Kelttiläiset kielet

kieliryhmä

Kelttiläiset kielet ovat indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuuluva kieliryhmä.[1] Niiden oletetaan kehittyneen kelttiläisestä kantakielestä eli kantakeltistä. Kelttiläisiä kieliä on aikoinaan puhuttu laajalti Euroopassa, mutta nykyisin niitä puhutaan vain osissa Britteinsaaria ja Ranskan Bretagnessa. Lisäksi niillä on puhujia kelttiläisten kielien puhuja-alueilta lähteneiden siirtolaisten joukossa esimerkiksi Kanadassa ja Argentiinassa. Kaikilla näillä alueilla kelttiläiset kielet ovat vähemmistökieliä. Nykyiset alueet, joilla puhutaan kelttiläisiä kieliä, kuuluvat niin sanottuihin kelttiläisiin maihin. Kelttiläisen kieliryhmän nimesi Edward Lhuyd vuonna 1707.

Luokittelu

muokkaa

Kelttiläiset kielet jaetaan puhuma-alueiden perusteella saari- ja mannerkieliin.[2] Saarikielet jaetaan edelleen goideelisiin ja britannisiin kieliin. Näitä kutsutaan myös Q-kelttiläisiksi ja P-kelttiläisiksi kieliksi, sillä goideeliset kielet suosivat q-äännettä tiettyjen sanojen alussa siinä, kun britanniset kielet suosivat p-äännettä.[3]

Saarikielet

muokkaa

Saarikieliä puhutaan Britteinsaarilla ja Bretagnen niemimaalla Ranskassa. Moni niistä on säilynyt elävänä nykyaikaan asti, ja joitain kuolleita kieliä on elvytetty.[3]

Goideeliset kielet

muokkaa

[4][3]

Britanniset kielet

muokkaa

[4][3][5]

Piktin kieli on myös joskus sijoitettu tähän joukkoon.[7]

Mannerkielet

muokkaa

Mannerkielet kuolivat jo yli tuhat vuotta sitten, mutta niistä on säilynyt kaiverruksia.[3] Nykyisin tunnetut mannerkielet voidaan jakaa viiteen luokkaan:[8][7]

Lusitanian kieli on myös joskus sijoitettu tähän joukkoon.[7]

Piirteet

muokkaa

Vaikka eri kelttiläisten kielten välillä on paikoitellen suuriakin eroja, niillä on monia yhteisiä piirteitä

Lähteet

muokkaa
  1. Anhava, s. 57
  2. Anhava, s. 76
  3. a b c d e Lisa L. Spangenberg: What are the Celtic Languages? Celtic Studies Resources. Viitattu 9.4.2014.
  4. a b Celtic Ethnologue: Languages of the World. Viitattu 9.4.2014.
  5. Celtic languages Education Scotland. Viitattu 9.4.2014.
  6. Cumbric The Language Gulper. Viitattu 9.4.2014.
  7. a b c David Stifter: Old Celtic Languages univie.ac.at. 2008. Viitattu 9.4.2014.
  8. a b c Joseph F. Eska & D. Ellis Evans: The Celtic Languages books.google.fi. Viitattu 9.4.2014.
  9. Lepontic MultiTree. Viitattu 9.4.2014.
  10. Pereltsvaig, Asya: Languages of the World: An Introduction, s. 33. Cambridge University Press, 2012. ISBN 978-1-139-02617-8 (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa