Hattu (tarke)

Hattu (tšek. háček) eli ( ˇ ) on kirjaimeen liittyvä tarke, joka tyypillisesti osoittaa konsonantin ääntyvän liudentuneena tai sibilanteista (mm. Š/š ja Ž/ž) puhuttaessa postalveolaarisena eli niin sanotusti suhuäänteenä. Vokaalimerkkiin liittyvä hattu (esim. ǎ) voi kiinan kielen siirtokirjoituksessa merkitä sävelkulkua, joka ensin laskee ja sitten nousee.

Ulkomuodoltaan hattu on tavallisesti kuin alaspäin osoittava nuolenkärki kantakirjaimen yläpuolella, mutta toisinaan se muistuttaa pikemminkin kirjaimen perään lisättyä heittomerkkiä (etenkin eräiden pienaakkosten yhteydessä, kuten kirjaimessa Ď/ď, mutta kirjaimessa Ľ/ľ myös suuraakkosen yhteydessä).

Kielitieteellisistä ja yleiskielisistä yhteyksistä poiketen matemaattisissa merkinnöissä hatulla tavallisesti tarkoitetaan ylöspäin osoittavaa nuolenkärkeä (^ tai ˆ), vaikka tämän tarkkeen virallinen suomenkielinen nimi on sirkumfleksi (lat. circumflexus; engl. circumflex, epävirallisesti myös hat tai caret). Sitä käytetään muun muassa tilastotieteessä muuttujasymbolien yllä estimaatin tai projektion merkintänä: ${\hat {x}}$ (lausutaan äks hattu).

Historia

Hattu on kehittynyt yläpuolisesta pisteestä, jonka otti käyttöön tšekkiläinen uskonpuhdistaja Jan Hus teoksessaan De Ortographia Bohemica vuonna 1412. Ajan myötä hattu on saanut nykyisen muotonsa, mutta alkuperäinen yläpuolinen piste on säilynyt puolan kirjaimessa Ż/ż.

Hatun tšekinkielinen nimi on háček [ˈɦaːtʃɛk] ’hakanen’, joka on lainautunut englantiinkin muodossa hacek; lähinnä merkistöstandardeissa esiintyy vaihtoehtoinen nimi caron, jonka alkuperästä ei ole varmaa tietoa.

Käyttö

Hattua käytetään foneettisena tarkkeena monissa kielissä. Erityisen yleinen se on itämerensuomalaisissa, saamelaisissa, balttilaisissa, länsislaavilaisissa ja eteläslaavilaisissa kielissä.

Suomen kielessä hattu esiintyy vain kirjaimissa Š/š ja Ž/ž, joiden käyttö rajoittuu lähinnä eräisiin uudehkoihin lainasanoihin (kuten šekki ja džonkki) ja vieraisiin erisnimiin. Kyrillisiä nimiä translitteroitaessa hattua käytetään seuraavien kirjainten yhteydessä: ж (ž), ч (tš), ш (š), щ (štš) ja џ (dž). Suomalaisen aakkosjärjestyksen kannalta Š ja Ž eivät ole itsenäisiä kirjaimia, vaan ne katsotaan pelkästään S:n ja Z:n muunnelmiksi.

Viron kielessä hattua kutsutaan nimellä katus ’katto’. Se esiintyy kirjaimissa Š/š ja Ž/ž, jotka ovat virossa hieman yleisempiä kuin suomessa, vaikkakaan eivät esiinny omaperäisissä vironkielisissä sanoissa. Viron aakkosissa ne lasketaan silti erillisiksi kirjaimiksi, jotka aakkostetaan peruskirjaimensa perään (kaikki neljä kirjainta järjestyvät R:n ja T:n väliin järjestyksessä S, Š, Z ja Ž).

Karjalan ja vepsän kielessä hattu esiintyy kirjaimissa Č/č [ʧ], Š/š [ʃ] ja Ž/ž [ʒ]. Toisin kuin suomessa ja virossa, näitä kirjaimia käytetään myös omaperäisissä karjalan ja vepsän sanoissa. Esim. šeiččemen (suom. seitsemän).

Pohjoissaamessa hattu on kirjaimissa Č/č [ʧ], Š/š [ʃ] ja Ž/ž [ʤ].

Inarinsaamessa hattu on kirjaimissa Č/č, Š/š ja Ž/ž.

Koltansaamessa on saamelaiskielistä kaikkein runsain valikoima kirjaimia, joihin sisältyy hattu. Niillä merkitään postalveolaarisia sibilantteja sekä postalveolaarisia ja palataalisia affrikaattoja. Kirjaimet ovat Č/č [ʧ], Ǯ/ǯ [ʤ], Ǧ/ǧ [ɟʝ], Ǩ/ǩ [cç], Š/š [ʃ] ja Ž/ž [ʒ].

Suomen romanissa käytetään hattua kirjaimissa Ȟ/ȟ (toisissa lähteissä = x, ch), Dž/dž (= dz, ǧ), Tš/tš (= č).

Tšekin kielessä käytetään hattua konsonanteissa Č/č [ʧ], Ď/ď [ɟ], Ň/ň [ɲ], Ř/ř [r̝], Š/š [ʃ], Ť/ť [c] ja Ž/ž [ʒ]; lisäksi vokaali Ě/ě osoittaa edeltävän konsonantin ääntyvän liudentuneena. Läheisessä slovakissa ei käytetä kirjaimia Ř/ř ja Ě/ě, mutta sen sijaan käytetään liudentunutta äännettä osoittavaa kirjainta Ľ/ľ [lʲ].

