidossa arviolta keskimäärin 5-6. mikä merkitsee sitä, että vain joka viide tai kuudes potilas hyötyy jollain tavalla lääkityksestä. Riittävän hoitovasteen määritelmästä ei ole tutkijoiden kesken yksimielisyyttä, mutta yleensä minimaalisena vasteena PANSS-skaalalla pidetään 20 % oireita mittaavien pisteiden laskua lähtötasosta. Esimerkiksi laajan vuonna 2017 julkaistun 60 vuoden ajanjakson aikana tehtyjä plasebokontrolloituja tutkimuksia käsittelevän meta-analyysin mukaan tämän minimaalisen vasteen saavutti 30 % potilaista plasebolla ja 51 % lääkityksellä olevista.Tämä tarkoittaa, että 49 % ei hyödy edes minimaalisen vasteen verran ja 79 % hyötyi korkeintaan plasebovaikutuksen johdosta. Hyvän vasteen eli 50 % laskun lähtötasosta saavutti meta-analyysin mukaan vain 23 % lääkityksellä olevista ja 14 % plasebolla olevista koehenkilöistä. Toisin sanoen 9 % koehenkilöistä sai lisähyötyä lääkityksestä tällä kriteerillä, ja loput 91 % hyötyy korkeintaan plasebovasteesta. Lääkehoitoa painottavassa hoitomallissa kaikki kuitenkin altistuvat lääkityksen riskeille. Plasebon merkitys on luonnollisesti suurempi kuin aktiivisen lääkkeen, kuten monien lääkkeiden kohdalla usein on. Havainnnoillistaen: jos lähtötaso on PANSS-skaallalla 80 pistettä, minimaalinen vaste 20 % tästä tarkoittaa 16 pisteen laskua lähtötasosta. Toisin sanoen plasebovaikutus selittää 58 % lääkkeen vaikutuksesta, eli 9,3 pisteen laskua PANSS-skaalalla. Lääkkeen vaikutus taas on 42 % eli 6,7 pistettä. Noin kuuden pisteen ero onkin keskimääräinen lisähyöty, minkä potilaat meta-analyysien mukaan saavat lääkityksestä. Kliinisesti merkitsevänä eli havaittavana erona pidetään usein 15 pisteen eroa plasebon ja lääkkeen välillä. Tutkimukset kestävät keskimäärin kuusi viikkoa ja niihin valikoidaan epäedustava otos potilaita, jotka reagoivat poikkeavan hyvin antipsykoottisiin lääkkeisiin. [30] [31][32][33][34]

Vuonna 2011 julkaistun systemaattisen tutkimuskatsauksen mukaan uuden ja vanhan sukupolven lääkkeet eivät keskimäärin eronneet toisistaan juurikaan kliinisen vasteen osalta: neuroleptit laskivat skitsofreniaan liitettyjä oireita keskimäärin 25,93 % lähtötasosta PANSS-skaalalla mitattuna. CGI-C (Clinical Global Impression Scale change) mitattuna niiden keskimääräinen muutos oireissa oli -0,9 pistettä, eli hieman alle kliinisen merkitsevyyden (-1) rajan. Vasteen suuruus vaihteli yksittäisten lääkkeiden välillä enemmän kuin atyypillisten ja tyypillisten neuroleptien välillä. Tutkimuskatsauksessa todetaan, että vaikka tutkimuksissa toistuvasti löydetään antipsykoottien vähentävän skitsofreniaan liitettyjä oireita, niiden kliininen merkitsevyys eli havaittavissa oleva hyöty näyttää olevan rajallinen. Tutkijat tuovat esille, että satunnaistetuista kliinisissä kokeissa käytetyt koehenkilöt eivät ole edustava otos skitsofreniapotilaista. Joissakin naturalistisissa tutkimuksissa akuutista psykoosista kärsivät potilaat näyttävät hyötyvän enemmän lääkityksestä PANSS-skaalalla mitattuna lyhyellä aikavälillä. Naturalistisissa tutkimuksissa on kuitenkin vaikea erottaa muiden hoidollisten elementtien vaikutusta hoidon tehoon. Toisaalta on tutkijoiden mukaan myös mahdollista, että antipsykoottisten lääkkeiden kliininen merkitsevyys on rajallinen ainakin niillä mittaustavoilla, joita yleensä skitsofreniaspektrin häiriöiden oireiden mittaamisessa käytetään. [35]

Lääkeyhtiöt pitävätkin ongelmallisena suurta ja viime vuosikymmenien aikana kasvanutta plasebovastetta erityisesti skitsofrenian ja masennuksen kaltaisen psykiatristen sairauksien hoitoon käytettävien lääkkeiden osalta. Esimerkiksi vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa arvioitiin, kuinka paljon positiivisten odotusten vähentäminen ennen kokeen alkua plaseboryhmällä vaikutti plasebovasteen suuruuteen. Tutkimuksen mukaan positiivisten odotusten vähentämiseen painottuva psykoedukaatio ennen kokeen alkua vaikutti merkittävästi vasteen suuruuteen. Tutkimuksessa ehdotetaankin psykoedukatiivista menetelmää yhtenä välineenä vähentää tulevaisuudessa plasebovasteen osuutta psykiatristen sairauksien hoitoon liittyvien lääkkeiden kehityksessä. Vaikka tutkimuksiin valikoidaan epäedustava otos lääkkeisiin erityisen hyvin reagoivia potilaita, itse lääkkeen vaikutus potilaiden oireisiin näyttäytyykin hyvin rajallisena. Koska lääkekehitys on kallista, nähdäänkin plasebovasteen laskeminen psykoedukaation avulla varteen otettavana menetelmänä lääkekokeiden onnistumisprosentin parantamisessa. [36]

Vaikka neuroleptien vaikutus psykoosioireisiin on lyhytkestoisten plasebokontrolloitujen koeastelmien perusteella tilastollisesti merkitsevä joskin keskimäärin kliinisesti merkityksetön, hankaloittaa tutkimusastelmiin systemaattisesti vaikuttavat tekijät tulosten arviointia. Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistu tutkimuskatsaus ei löytänyt yhtään luotettavaa plasebokontrolloitua tutkimusta potilailla, jotka eivät ole aikaisemmin saaneet neuroleptilääkitystä. Kaikki hoitosuositusten pohjana käytetyistä satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista onkin tehty potilailla, jotka ovat käyttäneet jotakin neuroleptilääkitystä ennen tutkimuksen alkua. Esimerkiksi tutkimusnäyttö neuroleptien psykoosin uusiutumista estävinä lääkkeinä pohjautuu tutkimuksiin, joista jopa 58 %:ssa potilaista vieroitetaan alle kahdessa viikossa edelliseltä neuroleptiltä. Esimerkiksi skitsofrenian käypä hoito -suosituksessa korostetaan, että neuroleptilääkitykseltä vieroittaminen pitäisi tehdä hitaasti kahden vuoden oireettoman jakson jälkeen kuukausien kuluessa. On olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että vieroitusoireet vaikeuttavat tulosten tulkintaa suurimmassa osassa kliinisistä kokeista, oli kyse sitten plasebokontrolloiduista tutkimuksista tai psykoosin uusiutumista mittaavista koeastelmista. Esimerkiksi vuonna 2012 julkaistussa meta-analyysissa neuroleptien teho psykoosin uusiutumisen ehkäisemisessä osoittautui lyhytaikaiseksi: kolmen vuoden päästä lääkityksellä olevien ja niistä vieroitettujen potilaiden välillä ei käytännössä ollut eroa psykoosin uusiutumisen todennäköisyydessä. Suurempi osa lääkityksellä olevista kuitenkin lihoi, kärsi liikehäiriöistä ja sedaatiosta. Vieroitusoireiden ohella kokeiden tulkintaa vaikeuttaa se, että sokkoutus näin voimakkaita sivuoireita aiheuttavien lääkkeiden osalta purkautuu tutkimusten mukaan suurimmassa osassa kokeista enemmän tai vähemmän. Sokkoutuksen purkautumista ei vain systemaattisesti tutkita kaksoissokkoutetuissa kokeissa, minkä vuoksi siihen ei useinkaan kiinnitetä huomiota, eikä sen vaikutuksia tuloksiin arvioida. Psykoosisairauksien hoidossa ja tutkimuksessa käytettävät menetelmät ovat kuitenkin äärimmäisen herkkiä subjektiivisille tulkinnoille. Tämän vuoksi sokkoutuksen rikkoutuminen plasebokontrolloiduissa kokeissa tarkoittaa, että tutkimusnäyttö menettää suurelta osin merkityksensä. [37] [38][39][40][41]

Annostelu ja yhteiskäyttöMuokkaa

Neuroleptien käytössä tulee noudattaa tarkoin lääkärin ohjeita, koska lääkityksien muutoksiin liittyy aina riski sivuvaikutuksista.

Neuroleptejä voidaan käyttää sekamuotoisesti, eli useita saman ryhmän lääkkeitä voidaan annostella samanaikaisesti. Myös uudempia atyyppisiä saatetaan yhdistellä perinteisiin tyypillisiin.

Antipsykoottisten lääkkeiden puoliintumisaika vaikuttaa siihen, kuinka tiheästi lääkettä käytetään. Tavoitteena on yleensä pitää lääkeaineen määrä elimistössä mahdollisimman tasaisena.

YleisyysMuokkaa

Eniten psykoosilääkkeitä määrätään vanhuksille. Suomalaiset vanhukset käyttävät psykoosilääkkeitä kaksin-, jopa kolminkertaisesti verrattuna muihin pohjoismaalaisiin.[4] Vuonna 2015 kaikista vanhuspalveluiden asiakkaista 18,3 prosenttia söi psykoosilääkkeitä ilman psykoosioireita. Yleisintä se oli tehostetussa palveluasumisessa, jossa psykoosilääkkeitä ilman psykoosioireita söi 26,4 prosenttia asiakkaista. Laitoksissa lääkkeitä annetaan 23,7 prosentille, mutta kotihoidossa vain 12 prosentille.[28] Isoin ongelma on Imatralla, jossa yli 40 prosenttia ympärivuorokautisen hoidon asukkaista syö psykoosilääkkeitä ilman psykoosioireita. Määrää on tarkoitus vähentää.[42]

Lääkärit määräävät usein kehitysvammaisuuteen toisinaan liittyvän aggressiivisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn psykoosilääkkeitä, vaikka lääkityksen tehosta on ollut vain niukasti tutkimusnäyttöä. Vuonna 2008 julkaistun historiallisen kaksoissokkotutkimuksen mukaan psykoosilääkkeiden teho on lumelääkettä heikompi.[43]

VaikutusmekanismitMuokkaa

Neuroleptilääkitysten vaikutukset aivoihin ovat voimakkaasti yhteydessä annosmääriin. Pienemmillä annoksilla lääkettä vaikutetaan pienempään osaan hermoston välittäjäaineita ja suuremmilla annoksilla lääkkeen toimintatapa voi olennaisesti muuttua lääkkeen alkaessa vaikuttaa myös uudentyyppisiin välittäjäaineisiin ja reseptoreihin. Neuroleptit vaikuttavat myös niin sanottuihin autoreseptorehin joiden salpaaminen varsinkin alkuvaiheessa lisää neurotransmitterimääriä.lähde?

Atyyppisten neuroleptien vaikutus keskushermoston toimintaan perustuu pääasiassa dopamiinin ja hermovälittäjäaine serotoniinin säätelyyn.[44] Neurolepteillä on lisäksi voimakas muskariinireseptoreita salpaava antikolinerginen vaikutus[45], mikä johtaa parasympaattisista hermopäätteistä vapautuvan asetyylikoliinin vaikutusten vähenemiseen.[46] Lisäksi useilla neurolepteillä on voimakas autonomista hermostoa lamaava sedatiivinen eli rauhoittava ja väsyttävä vaikutus. Neuroleptit saattavat myös voimistaa muiden keskushermostoa lamaavien aineiden, kuten alkoholin, bentsodiatsepiinien ja bentsodiatsepiinien kaltaisten yhdisteiden, opioidien, antikonvulsanttien ja anksiolyyttien väsyttävää vaikutusta.lähde?

Aivokuvantamiskokeissa on havaittu, että antipsykoottien pitkäaikaiskäyttö vähentää otsalohkon ja etuaivokuoren toimintaa[47]. Eräiden näkemysten mukaan sen antipsykoottinen vaikutus perustuukin yleiseen kognitiivisten ja emotionaalisten toimintojen supressioon, jossa tietoisuus psykoottiseksi määritellyistä kokemuksista vaimenee joillakin potilailla. [48]

Uudemmat neuroleptit pyrkivät yleensä myös vaikuttamaan oireisiin myös muuten, esimerkiksi muuttamalla serotoniinin toimintaa aivoissa. Useiden neurolepteillä hoidettavien sairauksien taikka itse antipsykoottisten lääkkeiden erityisen tarkkaa toiminta- tai vaikutusmekanismia aivoissa ei kuitenkaan tunneta.lähde?

Haittavaikutukset ja riskit SMuokkaa

Eri lääkkeiden haittavaikutusprofiilit ovat erilaisia ja yksilölliset erot saada sivuvaikutuksia ovat suuria.

Neuroleptit lamaavat autonomista hermostoa mikä voi johtaa muun muassa ummetukseen ja suun kuivumiseen. Neuroleptit aiheuttavat usein myös väsymystä. Muita sivuvaikutuksia ovat muun muassa: tunteiden latistuminen, kömpelyys eli motoriset häiriöt, jotka muistuttavat usein Parkinsonin taudin oireita, impotenssi ja muut sukupuolitoimintojen häiriöt, suun kuivuminen, näköhäiriöt, ummetus, huimaus, verenpaineen lasku, rauhattomuus, ihottumat, verenkuvamuutokset sekä pahoinvointi ja oksentelu.

Aivojen kutistuminen ja kognitiiviset ongelmatMuokkaa

Vuonna 1979 julkaistun tutkimuksen mukaan yli neljännes antipsykootteja pitkään käyttäneistä skitsofreniapotilaista kärsi kroonisista ja yleistyneistä aivotoiminnan häiriöistä, jotka korreloivat pikemminkin elinikäisen antispsykooteille altistumisen kuin skitsofrenian vaikeusasteen kanssa[49]. Lukuisissa tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että 10-40 prosentilla antipsykooteilla hoidetuista skitsofreniapotilaista esiintyy kuvantamistutkimuksissa havaittavia aivovaurioita, joista yleisin on aivoaineen kato. Vaurioiden yleisyys näyttäisi lisääntyvän potilaan iän ja hoidon keston myötä.[50].

Kansainvälisen tutkimusryhmän vuonna 2016 julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin, että yli vuoden kestävä psykoosilääkkeiden pitkäaikaiskäyttö kiihdyttää aivojen luontaista kutistumista yli 40 prosentilla. Tutkimukseen osallistuneiden 33-45 vuotiaiden skitsofreniapotilaiden aivot kutistuivat yhdeksän vuoden pituisen tutkimusjakson aikana keskimäärin noin 0,7 prosenttia vuotta kohden, kun verrokkien aivojen vuosittainen pieneneminen oli 0,5 prosenttia. Yli vuoden kestänyt pitkäaikaiskäyttö kutisti aivoja tätäkin nopeammin, sillä edellä mainittu keskiarvo sisälsi myös ne 15 prosenttia potilaista, jotka olivat käyttäneet psykoosilääkkeitä vasta niin vähän aikaa, ettei heillä ehtinyt esiintyä ylimääräistä aivokatoa. Skitsofreniaa sairastavilla esiintyi terveitä enemmän myös lääkityksen pituudesta johtuvaa hajontaa jakauman yläpäässä siten, että aivojen kutistumisvauhti oli osalla moninkertaista terveisiin verrattuna. Skitsofreniapotilaat suoriutuivat kokeen alussa 20 prosenttia verrokkeja huonommin muistia ja muita älyllisiä toimintoja mittaavista testeistä. Testit uusittiin kokeen päättyessä, jolloin skitsofreniaa sairastavat suoriutuivat viisi prosenttia alkuperäistä huonommin, kun verrokeiden keskimääräinen suorituskyky oli heikentynyt vain yhden prosentin.[51]Aivot olivat kutistuneet sitä enemmän mitä pitempään lääkitys oli kestänyt[52] ja mitä suurempi lääkityksen määrä oli ollut[53].Katovauhti oli nopeimmillaan 1,5 prosenttia vuotta kohden, eikä se selittynyt skitsofreniaoireiden vakavuudella, lihavuudella tai ryhmien erilaisella alkoholinkäytöllä[54]. Aivoselkäydinnesteen tilavuus taas oli kasvanut. Sekä vanhan että uuden polven psykoosilääkkeet aiheuttavat aivojen kutistumista.[55]

Suomessa epäiltiin vielä vuonna 2010, että skitsofreenikoiden aivojen kutistuminen johtuisi sairauden taustalla olevista etenevistä aivoprosesseista[52], vaikka muualla oli aiemminkin viitteitä siitä, että syy on psykoosilääkkeissä.[56][57] Jo vuonna 1979 suoritetussa kliinisessä tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että antipsykootit saattavat olla pitkään käytettyinä myrkyllisiä aivoille. Kaikki tutkitut antipsykoottien pitkäaikaiskäyttäjät olivat dementoituneita. Lisäksi noin seitsemällä kymmenestä havaittiin aivokuvissa näkyviä poikkeavuuksia. Tutkimuksessa havaittiin myös, että ne, joiden aivoista löytyi vakava-asteisempia aivomuutoksia, suoriutuivat muita huonommin oppimista mittaavasta kokeesta.[58] Myöhemmin myös useiden eläinkokeiden perusteella on saatu vahvistusta hypoteesille, että skitsofreniaan liitetyt aivomuutokset saattavat johtua suurelta osin pitkäaikaisesta altistumisesta psykoosilääkkeille. Toisaalta tiedetään, että myös traumaattisiin tapahtumiin ja mahdollisesti psykoosiin itsessään liittyy stressimekanismeja, jotka vaikuttavat aivojen eri alueiden kuten hippokampuksen ja etuotsalohko volyymiin ja ovat yhteydessä alentuneeseen kognitiiviseen toimintakykyyn, joita esimerkiksi skitsofreniassa kutsutaan kognitiivisiksi puutosoireiksi. Kyseessä on kuitenkin yleinen vakavaan krooniseen stressiin liittyvä neuroadaptaatio, joka ei ilmene vain skitsofreenikoilla, vaan myös esimerkiksi stressaantuneilla koe-eläimillä. [59][60][61] Vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan jo yksi annos haloperidolia aiheuttaa hetkellistä aivojen koon pienentymistä muutamassa tunnissa annoksen saannin jälkeen.[62] Kutistumismekanismia ei vielä tiedetä, eikä pidempää seurantaa haittavaikutuksista ollut tehty vielä vuonna 2016.[55] Älyllisen suorituskyvyn laskun on kuitenkin epäilty liittyvän oksidatiiviseen stressiin lisääntymiseen[63].

