Avaa päävalikko

Kielitiede

kieltä tutkiva tiede
(Ohjattu sivulta Kielitieteilijä)

TutkimuskohteetMuokkaa

Kielitieteessä tutkimuksen kohteena voi olla

  • ihmiskielen yleiset ominaisuudet. Tämä ala on yleistä kielitiedettä.
  • yksi kieli tai murre.
  • yhden henkilön kieli eli idiolekti, tai ryhmän kieli.

Yleisemmin kielitieteessä tutkitaan muun muassa kielten universaaleja yhtäläisyyksiä, kielen ja ajattelun yhteyksiä, kielissä tapahtuvia muutoksia ja niiden syitä. Kielten universaalit kuuluvat kielitieteen haaraan, jota kutsutaan yleiseksi kielitieteeksi. Kielitieteellinen tutkimus voi olla

  • synkronista, jolloin tutkitaan jollakin hetkellä vallitsevaa kielen tilaa. Yleensä tutkitaan käsitteellisen nykyhetken kieltä.
  • diakronista, jolloin tutkitaan kieltä ajan kuluessa muuttuvana ilmiönä. Diakronisessa tutkimuksessa ilmiöiden muutoksia kuvataan vanhojen tekstien ja sukukielten antaman aineiston avulla.

Kielitieteen tutkimuskohteena on muun muassa kielioppi, eli säännöt, jotka tekevät kielen mahdolliseksi ja ymmärrettäväksi. Kyse on siis eri asiasta kuin kielenhuoltajien käsitys yhteisöllisesti hyväksyttävästä kielestä. Kielioppi koostuu sanojen morfologiasta eli muoto-opista, syntaksista eli lauseopista ja ortografiasta eli oikeinkirjoituksesta. Puheääniä yleensä kielestä riippumatta tutkii fonetiikka, kun taas fonologia on keskittynyt yhden tietyn kielen foneemeihin eli äänteisiin ja niiden funktioihin.

TutkimusaineistoMuokkaa

Kielitieteen tutkimusaineisto koostuu usein tutkijan itse kokoamasta materiaalista, mutta usein käytetään muita tarkoituksia varten koottuja aineistoja. Humanistisen tutkimuksen alalla on yhä tärkeämpää, että digitaalinen aineisto on avoimesti saatavilla. Tutkijoiden olisi siksi jaettava materiaalejaan toisille tutkijoille.[1]

TaustaMuokkaa

Kielitieteen juuret ovat filosofiassa. Antiikin filosofit pohtivat esineiden ja asioiden oikeita nimiä. Näistä pohdinnoista syntyivät sanaluokat, ja samalla syntyi uusi tieteenala, kielitiede, eli kielitieteen käsitykset kielen olemuksesta ovat filosofien luomia. Antiikin filosofi-kielitieteilijät loivat nykyiset sanaluokkakäsitteet, jotka osoittavat, mitkä luokat olivat tärkeitä kreikassa ja latinassa. Nämä sanaluokat eivät kuitenkaan ole yleismaailmallisia, esimerkiksi suomessa olisi tarpeen deverbaalinominien oma luokka (sana voi saada sekä verbin määritteet että substantiivin sijapäätteet), ja turkkilaiskielissä adverbi (verbin attribuutti) ja adjektiivi (substantiivin attribuutti) eivät useinkaan eroa muodollisesti toisistaan.

Kielitieteen osa-alueitaMuokkaa

Kielitieteeseen liittyviä tieteenalojaMuokkaa

Kielitieteeseen liittyviä henkilöitäMuokkaa

LähteetMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Häkkinen, Kaisa: Kielitieteen perusteet. Tietolipas 133. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994 (7. painos 2007). ISBN 951-717-820-4.
  • Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede. Uudistettu laitos. Helsinki: Gaudeamus, 1998 (3. painos 2008). ISBN 951-570-417-0.
  • Ojutkangas, Krista & Larjavaara, Meri & Miestamo, Matti & Ylikoski, Jussi: Johdatus kielitieteeseen. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2009. ISBN 978-951-0-32577-3.
  • Philip Lieberman: Eeva puhui. Ihmisen kieli ja ihmisen evoluutio. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2000. ISBN 952-5202-31-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.