Avaa päävalikko

K suomen kielessäMuokkaa

K-kirjain merkitsee suomessa soinnitonta velaariklusiilia eli konsonanttia [k]. K ei suomen yleiskielessä voi esiintyä sanan lopussa.[1] Toinen rajoite k:n esiintymisessä suomessa on, ettei suomi vanhastaan hyväksy konsonanttiyhtymää kt. Tämän takia suomen lainasanoissa, jotka perustuvat kt-konsonanttiyhtymän sisältäviin muiden kielten sanoihin, on yleensä kt:n sijasta ht, esim. sanassa mahti (ruotsin sanasta makt).[2]

K-äännettä merkittiin vanhassa kirjasuomessa monin eri tavoin: k yleensä etuvokaalin edellä; c takavokaalin edellä; ki etuvokaalin edellä, q u:n edellä; g nasaalin jäljessä; ch. Kaksoiskonsonantti kk kirjoitettiin yleisesti ck. Lisäksi x-kirjaimella merkittiin ks-äänneyhtymää.[3][4]

Q-kirjaimesta k-äänteen merkkinä luovuttiin 1642 Raamatussa, c-kirjaimesta 1700-luvun jälkipuoliskolla ja x-kirjaimesta 1840-luvun loppuun mennessä.[5][6]

K muissa kielissäMuokkaa

K on yleinen [k]-äänteen merkki germaanisissa kielissä, slaavilaisissa kielissä ja suomalais-ugrilaisissa kielissä. Englannin kielessä K on [k]-äänteen merkkinä germaanisissa lainasanoissa, romaanisissa sen tilalla on C tai Q. Englannissa K esiintyy sanan lopussa vain ck-kirjainyhdistelmässä lukuun ottamatta sanaa trek (vaellus). K ei esiinny myöskään englannissa kaksoiskonsonanttina lukuun ottamatta sanaa trekking (vaellus). Sitä vastoin latinassa ja sen mukaisesti useimmissa romaanisissa kielissä se on harvinainen kirjain ja esiintyy vain lainasanoissa; muulloin sama äänne kirjoitetaan niissä yleensä C:llä tai Q:lla.

Muita esitystapojaMuokkaa

 

K k
ASCII 75 107
Unicode U+004B U+006B

K-kirjaimen merkityksiäMuokkaa

Pienen k:n merkityksiäMuokkaa

Ison K:n merkityksiäMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.1 Klusiilit p, t, k, d, (b, g)) finnlectura.fi. 2001. Viitattu 7.2.2015.
  2. Klaus Laalo: Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä.; Kielikello 4/1990
  3. Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan Viitattu 16.8.2014
  4. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
  5. Lehikoinen Laila, Kiuru Silva: ”Ortografian kehitys”, Kirjasuomen kehitys, s. 61–73. 4. painos. Helsinki: , 1998. ISBN 951-45-8117-2.
  6. Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).