On olemassa viitteitä siitä, että antipsykoottien pitkäaikaiskäytön aikaansaamat aivokuvissa havaittavat korkeampien aivoalueiden vauriot saattavat johtaa tardiiviksi dementiaksi kutsuttuun pitkäaikaisiin tai palautumattomiin älyllisiin tai emotionaalisiin häiriöihin. Tardiivi dementia voi ilmetä esimerkiksi lyhyt- ja kestomuistin häiriöinä, abstraktin ajattelun ja päättelykyvyn vaikeuksina sekä persoonallisuuden muuttumisena tai apatiana. Kymmenissä tutkimuksissa on havaittu, että antipsykoottien vuosikausia jatkunut pitkäaikaiskäyttö korreloi aivoissa havaittujen vaurioiden ja älyllisten toimintojen heikkenemisen kanssa ilman sairauden oireiden vakavuuden kanssa esiintyvää korrelaatiota. Lisäksi on havaittu, että antipsykoottien pitkäaikaiskäyttäjillä esiintyy otsalohkon ja etuaivokuoren aliaktiivisuutta.[64].

Skitsofreenikoilla on ikäisiinsä verrattuna nelinkertainen riski sairastua dementiaan alle 65-vuotiaana ja kaksinkertainen riski sairastua siihen elämänsä aikana.[65] Psykoosilääkkeiden tiedetään nopeuttavan dementian puhkeamista.[66] Dementialle altistavat myös sydänvaivat ja tupakointi, jotka ovat skitsofreenikoilla yleisiä.[65]

Ekstrapyramidaalioireet ja tardiivi dyskinesiaMuokkaa

Kaikki psykoosilääkkeet, mutta etenkin ensimmäisen polven lääkkeet voivat aiheuttaa ekstrapyramidaalioireita[67], jotka ilmenevät kaulan, niskan, silmien ja vartalon lihasten kivuliaina kouristuksina, pakonomaisena motorisena levottomuutena, lepovapinana, köpöttävänä kävelynä, motoriikan hidastumisena, lihasjäykkyytenä tai kasvojen ilmeettömyytenä.[68] Neuroleptit saattavat aiheuttaa epileptisia kouristuskohtauksia myös ei-epileptikoille.[69] Lisäksi neuroleptit aiheuttavat usein sukupuolitoimintojen häiriöitä.[70]

Neuroleptien säännöllinen pitkäaikaiskäyttö saattaa aiheuttaa tardiivin dyskinesian, joka ilmenee useimmiten suun ja kielen, joskus myös vartalon lihasten matomaisina pakkoliikkeinä, kasvojen nykimisenä tai vapinana. Tardiivi dyskinesia on sitä yleisempää, mitä pidempään lääkitystä on käytetty. Oireyhtymä korjautuu hyvin hitaasti lääkityksen lopettamisen jälkeen ja jää usein pysyväksi.[68][71] Tardiivia dyskinesiaa aiheuttaa etenkin perinteisten eli ensimmäisen polven psykoosilääkkeiden säännöllinen pitkäaikaiskäyttö, mutta myös toisen polven eli epätyypillisten psykoosilääkkeiden käyttö[72].

Kohonnut kuolleisuusriskiMuokkaa

Vuonna 2007 julkaistussa laajassa metatutkimuksessa havaittiin, että skitsofreniaa sairastavien elinikä on lyhentynyt merkittävästi suhteessa muuhun väestöön aina 1970-luvulta alkaen. Skitsofreniaa sairastavilla esiintyy lähes 2,5:nkertainen riski kuolla erilaisiin sairauksiin. Ylikuolleisuutta esiintyy suurimmassa osassa yleisimmistä kuolinsyistä. Syyksi skitsofreniapotilaiden tavallista korkeampaan kuolleisuuteen arveltiin uuden polven antipsykoottien käyttöä, jotka aiheuttavat klassisia neuroleptejä huomattavasti enemmän painonnousua, metabolista oireyhtymää ja diabetesta.[73]

Useat rekisteriaineistoihin pohjautuvat tutkimukset ovat kuitenkin löytäneet neuroleptien pitkäaikaiskäytön olevan yhteydessä päin vastoin vähäisempään kokonaiskuolleisuuteen skitsofreniapotilailla. Koska tutkimusten tulokset ovat monella tavoin ristiriidassa muiden pitkäaikaistutkimusten, lääkkeiden tunnettujen fysiologisten vaikutusten ja väestötasolla havaittujen kasvaneiden kuolleisuuserojen kanssa, on arveltu näiden tutkimusten tulosten johtuvat heikosta tutkimusasetelmiin liittyvien taustamuuttujien kontrolloinnista. Joissakin tutkimuksissa esimerkiksi lääkkeettömän ryhmän taustamuuttujia, kuten ikää tai aikaisempaa lääkkeiden käyttöä ei edes kerrota suhteellisten riskien lisäksi. Tämän vuoksi on mahdotonta arvioida, millaiset metodologiset tekijät todellisuudessa vaikuttavat raportoitujen riskien taustalla. Esimerkiksi vuonna 2020 julkaistussa suomalaisessa rekisteriaineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa havaittiin, että yhteys pitkäaikaisen neuroleptilääkityksen ja matalamman kuolleisuusriskin välillä katoaa, kun taustamuuttujat (kuten sairauden kesto) saatiin kontrolloitua. Kyseisen tutkimuksen mukaan neuroleptien pitkäaikaiskäyttö oli yhteydessä kohonneeseen kokonaiskuolleisuusriskiin sekä itsemurhariskiin. Etenkin pitkävaikutteisten injektioiden ja klotsapiinin käyttäjillä oli kyseisen tutkimuksen mukaan kohonnut kokonaisukuolleisuuriski sekä itsemurhariski. Tulos oli samansuuntainen myös skitsofreniapotilailla. Löydös oli päin vastainen kuin joissakin edeltävissä tutkimuksissa, joissa klotsapiini ja injektiolääkitys oli ollut yhteydessä matalampaan kuolleisuuteen. Koska rekisteriaineistoihin pohjautuvat tutkimukset ovat naturalistisia, suoria syy- seuraussuhteita kuolleisuuden ja neuroleptien käytön välillä vaikea vahvistaa.[16] [74]

Onkin mahdollista, että tutkimusastelmiin liittyvät kontroloimattomat muuttujat selittävät suurelta osin myös systemaattisemmin tutkimuksessa löydetyt yhteydet erityisesti klotsapiinin itsemurhia ehkäisevästä vaikutuksesta suhteessa muiden antipsykoottien käyttäjiin ja lääkkeettömiin potilaisiin. Monissa tutkimuksissa ole esimerkiksi kontrolloitu sitä, että klotsapiinin käyttäjiksi valikoituu monesti potilaat, joilla on keskimäärin jo lähtökohdiltaan alhaisempi kuolleisuusriski. Vertailuryhmät eivät näin ollen ole useinkaan vertailukelpoisia, jolloin on vaikea tulkita mikä johtuu lääkkeestä ja mikä taustamuuttujista itsessään. Tämä niin sanottu selviytyjävinouma johtuu siitä, että viimesijaisena vaihtoehtona vaarallisten sivuoireidensa takia klotsapiinia käytetään usein vain potilailla, jotka eivät reagoi riittävästi vähemmän haitallisiin neurolepteihin. Siinä vaiheessa moni korkean itsemurhariskin potilas on jo ehtinyt tehdä itsemurhan ja sairaimmat kuolla muiden lääkitysten tai niiden yhdistelmien aiheuttamiin komplikaatioihin. Se liittyy myös siihen, ettei klotsapiinia määrätä somaattisesti kaikkein sairaimmille potilaille johtuen siitä, että siihen liittyy erityisen kohonnut riski saada jopa kuolemaan johtavia sivuoireita lääkityksestä.[75] [16] [76]

