Infinitiivi

verbin taivutusmuoto

Infinitiivi eli nimitapa on verbin substantiivinen nominaalimuoto. Toisin sanoen verbiä, joka on infinitiivimuodossa, käytetään kuten mitä tahansa substantiivia. Se taipuu sijamuodoissa ja toimii lauseenjäsenenä kuten nominit.

Suomen infinitiivi muokkaa

Suomen kielessä on laskentatavasta riippuen kolme[1], neljä[2] tai viisi[3] infinitiivimuotoa. Infinitiivit taipuvat vain jossain sijamuodoissa. Persoonamuodot muodostetaan lisäämällä muotoon possessiivisuffiksi, ei verbien persoonapäätteitä. I infinitiivin translatiiviin ja V infinitiiviin liittyy aina possessiivisuffiksi, samoin useimmiten II infinitiivin inessiiviin.

Neljännen ja viidennen infinitiivin asema on kyseenalainen. Ison suomen kieliopin mukaan niin kutsuttu "neljäs infinitiivi" on verbin teonnimen käyttöä verbiliitossa, kun taas "viides infinitiivi" on tietynlainen adverbiaali.[1] Suurin osa neljännen infinitiivin tunnustavistakin lähteistä erottaa sen teonnimestä, joka taipuu kaikissa sijamuodoissa, kun taas neljännessä infinitiivissä on kyse käskyrakenteesta (se on tekeminen, sitä ei ole tekemistä)[3] tai jatkuvaa tekemistä ilmaisevasta rakenteesta tekee tekemistään.[4] Viidettä infinitiiviä on kutsuttu myös propinkvatiiviksi[5] ja proksimatiiviksi.[6]

Esimerkki muokkaa

Laulaa-verbin infinitiivit
Nimitys I infinitiivi II infinitiivi III infinitiivi IV infinitiivi V infinitiivi
Tunnus A E MA MINEN MAINEN
persoonamuodot

laulaa

translatiivi:

  • laulaakseni
  • laulaaksesi
  • laulaakseen
  • laulaaksemme
  • laulaaksenne
  • laulaakseen

inessiivi: laulaessa

  • laulaessani
  • laulaessasi
  • laulaessaan
    • (laulaessansa)
  • laulaessamme
  • laulaessanne
  • laulaessaan
    • (laulaessansa)

instruktiivi: laulaen

laulama

taipuu seuraavissa sijamuodoissa:

laulaminen

taipuu seuraavissa sijamuodoissa:

adessiivi:

  • laulamaisillani
  • laulamaisillasi
  • laulamaisillaan, laulamaisillansa
  • laulamaisillamme
  • laulamaisillanne
passiivi

inessiivi:

  • laulettaessa

instruktiivi:

  • laulettaman

Lähteet muokkaa

  1. a b Hakulinen, Auli et al.: § 492 Kolme infinitiiviä: yleiskatsaus Iso suomen kielioppi. Viitattu 22.6.2023.
  2. Pirjo Hiidenmaa, Sari Kuohukoski, Erkki Löfberg, Helena Ruuska, Tiina Salmi: Piste. Lukion äidinkieli ja kirjallisuus 1–3, s. 250. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-18839-9.
  3. a b Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys I. Otava 1941.
  4. 2.5.2.2.1 Infinitiivit fl.finnlectura.fi. Viitattu 22.6.2023.
  5. Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 209–210. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-04680-2.
  6. Jussi Ylikoski: Havaintoja suomen ns. viidennen infinitiivin käytöstä. Sananjalka, 2003, 45. vsk, nro 1, s. 7–44. Turku: Suomen Kielen Seura ry. Artikkelin verkkoversio.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.