Hattumerkit tietokoneessa

Unicode-merkistöön sisältyvät seuraavat latinalaisiin kantakirjaimiin perustuvat koostemerkit, joissa on hattu:

Kantakirjain				Koostemerkki				Huomautus
suuraakkonen		pienaakkonen		suuraakkonen		pienaakkonen
A	U+0041	a	U+0061	Ǎ	U+01CD	ǎ	U+01CE
C	U+0043	c	U+0063	Č	U+010C	č	U+010D
D	U+0044	d	U+0064	Ď	U+010E	ď	U+010F
E	U+0045	e	U+0065	Ě	U+011A	ě	U+011B
G	U+0047	g	U+0067	Ǧ	U+01E6	ǧ	U+01E7
H	U+0048	h	U+0068	Ȟ	U+021E	ȟ	U+021F
I	U+0049	i	U+0069	Ǐ	U+01CF	ǐ	U+01D0
		j	U+006A			ǰ	U+01F0	koostemerkkiä ei ole suuraakkosena
K	U+004B	k	U+006B	Ǩ	U+01E8	ǩ	U+01E9
L	U+004C	l	U+006C	Ľ	U+013D	ľ	U+013E
N	U+004E	n	U+006E	Ň	U+0147	ň	U+0148
O	U+004F	o	U+006F	Ǒ	U+01D1	ǒ	U+01D2
R	U+0052	r	U+0072	Ř	U+0158	ř	U+0159
S	U+0053	s	U+0073	Š	U+0160	š	U+0161
				Ṧ	U+1E66	ṧ	U+1E67	S ja hattu sekä yläpuolinen piste
T	U+0054	t	U+0074	Ť	U+0164	ť	U+0165
U	U+0055	u	U+0075	Ǔ	U+01D3	ǔ	U+01D4
				Ǚ	U+01D9	ǚ	U+01DA	U ja treema sekä hattu
Z	U+005A	z	U+007A	Ž	U+017D	ž	U+017E
Ʒ	U+01B7	ʒ	U+0292	Ǯ	U+01EE	ǯ	U+01EF

Koostemerkit tarkenäppäimen avulla

Hatullisten koostemerkkien tuottamista varten on laajennettuun suomalaiseen näppäimistöön lisätty erityinen tarkenäppäin. Se liittyy pystyheittomerkin ['] ja asteriskin [*] yhteiseen näppäimeen, joka sijaitsee Ä-näppäimen oikealla puolella. Hattu-kirjaimen voi tuottaa painamalla ensin heittomerkin näppäintä yhdessä AltGr-näppäimen kanssa ja sitten erikseen kantakirjaimen näppäintä (tarvittaessa yhdessä vaihtonäppäimen kanssa):

AltGr·' + S → š

AltGr·' + ⇧ Shift·S → Š

Tarkenäppäin ei ensi painalluksella näytä tekevän mitään, mutta se jättää järjestelmän odottamaan seuraavaa näppäilyä, joka kertoo, mihin kirjaimeen hattu on tarkoitus liittää. Teknisesti tarkenäppäin väliaikaisesti muuttaa näppäinasettelua, niin että seuraavaksi painettava näppäin ei tuotakaan tavanomaista kirjainta vaan siihen perustuvan koostemerkin.

Joskus koostemerkkiin voi sisältyä kaksikin tarketta, sillä esimerkiksi vietnamissa yksi tarke voi osoittaa vokaalin erityistä äännearvoa ja toinen sävelkulkua. Tällaisen merkin kirjoittaminen ei välttämättä onnistu edes laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä, mutta Linux-järjestelmistä esimerkiksi Debian (vuonna 2009 julkaistusta versiosta 5.0 alkaen) mahdollistaa senkin: koostemerkki voidaan tuottaa painamalla ensin ylemmän tarkkeen näppäinyhdistelmää, sitten alemman tarkkeen näppäinyhdistelmää ja lopulta kantakirjaimen näppäintä.

Yhdistyvä tarke

Hattu-kirjaimen ei aina tarvitse olla koostemerkki, sillä Unicode-merkistöön sisältyy myös niin sanottu yhdistyvä tarke U+030C, jonka voi liittää periaatteessa mihin tahansa kantamerkkiin. Yhdistyvä tarke on kirjoitusmerkki, joka ei vie rivillä lainkaan tilaa vaan asemoituu edeltävän kirjoitusmerkin yläpuolelle (käytetystä ohjelmistosta ja fontista riippuu, miten hyvin yhdistyvä tarke käytännössä osuu kohdalleen tai onko se ylipäätään käytettävissä).

Joissain laajennettua suomalaista näppäimistöä käyttävissä Linux-järjestelmissä yhdistyvän hatun voi kirjoittaa painamalla ensin erityistä yhdistelmänäppäintä (jollaisena usein toimii oikeanpuoleinen Windows-näppäin) ja sen jälkeen hattutarkkeen näppäinyhdistelmää kaksi kertaa peräkkäin.

Tarkkeenomainen hattu

Täysin kantakirjaimesta riippumaton on tarkkeenomainen hattu U+02C7 (ˇ), joka ei siis oikeastaan ole tarke lainkaan vaan tarkoitettu käytettäväksi itsenäisenä kirjoitusmerkkinä esimerkiksi kielitieteellisissä merkinnöissä. Se voidaan laajennetulla suomalaisella näppäimistöllä tuottaa painamalla tarkenäppäimen jälkeen välilyöntinäppäintä (joissain järjestelmissä toimii myös tarkenäppäimen painaminen kaksi kertaa peräkkäin).

Lähteet

• Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) jkorpela.fi. 14.1.2011. Viitattu 29.9.2012.
• Unicode: Character Properties, Case Mappings & Names FAQ Frequently Asked Questions. 1991–2012. Viitattu 30.9.2012.
• Wells, J. C.: Orthographic diacritics and multilingual computing Language Problems and Language Planning, 24.3. 2001–2006. Viitattu 30.9.2012.