On myös näyttöä siitä, että skitsofreenikoiden itsemurhakuolleisuus on huomattavasti kasvanut antipsykoottisen lääkehoidon yleistyessä sekä Suomessa että muualla maailmassa. Syy joidenkin tutkimusten löytämiin assosiaatioihin matalamman itsemurhakuolleisuuteen saattaakin löytyä tutkimuksissa systemaattisesti käytetystä tutkimusastelmasta itsessään. Itsemurhariski on usein erityisen kohonnut vuoden sen jälkeen, kun ihminen pääsee laitoshoidosta ja lopettaa lääkityksen kesken syystä tai toisesta. Yhteys lääkkeen lopettamisen ja itsemurhien välillä usein tutkimuksissa tulkitaan niin, että tuossa vaiheessa kohonnut itsemurhariski on todiste lääkehoidon itsemurhariskiä vähentävästä vaikutuksesta, eikä esimerkiksi yleisiin sivuoireisiin ja vieroitusoireisiin kuten vaikeaan akathisiaan ja toivottomaan elämäntilanteeseen sekä hoidon koettuun nöyryyttävyyteen liittyvästä kohonneesta riskistä. Tutkimuksia onkin kritisoitu siitä, että yhteyksistä tehdään liian suoraviivaisia johtopäätöksiä syy -seuraussuhteista. Monissa kuolleisuutta mittaavissa tutkimuksissa käytetään myös usein kuolleisuuden mittaustapana henkilövuosia. Tämä vaikeuttaa sen hahmottamista, johtuuko kohonnut kuolleisuus joissakin tutkimuksissa ei-lääkkeettömässä luokassa pikemminkin vähäisemmmästä henkilövuosien määrästä, kuin kohonneesta kuolleisuudesta itsessään. Esimerkiksi eräässä suhteellisen paljon siteeratussa vuonna 2007 julkaistussa satunnaistettuja plasebokontrolloituja tutkimuksia käsittelevässä meta-analyysissa plasebollla olevan ryhmän koehenkilöillä oli tutkimusaselmasta johtuen keskimäärin kuukauden verran henkilövuosia per henkilö, kun taas lääkityksellä olevilla noin neljä kuukautta. Vaikka lääkityksellä olevista suurempi osa kuoli, heillä oli näin henkilövuosina laskettuna pienempi kuolleisuus vain siksi, että heidän seurantajaksonsa oli pidempi. Henkilövuodet ovatkin huono tapa mitata kuolleisuutta ryhmissä, joissa toisessa on luonnostaan tutkitulla ajanjaksolla esimerkiksi hoitokäytäntöjen takia vähemmän henkilövuosia. Silti tätä mittaustapaa käytetään usein, kun tutkitaan neuroleptien yhteyttä muun muassa itsemurhakuolleisuuteen.[77] [78] [16] [75][76]

Monien tutkimusten mukaan neuroleptien käyttö on yhteydessä korkeampaan kuolleisuuteen myös muilla potilasryhmillä riippumatta diagnoosista tai käyttöaiheesta. Lukuisissa muistisairauspotilailla tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että psykoosilääkkeiden käyttö lähes kaksinkertaistaa potilaiden kuolleisuuden[79][80]. Vuonna 2013 julkaistussa tutkimuksessa atyypillisten ja tyypillisten neuroleptien käyttäjien suhteellista kuolleisuuriskiä verrattiin sekä ei-lääkittyihin psykiatrisen diagoosin saaneisiin että terveisiin verrokkeihin. Tutkimuksen mukaan neuroleptien käyttäjien suhteellinen kokonaiskuolleisuusriski oli lähes kolminkertainen (2,72) ja riski kuolla sydänperäiseen äkkikuolemaan nelinkertainen (4,03) suhteessa ei-lääkittyyn terveeseen kontrolliryhmään. Lisäksi neuroleptien käyttäjillä oli 2,15-kertainen kokonaiskuolleisuusriski suhteessa ei-lääkittyihin psykiatrisen diagoosin saaneisiin sekä 5,76-kertainen riski kuolla sydänperäiseen äkkikuolemaan. Erityisen korostunut kuolleisuuriski neuroleptien käyttäjillä suhteessa psykiatrisen diagnoosin saaneisiin ei-lääkittyihin verrokkeihin oli alle 30-vuotiaiden keskuudessa: kokonaiskuolleisuuriski oli 4,12-kertainen ja syy selittyy erityisesti sydänperäisen äkkikuolemien merkittävästi kohoneesta riskistä (suhteellinen riski 5,87) Kuolleisuusriski suhteessa ei-lääkittyihin psykiatrisen diagnoosin saaneisiin verrokkeihin laski vanhemmissa ikäluokissa ja oli jonkun verran pienempi atyypillisillä neurolepteillä. Tutkimuksessa ei kyetty kontrolloimaan kaikkia taustamuuttujia, kuten sairauden vakavuusastetta. [81]

Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymäMuokkaa

Noin 0,5 prosentille psykoosilääkkeen käyttäjistä kehittyy pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä.[82] Se on yleisempi ensimmäisen polven lääkkeiden seurauksena, mutta sitä esiintyy harvinaisempana myös toisen polven lääkkeiden käytössä. Oireyhtymään sairastuneista 12–20 % kuolee.[83] Neuroleptioireyhtymä kehittyy yleensä lääkityksen muutoksen jälkeen nopeasti vuorokauden tai muutaman viikon kuluttua. Yleisimpiä oireita ovat vaikea lihasjäykkyys, vapina, kuume, vireyden heikkeneminen ja autonomisen hermoston toiminnan häiriöt.[84] Neuroleptioireyhtymä vaatii psykoosilääkityksen lopettamista ja kiireellistä sairaalahoitoa.

Metaboliset muutokset ja lihominenMuokkaa

Epätyypillisten antipsykoottien käyttö lisää sydän-ja veriuonitaudeille sekä aivoverisuonisairauksille altistavan hyperglykemian, dyslipidemian sekä muiden metabolisten muutosten riskiä[85].

Noin puolet pitkäaikaisia psykoosilääkkeitä syövistä lihoo, toisin kuin lääkehoitoa saamattomat potilaat, joilla paino pikemminkin laskee kuin nousee. Ylipaino on huomattava terveysriski, joka lisää mm. sydän- ja verisuonisairauksien esiintyvyyttä. Paino voi lähteä nousuun viikoissa hoidon aloittamisen jälkeen ja jatkua joillain lääkkeillä yli vuodenkin tasaantumatta. Sekä vanhan että uuden polven psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa painon nousua. Eri lääkkeiden välillä on lihomisen suhteen suuria eroja. Toisen polven lääkkeet aiheuttavat perinteisiä neuroleptejä enemmän painon nousua.[86] Esimerkiksi Klotsapiini ja olantsapiini nostavat painoa muita lääkkeitä enemmän. Tsiprasidoni on arvioitu jokseenkin vaikutuksettomaksi painoon. Lihominen on potilaiden suurimpia syitä kieltäytyä psykoosilääkkeistä.[87]

DiabetesMuokkaa

Psykoosilääkkeet lisäävät todennäköisyyttä sairastua diabetekseen kaiken ikäisillä ihmisillä. Psykoosilääkkeitä käyttävien nuorten riski sairastua aikuistyypin diabetekseen on kolme kertaa suurempi kuin terveiden samanikäisten ja kaksi kertaa suurempi kuin muiden mielenterveysongelmia sairastavien nuorten, joilla ei ole psykoosilääkitystä. Tutkimusajanjaksolla (1,5 vuotta) riski ei ollut käytännössä kovin suuri, mutta pitkän aikavälin riskejä ei ole tutkittu ja ne ovat luultavasti suurempia. Tutkijat suosittavat, että nuorten psykoosilääkitykset pidettäisiin mahdollisimman lyhyinä ja potilaiden diabeteksen riskitekijöitä ja kehittymistä seurattaisiin.[88]

Sydän- ja verisuonisairaudet ja -kuolleisuusMuokkaa

Psykoosilääkkeet lisäävät hieman laskimoveritulppariskiä, sillä ne vaikuttavat verihiutaleiden muodostumiseen ja veren hyytymiseen. Riski on suurempi uusilla käyttäjillä ja epätyypillisten eli toisen sukupolven psykoosilääkkeiden kuten ketiapiinin käyttäjillä. Riski ei vaikuta pysyvältä, vaan katoaa, jos lääkitys lopetetaan.[89]

Psykoosilääkitys kasvattaa kolminkertaiseksi riskin kuolla sydänkohtaukseen tai muuhun äkilliseen sydänoireeseen. Psykoosilääkitys nostaa sekä sairastumis-, että menehtymisriskiä. Samanaikainen psykoosi- ja masennuslääkkeiden käyttö nostaa riskin kuolla 18-kertaiseksi, etenkin fentiatsiini-psykoosilääkkeen käyttäjillä. Tehdyssä suomalaistutkimuksessa tutkittavat olivat keskimäärin 66-vuotiaita, joten tulokset eivät suoraan kerro nuorempien ihmisten riskistä.[90]

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan myös psykoosilääkkeitä käyttävät nuoret (alle 17-vuotiaat) sairastuivat muita useammin sydänoireisiin kuten sydämen rytmihäiriöihin. Heillä oli useammin myös sydänoireille altistavia tekijöitä kuten lihavuutta, diabetestä ja kohonnutta verenpainetta. Ongelmat kasaantuivat useita lääkkeitä samanaikaisesti käyttäville. Tutkimuksen loputtua jopa neljänneksellä nuorista oli vähintään yksi aineenvaihdunnan tai sydämen ja verisuoniston häiriö.[91]

AivoverenvuotoriskiMuokkaa

Muistisairauspotilailla tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että psykoosilääkkeiden käyttö kolminkertaistaa aivoverenkiertohäiriöiden esiintymisen[92]. On mahdollista, että kyseinen riski liittyy myös muihin potilaisryhmiin ainakin epätyypillisten antipsykoottien osalta[93].

Immuunipuolustuksen heikkeneminenMuokkaa

Antipsykootteja syövillä skitsofreenikoilla on muuta väestöä kolme kertaa suurempi riski sairastua infektioon[94]. Esimerkiksi vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että risperidoni-antipsykootti kertyy hiirillä immuunijärjestelmän solujen synnystä ja kehityksestä vastaavaan luuytimeen siten, että lääkkeen pitoisuus luuytimessä on 10–15 prosenttia suurempi kuin veressä[95]. Kun matala-annoksista lääkitystä oli jatkunut viisi päivää, solujen reseptorit olivat salpautuneet niin pahasti, että koe-eläimen immuunijärjestelmä kadotti vastustuskyvyn yli kahdellekymmenelle tartuntataudille. Koe-eläinten immuunisoluista osa kuoli, eivätkä loput kehittyneet normaalisti.[96]

Hiirikokeissa on havaittu myös, että jo lyhyt ja pieniannoksinen risperidon-kuuri häiritsee merkittävästi immuunijärjestelmän tulehdusvastetta. Vain 13 prosenttia tutkituista vastekanavista toimi normaalisti ja kaikki hengityselinjärjestelmän puolustuksesta vastaavat kanavat toimivat epänormaalisti. Vain alle 40 prosenttia mitatuista tulehdussytokiineista toimi normaalisti eivätkä kaikki hiiret kehittäneet myöskään normaalia rokotuksenjälkeistä immuunivastetta. Tutkijat epäilevät, että toisen polven antipsykootit lisäävät edellä mainittujen seikkojen vuoksi potilaiden riskiä sairastua esimerkiksi vakavaan koronavirustautiin.[97] Myös vanhan polven antipsykootti klotsapiini heikentää immuunipuolustusta altistaen esimerkiksi keuhkokuumeelle[98].

Antikolinerginen vaikutusMuokkaa

Neuroleptien antikolinerginen vaikutus saattaa aiheuttaa ummetusta ja häiriöitä potilaan verenkierrossa, rauhastoiminnoissa kuten hormonien erityksessä, virtsaelinten toiminnoissa sekä unen ja lämmönsäätelyssä. Muita antikolinergisiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi muistin ja ajatustoimintojen huonontuminen, kiihtyneisyys, sekavuus, näköhäiriöt ja aistiharhat.[99][100] Toisen polven neurolepteistä risperidonilla ja ketiapiinilla on vähiten antikolinergistä vaikutusta, olantsapiinillä taas paljon.[99]

Oireet johtuvat siitä, että antikolinerginen lääkeaine estää asetyylikoliinin sitoutumista muskariinin vastaanottajamolekyyleihin.[99]

KeuhkokuumeMuokkaa

Alzheimerin tautia sairastavilla psykoosilääkkeiden käyttöön liittyy kolminkertainen riski sairastua keuhkokuumeeseen.[101]

LuunmurtumatMuokkaa

Antipsykootit lisäävät luunmurtumien riskiä[102].

Vanhuksilla ja muistisairaillaMuokkaa

Psykoosilääkkeiden käyttö lisää merkittävästi vanhusten kaatumisia.[103] Lisäksi neuroleptien on todettu nopeuttavan dementian etenemistä.[99][104] Psykoosilääkkeitä käyttävien alzheimeria sairastavien dementia eteni vuoden aikana lähes kolme kertaa todennäköisemmin kuin muiden. Samanaikainen rauhoittavien lääkkeiden käyttö lisäsi riskiä.[105] Psykoosilääkkeiden käyttöön muistisairauden käytösoireiden hoidossa liittyy myös suurentunut kuoleman riski[101].

Psykoosilääkkeet kasvattavat myös dementialle altistavia sydänvaivoja[106].

Psykoosilääkkeet voivat myös aiheuttaa vanhoille ihmisille aivoverenkierron häiriöitä ja siksi niiden käyttöä suositellaan vain välttämättömissä tapauksissa. Tästä huolimatta lääkkeitä käytetään runsaasti.[105]

Erityisesti iäkkäät ovat alttiita antikolinergisten psykoosilääkkeiden aiheuttamalle muistin ja ajattelun heikkenemiselle, koska vanhoilla ihmisillä keskushermoston muskariinireseptoreiden määrä vähenee iän myötä. Erityisen herkkiä ovat dementiaa sairastavat vanhukset.

Kritiikki lääkeyhtiöitä kohtaanMuokkaa

Viime vuosina on julkisesti väitetty, että monet neurolepteja valmistavat yhtiöt ovat johtaneet lääkärikuntaa tietoisesti harhaan julkaisemalla tutkimuksiaan valikoidusti, tarkoituksenaan muun muassa salata tietoa neuroleptien aiheuttamista terveysriskeistä.[107][108]

VieroitusoireetMuokkaa

Tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa neuroleptien pitkäaikaiskäyttäjästä saa vieroitusoireita lääkitystä lopetettaessa.[109] Neuroleptilääkityksen lopettaminen tulee aina tehdä varovaisesti lääkärien tuella, jotta lopettamiseen liittyvät edut ja riskit voidaan arvioida oikein, lopettamiseen liittyviltä karikoilta vältyttäisiin ja vieroitusoireita voidaan tarvittaessa lievittää muulla sopivalla oheislääkityksellä.

Neuroleptien käytön lopettamisesta johtuvia mahdollisia vieroitusoireita ovat esimerkiksi pahoinvointi, ripuli, päänsärky, hikoilu, kuumat ja kylmät aallot, vapina ja heikko olo, akatisia eli lääkkeen aiheuttama motorinen levottomuus, pakkoliikkeet, vaikea unettomuus, ärtyisyys, levottomuus, kiihtyneisyys, joskus myös muistin pätkiminen tai aggressiivisuus.

Pitkäaikaisen neuroleptilääkkeen lopettaminen voi myös helposti epäonnistua vanhojen tai uusien psykoottisten oireiden ilmaantumisen myötä.[110] Syynä uusiin oireisiin voi olla dopamienergisen järjestelmän herkistyminen lääkkeen käytön johdosta kun aivojen dopamiinireseptorien määrä ja sensitiivisyys lääkityksen käytön takia kasvaa.[111]

VäärinkäyttöMuokkaa

Suomalaisen vuonna 2007 julkaistun väitöskirjan mukaan psykoosilääkkeitä saatetaan käyttää vanhainkodeissa sosiaalisen kontrollin välineenä. Noin joka kolmannella yli 90-vuotiaalla pitkäaikaislaitoshoidon asukkaalla oli psykoosilääkitys. Tyytymättömillä ja negatiivisesti ympäristöön suhtautuvilla vanhuksilla oli suurempi riski joutua lääkityksi, kun taas sosiaalisilla vanhuksilla riski oli pienempi. Turhaan lääkittiin etenkin vanhuksia, joilla on kahnauksia hoitohenkilökunnan kanssa.[112] Psykoosilääkkeiden syöttämistä vanhainkodeissa on puolusteltu sillä, että valtaosasta dementiaa sairastavista tulee käytöshäiriöisiä[113].

Laitoshoidossa olevien lääkemääräykset eivät näy kansaneläkelaitoksen tilastoissa ja niitä on ollut vaikea seurata. Laitoshoidossa olevien vanhusten psykoosilääkemääräykset on ollut suomalaisten Käypä hoito -suositusten vastaista.[114]

Käyttö liittyi potilaan tyytymättömyyteen ja negatiiviseen asenteeseen ympäristöä kohtaan[115]. Joissain tapauksissa psykoosilääkkeitä käytetään muistisairaiden liikkumisen rajoittamiseen tai käyttäytymisen hillitsemiseen. Tätä kutsutaan kemialliseksi sitomiseksi.[114] Vuonna 2016 haminalainen hoivakoti lopetti psykoosilääkkeiden syöttämisen ja vanhukset piristyivät, alkoivat liikkua enemmän ja syödä itsenäisesti[116].

Luettelo psykoosilääkkeistäMuokkaa

Tyypilliset antipsykootitMuokkaa


Epätyypilliset antipsykootitMuokkaa

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Insuliinisokkihoidossa potilas tainnutettiin koomaan kymmeniä kertoja. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/10/26/insuliinisokkihoidossa-potilas-tainnutettiin-koomaan-kymmenia-kertoja
  2. a b Salmela, Arttu: Psyykenlääkkeiden off-label -käytön yhteys somaattisiin ja psykiatrisiin oireisiin (PDF) (sivu 4) 2019. Oulu: Arttu Salmela. Viitattu 3.3.2021.
  3. Ris pe ridone. Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. https://spc.fimea.fi/indox/svenska/html/nam/humpil/3/13582313.pdf
  4. a b Suomalaiset käyttävät paljon psykoosilääkkeitä Yle Uutiset. Viitattu 15.3.2016.
  5. Antipsychotics/Schizophrenia. Mad in America - Science, psychiatry and social justice. 12.4.2015 https://www.madinamerica.com/mia-manual/antipsychoticsschizophrenia
  6. Väitöstilaisuus Oulun yliopistossa. Lääketieteen lisensiaatti Jani Moilanen. Väitöstilaisuus 27.5.2016. http://www.oulu.fi/yliopisto/node/38221
  7. Martin Harrow, Thomas H. Jobe, Liping Tong: Twenty-year effects of antipsychotics in schizophrenia and affective psychotic disorders. Psychological Medicine, 8.2.2021, s. 1–11. PubMed:33550993. doi:10.1017/S0033291720004778. ISSN 1469-8978. Artikkelin verkkoversio.
  8. Can Withdrawal From Antipsychotics Cause Psychosis? mentalhealthdaily.com.
  9. David Cohen, Alexander Recalt: Discontinuing Psychotropic Drugs from Participants in Randomized Controlled Trials: A Systematic Review. Psychotherapy and Psychosomatics, 2019, nro 2, s. 96–104. PubMed:30923288. doi:10.1159/000496733. ISSN 1423-0348. Artikkelin verkkoversio.
  10. Alexander M. Récalt, David Cohen: Withdrawal Confounding in Randomized Controlled Trials of Antipsychotic, Antidepressant, and Stimulant Drugs, 2000-2017. Psychotherapy and Psychosomatics, 2019, nro 2, s. 105–113. PubMed:30893683. doi:10.1159/000496734. ISSN 1423-0348. Artikkelin verkkoversio.
  11. Juan E. Méndez: Report of the Special Rapporteur on torture and other cruel, inhuman or degrading treatment or punishment. https://www.ohchr.org/Documents/HRBodies/HRCouncil/RegularSession/Session22/A.HRC.22.53_English.pdf, {{{Vuosi}}}. United Nations, General Assembly, Human Rights Council, Twenty-second Session, Agenda Item 3, 1 Feb. 2013, p. 21, para 85,.
  12. Peter C. Gøtzsche MD: Forced Drugging with Antipsychotics is Against the Law: Decision in Norway Mad In America. 4.5.2019. Viitattu 2.3.2021. (englanniksi)
  13. http://mentalhealthdaily.com/2014/04/16/can-withdrawal-from-antipsychotics-cause-psychosis
  14. The Most Dangerous Psychiatric Drugs: Highest Risk Medications mentalhealthdaily.com.
  15. Määritä nimeke! www.duodecimlehti.fi. Viitattu 7.3.2021.
  16. a b c d Robert Whitaker: Viewpoint: do antipsychotics protect against early death? A critical view. Psychological Medicine, 2020/12, nro 16, s. 2643–2652. doi:10.1017/S003329172000358X. ISSN 0033-2917. Artikkelin verkkoversio. en
  17. Florian Seemüller, Rebecca Schennach, Andreas Mayr, Richard Musil, Markus Jäger, Wolfgang Maier: Akathisia and suicidal ideation in first-episode schizophrenia. Journal of Clinical Psychopharmacology, 2012-10, nro 5, s. 694–698. PubMed:22926606. doi:10.1097/JCP.0b013e3182677958. ISSN 1533-712X. Artikkelin verkkoversio.
  18. Schizophrenics Face Much Higher Early Death Risk m.webmd.com.
  19. Mielen sairastumisesta voi parantua – Keroputaan mallissa kohdataan potilas ihmisenä yle.fi.
  20. Tutkimus: Kannabiksen sisältämä kannabidioli voi toimia psykoosilääkkeenä, vaikuttaa aivojen kolmeen osaan Yle Uutiset. Viitattu 26.3.2020.
  21. Mielen sairastumisesta voi parantua – Keroputaan mallissa kohdataan potilas ihmisenä sic.fimea.fi.
  22. Ovatko uudet antipsykootit sittenkään vanhoja parempia? potilaanlaakarilehti.fi.
  23. Erkka Syvälahti ja Jarmo Hietala: Psykoosien hoitoon tarkoitetut lääkeaineet (s. 363) asiakas.kotisivukone.com.
  24. Chaitra T. Ramachandraiah, Narayana Subramaniam, Manuel Tancer: The story of antipsychotics: Past and present Indian J Psychiatry. Loka- joulukuu 2009. US National Library of Medicine. Viitattu 15.3.2016.
  25. Ris pe ridone. Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle. https://spc.fimea.fi/indox/svenska/html/nam/humpil/3/13582313.pdf
  26. Unettomuuden hoidossa käytetyt lääkkeet :: Terveyskirjasto www.terveyskirjasto.fi. Viitattu 9.8.2015.
  27. Tero Taiminen: Antipsykootit epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Lääkäriseura Duodecim 20.02.2015
  28. a b Rairai eli psykoosilääkkeiden käyttö kunnittain yle.fi. Viitattu 15.3.2016.
  29. Älkää säätäkö päätänne, vika lienee todellisuudessa: Yhä useampi joutuu masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle Tekijä. 17.10.2019. Viitattu 2.4.2021.
  30. Elan A. Cohen, Howard H. Hassman, Larry Ereshefsky, David P. Walling, Vera M. Grindell, Richard S. E. Keefe: Placebo response mitigation with a participant-focused psychoeducational procedure: a randomized, single-blind, all placebo study in major depressive and psychotic disorders. Neuropsychopharmacology, 2021-03, nro 4, s. 844–850. doi:10.1038/s41386-020-00911-5. ISSN 1740-634X. Artikkelin verkkoversio. en
  31. National Center for Biotechnology Information, U. S. National Library of Medicine 8600 Rockville Pike, Bethesda MD, 20894 Usa: VALIDITY OF PSYCHIATRIC SYMPTOM SCALES AND CLINICAL IMPLICATIONS. Canadian Agency for Drugs and Technologies in Health, 2011/12. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.3.2021). en
  32. Ni A. Khin, Yeh-Fong Chen, Yang Yang, Peiling Yang, Thomas P. Laughren: Exploratory analyses of efficacy data from schizophrenia trials in support of new drug applications submitted to the US Food and Drug Administration. The Journal of Clinical Psychiatry, 2012-06, nro 6, s. 856–864. PubMed:22687813. doi:10.4088/JCP.11r07539. ISSN 1555-2101. Artikkelin verkkoversio.
  33. Stefan Leucht, Claudia Leucht, Maximilian Huhn, Anna Chaimani, Dimitris Mavridis, Bartosz Helfer: Sixty Years of Placebo-Controlled Antipsychotic Drug Trials in Acute Schizophrenia: Systematic Review, Bayesian Meta-Analysis, and Meta-Regression of Efficacy Predictors. American Journal of Psychiatry, 25.5.2017, nro 10, s. 927–942. doi:10.1176/appi.ajp.2017.16121358. ISSN 0002-953X. Artikkelin verkkoversio.
  34. S. Leucht, D. Arbter, R. R. Engel, W. Kissling, J. M. Davis: How effective are second-generation antipsychotic drugs? A meta-analysis of placebo-controlled trials. Molecular Psychiatry, 2009-04, nro 4, s. 429–447. PubMed:18180760. doi:10.1038/sj.mp.4002136. ISSN 1476-5578. Artikkelin verkkoversio.
  35. Peter Lepping, Rajvinder Singh Sambhi, Richard Whittington, Steven Lane, Rob Poole: Clinical relevance of findings in trials of antipsychotics: systematic review. The British Journal of Psychiatry: The Journal of Mental Science, 2011-05, nro 5, s. 341–345. PubMed:21525517. doi:10.1192/bjp.bp.109.075366. ISSN 1472-1465. Artikkelin verkkoversio.
  36. Elan A. Cohen, Howard H. Hassman, Larry Ereshefsky, David P. Walling, Vera M. Grindell, Richard S. E. Keefe: Placebo response mitigation with a participant-focused psychoeducational procedure: a randomized, single-blind, all placebo study in major depressive and psychotic disorders. Neuropsychopharmacology, 2021-03, nro 4, s. 844–850. doi:10.1038/s41386-020-00911-5. ISSN 1740-634X. Artikkelin verkkoversio. en
  37. P.B. Danborg, P.C. Gøtzsche: Benefits and harms of antipsychotic drugs in drug-naïve patients with psychosis: A systematic review. The International Journal of Risk & Safety in Medicine, {{{Vuosi}}}, nro 4, s. 193–201. PubMed:31561392. doi:10.3233/JRS-195063. ISSN 0924-6479. Artikkelin verkkoversio.
  38. Alexander M. Récalt, David Cohen: Withdrawal Confounding in Randomized Controlled Trials of Antipsychotic, Antidepressant, and Stimulant Drugs, 2000-2017. Psychotherapy and Psychosomatics, 2019, nro 2, s. 105–113. PubMed:30893683. doi:10.1159/000496734. ISSN 1423-0348. Artikkelin verkkoversio.
  39. Stefan Leucht, Magdolna Tardy, Katja Komossa, Stephan Heres, Werner Kissling, Georgia Salanti: Antipsychotic drugs versus placebo for relapse prevention in schizophrenia: a systematic review and meta-analysis. The Lancet, 2.6.2012, nro 9831, s. 2063–2071. PubMed:22560607. doi:10.1016/S0140-6736(12)60239-6. ISSN 0140-6736. Artikkelin verkkoversio. English
  40. David Cohen, Alexander Recalt: Discontinuing Psychotropic Drugs from Participants in Randomized Controlled Trials: A Systematic Review. Psychotherapy and Psychosomatics, 2019, nro 2, s. 96–104. PubMed:30923288. doi:10.1159/000496733. ISSN 1423-0348. Artikkelin verkkoversio.
  41. Skitsofrenia www.kaypahoito.fi. Viitattu 6.3.2021.
  42. Eksote puuttui psykoosilääkkeiden käyttöön Imatralla yle.fi. Viitattu 15.3.2016.
  43. Risperidone, haloperidol, and placebo in the treatment of aggressive challenging behaviour in patients with intellectual disability: a randomised controlled trial. The Lancet, Volume 371, Issue 9606, Pages 57 - 63, 5 January 2008.
  44. Psyykenlääkkeet mielenterveyspotilaiden arvioimina. Lääkesuhteen itsearviointiasteikko. Jukka Halme. Psykologian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto
  45. Raimo Ojala: Tunnistatko lääkkeiden antikolinergiset haitat? Kuopion lääkeinformaatiokeskus. Apteekkari 5/2005
  46. Duodecimin terveyskirjasto
  47. Brain Damage, Dementia and Persistent Cognitive Dysfunction Associated With Neuroleptic Drugs: Evidence, Etiology, Implications. Peter R. Breggin. The Journal of Mind and Behavior 1990. Sivu 433, https://www.jstor.org/stable/43854101?read-now=1&seq=1#metadata_info_tab_contents
  48. Joanna Moncrieff, David Cohen: How do psychiatric drugs work?. The BMJ, 29.5.2009, nro 338. PubMed:19482870. doi:10.1136/bmj.b1963. ISSN 0959-8138. Artikkelin verkkoversio.
  49. Brain Damage, Dementia and Persistent Cognitive Dysfunction Associated With Neuroleptic Drugs: Evidence, Etiology, Implications. Peter R. Breggin. The Journal of Mind and Behavior 1990. Sivut 426, 434-435. https://www.jstor.org/stable/43854101?read-now=1&seq=1#metadata_info_tab_contents
  50. Brain Damage, Dementia and Persistent Cognitive Dysfunction Associated With Neuroleptic Drugs: Evidence, Etiology, Implications. Peter R. Breggin. The Journal of Mind and Behavior 1990. Sivut 426, 440-441. https://www.jstor.org/stable/43854101?read-now=1&seq=1#metadata_info_tab_contents
  51. Juha Veijola, Joyce Y. Guo, Jani S. Moilanen, Erika Jääskeläinen, Jouko Miettunen, Merja Kyllönen: Longitudinal Changes in Total Brain Volume in Schizophrenia: Relation to Symptom Severity, Cognition and Antipsychotic Medication. PLOS ONE, 18.7.2014, nro 7, s. e101689. PubMed:25036617. doi:10.1371/journal.pone.0101689. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio. en
  52. a b Skitsofrenia kutistaa aivot Terve.fi. Viitattu 1.3.2016.
  53. Pitkäaikainen psykoosilääkitys vaikuttaa aivojen kokoon Terve.fi. Viitattu 2.3.2016.
  54. Juha Veijola, Joyce Y. Guo, Jani S. Moilanen, Erika Jääskeläinen, Jouko Miettunen, Merja Kyllönen: Longitudinal Changes in Total Brain Volume in Schizophrenia: Relation to Symptom Severity, Cognition and Antipsychotic Medication. PLOS ONE, 18.7.2014, nro 7, s. e101689. PubMed:25036617. doi:10.1371/journal.pone.0101689. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio. en
  55. a b Psykoosilääkkeet kutistavat skitsofreenikon aivoja Mediuutiset. Viitattu 2.3.2016.
  56. Dorph-Petersen, K-A, Pierri, J, Perel, J, Sun, Z, Sampson, A-R and Lewis, D (2005) The Influence of Chronic Exposure to Antipsychotic Medications on Brain Size before and after Tissue Fixation: A Comparison of Haloperidol and Olanzapine in Macaque Monkeys. Neuropsychopharmacology, 30, 1649–1661 Verkkoversio
  57. P. Breggin: Brain disabling treatments in psychiatry Springer Publishing Compan. (englanniksi)
  58. Jing Qin Wu, Da Chun Chen, Mei Hong Xiu, Yun Long Tan, Fu De Yang, Thomas R. Kosten: Tardive dyskinesia is associated with greater cognitive impairment in schizophrenia. Progress in Neuro-Psychopharmacology & Biological Psychiatry, 1.10.2013, nro 46, s. 71–77. PubMed:23827756. doi:10.1016/j.pnpbp.2013.06.013. ISSN 1878-4216. Artikkelin verkkoversio.
  59. J. Read, B. D. Perry, A. Moskowitz, J. Connolly: The contribution of early traumatic events to schizophrenia in some patients: a traumagenic neurodevelopmental model. Psychiatry, 2001, nro 4, s. 319–345. PubMed:11822210. doi:10.1521/psyc.64.4.319.18602. ISSN 0033-2747. Artikkelin verkkoversio.
  60. Karl-Anton Dorph-Petersen, Joseph N. Pierri, James M. Perel, Zhuoxin Sun, Allan R. Sampson, David A. Lewis: The Influence of Chronic Exposure to Antipsychotic Medications on Brain Size before and after Tissue Fixation: A Comparison of Haloperidol and Olanzapine in Macaque Monkeys. Neuropsychopharmacology, 2005-09, nro 9, s. 1649–1661. doi:10.1038/sj.npp.1300710. ISSN 1740-634X. Artikkelin verkkoversio. en
  61. Beng-Choon Ho, Nancy C. Andreasen, Steven Ziebell, Ronald Pierson, Vincent Magnotta: Long-term Antipsychotic Treatment and Brain Volumes. Archives of general psychiatry, 2011-2, nro 2, s. 128–137. PubMed:21300943. doi:10.1001/archgenpsychiatry.2010.199. ISSN 0003-990X. Artikkelin verkkoversio.
  62. Tost H, Braus DF, Hakimi S, Ruf M, Vollmert C, Hohn F, Meyer-Lindberg A: (doi 10.1038/nn.2572) Nature Neuroscience, , 13. vsk, s. 920–922. (englanniksi)
  63. Jing Qin Wu, Da Chun Chen, Yun Long Tan, Shu Ping Tan, Zhi Ren Wang, Mei Hong Xiu: Cognition impairment in schizophrenia patients with tardive dyskinesia: association with plasma superoxide dismutase activity. Schizophrenia Research, 2014-01, nro 1, s. 210–216. PubMed:24325977. doi:10.1016/j.schres.2013.11.010. ISSN 1573-2509. Artikkelin verkkoversio.
  64. Brain Damage, Dementia and Persistent Cognitive Dysfunction Associated With Neuroleptic Drugs: Evidence, Etiology, Implications. Peter R. Breggin. The Journal of Mind and Behavior 1990. Sivu 426, 429-433. 435-436. https://www.jstor.org/stable/43854101?read-now=1&seq=1#metadata_info_tab_contents
  65. a b Skitsofreniaa sairastavat myös dementian vaarassa Terve.fi. Viitattu 4.5.2016.
  66. Psykoosilääkitys saattaa nopeuttaa dementian etenemistä - Uutisia sydämestä - Sydän - Terveysklinikat - Tohtori.fi www.tohtori.fi. Viitattu 4.5.2016.
  67. Suositus - Käypä hoito www.kaypahoito.fi. Viitattu 15.3.2016.
  68. a b Duodecim terveyskirjasto Antipsykoottien haittavaikutukset. Matti O. Huttunen. 23.7.2008.
  69. Kaakkois-Suomen Sosiaalipsykiatrinen Yhdistys ry Psykiatri Kristiina Nikkola: Psykiatriaa sairaanhoitajille.
  70. Terveysportti.fi Jussi Hirvonen: Psykoosilääkkeiden haittavaikutukset. 5.9.2008.
  71. Breggin, P. R. (1990) Brain damage, dementia and persistent cognitive dysfunction associated with neuroleptic drugs. Evidence, etiology, implications. Journal of Mind and Behavior, 11, 425 64 Verkkoversio
  72. Duodecim terveyskirjasto Antipsykoottien haittavaikutukset. Matti O. Huttunen. 23.7.2008.
  73. Saha, S., Chant, D., McGrath, J.: A systematic review of mortality in schizophrenia - Is the differential mortality gap worsening over time?. Arch. Gen. Psychiatry 64(10) pp. 1123–1131, 2007. Artikkelin verkkoversio.
  74. Five-Year Cumulative Exposure to Antipsychotic Medication After First-Episode Psychosis and its Association With 19-Year Outcomes. Schizophrenia Bulletin Open, 1.1.2020, nro 1. doi:10.1093/schizbullopen/sgaa050. Artikkelin verkkoversio. en
  75. a b Jentien M Vermeulen, Geeske van Rooijen, Marita P J van de Kerkhof, Arjen L Sutterland, Christoph U Correll, Lieuwe de Haan: Clozapine and Long-Term Mortality Risk in Patients With Schizophrenia: A Systematic Review and Meta-analysis of Studies Lasting 1.1–12.5 Years. Schizophrenia Bulletin, 2019-3, nro 2, s. 315–329. PubMed:29697804. doi:10.1093/schbul/sby052. ISSN 0586-7614. Artikkelin verkkoversio.
  76. a b Marc De Hert, Christoph U. Correll, Dan Cohen: Do antipsychotic medications reduce or increase mortality in schizophrenia? A critical appraisal of the FIN-11 study. Schizophrenia Research, 2010-03, nro 1, s. 68–74. PubMed:20060684. doi:10.1016/j.schres.2009.12.029. ISSN 1573-2509. Artikkelin verkkoversio.
  77. Määritä nimeke! www.duodecimlehti.fi. Viitattu 7.3.2021.
  78. Robert B. Whitaker: Rejoinder to commentary. Psychological Medicine, 2020/12, nro 16, s. 2809–2809. doi:10.1017/S0033291720004109. ISSN 0033-2917. Artikkelin verkkoversio. en
  79. Alanen HM, Leinonen E. Psykoosilääkkeiden käyttöä muistisairauspotilaiden hoidossa tulee harkita kriittisesti. Suomalainen Lääkärilehti 2012; 67: 428–30.
  80. Stephen J. Ralph, Anthony J. Espinet: Increased All-Cause Mortality by Antipsychotic Drugs: Updated Review and Meta-Analysis in Dementia and General Mental Health Care. Journal of Alzheimer's Disease Reports, {{{Vuosi}}}, nro 1, s. 1–26. PubMed:30480245. doi:10.3233/ADR-170042. ISSN 2542-4823. Artikkelin verkkoversio.
  81. Tarita Murray-Thomas, Meghan E. Jones, Deven Patel, Elizabeth Brunner, Chetan C. Shatapathy, Stephen Motsko: Risk of Mortality (Including Sudden Cardiac Death) and Major Cardiovascular Events in Atypical and Typical Antipsychotic Users: A Study with the General Practice Research Database. Cardiovascular Psychiatry and Neurology, 2013, nro 2013. PubMed:24455199. doi:10.1155/2013/247486. ISSN 2090-0163. Artikkelin verkkoversio.
  82. Erkka Syvälahti ja Jarmo Hietala: Psykoosien hoitoon tarkoitetut lääkeaineet. s. 374.
  83. Outi Poutanen ja Päivi Kiviniemi: Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä – kiireellistä hoitoa vaativa häiriö Duodecim. 2004. Duodecim. Viitattu 18.4.2016.
  84. Lääketieteellinen aikakauslehti Duodecim Outi Poutanen ja Päivi Kiviniemi: Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä - kiireellistä hoitoa vaativa häiriö. Duodecim 2004;120(2):163–8.
  85. Leponexin valmisteyhteenveto, Fimea 9.9.2019. http://spc.nam.fi/indox/english/html/nam/humspc/0/729880.pdf
  86. Psykoosilääkkeiden tyypit :: Terveyskirjasto www.terveyskirjasto.fi. Viitattu 17.4.2016.
  87. Kari Raaska: Psykoosilääkkeet ja painonnousu Katsaus. 2002. Duodecim.
  88. Psykoosilääkkeet lisäävät lasten ja nuorten diabetesriskiä - Klinikkauutisia - Diabetes - Terveysklinikat - Tohtori.fi www.tohtori.fi. Viitattu 17.4.2016.
  89. Psykoosilääkitys lisää laskimotukosten vaaraa Terve.fi. Viitattu 2.3.2016.
  90. Psykoosilääkitys saattaa tehdä sydänkohtauksesta vaarallisemman Terve.fi. Viitattu 2.3.2016.
  91. Psykoosilääkkeet ehkä vaaraksi nuoren sydämelle www.terve.fi. Viitattu 17.4.2016.
  92. Alanen HM, Leinonen E. Psykoosilääkkeiden käyttöä muistisairauspotilaiden hoidossa tulee harkita kriittisesti. Suomalainen Lääkärilehti 2012; 67: 428–30.
  93. Leponexin valmisteyhteenveto, Fimea 9.9.2019. http://spc.nam.fi/indox/english/html/nam/humspc/0/729880.pdf
  94. New study shows antipsychotic drugs can suppress the immune system. University of New England. 14.8.2019. https://www.une.edu/news/2019/new-study-shows-antipsychotic-drugs-can-suppress-immune-system
  95. The antipsychotic medication, risperidone, causes global immunosuppression in healthy mice. https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0218937
  96. New study shows antipsychotic drugs can suppress the immune system. University of New England. 14.8.2019. https://www.une.edu/news/2019/new-study-shows-antipsychotic-drugs-can-suppress-immune-system
  97. Atypical Antipsychotics May Dysregulate Immune Response, Increase Risk for COVID-19 Psychiatry Advisor. 18.9.2020. Viitattu 7.2.2021. (englanniksi)
  98. Riskiryhmien koronarokotusten järjestys - Infektiotaudit ja rokotukset - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.2.2021.
  99. a b c d Kuopion lääkeinformaatiokeskus Tunnistatko lääkkeiden antikolinergiset haitat? Apteekkari 5/2005 (PDF)
  100. Jarno Laine: Lämpötasapainon häiriöt kuumassa ympäristössä ja sopeutuminen uuteen ilmastoon. Duodecim 197: 93: 1529–1541
  101. a b Psykoosilääkkeet yhteydessä keuhkokuumeriskiin Alzheimerin tautia sairastavilla. Itä-Suomen yliopisto. http://www.uef.fi/-/psykoosilaakkeet-yhteydessa-keuhkokuumeriskiin-alzheimerin-tautia-sairastavilla
  102. New study shows antipsychotic drugs can suppress the immune system. 14.8.2019. https://www.une.edu/news/2019/new-study-shows-antipsychotic-drugs-can-suppress-immune-system
  103. Suomen lääkärilehti 12.03.2009: Harva vanhus innostuu kuntoilemaan.Vanhukset kaatuvat kotonaan eniten aamuisin ja iltaisin
  104. Lääkärilehti Lääkärilehti.fi. Viitattu 17.4.2016.
  105. a b Psykoosilääkitys saattaa nopeuttaa dementian etenemistä - Uutisia sydämestä - Sydän - Terveysklinikat - Tohtori.fi www.tohtori.fi. Viitattu 5.4.2016.
  106. Skitsofreniaa sairastavat myös dementian vaarassa Terve.fi. Viitattu 5.4.2016.
  107. Pekka Hiltunen: Iso ei. Image 28.10.2010. Ss. 65–73.
  108. Duff Wilson: For $520 Million, AstraZeneca Will Settle Case Over Marketing of a Drug. The New York Times 26.4. 2010. (englanniksi)
  109. Bellack AS 2006: "Scientific and consumer models of recovery in schizophrenia: concordance, contrasts, and implications". Schizophr Bull 32 (3): 432–42.
  110. Zipursky RB: Psychotic Recurrence After Antipsychotic Discontinuation Am J Psychiatry. (englanniksi)
  111. Samaha A-N, Seeman P, Stewart J, Rajabi H, Kapur S: (doi10.1523/JNEUROSCI.5416-06.2007) The Journal of Neuroscience, 2007, 27. vsk, nro 11, s. 2979–2986. (englanniksi)
  112. Älkää vaientako minua lääkkeillä yle.fi. Viitattu 15.3.2016.
  113. http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-puolustaa-muistisairaiden-psykoosilaakitysta-valtaosa-saa-kaytoshairioita/6211748
  114. a b http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/11/muistisairaille-maarataan-psykoosilaakkeita-vastoin-suosituksia
  115. http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/suomen-vanhukset-syovat-runsaasti-psykoosilaakkeita-6072356
  116. http://yle.fi/uutiset/3-9323117

Aiheesta muuallaMuokkaa